26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Golfia ensi talvena

Etusivu Foorumit Matkailu Golfia ensi talvena

Esillä 10 viestiä, 51 - 60 (kaikkiaan 60)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kun tämä vanha ketju nyt nostettiin esille, niin en malta olla puuttumatta Putti-Possun esilletuomaan teemaan
    ” Niin kauan kun vaadimme yhteiskuntaa kattamaan terveydenhoidon kustannukset, mahdolliset sairastumiset koskettavat meitä kaikkia … varsinkin, kun ulkomailla sairastuva vaatii yhteiskunnan kustannuksella ambulanssilentoa koto-Suomeen.”

    Minulta on koko ikäni peritty palkasta sairausvakuutusmaksua. En osaa yhtään sanoa kuinka suuri summa siitä vuosien mittaan on kertynyt, mutta arvioisin että aikamoinen enkä sano tätä kehuakseni. On kummallinen näkemys, että yhteiskunta kustantaisi julkisen terveydenhoidon. Me palkansaajat sen kustannamme. Miksi ihmeessä siis yksilö ei voisi odottaa vakuutusmaksuilleen katetta mm. ambulanssilentojen muodossa? Onko sellaisen vaatiminen hyväksyttävämpää yksityisesti otetun vakuutuksen puitteissa? Miksi samasta asiasta pitäisi vakuuttaa itsensä kahdesti?

    ”Vielä on kesää jäljellä”, mutta kohta on tehtävä sitova päätös ensi marraskuun long-stay-matkasta Espanjaan. Mitä mieltä ollaan ”onko turvallista matkustaa nykytilanteessa vaikka olisi 2 x Astra/Pfizer piikitettynä”? Hyvät perustelut puolesta ja vastaan olisi kiva nähdä.

    KL1

    Hyvät perustelut puolesta ja vastaan olisi kiva nähdä.

    Vaikuttaisivatko ne päätökseesi?

    Koko COVID-19 keskustelussa minua vaivaa se että kaikki ovat pandemia-asiantuntijoita sekä se että tautitilanne tuntuu koko ajan muuttuvan. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä että kaksoisrokotus ei välttämättä anna täyttä suojaa virusvariantteja vastaan. Tarvitaanko ”täydellistä suojaa”? Käytännössä varmaan ei, mutta mihin raja vedetään, on minulle herttaisen epäselvää. Mikä on Espanjan tautitilanne syksyllä 2021? Kyllä oma henkilökohtainen riskianalyysin tekemiseen kaipaan erilaisia mielipiteitä (olen varma että niitähän riittää). Voin tältä pohjalta esittää joitakin ”toivottavasti järkeviä” jatkokysymyksiä matkanjärjestäjälle sekä terveysviranomaisille. Sekä perustelemaan rakkaalle vaimolleni miksi lähdemme reissuun tai sitten ei.
    Kyllähän matkakuume on aika iso kun COVID on estänyt matkailun ja golfin peluun muualla kuin Suomessa kohta yli 1,5 vuoden ajan.
    Joku sairaus se on kai matkakuumekin?
    Voihan tietenkin olla niinkin että tämä FORUM on väärä paikka ko. keskustelulle …

    KL1

    Tartunnan saaminen tai siltä välttyminen noudattavat tasan samoja lainalaisuuksia maasta tai mantereesta riippumatta. Espanjaan lentäen matkustavalla suurimmat riskipaikat ovat:
    – lentokenttä
    – julkinen liikenne
    – yökerhot/diskot
    – juottolat
    – ruuhkaiset ruokaravintolat
    – isot yleisötapahtumat

    Asiantuntijoiden mukaan lentokone ei yllättäin ole kovin suuri riski, koska koneen ilmanvaihto on niin tehokas. MUTTA lastaus- ja purkuvaiheessa ilmastointi ei ole päällä tai on hyvin heikko, ja etenkin poistumisvaiheessa ihmiset tungeksivat päättömästi mistään välittämättä, joten itse luokittelen sen kuitenkin varteenotettavaksi riskiksi. Myös jotkut kaupat ovat riski asaikkaiden määrästä ja käytöksestä riippuen. Muutamien maiden ihmiset ovat aina riski, koska tunkevat mistään välittämättä eivätkä omien havaintojeni mukaan ainakaan täällä Suomessa ole käyttäneet maskia koko epidemian aikana.

    Summa summarum: oma mielipiteeni on, että matkustaminen lentokoneella turistikohteeseen on selvästi riskialttiimpaa tartunnan saamisen suhteen kuin eleleminen täällä kotimaassa järkeviä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä noudattaen.

    Tällä hetkellä on suunnitteilla lähteä Teneriffalle pariksi viikoksi marraskuussa.

    COVID-tilannettahan silloin ei vielä osaa arvata.

    KL1:n luettelemista riskipaikoista ainoa omalle kohdalle osuva on lentokenttä. Siellä toimitaan kuten viranomainen silloin määrää tai jos määrää, ettei saa matkustaa niin sitten ei matkusteta.

    Kaksi piikkiä on otettu. Maskia käytän kaikkialla sisätiloissa nyt ja silloin, vaikka ei sitä edes suositeltaisi.

    Saapas nähdä.

    Muutama päivä sitten IS:n haastatteli jotain asiantuntijaa joka kertoi, että tällä hetkellä n.10% tartunnoista löytyy Espanjasta lomamatkalta palaavilta.
    Mutta, jokainen tekee lähtöpäätöksen itse.

    Aihe kiinnostaa minuakin. Lokakuun lopulla pitäisi mennä pelaamaan Andalusiaan – tai sitten ei. Viime vuoden korkeimmat tartuntaluvut Espanjassa ajoittuivat juuri loka-marraskuun vaihteeseen. Nyt elokuussa luvut ovat jo näitä korkeammat.

    Etelä-Suomesta Espanjaan lentäviltä vaaditaan
    * terveystietolomake -> QR-koodi
    * todistus rokotuksista, negatiivinen testitulos tai todistus parantuneesta sairaudesta
    Käsittääkseni maassa on rajoitettu maskipakko ja siellä on ollut keskusteluja liikkumisrajoitusten asettamisesta. Olisi mielenkiintoista saada Aurinkorannikolla asuvilta näkemyksiä alueen tilanteesta, mahdollisista suunnitelmista/keskusteluista rajoitusten kiristämisen suhteen ja yleisestä ilmapiiristä/suhtautumisesta koronaan. Myös valistunut arvaus tulevasta otetaan kiitollisena vastaan.

    KL1

    Tuossa hieman lisää mietittävää reissuja suunnittelevalla:

    Tartuntaketju

    Ulkomaillakin voi kysyä tiillä omalta peliryhmältä, että onhan ne rokotukset otettu.

Esillä 10 viestiä, 51 - 60 (kaikkiaan 60)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1342257 kohteessaGolfia ensi talvena

Etusivu Foorumit Matkailu Golfia ensi talvena