16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Golfosakekaupan elpymisen esteenä oy

Etusivu Foorumit Yleistä Golfosakekaupan elpymisen esteenä oy

Esillä 25 viestiä, 601 - 625 (kaikkiaan 959)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Vierailin viime kesänä 3 kaverini kanssa Kytäjällä. Sää suosi, CM toivotti ystävällisesti tervetulleeksi, starteri käteltiin ja pelattiin hyvä kierros. Sauna ja ruokailut päälle.

    Kaverini kyllä vähän aluksi nikottelivat, kun huomasivat greenfeen olevan 90 €. Heinäkuussa oli kuitenkin hiljaista, joten kentällä oli tarjous, täysilähtö muistaakseni 60 € per henkilö. Ostin peliliput kuitenkin pörssistä hintaan 40 € kappaleelta. Kaikki meni vallitsevien sääntöjen puitteissa aivan oikein. pelilippujen myyjä kuitenkin sponsoroi käyntiämme 2,50 € pelilipulta.

    Mikä tässä sitten on ongelma ? Ongelma on se, että osakas esti toiminnallaan kenttäyhtiötä saamasta greenfee-tuloja. Se, että itse sain tällä kertaa erinomaisen hinta-laatu-suhteen käynnille, ei motivoi millään lailla harkitsemaan osakkeen ostamista, koska pelaamaan pääsee edullisemminkin.

    Kävin vielä toisenkin kerran. Sillä kertaa liput maksoivat 35 € kappale. Nyt epätoivoinen osakas sponsoroi käyntiäni vielä enemmän. Ja kenttäyhtiö taas menetti tuloja.

    Onko palstalaisten mielipide siis se, että osakas myydessään peliliput kuvaamallani tavalla toimi kehttäyhtiön edun mukaisesti ?

    Klubipelaaja kirjoitti: (8.1.2014 9:12:35)
    Onko palstalaisten mielipide siis se, että osakas myydessään peliliput kuvaamallani tavalla toimi kehttäyhtiön edun mukaisesti ?

    Miksi kysyt noin? Eihän kukaan voi sanoa onko kaikki samaa mieltä.

    Jos mahdollisuus pelioikeuden vaihtamisesta pelilippuihin poistuu, niin varmaan aika monelle tulee paine myydä osake pois. Onko se sitten kenen etu? 😉
    Osakkeen kysyntä, ja siten arvo, laskee.

    Jos kaverisi kauhistelivat 90€:n hintaa, niin tuskin olisivat tulleet uudestaan samalla hinnalla?

    pjs kirjoitti: (8.1.2014 0:59:42)
    Aika pitkälle meneviä ehdotuksia osakkaiden preferoimiseksi. Oletettavasti edellä on tarkoitettu, että ne eivät koskisi vuokrapelioikeuden haltijaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos vuokrapelioikeuden haltijan oikeudet marginalisoituvat (suhteessa GF:llä ym. pelaaviin), kiinnostus niihin vähenee olennaisesti. Niin ikään osakkeen houkuttelevuus kärsii ratkaisevasti, koska sitä ei enää saisi vuokrattua ulos jos ei itse pystykään enää pelaamaan.

    Eiköhän tällaiset edut kuulu pelioikeuden vuokraajalle silloin kun hän pelaa osakkeeseen perustuvalla pelioikeudella. Mutta osakkeen pelioikeuden vuokrannut ei saa automaattisesti hallintaansa kaikkia osakkeeseen liittyviä oikeuksia. Esimerkiki hän ei pääse (ilman valtakirjaa) käyttämään osakkaalle kuuluvaa äänivaltaa yhtiökokouksessa jne. Toki yhtiössä voi olla muitakin vain osakkeen omistajalle (tai hänen perheenjäsenilleen) henkilökohtaisesti osoitettuja hyötyjä sekä etuja.

    ristiveto kirjoitti: (8.1.2014 9:22:35)
    [
    Jos kaverisi kauhistelivat 90€:n hintaa, niin tuskin olisivat tulleet uudestaan samalla hinnalla?

    Vaikea sanoa, Positiivinen kokemus saattaa helpottaa seuraavaa ostopäätöstä. Ja näyttäähän noita yhtiön tarjoamia tarjoushintojakin olevan.

    ristiveto kirjoitti: (8.1.2014 9:22:35)

    Jos mahdollisuus pelioikeuden vaihtamisesta pelilippuihin poistuu, niin varmaan aika monelle tulee paine myydä osake pois.

    Voi olla. Fiksu yhtiö varmaan keksii kuitenkin tavan korvata tuo esim myymällä nimettyjä pelilippuja pienemmissä erissä. Riskittömämpää pelaajalle ja mahdollistaa yhtiölle paremman ansaintamahdollisuuden.

    Yleensähän osakkeet on hankittu omaan käyttöön, ei ansaintatarkoituksessa, varsinkaan kun tuo ansainta ei näytä kovin helposti onnistuvan.

    ristiveto kirjoitti: (8.1.2014 7:23:49)

    dominatorev kirjoitti: (7.1.2014 20:23:39)
    Jos on tarkoitus vaihtaa pelioikeudesta saatuja pelilippuja kavereiden kesken, niin tämä syö klubilta vieras green fee hinnan.

    Osakkeen nousemisen takia pitäisi moinen hulluus lopettaa eli ei saada pelilippuja lainkaan, koska se vie klubilta vieras green fee maksun. Näin ollen tulisi tarjota vain 2 vaihtoehtoa, joko pelaat tai et pelaa.

    Myönnän kuitenkin, että onhan se kivaa vaihtaa lippuja, mutta tässä esimerkissä sinä voitat ja klubi häviää. Yleensä klubi antaa osakkeen suositusarvon, joten tälläinen toiminta vie klubilta rahaa ja syö osakkeen arvoa, kun kaveri pääsee ei osakkeenomistajana pelaamaan ilmaiseksi sinun avustuksellasi. Ketään ei-osakkeenomistajaa ei saisi päästää ilmaiseksi pelaamaan. Tämähän on tätä halpapelaamista, josta on kirjotettu täällä. Kun klubille saadaan lisää rahaa, hyötyvät osakkeenomistajat sillä jollain tavoin.

    Pelilipuistahan on jo maksettu yhtiölle. Ei se ilmaispelaamista ole.
    Sitäpaitsi osakkeen arvo nimenomaan nousee, ainakin niiden silmissä, jotka tuota etua arvostavat.

    Niinpä.

    Onko ajatus todella se, että oikea ’sitoutunut’ golfari käyttää pelilippunsa takan sytykkeenä, jos ei itse pääse pelaamaan?

    ristiveto kirjoitti: (8.1.2014 9:22:35)

    Klubipelaaja kirjoitti: (8.1.2014 9:12:35)
    Onko palstalaisten mielipide siis se, että osakas myydessään peliliput kuvaamallani tavalla toimi kehttäyhtiön edun mukaisesti ?

    Miksi kysyt noin? Eihän kukaan voi sanoa onko kaikki samaa mieltä.

    Jos mahdollisuus pelioikeuden vaihtamisesta pelilippuihin poistuu, niin varmaan aika monelle tulee paine myydä osake pois. Onko se sitten kenen etu? 😉
    Osakkeen kysyntä, ja siten arvo, laskee.

    Jos kaverisi kauhistelivat 90€:n hintaa, niin tuskin olisivat tulleet uudestaan samalla hinnalla?

    Niin eivät ne todennäköisesti olisi tulleet sitä ensimmäistäkään kertaa.Tuo viimeinen lause kuvaakin ketjussa esiintynyttä tyypillistä pelilippuihin liittyvää ajatusvirhettä. Suuri osa vierailuista jäisi yksinkertaisesti vain tekemättä jos vierailun hinta on hilattu lähinnä selkeällä rajoitustarkoituksella ylös, ilman että korkea hinta perustuisi millään tavalla kentän ylivoimaisiin ominaisuuksiin.

    Toinen ajatusvirhe on, että pelilippujen myyjät myisivät niitä ’alennuksella’. Tietysti pelilipun myyjä haluaa aina korkeimman mahdollisien hinnan lipustaan ja myy ne niin lähellä gf-hintaan kuin mahdollista, väistämättä lipun hinta jää kuitenkin tyypillisesti sen ehkä 25-30% gf-hinnan alle.

    Kolmas harha on, että lippujen absoluuttisella määrällä ei olisi olennaista merkitystä, koska juuri sillä on merkitystä.

    Klubipelaaja kirjoitti: (8.1.2014 9:45:51)
    Fiksu yhtiö varmaan keksii kuitenkin tavan korvata tuo esim myymällä nimettyjä pelilippuja pienemmissä erissä. Riskittömämpää pelaajalle ja mahdollistaa yhtiölle paremman ansaintamahdollisuuden.

    Kenelle ne myytäis? Niille, jotka ei osta osaketta?
    Vaiko osakkaille, jotka sitten pistävät oman lipunmyyntibisneksen pystyyn?
    Miten tuo mahdollistaa yhtiölle paremmat ansiot??

    haamu kirjoitti: (8.1.2014 10:04:41)
    Kolmas harha on, että lippujen absoluuttisella määrällä ei olisi olennaista merkitystä, koska juuri sillä on merkitystä.

    Enpä tiedä olisko kukaan tuohon harhaan langennut..

    Klubipelaaja kirjoitti: (8.1.2014 9:12:35)
    Vierailin viime kesänä 3 kaverini kanssa Kytäjällä. Sää suosi, CM toivotti ystävällisesti tervetulleeksi, starteri käteltiin ja pelattiin hyvä kierros. Sauna ja ruokailut päälle.

    Kaverini kyllä vähän aluksi nikottelivat, kun huomasivat greenfeen olevan 90 €. Heinäkuussa oli kuitenkin hiljaista, joten kentällä oli tarjous, täysilähtö muistaakseni 60 € per henkilö. Ostin peliliput kuitenkin pörssistä hintaan 40 € kappaleelta. Kaikki meni vallitsevien sääntöjen puitteissa aivan oikein. pelilippujen myyjä kuitenkin sponsoroi käyntiämme 2,50 € pelilipulta.

    Mikä tässä sitten on ongelma ? Ongelma on se, että osakas esti toiminnallaan kenttäyhtiötä saamasta greenfee-tuloja. Se, että itse sain tällä kertaa erinomaisen hinta-laatu-suhteen käynnille, ei motivoi millään lailla harkitsemaan osakkeen ostamista, koska pelaamaan pääsee edullisemminkin.

    Kävin vielä toisenkin kerran. Sillä kertaa liput maksoivat 35 € kappale. Nyt epätoivoinen osakas sponsoroi käyntiäni vielä enemmän. Ja kenttäyhtiö taas menetti tuloja.

    Onko palstalaisten mielipide siis se, että osakas myydessään peliliput kuvaamallani tavalla toimi kehttäyhtiön edun mukaisesti ?

    Mitä väärää tuossa voisi olla?

    Yhtio on jo ennen pelilippujen luovutusta saanut niistä sen hinnan mitä kuuluukin. Siis täyden vastikkeen.

    Itse olen silloin tällöin antanut ystävilleni pelilipun ilmaiseksikin..onko siinä tapahtunut joku virhe?
    Vai pitäisikö pelilipunhaltijan muka maksaa jotain ylimääräistä päästäkseen pelaamaan? Ei kai yhtiö voi luovutetun pelilipun hinnassa kärsiä minkäänlaista vahinkoa.

    Ehkä tarkoitat sitä että ko. osakkeen omistaja kärsii mahdollista vahinkoa? Mutta tuskinpa siitä kannattaa niin kovasti olla huolissaan..

    Golfinvihollinen39 kirjoitti: (8.1.2014 9:52:50)

    ristiveto kirjoitti: (8.1.2014 7:23:49)

    dominatorev kirjoitti: (7.1.2014 20:23:39)
    Jos on tarkoitus vaihtaa pelioikeudesta saatuja pelilippuja kavereiden kesken, niin tämä syö klubilta vieras green fee hinnan.

    Osakkeen nousemisen takia pitäisi moinen hulluus lopettaa eli ei saada pelilippuja lainkaan, koska se vie klubilta vieras green fee maksun. Näin ollen tulisi tarjota vain 2 vaihtoehtoa, joko pelaat tai et pelaa.

    Myönnän kuitenkin, että onhan se kivaa vaihtaa lippuja, mutta tässä esimerkissä sinä voitat ja klubi häviää. Yleensä klubi antaa osakkeen suositusarvon, joten tälläinen toiminta vie klubilta rahaa ja syö osakkeen arvoa, kun kaveri pääsee ei osakkeenomistajana pelaamaan ilmaiseksi sinun avustuksellasi. Ketään ei-osakkeenomistajaa ei saisi päästää ilmaiseksi pelaamaan. Tämähän on tätä halpapelaamista, josta on kirjotettu täällä. Kun klubille saadaan lisää rahaa, hyötyvät osakkeenomistajat sillä jollain tavoin.

    Pelilipuistahan on jo maksettu yhtiölle. Ei se ilmaispelaamista ole.
    Sitäpaitsi osakkeen arvo nimenomaan nousee, ainakin niiden silmissä, jotka tuota etua arvostavat.

    Niinpä.

    Onko ajatus todella se, että oikea ’sitoutunut’ golfari käyttää pelilippunsa takan sytykkeenä, jos ei itse pääse pelaamaan?

    Silloin kun tekee valinnan että ottaa pelioikeuden pelilippuina voi sattua ettei ehdi kaikkia käyttämään. Se on tämän vaihtoehdon epäkohtia mutta kaikkea ei voi saada.

    Entä jos valitset nimetyn pelioikeuden ja sairastut, tai jostain muusta syystä et ehdi pelata kuin kierroksen..tuleeko siinäkin tappiota?

    Tottakai itseltä käyttämättä jäävät peliliput voi myydä tai antaa kavereille. Mitä pahaa siinä voisi olla? Toki ymmärrän senkin että joku kokee kärsivänsä rahallisen tappion kun ei saa kaikkea mahdollista absoluuttista hyötyä..mutta itse en osaa ajatella näin yksinkertaisesti. Jos ajattelisin niin pitäisi varmaan lopettaa koko harrastus.

    ristiveto kirjoitti: (8.1.2014 10:22:36)

    haamu kirjoitti: (8.1.2014 10:04:41)
    Kolmas harha on, että lippujen absoluuttisella määrällä ei olisi olennaista merkitystä, koska juuri sillä on merkitystä.

    Enpä tiedä olisko kukaan tuohon harhaan langennut..

    Jep, mutta katso esim. viesti 587 …

    Aihe näyttää olevan kiperä ja suosittu, kirjoituksia yli 600 kpl ja luettukin yli 29.000 kertaa.

    Golffariosakkaiden omaisuutensa hallinta on ala-arvoista. Enemmistön mielestä osakkeen arvolla ei ole merkitystä koska eivät ole ostaneet aikanaan osaketta sijoitus- vaan harrastusmielessä. Samalla logiikalla asuntonsa ostanut asukaskin voisi todeta että asunnon hinnalla ei ole enää merkitystä koska on ostanut sen asumistarkoituksessa, ei sijoitusmielessä. Asuntojobbarit poissulkien joukosta. Mutta entä kun haluaa myydä asuntonsa ja vaihtaa sen toiseen? Onko hinnalla vieläkään merkitystä? Jos vanhasta saa vain euron mutta uudesta joutuu maksamaan maltaita niin mitä sitten?
    Mitä jos vuokralla asuminen olisikin yht’äkkiä omistusasuntoa halvempaa? Kaikki haluaisivat myydä asuntonsa ja siirtyä vuokralaiseksi ja uusien asuntojen myynti romahtaisi. Hetken kuluttua asuntokanta olisi vanhanaikaista ja marina siitä että kukaan ei investoi asuntoihin enää, olisi valtava.

    Golfyhtiöiden markkinaosaaminen on hukassa. Ensiksikin hallituksessa on liikaa golffareita jotka eivät osaa taloudenpitoa eivätkä tunne kirjanpidon perusteita siinä määrin että osaisivat pitää osakkaiden puolta rahankäytössä. Monessakaan golfyhtiössä ei ole kuukausiittaista välitilinpäätöstä edes esillä hallituksen kokouksissa vaan siellä keskustellaan enemmänkin pelitapahtumista ja väylien kunnosta yms. pelaajia sinällään kiinnostavista asioista. Toimitusjohtaja saa huseerata miten haluaa. Hinnoittelu on siitä yksi esimerkki. Kymmenen vuotta on menty tietyn kaavan mukaan eikä kukaan viitsi miettiä onko aika muuttunut ja pitäisikö vieraspelaajien geenfee -hintaa muuttaa.

    Jos GF vieraspelaajilla olisi luokkaa 80 – 100 euroa, niin pelilippujen hinnat olisivat markkinoilla 60 -80 euroa ja osake alkaisi taas kiinnostaa. Ne jotka haluavat antaa pelilippunsa kaverille ilmaiseksi voisivat edelleen tehdä sen kaikin mokomin. Pelilipuilla olisi taas arvonsa myös yritysasiakkaille ja sponsorointi alkaisi kiinnostaa. Markkinat tervehtyisivät kummasti. Meistähän tämä on kiinni. Muutos alkaa meistä itsestämme eikä mistään ulkopuolisesta tahosta!

    haamu kirjoitti: (8.1.2014 10:42:51)

    ristiveto kirjoitti: (8.1.2014 10:22:36)

    haamu kirjoitti: (8.1.2014 10:04:41)
    Kolmas harha on, että lippujen absoluuttisella määrällä ei olisi olennaista merkitystä, koska juuri sillä on merkitystä.

    Enpä tiedä olisko kukaan tuohon harhaan langennut..

    Jep, mutta katso esim. viesti 587 …

    Jaa, tuo ’olennaista merkitystä’ tuli luettua vähän huonosti. En osaa sanoa olisko tilannetta jossa se ei olisi olennainen. Hintahan riippuu toki muustakin kuin lippujen lukumäärästä, mutta onhan se aika suuri tekijä toistaiseksi.

    skuuppari kirjoitti: (8.1.2014 10:57:57)
    Golffariosakkaiden omaisuutensa hallinta on ala-arvoista. Enemmistön mielestä osakkeen arvolla ei ole merkitystä!

    Kuinka kummassa tulit tuollaista sanoneeksi?? Siis toi jälkimmäinen.. enemmistön (kaikkien) mielestä sillä luonnollisesti on merkitystä.

    Kirjoitaminen on vaikeaa, mutta on näköjään lukeminenkin.

    haamu kirjoitti: (8.1.2014 10:04:41)

    Niin eivät ne todennäköisesti olisi tulleet sitä ensimmäistäkään kertaa..

    En pohtinut lainkaan sitä, olisvatko kaverinin tulleet pelaamaan tuolla 90 € hinnalla vai ei. Ainoastaan sitä, minkälaisen hintamielikuvan vallitseva tilanne antaa minulle potentiaalisena osakkeen ostajana.

    haamu kirjoitti: (8.1.2014 10:04:41)

    Toinen ajatusvirhe on, että pelilippujen myyjät myisivät niitä ’alennuksella’. Tietysti pelilipun myyjä haluaa aina korkeimman mahdollisien hinnan lipustaan ja myy ne niin lähellä gf-hintaan kuin mahdollista, väistämättä lipun hinta jää kuitenkin tyypillisesti sen ehkä 25-30% gf-hinnan alle.
    .

    En ole missään vaiheessa kirjottanut, että peliliput myytäisiin alennuksella. Viittasin ainoastaan siihen, että kuvaamassani tapauksessa osakas luopuu nistä halvemmalla kuin mitä itse on niistä maksanut.

    haamu kirjoitti: (8.1.2014 10:04:41)

    Kolmas harha on, että lippujen absoluuttisella määrällä ei olisi olennaista merkitystä, koska juuri sillä on merkitystä.

    Mielikuva ratkaisee, ei määrä. Mutta mehän jo kertaalleen totesimme olevamme eri mieltä asiasta.

    Vastaukset boldattuna:

    Klubipelaaja kirjoitti: (8.1.2014 11:14:51)
    Kirjoitaminen on vaikeaa, mutta on näköjään lukeminenkin.
    -> on se

    haamu kirjoitti: (8.1.2014 10:04:41)

    Niin eivät ne todennäköisesti olisi tulleet sitä ensimmäistäkään kertaa..

    En pohtinut lainkaan sitä, olisvatko kaverinin tulleet pelaamaan tuolla 90 € hinnalla vai ei.
    -> En tätä väittänytkään, mutta kannattaisi tuotakin sinun ehkä pohtia

    Ainoastaan sitä, minkälaisen hintamielikuvan vallitseva tilanne antaa minulle potentiaalisena osakkeen ostajana.
    -> no minkälaisen se antoi?

    haamu kirjoitti: (8.1.2014 10:04:41)

    Toinen ajatusvirhe on, että pelilippujen myyjät myisivät niitä ’alennuksella’. Tietysti pelilipun myyjä haluaa aina korkeimman mahdollisien hinnan lipustaan ja myy ne niin lähellä gf-hintaan kuin mahdollista, väistämättä lipun hinta jää kuitenkin tyypillisesti sen ehkä 25-30% gf-hinnan alle.
    .

    En ole missään vaiheessa kirjottanut, että peliliput myytäisiin alennuksella. Viittasin ainoastaan siihen, että kuvaamassani tapauksessa osakas luopuu nistä halvemmalla kuin mitä itse on niistä maksanut.
    -> Joo en minäkään sinun niin väittänyt kirjoittaneen, ketjussa tämä asia on tuotu aiemmin esiin.

    haamu kirjoitti: (8.1.2014 10:04:41)

    Kolmas harha on, että lippujen absoluuttisella määrällä ei olisi olennaista merkitystä, koska juuri sillä on merkitystä.

    Mielikuva ratkaisee, ei määrä. Mutta mehän jo kertaalleen totesimme olevamme eri mieltä asiasta.
    -> Eipä tässä mistään ratkaisusta ole kysymys. Kyllähän mielikuvakin jotain merkitsee ja siinä asiassa osansa kieltämättä on mm. lippujen netti-ilmoittelulla. Saatavuus & hinta jotka ovat toisiinsa myös sidonnaisia, ovat kuitenkin lopulta ne olennaiset asiat tässä.

    ts

    skuuppari kirjoitti: (8.1.2014 10:57:57)

    Mitä jos vuokralla asuminen olisikin yht’äkkiä omistusasuntoa halvempaa? Kaikki haluaisivat myydä asuntonsa ja siirtyä vuokralaiseksi ja uusien asuntojen myynti romahtaisi. Hetken kuluttua asuntokanta olisi vanhanaikaista ja marina siitä että kukaan ei investoi asuntoihin enää, olisi valtava.

    Olipa mainiosti kiteytetty ongelman ydin. Juri tuosta on kysymys, lisäten tiety mausteeksi vielä muut mahdolliset edut.

    haamu kirjoitti: (8.1.2014 11:33:39)
    En tätä väittänytkään, mutta kannattaisi tuotakin sinun ehkä pohtia

    Kaverini tekevät ratkaisunsa ihan omista lähtökohdistaan eikä minun pohtiminen siihen paljoa lisäarvoa tuo. Kuten aiemmin totesin tyytyväisiä olivat, hinta-laatusuhde kohdillaan.

    Ainoastaan sitä, minkälaisen hintamielikuvan vallitseva tilanne antaa minulle potentiaalisena osakkeen ostajana.
    -> no minkälaisen se antoi?

    kahden vaiheilla, mutta ehkä passaan vielä täksi kaudeksi. Yksi osake on ollut jo 25 vuotta ja hyvin toiminut. Ja pääsehän tuonne Kytäjjälle lähes aina halutessaan jonkun toisen sponsoroimana.

    skuuppari kirjoitti: (8.1.2014 10:57:57)
    Aihe näyttää olevan kiperä ja suosittu, kirjoituksia yli 600 kpl ja luettukin yli 29.000 kertaa.

    .
    .
    ,

    Jos GF vieraspelaajilla olisi luokkaa 80 – 100 euroa, niin pelilippujen hinnat olisivat markkinoilla 60 -80 euroa ja osake alkaisi taas kiinnostaa. Ne jotka haluavat antaa pelilippunsa kaverille ilmaiseksi voisivat edelleen tehdä sen kaikin mokomin. Pelilipuilla olisi taas arvonsa myös yritysasiakkaille ja sponsorointi alkaisi kiinnostaa. Markkinat tervehtyisivät kummasti. Meistähän tämä on kiinni. Muutos alkaa meistä itsestämme eikä mistään ulkopuolisesta tahosta!

    Tässä päästään taas siihen, onko kysyntä joustamatonta vai joustavaa. Itsestäni tiedän, että jos todellinen ja oikea hintataso gf:llä olisi edes yli 50 € taviskentällä niin pelaaminen joustaisi.
    Niin kauan kuin osakkeella on ikuinen pakkovastikkeenmaksu niin en ensimmäisenä olisi osaketta ostamassa. Köyhän pitää ajatella rahojen riittävyyttä.

    Toinen asia ketjun aiheen ohi on, että miten edustusmenojen verovähennyskelvottomuus+ tämä taloustilanne vaikuttaa niihin osan kirjoittajien vihaamiin yritystapahtumiin ensi kesänä. Viina on aina hintansa väärtti, mutta miten esim. golftapahtuma?

    pjs

    ts kirjoitti: (8.1.2014 11:35:48)

    skuuppari kirjoitti: (8.1.2014 10:57:57)

    Mitä jos vuokralla asuminen olisikin yht’äkkiä omistusasuntoa halvempaa? Kaikki haluaisivat myydä asuntonsa ja siirtyä vuokralaiseksi ja uusien asuntojen myynti romahtaisi. Hetken kuluttua asuntokanta olisi vanhanaikaista ja marina siitä että kukaan ei investoi asuntoihin enää, olisi valtava.

    Olipa mainiosti kiteytetty ongelman ydin. Juri tuosta on kysymys, lisäten tiety mausteeksi vielä muut mahdolliset edut.

    Itse asiassa tässä on taustalla virheellinen vertauskuva, joka johtaa harhaan. Asumisessahan ei kauheasti ole muita vaihtoehtoja kuin omistus ja vuokra. Ellei sitten laske kavereiden/vanhempien nurkissa asumista tai hotellista toiseen reissaamista asumismuodoksi. Golfiahan voit harrastaa aivan hyvin ilman kumpaakaan, omistusta tai vuokraamista. Tilanne olisikin yksinkertainen (kuten Golf Suomessa 15 vuotta sitten) jos käytännössä ainoat vaihtoehdot pelaamiselle olisivat joko osakkeenomistus tai vuokraaminen.

    Golfissa onkin oikeastaan tarkasteltava asiaa kahdesta eri näkökulmasta:
    1) osakkeenomistajia ja vuokrapelioikeuden haltijoita on liian vähän –> ’tulee kasvattaa kakkua’ (vrt. muilla pelioikeustavoilla, esim. GF, supergolf, peliliput, jne. pelaavia on paljon)
    2) osakkeenomistajia on liian vähän suhteessa vuokrapelioikeuden haltijoihin –> ’kakku täytyy jakaa toisella tavalla’ (vuokrapelioikeuden haltijoita täytyy saada osakkeenomistajiksi)

    Ainakaan minun mielestäni ongelma ei ole yksinomaan 2). Jos vuokrapelioikeuden haltijoita olisi hyvin paljon, olisi osakkeenomistajien menekkikin parempi. Tämä olisi myös kohderyhmä, jota olisi suhteellisesti helpompaa konvertoida osakkeenomistajiksi kuin GF-pelaajia. Tämä tapahtuisi osakkuuden etuja lisäämällä ja haittoja pienentämällä. Kumpi sitten on olennaisempaa riippuu varmaankin yhtiöstä. (Esim. ERG:ssä jossa on käytössä pelikausimaksu eikä pakollista hoitovastiketta ’haitat’ ovat huomattavasti pienemmät kuin muualla.)

    Kuitenkin yleisesti ottaen paras ratkaisu saadaan kakkua suurentamalla, jolloin ei jouduta samalla tavalla vastakkainasetteluun osakkeenomistajien ja vuokrapelioikeuden haltijoiden välille. Olisi siis hyödyllistä panostaa myös siihen, että esimerkiksi joustavia pelioikeuden käyttötapoja kehittelemällä suurempi osa täysin sitoutumattomista ja vähän pelaavista henkilöistä saataisiin ’vakituisempaan’ kaartiin.

    petsari kirjoitti: (7.1.2014 23:14:58)

    Klubipelaaja kirjoitti: (7.1.2014 21:22:15)

    Mr Shanks kirjoitti: (7.1.2014 20:58:52)

    Kun olet nähtävästi aiheeseen perehtynyt, mikä osuus Suomessa golfkierroksista keskimäärin 18 reikäisellä kentällä pelataan pelilipuilla? Entä greenfeellä?

    Se mikä osuus pelilipuilla pelataan riippuu tietenkin siitä on niitä ylipäätään käytettävissä. Tosiasiassa absoluuttinen määrä on aivan sivuseikka, kysymys on enemmänkin siitä hintamielikuvasta, joka greenfeetä halvemmalla pelaamisella aikaansaadaan ilman oman osakkeen sisältämän pelioikeuden avulla pelaavien keskuudessa.

    Kuten aiemmin saimme lukea Poodri Hoon kuvauksesta reitti osakkeenomistajaksi nykyisin voi olla monivaiheinen ja kestää useamman vuoden. Kaikki eivät tuota reittiä kulje vaan shoppailevat halvempia pelaamismahdollisuuksia. Eihän tässä mitää väärää ole, mutta jos ajatellaan golf-osaketta pelaamisen mahdolllistavana instrumenttina ja erityisesti sen haluttavuutta pelaajan kannalta, kaikki sellaiset tavat päästä pelaamaan, jotka eivät ole golf-yhtiön suorassa kontrollissa, ovat vahingollisia.

    Vaikka haamu kuinka yritti minulle todistaa,ettei pelilippu ole osakkaan myymä pelioikeus, siitähän siinä nimenomaan on kysymys, oikeudesta pelata yhden kerran. Tämän pelioikeuden myynti on golf-osakeyhtiön kontrollin ulkopuolella ja siten sen toiminnalle ja samalle osakkeenomistajille vahingollinen.

    Kuvitteletteko te että pelilippuja saa vaikka kuinka monta kappaletta per osake?

    Toivottavasti Teitittelit Klubipelaajaa, nimittäin olen aivan samaa mieltä siitä että ei ole hyödyllistä lähteä rakentamaan eripuraa eri osakesarjan omistajien välille. Viittaan viestiini 565.

    Jos Klubipelaaja haluaa lähteä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, voin tarjota sen verran apua että annan mahdollisuuden lunastaa yhden osakkeeni peliliput tuhottavaksi. Muitakin voi liittyä kauppaan jotta saadaan Klubipelaajan haluama määrä näitä ’Saatanan välikappaleita’ pois ihmisten moraalia saastuttamasta ja markkinoita heiluttamasta.

    skuuppari kirjoitti: (8.1.2014 10:57:57)
    Golffariosakkaiden omaisuutensa hallinta on ala-arvoista. Enemmistön mielestä osakkeen arvolla ei ole merkitystä koska eivät ole ostaneet aikanaan osaketta sijoitus- vaan harrastusmielessä. Samalla logiikalla asuntonsa ostanut asukaskin voisi todeta että asunnon hinnalla ei ole enää merkitystä koska on ostanut sen asumistarkoituksessa, ei sijoitusmielessä. Asuntojobbarit poissulkien joukosta. Mutta entä kun haluaa myydä asuntonsa ja vaihtaa sen toiseen? Onko hinnalla vieläkään merkitystä? Jos vanhasta saa vain euron mutta uudesta joutuu maksamaan maltaita niin mitä sitten?
    Mitä jos vuokralla asuminen olisikin yht’äkkiä omistusasuntoa halvempaa? Kaikki haluaisivat myydä asuntonsa ja siirtyä vuokralaiseksi ja uusien asuntojen myynti romahtaisi. Hetken kuluttua asuntokanta olisi vanhanaikaista ja marina siitä että kukaan ei investoi asuntoihin enää, olisi valtava.

    Absurdia on verrata golfosaketta asuntoon. Mutta, jos verrata halutaan, niin verrataan.

    Syrjäseuduilla vanhat asunnot eivät käy kaupaksi ja useat kunnat suunnittelevat kerrostalojen purkamista.

    Mietitäänpä miksi näin tapahtuu?
    – ylläpito ei kannata ja tulee kalliiksi
    – kysyntää ei ole tarpeeksi
    – ylitarjontaa halutaan purkaa

    Jos golfkentällä ei riitä kävijöitä, niin se sijaitsee väärällä paikalla. Jos siellä käy liikaa asiakkaita, niin silloin hinnoittelulla ja rajoituksilla voidaan tehdä sitä houkuttelevammaksi. Kumpaa ongelmaa tässä ratkotaan? Edelleen ratkaisut tehdään yhtiökohtaisesti ja kaikille sopivaa patenttiratkaisua ei ole.

    Suotavaa, että osakeyhtiöllä olisi sen itse määrämä perustehtävä (konsulttikielellä missio). Tämän toki pitää perustua yhtiöjärjestyksessä määriteltyyn toimialaan. Keskeisintä lienee vastata kysymykseen, mikä on yhtiön tarkoitus?

    Tässä muutamia vaihtoehtoja:
    – tuottaa omistajilleen taloudellista hyötyä: jakaa osinkoja eli haalia rahaa yhtiön kassaan maksavilta asiakkailta tyydyttämällä heidän tarpeitaan
    – tuottaa omistajilleen toiminnallis-taloudellista hyötyä: mahdollistaa golfaaminen edulliseen hintaan
    – tuotta omistajilleen toiminnallista hyötyä: mahdollistaa golfin pelaaminen laadukkaalla kentällä kohtuullisella kustannuksella
    – joku muu…

    Em. kenttiä löytyy jo nyt Suomesta, hyvin toimivina ja sitten erilaisia väliinputoajia. Golfosakkeen hinnan maksimointi ei liene minkään yhtiön päätarkoitus. Se on seuraus ja lisäpalkinto hyvin hoidetusta firmasta, joka kilpailee golf- ja vapaa-ajan toimialalla muiden toimijoiden kanssa.

    Ei se Skuuppari ihan noin mene! Markkinatalous vaikuttaa aina hintatasoon haluttavuuden mukaan. Jos jostakin syystä kaikki haluavat asua vuokralla asunnossa nousevat vuokrat sen mukaan miten paljon asuntoa halutaan. Jos asuntojen vuokrat nousevat niin asuntojen rakentajat / rahoittajat rakentavat sitten vuokrataloja ja asuintoja. Tämä tasapainottaa hinnat haluttavuuden mukaan.

    Näin se on myös golfkentilläkin! Jos kenttä on saanut hyvän maineen esim vaikka nyt kentän erinomaisen kunnon takia niin sinne nyt vaan haluaan pelaamaan greenfeellä, vuokraoikeudella tai osakkeen omistuksella..

    JOs gf hintaa nostetaan niin jossakin kulkee raja jossa haluttavuus putoaa. Näin käy ihan jokaisessa tavarassa, palvelussa yms normaalissa markkinataloudessa.

    MIettikääs tilannetta että golfosakkeen vastike olisi sen 800 euron sijasta 250 eroa? Aivan varmasti jos kentän kunto ja sijainti on ok niin osakkeen hinta pompsahtaa reilusti ylöspäin!

    Voisiko osakkeen vastike sitten olla alempi kuin se nyt on? Väitän että voi olla !!!

    Golfissa tosiaan on jämähdetty sine lordien (anteeksi Arto et lainaan sun termiä) luomalla illuusiolle joka on siellä jossakin 60-70 lvulla edelleen a sinne jämähtänyt. Golfkenttä on osakeyhtiö – jonka tulisi voida markkinoida palveluitaan kuten minkä tahansa muunkin yhtiön. Nt vaan ei niin tehdä itänyt myydään pari väylämainosta ja klubin seille oyn pankin pikku mainoskyltti joka sekin on siinä ilman vastiketta.

    Miettikääpäs nyt mitä kaikkea voidaan myydä tässä yhteydess?? Nooh – vastaan erään yrityksen markkinoinnista ja olen törmännyt tässä yhteydesä tilanteeseen jossa yritykseni näkyvyys asiakastilisudessa on jäänyt yheen viiriin lipputangossa, yhteen opaskylttiin klubilla, joku roluppi sinne sekä ykkösteelle teemerkit logoilla! onko tuo nyt näkyvyyttä? p…. ei ole!

    Otetaas tässä nyt joku esimerkki mitä kaikkea voitais tehdä; painetaan tulokortit yityksen logoilla, yritys saa tuoda klubille tapahtumapäuiväklsi mielin määrin materiaalia – tuolinpäälliset logoilla, pöytäliinat, lippuja lipputankoon, reiän liput yrityksen värein, caddiemastereille tapahtuman järjestsäjän paidat jne… mutta ei niin si saa!

    Sitten esim sm lyöntipeliin sonsori? Kaikille pelaajille sponsorin pikeepaidat jossa kunnolla näkyy sponsorin nimi/logo ja pelaajan oma nimi, toimitsijoille sonsorin värikkäät asut, ja tuomarille jääkiekon tapaan mainos selkään! A ei voi kun golfin kilpailusäännöt kieltävät –p,,,,kat! niin sitä ollaan siellä 60 luvulla tai jopa taaenpanakin…

    Kun sponssaavat yritykset eivät saa näkyvyyttä niin eiät ne sitten sit mania tuo golf -oylle!

    tuossa nyt alkuun mitä vois kehittää jotta saadaan golf oyn toiminta tämän päivän tasolle eikä vain keskitytä siihen tarinoitiin miten mun viime viikon kierrokset meni. Yhtiöön hallitukseen ja toimitusjohtajaksi ammattimieshiä/naisia jotka ymmärtävät markkinoinnista ja yrityksen johtamisesta jotain vähää enemmän ja vielä enemmän ammattiamisuutta lajin kehittäiseksi sekä sinne loordeille että suomeen golfliittoon jotta luodaan golfkentille ja muillekin alan toimijoille sellaiset toimintaympäristöt jotta voivat markkinoida palvelujaan kuten yritykset … menestyvät sellaiset tekevät .

    miettikääs tuota

    golferman

    Tässä ajatus vapaaseen käyttöön. Unohdetaan siis yhtiöjärjestykset ja muut pikku esteet. Uudella kentällä onnistuisi.

    Pelaamiseen kaksi kategoriaa:

    Hevijuuseri paketti, joka oikeuttaa yhden pelaajan pelaamaan esim 50/55 kierrosta.

    Vapaa lippu paketti samalla idealla kuin nykyisinkin 25/30 pelilippua.

    Kun hevijuuserit ovat pelanneet kierroksensa täyteen, niin he voivat ostaa näitä osakkaiden pelilippuja markkinahintaan pois sotkemasta markkinoita tai osakasgf hintaan esim 20/25/30 € miten yhtiö on päättänyt.

    Loppuu itkeminen siitä, että peliliput sotkevat osakkeen arvon tai että hevijuuserit loisivat toisten kustannuksella ja saavat halvat kierrokset.

    Mr Shanks kirjoitti: (8.1.2014 11:59:58)

    Toivottavasti Teitittelit Klubipelaajaa, nimittäin olen aivan samaa mieltä siitä että ei ole hyödyllistä lähteä rakentamaan eripuraa eri osakesarjan omistajien välille. Viittaan viestiini 565.

    Jos Klubipelaaja haluaa lähteä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, voin tarjota sen verran apua että annan mahdollisuuden lunastaa yhden osakkeeni peliliput tuhottavaksi. Muitakin voi liittyä kauppaan jotta saadaan Klubipelaajan haluama määrä näitä ’Saatanan välikappaleita’ pois ihmisten moraalia saastuttamasta ja markkinoita heiluttamasta.

    En ole aikeissa alkaa taistelemaan tuulimyylyjä vastaan. Lippunne voin toki ostaa, mikäli ne oikeuttavat pelaamaan asiallisella kentällä ja katson hinnan oikeaksi. Arvion näihin molempiin kriteereihin teen minä.

    Olen olettanut, ilmeisesti siis virheellisesti, että keskustelukejtun aloittajan valitseman otsikon alla voi keskustella asioista, jotka pidemmällä tähtäimellä voisivat olla golf-yhtiöiden, osakkeen omistajien ja koko golf-yhteisön kannalta positiivisia.

    Nähtävästi te, kuten mahdollisesti osa muistakin keskustelijoista keskustelee ihan jostain muusta.

    Jos horisontti riittä seuraavaan pallkkapäivään, kuten tutkimusten mukaan valtaosalla suomalaisista asia on, ei voi käydä muuta kuin selviytymistaistelua. Jos taas katsoo pidemmälle, kenties jopa vuosien päähän, voi keskustella asioista, jotka tämän päivän valossa tuntuvat mahdottomilta, mutta jonain päivänä ehkä ovat todellisuutta.

    B kirjoitti: (8.1.2014 7:04:45)

    Ballmarker kirjoitti: (8.1.2014 6:17:38)
    . Väljyyttä haluavat ja etukäteisvarauksia (ja greenfee-pelaajia) vieroksuvat vailtsevat selkeästi suljetummaksi profiloituneet kentät (á la Sarfvik) omikseen.

    Osakkeen hintakehityksellä mitattuna greenfeepelaamisen vieroksuminen ja väljyys ei ole sekään mikään viisasten kivi. Toisaalta Sarfvikin…

    Ainakin pitkässä juoksussa esim. Sarfvikin osake on pitänyt aika hyvin pintansa. Vuoden 1989 antihinta (120 thmk), nykyrahaksi indeksoituna (32 k€) on nykyhintojen tasoilla. Vertailun vuoksi esim. Pickala C, -86 antihinta mk 33 thmk, indeksoituna nykyrahaksi 10 k€. Talma B, -89 antihinta 63 thmk, nykyrahassa 17 k€. Esim. viestin no 61 perusteella Sarfvikin nykyinen markkina-arvo on 29 k€ ja Talman 3 k€, samoin Pickala Golfpörssin perusteella tasolla 3k€.
    Olisikohan niin, että väliin sattuneet talouden ylikuumenemisen ajat nostivat, erityisesti Sarfvikin tapaisten haluttujen osakkeiden, hinnat sfääreihin. Moni kenttä on tietysti perustettu ja moni osake ostettu noiden aikojen huippuhintoihin, mikä heijastellee selkeästi tämänkin keskustelun taustalla.

Esillä 25 viestiä, 601 - 625 (kaikkiaan 959)
Vastaa aiheeseen: Golfosakekaupan elpymisen esteenä oy

Etusivu Foorumit Yleistä Golfosakekaupan elpymisen esteenä oy