16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Haluanko tukea omistajia?

Etusivu Foorumit Yleistä Haluanko tukea omistajia?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 47)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Tässä hullunhauskassa omistaja/pelaaja/jäsen syysteemissä golfaajan pitää joka vuosi lunastaa liitolta jäsenkortti, vaikka pelitaidot eivät toivottavasti olekkaan kadonneet. No ei siinä mitään, mutta kun esim. noita vapaa-ajan vakuutuksia tuppaa meikätytölläkin olemaan jo kasapäin, ettei oikein silläkään tätä pakkojäsenyyttä voi perustella. Kenttäyhtiöilläkin on vakuutuksensa satunnais vierapelaajien hölmöilyjen varalta, sitäkään kautta liiton jäsenyyspakkoa ei voi nähdä ainoana vaihtoehtona. Golflehti sitten tulee kotiin muutaman kerran vuodessa, mutta en ole varma täyttääkö kyseinen runsaudenrvi enää tavallisen golftytön tarpeita, olen lueskellut ilmaisjakelussa olevia lehtiä ja ne tuntuvat olevan joskus ilmeeltään lähempänä tavallista golfaria, kuin tämä tarmiodynastian sisäpiiri opus. Eikä ole hauskaa sekään kun kentän omistajat saavat minun jäsenmaksurahoillani tukea omistamansa kentän hoitoon (liiton konsultointi), mitä se minulle kuuluu mitä joku kentällensä tekee, minä vaan pelailen ja valikoin kenttäni omilla kriteereilläni. Pikkuisen hymyilyä nousi ruotsalaistuttavan kasvoille näitten suomigolfin fundamenttien kertoilu. Suomalaisessa golfissa ovat puurot ja vellit sekaisin pahemman kerran, paitsi että pelaaja (greenfeen hinta!!) on totaalisesti unohdettu. Ehkä näillä omistajuustaustoilla on selkeä yhteys suomen kilpagolfin tasoon. Isin ja äiskän pullamössö hermoilla varustetut kuikuttelija kakrut eivät menesty suomenlahden tuollapuolen. Eläköön Kalafornia ja pari muuta kunnallista kenttää!!!!

    Nimetön

    Kuka sinua tyttö kulta pakottaa pelaamaan golfia.Kerrot ,että sinä vain pelailet ja valitset kenttäsi halusi mukaan.Tämä oikeus on myös kentillä.Nekin voivat valita pelaajansa halunsa mukaan.Vuokranantajakin voi valita vuokralaisensa halunsa mukaan.Varmasti tätä ruotsalaista nauratti ja hymyilytti,kun kerroit tätä systeemiä.Ajatteli varmaan ,onkohan tytöllä päässä kaikki tallella.

    Ruotsiin on paha verrata, kun siellä yhteiskunnan asenne on täysin erilainen golfiin kuin Suomessa. Suomessa ei yksikään poliitikko uskalla näkyvästi ajaa kunnallisten kenttien asiaa.

    Koska asia on näin ei Suomessa voi käytännössä perustaa uutta kenttää muuten kuin perustamalla osakeyhtiö. Kentän rakentamisen velvoitteisiin ei kukaan yhdistyksen hallituksen jäsen uskalla henkilökohtaisesti sitoutua.

    Suurin osa suomalaisista osakkeen omistajista omistaa osakkeen vain sen vuoksi, että näin saadaan kenttä rakennettua ja hoidettua. Tilanne on täysin sama kuin asunto-osakeyhtiössä. Maksan siinäkin osakkeista ja lisäksi hoitovastiketta talon ylläpitoon.

    Taitaa ’Löytyy’ itse olla pullamössö kakru, joka ei halua ottaa sen vertaa vastuuta, että kantaa oman kortensa kekoon. Antaa vain muiden kustantaa kaikki valmiiksi eteen.

    Tämä näyttää sellaiselta töpselitytön kannanotolta kuin sekin mielipide, että ’mihin sitä ydinvoimaa tarvitaan kun sähköä saa pistorasiasta’. Kenenkähän kirjoittaja kuvittelee maksavan kaikki kentänhoito- ja ylläpitokulut, kun Suomessa ei ole muita mahdollisia maksajia kuin kentän omistajat ja käyttäjät? Ei ole tainnut ’Löytyy’-nimimerkki koskaan vaivata päätään miettimällä tekemisiensä kustannuksia ja maksajia. Ilmeisesti maksaja onkin aina joku muu kuin ’Löytyy’.

    Kenttien rakentamien ja ylläpito valitettavasti maksavat rahaa, pelkkä pelitaito ei riitä.

    Toivottavasti saisimme joskus nauttia julkisesta tuesta myös golfkentille, mutta tyhjästä sekään raha ei maailmaan putkahtaisi.

    Muistiko ystäväsi kertoa, että Ruotsin liitto ohjaa 10 % liiton tuloista konsultointiin.

    Olisiko mahdollista että kaikki ne jotka eivät toistaiseksi omista golfkentän osaketta ryhtyisivät maksamaan ylimääräistä 1-2% veroa vuosituloistaan ja tämä kertymä ’korvamerkittäisiin’ golfkenttien rakentamista ja ylläpitoa varten.

    Itse en haluaisi maksaa yhtään enempää veroja, varsinkin kun olen jo osaltani maksanut golfkenttien rakentamisesta ja maksan vuosittain sievoisen summan niiden ylläpidosta.

    Mielenkiintoista että osalle ihmisistä on vaikeata käsittää ettei yhteiskunnan rakentamat golfkentät mistään taivaasta tipahtele, ilmaiseksi.

    Vai ajatellaanko jopa niin että yksityisten ihmisten, omilla rahoillaan rakentamille ja ylläpitämille kentille tulisi kaikki halukkaat päästää pelaamaan? Mieluummin tietysti ilmaiseksi.

    Suosittelen sinulle lämpimästi lajinvaihtoa !

    Koska et ymmärrä golfkenttien rakentamiseen

    ja ylläpitoon liittyviä taloudellisia kysymyksiä,

    joku halvempi laji sopisi sinulle paremmin.

    Sauvakävely voisi olla hyvä valinta; reipasta

    liikuntaa luonnossa ja halvalla. Välillä voit

    huitoa sauvoilla vaikka käpyjä polun varresta

    ja saat hieman golfmaisia piirteitä liikuntaasi..

    ’ mitä se minulle kuuluu mitä joku kentällensä tekee, minä vaan pelailen ja valikoin kenttäni omilla kriteereilläni.’

    Oho! Olis kiva tietää, että montako golf-kenttää Suomesta löytyisi, jos kaikki 100.000 golfaria ajattelisi samalla tavalla. Tai missä kunnossa ne kentät olisi, jos ’se joku’ ei tekisikään mitään :o).

    Tästä alkuperäisen kirjoituksen kommentista monet ovat vetäneet tavaraa nenään:

    ’mitä se minulle kuuluu mitä joku kentällensä tekee, minä vaan pelailen ja valikoin kenttäni omilla kriteereilläni.’

    Tämähän on täysin OK. Näinhän golfin ja minkä tahansa harrastuksen pitääkin toimia.

    Markkinatalous (ja toivottavasti julkinen tuki) pitää kysynnän, tarjonnan ja hinnat aina jossain balanssissa. Jokainen tehköön sitten valintansa omien kriteeriensä mukaan.

    On turhaa hurskastella, että jokaisen golfarin pitäisi ’kantaa oma kortensa kekoon’ yhteisen hyvän vuoksi, kuten jossain kirjoituksessa sanottiin.

    Ei se ole mitään hurskastelua, vaan realiteetti. Jokainen seuran jäsen maksaa vuosittain kentänhoitomaksua, ja lokkeilijat gf-maksunsa.

    Luepas sinäkin joskus niitä tilinpäätöstietoja. Gf-maksut ovat aika iso tuloerä klubille, joten älä sinä puhu mitää lokkeilijoista.

    Itse maksan kentänhoitomaksua omalle kentälleni ja lokkeilen aika usein muilla kentillä. Kerro kotikenttäsi, ettei vaan tule eksyttyä sinne ’lokkeilemaan’..

    Olen periaatteessa samaa mieltä, markkinatalous pitää huolta siitä että greenfeet ovat oikean suuruiset. Näin pitää asian olla. Ja luonnollisesti jokainen tekee itse päätökset missä pelaa ja mitä on valmis maksamaan pelaamisestaan.

    En kuitenkaan olisi sekoittamassa tähän ns. ’julkista tukea’. Mitäpä muuta se voisi olla kuin kansalaisilta kerättyjä veromarkkoja.

    Pitäisikö verovaroin jotenkin kompensoida golfin pelaamista?

    – pitäisikö tukea saada yksinomaan greenfee-hintoihin?

    – voisiko myös osakkeenomistajat saada helpotusta hoitovastikkeiden maksuun?

    – mikä olisi oikea kanava kunta/valtion hallinnossa, joka antaisi tukea golfin pelaajilla, Kela, Sosiaalitoimisto, vai mikä?

    Tiedän että on Golf on merkittävää liiketoimintaa ja työllistää tuhansia ihmisiä. Valtiolle kertyy verotuloja, joten on tietyllä tavalla perusteltua että golfin piiristä kertyneitä verotuottoja tulisi osittain jakaa takaisin ko. liiketoimintaan. Ajan myötä se mahdollisesti kasvattaisi golf-toimintaa ja ehkä jopa lisäisi golfista kertyviä verotuottoja.

    Nykyisellään golf-liiketoiminnan kustannukset (siis myös niihin liittyvät verot) maksaa 90 %:sti golfkenttien osakkaat. Pitäisikö näitä, pääosin osakkaiden maksamia verovaroja tulouttaa takaisin, tukena greenfee-pelaajille?

    Itse hyväksyisin että niillä tuettaisiin nuorisotyötä, mahdollisesti tuotaisiin golf jopa yhdeksi koulujen liikuntamuodoksi jne.

    No, tulipa tästä melkoinen ’golf-poliittinen’ kannanotto.

    Koitin poimia pääkohdat mallista ’Löytyy’:

    (Toivon kuitenkin että oli pitkä provo)

    Golfaajan ei pidä joka vuosi lunastaa liitolta jäsenkorttia. Oho soketti…osui pahasti…minulla ei ollutkaan vakuutusta joka korvaa golf kentälllä sattuneen vahingon…myyn autoni.

    Luen vain ilmaisjakelussa olevia golf lehtiä..metro on aika hyvä ja niin lähellä meitä tavallisia golffareita.

    Kyllä omistajan joka kentän rakensi pitäisi sloupata kenttä itse niin voisin sitten hakea sen helpoimman kentän jossa tasoitukseni laskisi, niin ja aikuisten pallomeri pitäisi olla tietysti vain naisille, punaisia eiku keltaisia eiku…palloja.

    Ruotsalaistuttava ei onneksi itkenyt.

    Green feen hinta pitäisi olla siinä 1.17€ paikkeilla…kiva pelata pellolla.

    Jos meillä ei olis kenttiä lainkaan niin kilpatasomme olisi maailman huipputasoa.

    Elimien siirrossa uusi aluevaltaus…hermojen siirto…vanhemmat muuttuneet äkkipikaisiksi.

    Kalafornia ilmainen kenttä jossa saa pelata ilman tasoituskorttia?

    Jos kirjoittaja haluaa purnata gf-maksuista niin on hyvä muistaa, että varsin monella kentällä on eri maksut osakkaiden vieraille ja eri maksut muille pelaajille. Tämä tarkoittaa sitä, että osakkaiden vieraat ovat tervetulleita, mutta kuokkavieraita ei kentälle edes haluta ja siksi pannaan näille niin korkea gf-maksu, että se ei houkuttele tulemaan kentälle. Onhan ymmärrettävää, että kun osakkaat ovat sijoittaneet melkoisia rahasummia pelioikeuksiin ja hoitovastikkeisiin, ei pieniä gf-tuloja juurikaan kaivata pönkittämään kentän taloudenhoitoa.

    Nimetön

    ’montako golf-kenttää Suomesta löytyisi, jos kaikki 100.000 golfaria ajattelisi samalla tavalla. ’

    Miksi ihmeessä kaikkien pitäisi ajatella samalla tavalla? Miksi kaikkiien pitäisi rahoittaa golfkenttien hoitoa samalla tavalla? Toiset ostaa osakkeen ja pitää sillä rahalla yhtä kenttää kunnossa. Toiset maksavat greenfeenä usean kentän hoitoa. Useat meistä tekevät molempia. Sylettää tällainen osakkeenomistajien kaksinaamaisuus. Toisella kädellä otetaan rahaa vieraspelaajilta omien kulujen peitoksi ja toisella puukotetaan selkään. Valitkaa reilusti puolenne, jos greenfeepelaaminen on pahasta niin klubin ovet kiinni ulkopuolisilta, jos raha edelleen kelpaa niin suuta soukemmalle. Itse näen vieraspelaajan olevan helpotusta omalle kukkarolle.

    Taas näitä samoja aiheita, joista tuntuu riittävän jutun juurta 🙂

    Löytyy:n kirjoituksen otsikko jo pitää sisällään sen ajatuksen, että kenttien omistajat ovat jotenkin ilmaiseksi saaneet haltuunsa kentän jossa temmeltävät keskenään ja kehtaavat rokottaa muita siitä, että tulevat sinne pelaamaan. Sinänsä tuo omistajien tukeminen on ihan oikein sanottu sillä osakkeesta on maksettu iso raha ja vastikkeet vielä päälle. Ihan hyvä siis, että löytyy hieman greenfee-tuloja helpottamaan vastikemaksuja. Niillä kentillä joissa, greenfee on mielestäsi kohtuuton ei ilmeisesti kaivata tukeasi, joten voit hyvin ohjata sen kentille, jotka toivottavat sen tervetulleeksi.

    Mitä tulee pakolliseen jäsenyyteen niin aika moneen lajiin kuuluu pakolliset lisenssi-/jäsennysmaksut jos haluaa olla aktiivisesti mukana.

    Pay&Play kentät, joissa ei jäsenyyttä vaadita ovat enemmän kuin tervetulleita mutta halukkaita sellaisen perustajiksi ei tahdo oikein löytyä. Myös hintojen puolesta olisi mukava saada edullisia P&P kenttiä Suomeen, joihin ei siis kuitenkaan mainittu Kalaforniakaan kuulu.

    Heheh, en ole osakkeenomistaja enkä edes pelioikeuden vuokraaja :o) , joten kommenttisi…

    ’Sylettää tällainen osakkeenomistajien kaksinaamaisuus. Toisella kädellä otetaan rahaa vieraspelaajilta omien kulujen peitoksi ja toisella puukotetaan selkään.’

    Green fee -pelaajana meikäläinen on tänäkin kesänä ’tukenut’ 18 eri golf-kenttää lähes 30 kierroksella :o)))…

    Aurinkoisia pelikelejä vaan kaikille!

    Jos Suomessa on noin 110 golfkenttää ja osakkeita hihavakiona 1.500/kenttä. Tekee yhteensä 16.500 osaketta. Näistä institutionaalisilla omistajilla + yhdellä ihmisellä useampi ehkä 2.000-3.000 osaketta. Jättää jäljelle noin 14.000 aitoa osakkeenomistajaa.

    Kun pelaajia on kuitenkin 100.000 niin se tekee lokkiprosentiksi 86%.

    Onko golf sittenkin äärimmäinen lokkeilijoiden pesä jossa asiansa oikein hoitaneita suoraselkäisiä kansalaisia on vain noin yksi kymmenestä ?

    Mutta tosissaan: Onko jollakulla oikeita lukuja pohjaksi?

    Nimetön

    Mistä lähtien 110 x 1.500 on ollut jotain muuta kuin 165.000 ?

    Hyvä huomio!

    Pikku laskuvirhe oli ehkä tapa ilmaista mielipiteeni kuinka lähellä faktoja tässä ketjussa ollaan. Hyvin monella ihmisellä on nollasokeus ja muutenkin vaikeuksia nähdä metsää puilta.

    Mutta edelleen olen kiinnostunut jos jollakulla on oikea luku siitä kuinka monta prosenttia Suomen golfareista pelaa omalla osakkeellaan.

    Muistan kuulleeni jostain, että hyvä määrä pelioikeuksia olisi n. 600-800 per 18r. Toisilla etelän kentällä tästä mennään varmaan kirkkaasti yli mutta monella pohjoisemmista jäädään varmasti paljon allekin. 1500 keskiarvona taitaa kuitenkin olla aikalailla yläkanttiin.

    Tuolta vielä lisätietoa pelaajamääristä, jakaumista jne.

    Tämä kai tiivistää sen miksi tämäkin keskustelu nousee aina uudelleen pinnalle: ’Uudellamaalla asuu 51 % pelaajista, mutta Uudenmaan seuroihin on näistä mahtunut vain 32 000.’

    Lue lisää: golf.fi

    Mikä kumma teki tostakin vaikeen ymmärtää? Onko ehkä äidinkielesi italia? Jos tekstissä mainitaan sanat kentänhoitomaksu ja gf-maksu, niin eiköhän ne nyt minunkin mielestäni ole tärkeitä asioita seurojen talouden kannalta.

    Jos taas närästyksen aIHeutti sana lokkeilijat, niin siinä tapauksessa pyydän anteeksi tietämättömyyttäni. Nyt olisi nimittäin paikallaan, että listaisit ne termit, joita näissä viesteissä ei saa käyttää.

    Kotikenttäni on NRG, ja oikein, pysy vaan poissa täältä.

    Nimetön

    Osakkeita on niin monenlaisia,ettei niistä ota pirukaan selvää.Joillakin kentillä yhdellä osakkeella voi nimetä jopa 6 jäsentä seuraan.On olemassa mitä erilaisimpia firmaosakkeita.Sarvvikissa ja Mastersissa osake on ns.perheosake.Yhdellä osakkeella voi pelata koko perhe.Paljon on myös osakkeita,joihin kuuluu eri määriä junioripelioikeuksia.,jne.Osakkeet on helppo laskea yhteen,mutta se on eri asia kuinka paljon sitten on näitä osakkeisiin oikeuttavia pelioikeuksia käytössä.Paljon on myös ns. makaavia osakkeita,joidenka pelioikeudet lepäävät.Silloinhan ei tarvitse maksaa useinkaan yhtiövastiketta.

    Niin, Uudellamaalla on noin 50.000 pelaajaa, joista Uudellamaalla toimiviin seuroihin on mahtunut vain reilut 30.000

    Onko todellekin ettei ole seuroihin mahtunut?

    Tunnen nimittäin monia pelaajia, jotka eivät ole syystä tai toisesta edes halunneet hankkia pelioikeutta Helsingin lähikentiltä, vaan ovat vartavasten liittyneet etäjäseniksi muualle. Lähinnä kentille/seuroihin jotka eivät edellytä osakkeenomistamista jäsenyyden ehtoja.

    En tiedä löytyykö mistään tarkkoja lukuja siitä kuinka moni nykyisestä n. 100.000 pelaajasta on jonkun kentän osakkeenomistaja. Lisäksi monille kentille saa osaketta vastaan pelioikeuden useammalle henkilölle. Perheessä saattaa olla pelaavien vanhempien lisäksi junnuja, jotka myös ovat seuran ja golfliiton jäseniä.

    Veikkaisin että noin 80 %:lla pelaajista (ts. pelaajien perheillä) pelaaminen perustuu golf-yhtiön osakkuuteen. Tähän lasken mukaan myös ns. kunnalliset kentät, joiden jäsenyyteen vaaditaan myös jonkilainen liittymismaksu, vuosittaisen kentänhoitomaksun lisäksi.

    Sama periaate on käytössä monen muun hyödykkeen osalta. Näin on esimerkiksi kesämökin, veneen, asuntoauton jne. kohdalla. Aika moni on sellaisenkin hankkinut omaksi ja toiset taas vuokranneet käyttöönsä.

    Tämä nyt on suomalainen käytäntö. Kun emme vielä saa elää ihanassa sosialismissa, niin monet kivoista asioista perustuvat yksityiseen omistamiseen.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 47)
Vastaa aiheeseen: Haluanko tukea omistajia?

Etusivu Foorumit Yleistä Haluanko tukea omistajia?