26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Green Fee hinnoittelu

Etusivu Foorumit Yleistä Green Fee hinnoittelu

Esillä 20 viestiä, 26 - 45 (kaikkiaan 45)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Golf oy:tä voisi verrata esim. bussi oy:n, jonka matkustajat perustavat. Olkoot liikenne esim. välillä Tapiola – Kamppi, 1 vuoro per päivä. Käytetyn bussin hommaamiseksi myydään 150 – 300 osaketta, eli joka kolmanteen – kuudenteen bussiin pääset, jos jokainen osakas haluaa käyttää osaketta samanaikaisesti.

    Bussi oy voi myydä vapaana olevan kapasiteetin satunnaismatkaajille. Hinta määräytyy pitkälti siitä, miten paljon halutaan satunnaismatkaajia rahoittamaan bussi oy:n toimintaa ja laskemaan omaa vastiketta.

    Homma toimii niin hyvin, jos osakkeenomistajat käyttävät omistamansa bussiyhtiötä keskimäärin alle kerran viikossa. Satunnaismatkaajia mahtuu mukaan ja vastikkeet pysyy kohtuullisena.

    Halu kasvaa syödessä ja bussiyhtiölle pitää saada uusi ilmastoitu kulkuväline autoon rahastaja, pihvitarjoilu ja sauna. Vastikkeet nousevat ja käyttöoikeutta ei kannata pitää, jollei bussiyhtiön palveluita käytä vähintään kerran viikossa. Onneksi käyttöoikeuden pystyy vaihtamaan myös matkalipuiksi ja myymään ne tapiolaisille hieman yhtiön pyytämään lippua edullisemmin. Teekkarit keksivät vielä hankkia yhtiöstä firmaosakkeen, jolla koko Otaniemi pystyy käyttämään, yksi kerrallaan, bussiyhtiötä lähes ilmaiseksi. Nyt on aivan sama, mitä bussiyhtiö pyytää gf:stä. Bussin täyttää osakkeenomistajat tai heidän edustajansa eikä vastikkeiden lisäksi kassaan virtaa rahaa. Tarvitaanko edes rahastajaa, kun rahaa ei käsitellä?

    Mun mielestä busseihin pitäisi päästä ilmatteeks kyytiin jos niissä on tilaa, se menee joka tapauksessa sinne Kamppiin.

    Köyhyys ei ole ilo vaikka se rikkaita naurattaakin. Näinhän se vaan menee, että gf-pelurina minäkin valitsen ne kentät, jotka minulle sopivat parhaiten hinta-laatusuhteeltaan. Niinpä minä pelaankin aika paljon 9-reikäisiä ’pikkukenttiä’, joissa on minun budjetilleni sopivat gf:t. Joskus rahnat riittää isommillekin kentille, jotta kiertämiseen tulisi vähän vaihtelua. Minnun kierrösmäärilläni (n 10 kaudessa) tämä on vain nieltävä. Periaatteessa olen Herbuksen kanssa Sorbuksesta samoilla linjoilla. Miksei hinnoittelu voisi olla joustavampaakin, mutta se on oikeastaan ainoastaan ja vain hinnoittelijan asia. Pyynti ratkaisee monta kertaa myynnin, ehkä tässäkin asiassa.

    Tämän kirjoituksen kirjoitti

    Jos kentän osakkeenomistjilla on varaa maksaa kentänylläpidosta, hyvä, paitsi että golf lajina voi kärsiä. Työn orjuudesta vapautuneena tilanne ihmetyttää. Viikon aikana, aamupuolella päivää joutuu usein odottamaan pelisuraa ja sitten peritään täysi greenfee. Suurten ikäluokkien eläkkeelle jääminen ja heidän liikunnan tarpeensa mielessä ihmetyttää tämä resurssien alikäyttö.

    Juu, ja meillä päin keskellä päivää menee bussit niin tyhjinä, että joskus joutuu odottamaan useammankin ennen kuin saa juttuseuraa ja silti peritään täysi maksu (minä kun kuljen sen verran harvoin bussilla, että käytän tätä kertalippua eli bus feetä).

    😉

    Pitäisi kai harkita green feen porrastamista myös pelaajan jäsenseuran mukaan.

    Esim. Sarfvikin 100 euroa perustuu siihen, että sinne ei haluta muita väylien tukkeeksi. Toisaalta miksi Sarfvikin jäsenten pitäisi päästä pelaaman muualle normaalitasoisella green feellä vain siksi, että muutkin pääsevät tai että Sarfvik on golfliiton jäsenseura?

    Siinä mielessä Sarfvik ei noudata golfliiton sääntöjen hengen mukaista vastavuoroisuusperiaatetta. Toisaalta, onhan niitä suljettuja yksityisklubeja muuallakin maailmassa.

    Jään odottelemaan lynkkausta.

    ts

    Kyllä olen jyrkästi sitä mieltä, että jos kerta Sarfvikin kierroksen hintaan sisältyy lounas, olisi Sarfvikin jäsenten saatava myös muilta klubeilta lounas kierroksen hintaan sisältyen. Ja ainakaan osakkaiden ei tule antaa päättää millä ehdoilla heidän kentällään pelataan. Ajavat kumminkin vaan omaa etuaan siinä.

    Ja niinhän se on, että litolla ei ole mitään tekemistä seurojen kanssa. Sehän on täysin itsenäinen organisaatio ja täysin riippumaton jäsenseurojen mielipiteistä.

    *astuu lynkkausriviin Fukken vierelle odottamaan laukauksia*

    Tämä hyvä demarigolfari Matti Ahde on ainakin Vierumäellä tunnettu siitä, että aina pallo löytyy, olisipa se sitten mennyt minkälaiseen pötelikköön vaan. Saattaa olla ilkeiden porvareiden panetteluakin, tiedä häntä. Muuten Ahde on mukava mies.

    EFC

    Varmaan Kytäjän osakkailla on oikeus vaatia muilla kentillä asialliset rangepallot kun kerran omallakin kentällä on ja tietysti ilmaiseksi.

    Mukaan riviin, jos tilaa löytyy…

    Niin, ja viitaten toiseen hiljattain tunteita kuohuttaneeseen ketjuun myös Jere Karalahdella on oikeus pelata tai juhlia mielensä mukaan.

    Seurauksista viis, sillä kun pitää kiinni oikeuksistaan on tyhmää ajatella sitä, että muillakin on oikeus toimia sen mukaan, kuinka toiset pitävät kiinni oikeuksistaan.

    EFC

    fukke diise saisse kirjoitti: (25.4.2006 21:48:10)
    Niin, ja viitaten toiseen hiljattain tunteita kuohuttaneeseen ketjuun myös Jere Karalahdella on oikeus pelata tai juhlia mielensä mukaan.

    Seurauksista viis, sillä kun pitää kiinni oikeuksistaan on tyhmää ajatella sitä, että muillakin on oikeus toimia sen mukaan, kuinka toiset pitävät kiinni oikeuksistaan.

    Asiaa FDS, SM-liigan kovin pakki !!

    Nimetön

    Herbuksen idea on hyvä, mutta valitettavasti ei taida toteutua – korkeiden GF-maksujen tarkoitus kun on juuri pitää vieraspelaajien massa poissa kentiltä. Jos pelaaminen olisi halpaa niin johan siinä tulisi kaikennäköiset kaukojäsenet ja toppahousujuntit sotkemaan ajopuuteoriat. 😉

    Oma mielipide on se että tämä perinteinen ’oma klubi/kenttä’ -mentaliteetti kuuluisi osittain historiaan – aikaan jolloin varakkaat kerääntyivät oman harrastuksensa pariin paikkaan jonne ei rahvaalla ollut asiaa. Aktiivinen seuratoiminta sinällään on hyvä juttu, mutta liiallinen epäsuorasti pakotettu fiksautuminen vain yhteen kenttään tekee hallaa jo koko lajille – paljon parempia golfareita tulisi jos pelattaisiin monipuolisemmin. Saas nähdä minkälainen sota jossain vaiheessa noista SuperGolfin ja TOG:n kaltaisten systeemien käytöstä tulee – nehän vasta osakemyyntiä ja GF-maksuja syökin. Itse kaipaan myös tuota jonkun peräänkuuluttamaan yhteistyötä seudun kenttien välillä – siitä hyötyisi varmasti kaikki (paitsi jos ko. seudulla on jo kaikki kentät täynnä muutenkin…)

    Yksi asia mitä en näissä keskusteluissa ikinä ole ymmärtänyt… Vieraspelaajat/kaukojäsenet haluavat päästä halvalla pelaamaan ja pitävät osakkeenomistajia varakkaina oman edun tavoittelijoina. Oletteko ikinä ajatelleet, että kentät on rakennettu näiden ihmisten pääomilla, enkä usko, että mikään näistä uusista kentistä on ollut perustajilleen kultakaivos. Olisitte välillä tyytyväisiä, että uusia hienoja kenttiä yleensä on tähän maahan syntynyt. Yhtään kenttää ei tule lähitulevaisuudessa syntymään ilman yksityistä pääomaa. Olen samaa mieltä kyllä siitä, että hintoja tulisi porrastaa, mutta siinäkin porrastuksessa olisin mieluummin suosimassa opiskelijoita/nuoria, joista suurimmalla osalla ei ole varaa maksaa 70 euron green fee maksuja.

    Katkaistaisko tää ketju taas ja avataan sitten joskus uudestaan toisen otsikon alla? jookosta?

    Tälläista pyytää:

    KL

    EFC kirjoitti: (25.4.2006 22:55:32)

    fukke diise saisse kirjoitti: (25.4.2006 21:48:10)
    Niin, ja viitaten toiseen hiljattain tunteita kuohuttaneeseen ketjuun myös Jere Karalahdella on oikeus pelata tai juhlia mielensä mukaan.

    Seurauksista viis, sillä kun pitää kiinni oikeuksistaan on tyhmää ajatella sitä, että muillakin on oikeus toimia sen mukaan, kuinka toiset pitävät kiinni oikeuksistaan.

    Asiaa FDS, SM-liigan kovin pakki !!

    Nyt sinulta taisi mennä fukken hienovarainen sarkasmi vähän ohi…..

    Phil kirjoitti: (26.4.2006 11:10:33)
    Yksi asia mitä en näissä keskusteluissa ikinä ole ymmärtänyt… Vieraspelaajat/kaukojäsenet haluavat päästä halvalla pelaamaan ja pitävät osakkeenomistajia varakkaina oman edun tavoittelijoina. Oletteko ikinä ajatelleet, että kentät on rakennettu näiden ihmisten pääomilla, enkä usko, että mikään näistä uusista kentistä on ollut perustajilleen kultakaivos. Olisitte välillä tyytyväisiä, että uusia hienoja kenttiä yleensä on tähän maahan syntynyt. ..

    Eihän gf-pelaajat/kaukot yms. millekään kentälle pääse elleivät maksa pyydettyä gf-maksua, joten en oikein ymmärrä Philin huolta.
    Luulisin, että osakkeenomistajatkin olisivat maksaneet osakkeistaan vähemmän jos olisivat voineet.
    Gf-maksut ovat monille kentille tärkeä osa tuloja, joten turha väheksyä niitä. Minulle on ihan sama mitä kentät pyytävät gf-maksuina, koska 50 egeä on ylihinnoittelua kaikilla Suomen kentillä. ;-D.

    Tietysti pyritään aina maksimoimaan oma hyöty, en ole sitä väittänytkään. Se on eri asia kitistä julkisesti kuin se, että pyrkii neuvottelemaan itsellensä paremman hinnan. En kuulu itsekään siihen porukkaan joka mielellään täyttä green feetä maksaa vaan pyrin löytämään aina mahdollisuuden pelata halvemmalla. Jos kaikki kentät hinnoittelevat itsensä yli omien varojeni, on minulla aina se mahdollisuus pelata halvalla omalla kentälläni. Tähän kai tämä osakkeenomistamisen riemu osittain perustuukin…

    En pidä osakkeenomistajia varakkaina oman edun tavoittelijoina, tai sitten olen itse varakas omaneduntavoittelija. Toisin osakkeet on ostettu jälkimarkkinoilta muutamia vuosia sitten ja osakkeiden arvosta on sulanut vähintään 20 %. Minulle non-heavy user osakkeenomistajana on tärkeää kohtuullinen vastike, kohtuulliset pelimahdollisuudet sekä alennukset naapurikenttien kanssa. Eri naapurikentillä on kavereita, joiden kanssa kiva pelata vuoroin vieraissa, muttei viitsisi, puolin tai toisin, maksaa itseään kipeäksi. Vierailut lisäävät molempien kenttäyhtiöiden tuloja, koska muutoin rundin heittäisi ilmaiseksi omalla kentällä.

    2000 –luvun alun golf-buumi lienee syy nykyiseen tilanteeseen. Esim. 2003-2004 osakkeiden hinnat olivat korkeat ja oikea aloitteleva golffari omisti golf-osakkeen, välittämättä yhtään mitä osakkeella saa. Suuria kenttähankkeita käynnistettiin, vaikka esim. golf-lehdessä Leppävuori(?) epäili hankkeiden järkevyyttä. Toki onnistujiakin on. Mm. eräällä huippukentällä on kaikki osakkeet merkitty ja jälkimarkkinahinta on edelleen korkea. Menestys johtunee myös yhtiöjärjestyksestä, mikä on tasapuolinen kaikkia osakkeenomistajia kohtaan.

    Golfkenttiä syntyy yhä edelleen, mutta realistisemmalta pohjalta. Viime vuosien kenttärakentamisesta voisi verrata kerrostalon rakentamiseen, joka käynnistetään ilman riittävää määrää ennakkovarauksia, markkinatutkimuksia ja jopa siten, että osa huoneistoista merkitään gryndaajan/sijoittajien nimiin pilkkahinnalla tai keskimääräistä antihintaa edullisemmin. Näitä gryndaajan huoneistoja kaupitellaan pörssissä hieman antihintaa edullisemmin, vaikka kerrostalon kaikki huoneistot eivät ole menneet vielä kaupaksi.

    Osakkeen oston tai omistamisen suurin kynnys on vastike. 2 000 – 20 000 e voi sijoittaa yhdellä kauppareissulla vaikkapa kulutuselektroniikkaan, jonka arvo laskee vuosittain. Samalla summalla saa golf-osakkeen, mutta vastiketta joutuu maksamaan 400 – 800 e vuosi, vaikket pelaisi. 5- 15 vuoden päästä on aivan sama sijoititko rahat kulutuselektroniikkaan vai golf-osakkeeseen, jollei golf-osakkeelle ole riittävästi käyttöä.

    EFC

    KL kirjoitti: (26.4.2006 11:52:26)

    Nyt sinulta taisi mennä fukken hienovarainen sarkasmi vähän ohi…..

    Tai sitten ei 😉

    Kurkissa on käytössä hinnoittelu jossa Greenfee katsotaan kentän käyttöasteesta edellisinä vuosina. Tällä järjestelyllä hiljaisina tunteina vierailijat pääsevät pelaamaan halvemmalla. Hintahaarukka on 30-50€:n välillä.

    Hintatiedot

Esillä 20 viestiä, 26 - 45 (kaikkiaan 45)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #491278 kohteessaGreen Fee hinnoittelu

Etusivu Foorumit Yleistä Green Fee hinnoittelu