26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Golfkentät, pelaajamäärät ja rahoitus

Etusivu Foorumit Yleistä Golfkentät, pelaajamäärät ja rahoitus

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 75)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Golfkenttiä rakennetaan tällä hetkellä yhtä hurjaa vauhtia kuin 90-luvun hullujen vuosien aikaan. Esimerkiksi Helsingistä länteen/luoteeseen löytyy runsaasti uusia/uudehkoja hankkeita: Hillside aukeaa tänä vuonna, Inkooseen aletaan rakentaa, Kirkkonummella useita rakennushankkeita käynnissä, puhumattakaan viime vuosien kenttälaajennuksista. Vastaavasti osakekauppa käsittääkseni on vähän hiipunut ja pelioikeuksiakin saa vuokralle halvemmalla kuin viime vuonna (esim. Pickala huolimatta uudesta kentästä). Uusia kenttiä rahoitetaan osakkeiden myynnillä. Myymätön osa jää sitten joko rahoittajien kontolle tai sitten esim. kenttälaajennuksissa olemassa olevalle osakkeenomistajajoukolle. Kentän ylläpitomaksuja jakamassa on ehkä pienempi joukko kuin suunniteltiin? Miten tämä kehitys jatkuu? Mistä löytyy maksajat uusille kentille? Onko osakkeen omistaminen mahdollista vain sijoittajille? Tuskin jokainen uusi golfaaja pääkaupunkiseudulla voi/haluaa sijoittaa osakkeeseen 8-20 000 euroa. Eikä pelaamista ilman osakkeenomistusta ole varaa estääkään, jokainen maksaja on kuitenkin taloudenpidolle tärkeä. Pieni määrä osakkeita tarkoittaa isompaa kausivastiketta per osake. Tavoitteena sijoittajilla on tietysti saada pelioikeudesta vuokraamalla katettua tuo hinta plus saada vähän voittoa. Muutenhan sijoitusosakekaan ei kannata. Kuitenkin pelioikeuksia on runsaasti tarjolla ja nyt jo tietyillä kentillä vuokrahinnat ovat todella lähellä kausivastiketta. Ei siis enää ole sijoittajillekaan niin houkuttelevaa. Yritystapahtumien myyminen ja gf-pelaamisen helpottaminen tietysti on yksi keino rahoittaa kenttää. Se kuitenkin johtaa siihen, että entistä vähemmän on syytä omistaa osaketta. Oravanpyörä on valmis – vai onko ? Mihin kehitys on menossa? Kannattaisiko osakkeita myydä halvemmalla, jotta vastikkeen maksajia olisi enemmän? Mitä siihen sanovat sitten nykyiset osakkeiden omistajat, heidän sijoituksensa arvoahan ei varmasti yhtiökokouksessa anneta laskea. Onko osakkeen ostaminen taloudellinen riski, onko golfkenttien konkursseja vielä mahdollista nähdä tällä vuosikymmenellä?

    Ehkäpä vastikkeen ja osakkeen hinnassa on saavutettu katto. Normaalissa sijoitustoiminnassa tuotto-odotukset perustuu osinkoihin sekä osakkeen hinnan nousuun. Osinko golf-osakkeissa on esim. vuokrapelioikeuden ja vastikkeen erotus.

    Viime vuosina ’osingolla’ ei ole ollut merkitystä golf-osakkeiden hinnan nousussa. Osake on ostettu, koska oletetaan sen arvon nousevan. Hypetys on ohi ja hyvän osingon tarjoavat kentät pärjäävät. ’Osinkoa’ ei aina voida golfkentällä mitata rahassa vaan se voi olla mm. kaverit ym.

    Ratkaisu ongelmaan on vastikkeiden lasku, jotta sijoittajat saavat vuokrattua pelioikeuden ja saavat vielä vuokrauksesta tuottoa. Vastikkeet saadaan alas houkuttelemalla gf-pelaajia ja pitämällä kulut kurissa. Gf-pelaajia voidaan houkutella mm. edullisilla hinnoilla tai kohdennetusti osakkaan alehintaisilla vierashinnoilla.

    Golfin aloittamisen helpottaminen on osakekaupalle eduksi. Suuresta massasta löytyy osakkeen vuokraajia, ostajia ja gf:n maksajia.

    Osakkeet vaihtavat omistajaa, kun ’vastike’ on riittävän suuri, että investointi kuolettaa itsensä 10-15 v. Ei omaa asuntoa osteta, jollei sijoitukseen uskota.

    Helpon rahajan ja pikavoittojen aika on golfissa ohi.

    Nimetön

    Esim. Olen perushoitajasinkku Helsingistä. Palkkani on

    vuodessa 15.000e puhtaana käteen. Haluan pelata golfia.

    Maksan vuokraa 500e/kk = 6000e/v. Mailat ja muut

    välineen sain lahjaksi. Omistan vanhan auton jonka

    käyttökulut ovat 150e/kk = 1800e/v. Harrastuksen myötä

    kulut nousevat 2050e/v. Keskustelun pohjalta, paljonko

    rahaa kuluu golfiin vuodessa, on minimi n.2500e, kun kortit

    ja muut on suoritettu.

    Menot tähänmennessä 6000+2050+2500 = 10.550e.

    Rahaa jäljellä 4450e / 12 = 370e / kk, jolla pitäisi maksaa

    Vakuutusmaksut, puhelinkulut, lemmikkieläimem ( koiran)

    ruoka ja lääkkeet = 100e /kk, jää 270 e /kk.

    Vaatetukseen kuluu 30e /kk, jää 240e /kk = 8e/päivä, jolla

    pitäisi saada päivän ruoka, puhtaanapito. Säästääkin pitäisi,

    ja vähän törsätä silloin tällöin, esim. pihvi ja viinipullo.

    Näyttää siltä, että lahjamailat ja muut varusteet jäävät

    koriste-esineiksi eteisen nurkkaan.

    Niin että mistä tosiaan rahoittajat uusille kentille? Ei näin

    pienellä maalla riitä resurssit enää kauan uusien osakekent-

    tien rakentamiseen, koska tavallisella duunarilla ei ole

    varaa osallistua niiden rahoitukseen, hyvä jos edes pelaamiseen niillä. Nyt olisikin jo aika kunnallisten

    kenttien rakentamiselle. Kunnallinen golfkenttä voisi olla

    parempi vetonaula kuin ilmainen omakotitontti jossain

    peräkylien kätköissä.

    Vähän ihmetyttää kenttien rakentamispolitiikka? Minusta näyttää, että kohderyhmien tarpeet ja uusien kenttien luonne ja laatu eivät kohtaa?

    Kun Golfin harrastaminen on levinnyt keskiluokkaan ja pienempituloisiin, voisi kuvitella, että jokin kenttähanke polkaistaisiin käyntiin heidän tarpeistaan. Nyt rakennetaan pääasiassa luxusta vai onko niin, että kaikenmaailman kytäjät ja vanajanlinnat ylittävät uutiskynnykset?

    Puhut ’kunnallisesta golfkentästä’ ja kysyn taas kerran (koska en ole saanut keltään vielä vastausta), mitä tarkoitetaan kunnallisella golfkentällä? Ovatko Tali, Vuosaari ja Paloheinä Helsingissä kunnallisia golfkenttiä, koska ne toimivat kaupungin omistamalla maalla? Jos eivät, niin tarkoitatko sellaista kenttää, jonka hoitohenkilökunta on kunnan palveluksessa ja laitteet kunnan omistuksessa? Onko sellaista missään (edes Ruotsissa)? Kyllä kai sellainen periaatteessa voisi olla olemassa, niinhän taitavat toimia kunnalliset yleisurheilukentät (joita ei juuri kukaan käytä) ja jäähallit, vai?

    Kunnallisen kentän rakennuksen maksaa veronmaksaja, eli sinä. Siihen ei kaikki veronmaksajat suostu. Toisaalta, eihän niiltä aina kysellä lupaa…

    Myös kunnallisen kentän ylläpidon maksaa veronmaksajat. Ovatko veronmaksajat valmiita maksamaan siitä, että kenttä on kunnollinen?

    Nimetön

    Aivan kuin ’Ritari’ on oivaltanut, pitäisi käyttää maalaisjärkeä ja vastata kenttienkin rakentamisessa useammanlaiseen kysyntään kuin vain luxus tarpeisiin.

    Esim. Hyvä yhdeksänreikäinen voi olla parempi kuin

    huono kahdeksatoistareikäinen, kuten Hartolan entinen

    ysi ja nykyinen 18. Olkoon kenttä kunnallinen, puolikunnallinen tai mikä tahansa, jossa on tarkoitus pelata vain harrastuksen vuoksi, eikä mitään muuta on joka tapauksessa kaikilta kustannuksiltaan 9 reikäisenä edullisempi kuin 18 reijän ’ykykenttä’ kaikkine herkkuineen.

    normaaliin harrastusgolfiin käyvä kenttä.

    Nimetön

    Aivan kuin ’Ritari’ on oivaltanut, pitäisi käyttää maalaisjärkeä ja vastata kenttienkin rakentamisessa useammanlaiseen kysyntään kuin vain luxus tarpeisiin.

    Esim. Hyvä yhdeksänreikäinen voi olla parempi kuin

    huono kahdeksatoistareikäinen, kuten Hartolan entinen

    ysi ja nykyinen 18. Olkoon kenttä kunnallinen, puolikunnallinen tai mikä tahansa, jossa on tarkoitus pelata vain harrastuksen vuoksi, eikä mitään muuta on joka tapauksessa kaikilta kustannuksiltaan 9 reikäisenä edullisempi kuin 18 reijän ’ökykenttä’ kaikkine herkkuineen.

    Nimetön

    Veronmaksaja maksaa jo nyt paljon tyhmempiä asioita

    kuin golfkenttiä, eikä kukaan kysy miksi,

    Kunnallinen kenttä olisi siis kenttä, joka rakennetaan ja ylläpidetään veronmaksajien rahoilla? Niinpä… niin kai menetellään yleisurheilukenttien ja jäähallien suhteen (paitsi Hjalliksen hallit).

    Valitettavasti vaan golffareihin suhtaudutaan kuin suomenruotsalaisiin: ne ovat elitistä porukkaa eivätkä tarvitse veronmaksajilta mitään. Totuus on kuitenkin pientä vähemmistöä lukuunottamatta molemmissa porukoissa toinen, joten liikkeelle pitäisi lähteä asennevalistuksella. Se taas sopisi lähinnä SGL:lle.

    Nykykenttä rakentaminen perustuu pääosin siihen, että osa pääsee ilmaiseksi (merkintähintaan) ja toiset maksaa enemmän. Nyt vain maksajia ei ole tarpeeksi. Toki onhan se ok. jos kohtuu korvaus puuhamiehille myönnetään.

    Yhteiskunta voi tukea kenttähanketta kaavoittamalla, edullisella vuokralla ja esim. merkitsemällä osakkeita huomattavan määrän ja myymällä ne vähitellen pois. Miksei kaupunki kunta voisi omistaa kentän. Kentänhoito voitaisiin kilpailuttaa esim. muiden puutarhatöiden ohessa tai kentälle palkata kesätöihin nuoria.

    Eiköhän näitä kalliita kenttiä ole tarpeeksi (liikaa), mutta edullisille kentille on tilaus.

    Onko nyrkkisääntöä montako pelaavaa jäsentä pitää yhdellä normaalilla uudehkolla 18r kentällä olla, jotta hoitovastike pysyisi kohtuullisena esim. 500,-/nenä?

    Ohessa karkealaskenta budejetin gf:n ja gf-tulojen sekä jäsen määrän suhteen. Tarvittava osakasmäärä on 650, jos budjetti on 400 t ja noin 1000 jos budjetti 600 t.

    400 t kenttä on järkevämpi, koska:

    – kentälle mahtuu hyvin hyviä gf-pelaajia

    – gf:n hinta voidaan pitää alhaisena, jolloin gf-tulot kilahtavat kassaan.

    – hyvinä vuosina gf:t kartuttavat kivasti kenttäyhtiön kassaa, jolloin investointeja voidaan tehdä tai laskee vastiketta.

    Ei muuta kuin toimitusjohtalle tukku osakkeita lainaksi esim. 50 kpl ja provikka erotuksesta vastike – vuokrapelioikeus. Jo loppuisi budejetin paisuttamiset :-).

    Budjetti Vieraspelaajat gf-osuus gf-summa osakkaiden makset.

    GF kierroksia yht. osakkeita per.osak.

    400 000 30 2600 20 % 78 000 322 000 650 495

    400 000 35 2000 18 % 70 000 330 000 650 508

    400 000 25 4000 25 % 100 000 300 000 650 462

    400 000 25 6000 38 % 150 000 250 000 650 385

    Budjetti Vieraspelaajat gf-osuus gf-summa osakkaiden makset.

    GF kierroksia yht. osakkeita per.osak.

    600 000 30 2600 13 % 78 000 522 000 1050 497

    600 000 35 2000 12 % 70 000 530 000 1050 505

    600 000 25 4000 17 % 100 000 500 000 1050 476

    600 000 25 6000 25 % 150 000 450 000 1050 429

    Budjetti Vieraspelaajat gf-osuus gf-summa osakkaiden makset.

    GF kierroksia yht. osakkeita per.osak.

    600 000 45 2600 20 % 117 000 483 000 980 493

    600 000 50 2000 17 % 100 000 500 000 980 510

    600 000 35 4000 23 % 140 000 460 000 980 469

    600 000 35 6000 35 % 210 000 390 000 980 398

    ’Kunnallinen kenttä olisi siis kenttä, joka rakennetaan ja ylläpidetään veronmaksajien rahoilla? Niinpä… niin kai menetellään yleisurheilukenttien ja jäähallien suhteen (paitsi Hjalliksen hallit).’

    Yleisurheilukentille saa mennä kuka tahansa harrastamaan… Ja kulut on suht vähäisiä golfiin verrattuna. Jäähallejakaan ei kaikki kaupunkilaiset halua. Golfkenttiä vielä harvempi. Itse kannatan kaikkia urheiluhankkeita, mutta kaikki eivät niin tee…

    Aikoinaan oli Järvenpäässäkin kova kädenvääntö jäähallin rakentamisesta. Rakentajat voittivat lopulta, kun olivat tarpeeksi voidelleet kaupungin päättäjiä… Jalkapallohalli rakentuikin sit jo jalkapalloilijoiden omalla rahoituksella.

    Kunnan mailla yhdistyspohjainen kenttä, ei osakkeita. Missä ? Ei Ruotsissa vaan Savossa ks. Mikkelin Golf. Siellä on tainnut Riikka Hakkarainenkin aloitella uraansa.

    Nimetön

    Kytäjä, Vanaja ja monet muut kentät kilpailevat samoista ’rikkaista’ asiakkaista, joita on Suomessa väkilukuun nähden vähän. Jokainen luxus kenttä ei voi saada toivomaansa asiakaskuntaa nykyisellä markkinahinnalla. Tämä johtaa väistämättä siihen, että huonommin annissa onnistuneet kentät joutuvat pudottamaan hintojaan merkittävästi, jotta kaikki osakkeet menevät kaupaksi. Nykyinen golfkenttärakentamisbuumi etelä-Suomessa on aivan järjetön omistajien kannalta, mutta pelaajien kannalta hyvä, koska kun tarjonta lisääntyy, niin hinnat tippuvat ja myös pelaajamäärät jakautuvat entisestään, jolloin ruuhkat vähenevät.

    Golfosaketta harkitsevien kannattaa nyt odotella parivuotta, jolloin hinnat tulevat romahtamaan. Se on markkinatalouden säätelemä tosiasia.

    Nimetön

    Golfosakkeiden hinnat ovat etelässä aivan poskettomia. (asunnon hinta) Joten on selvä, että keinotekoinen golfkupla puhkeaa vuoden pari sisällä. Osakkeista on kohta ylitarjontaa. Kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti, hinnat tulevat romahtamaan. Uusia pelaajia tai osakkeiden ostajia ei synny kuin sieniä sateella.

    Samanlainen kenttähän se Talikin on Helsingissä (yhdistys kaupungin maalla), mutta ei sinne jäseneksi pääse kuin 20 vuoden jonotuksen jälkeen jos onnea on.

    Villi veikkaukseni on kuitenkin se, että näitä golfkenttiä rakentavat ja rahoittavat ovat ennenkin pärjäilleet osakekaupoissa. Ovatko he kaikki tulleet yhtäkkiä tyhmiksi. En tiedä, ovatko täällä osakkeiden kannattavuutta arvuuttelevat pörssimiljonäärejä vai ei ?

    Aika hyvä veikkaus arvuuttelijoista. Vastikkeet lienee suurimmalla osalla kentistä maksettu, jos saisi vielä painettua hintoja alas. Ostetaan halvalla ja myydään osake voitolla kesällä aloittelijalle. Leimataan tarpeen vaatiessa kaukot ym. lokkeilijoiksi ja tähdennetään, ettei ilman sijoittajia meitä golfkenttiä ole :-).

    Hinnoissa on ilmaa, mutta niin niissä on ollut viimeiset pari vuotta. Suuria muutoksia hinnoissa ei tapahdu. Ei osaketta myydä, jollei saada kunnon hintaa tai jollei ole pakko. Suurilla sijoittajilla ei liene suurta hätää eikä meillä muutaman osakkeen omistajilla. Lainarahalla oto-kikkailijalla saattaa olla tarve myydä riskisijoitukset pois.

    Hankittin vaimon kanssa golf osake täältä Turun suunnasta 2002 hintaan 2450. Viimevuonna sai Harjattulan osakkeen hintaan 2300. Tänään Turun Sanomissa ilmoitus jossa Naantalin Aurinko Golf osaakeen saa hintaan 3750. Ålandbanken antaa lainaa ja osake käy vakuutena. Ei varmasti mitään ’Kytäjiä’, mutta kelpo kenttiä kuitenkin. Itse hankimme osakkeet vain varmistaaksemme pelioikeuden. Sijoitus siis harrastukseen, ei rahallista tuotto-odotusta. Onkohan kenelläkään tilastoja miten golf osakkeet on kehittyneet viimeisen 10 vuoden aikana? olisi kiva tietää onko tässä ketjussa mainitut uhkakuvat toteutuneet aikaisemmin.

    Ole

    Miten tämä kehitys jatkuu?

    Golfkentät –> lisääntyy

    Pelaajamäärät –> kasvaa entuudestaan

    Mistä löytyy maksajat uusille kentille?

    Rahoitus –> Suurin osa uusista kentistä tulee olemaan osakepohjaisia.

    Onko osakkeen omistaminen mahdollista vain sijoittajille? Mahdollista kaikille, myös kohtuu hintaisia osakkeita tulee myyntiin.

    Oravanpyörä on valmis – vai onko ? Ei

    Mihin kehitys on menossa? Pienen hiipumisen jälkeen ostohalukkuus tulee nousemaan.

    Kannattaisiko osakkeita myydä halvemmalla, jotta vastikkeen maksajia olisi enemmän? Voisi kannatta. Monet toki haluaa pelaa ruuhkattomalla kentällä ja maksaa siitä hieman extraa, ainakin itse kuulun tähän joukkoon.

    Onko osakkeen ostaminen taloudellinen riski, onko golfkenttien konkursseja vielä mahdollista nähdä tällä vuosikymmenellä? Riski riippuu kentästä, voi hyvinkin olla että joku uusi projekti kaatuu nykyisen boomin takia.

    Sony. PGC.n pelioikeudesta pyydettiin viimevuonna kolmannen kentän johdosta suurinpiirtein samaa kuin tänäkin vuonna, eli 850…950€. Peuramaa on muuten loisto kenttä jonne saa pelioikeuden alle 600€.lla.

    Osakkeen hintakehitys on kyllä täysin kenttäkohtaista – jotkut ovat kolminkertaistuneet, jotkut tuplaantuneet ja jotkut nousseet vain 50 % kymmenessä vuodessa. Luulen kuitenkin (= mutu), että ainakaan pääkaupunkiseudulla minkään osakkeen hinta ei ole laskenut vuodesta 1995.

    Ei ole laskenut tennishallienkaan osakkeet. Päin vastoin…

    Ja pelitunnin osake hommataan tennishallista yleensä vain siksi, että turvataan se oma pelitunti jatkossakin…

    kyllä perushoitajien pitää keskittyä vaan purjehdukseen, autourheiluun ja ratsastukseen, satamat, tiet ja pururadat rahoitetaan verotuloilla.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 75)
Vastaa aiheeseen: Golfkentät, pelaajamäärät ja rahoitus

Etusivu Foorumit Yleistä Golfkentät, pelaajamäärät ja rahoitus