16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Hallittu fade

Etusivu Foorumit Yleistä Hallittu fade

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Minkä mailan otat käteesi kun väylän avaus vaati hallitun faden lyömisen? Pituutta lyönnillä pitää olla 170m+, muuten vesi kutsuu. Oma valintani voisi olla joku näistä: puu5,puu3,driveri,rauta4. Nykyään kuitenkin käytän ajuria, koska jostakin syystä vain se pelaa luotettavasti. Kaikkia muitakin olen kauden aikana kokeillut, mutta varmuutta ei ole löytynyt ennen kuin otin sattumalta ajurin käteen. Lyönti on sen verran löysä että normaali pituudesta puuttuu n 15-30 metriä. Lyöntiä yritän muokata ajatuksen voimalla ja jostakin syystä se on toiminut ainakin toistaiseksi n. 80% varmuudella. Ajurin lyöntipinta on suurin näistä vaihtoehdoista, joka tuntuisi järkevimmältä selitykseltä,koska osumakohdan ei tarvitse olla viimeisen päälle keskellä. Vai olisiko sittenkin kyse henkilökohtaisesta mieltymyksestä. Ai niin, mitä sitten jos en löisikään feidiä. No silloin joutuisin lähestymään lippua 150m paalulta, feidin lyötyäni olen 100m merkillä. Lopputuloksen kannalta ei siis isoa merkitystä, mutta saapahan pelikavereiden päät kääntymään kun vetäisee puolihuolimattoman etu oikealle kohti lippua.

    Rauta 4.

    Puu5 voisi olla toinen vaihtoehto mut en onnistu lyömään nykyään kyseisellä mailalla kuin draw:ta tai huukkia. Välillä jopa suoraa.

    draiverilla lyön kevyttä feidiä.

    Rauta nelosella saa kecyen feidin kun koittaa lyödä asten lujempaa kun normaalisti.Tai muuttamalla pallon paikkaa hieman. Ainakin itselläni.

    Täällä on vaarallista mennä sanomaan millä mailalla lyö mitäkin matkaa joten tyydyn sanomaan, että rautamailan 🙂

    Nimetön

    fade… siis mailan lapa auki ja maila ulkoa sisään… toimii kaikilla mailoilla samalla tavalla.

    itsellä puu-7 170+ tai puu-4 190+

    Yritin miettiä että mistäköhän reiästä mahtaa olla kyse? Tuli mieleen tuo Peuramaan 5:s reikä jolla usein mietin samaa. Lyön siinä rauta 5 viitosella hiukan punchia josta usein sopiva fade.

    Jos lyöntiin tarvitaan carrya 170+, niin minulle ainoa ajateltavissa maila ompis draiveri.

    Ja sillä tulee nykykunnossa yrittämättäkin fadea. Se siis on massiivinen fade, eikä slaissista kuullutkaan 🙂

    Nimetön

    Minä lyön aina ja vain aina FEIDIÄÄÄÄ ku se on

    se on NIIN HELPPOA JUUU

    Jaahas. Minä lyön aina pientä drawta, mutta helpoiten hallitun faden lyöminen onnistuisi rauta-3.

    Rauta-3 lentää 190 metriä hyvällä osumalla, joten se olisi varmaan aika passeli tuohon tarkoitukseen. Toinen vaihtoehto voisi olla spooni, jolla lyönti luonnollisesti jonkin verran pitempi.

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
Vastaa aiheeseen: Hallittu fade

Etusivu Foorumit Yleistä Hallittu fade