16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Golfbox tasoituksen vuositarkistus

Etusivu Foorumit Yleistä Golfbox tasoituksen vuositarkistus

Esillä 25 viestiä, 301 - 325 (kaikkiaan 328)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kiitokset vastauksista. Nyt vahvistui osaltani se, että ollaan aika viidakossa näiden CBA ja AHR järjestelmien kanssa .
    Onneksi järjestelmävirhe on osaltani sen verran myönteinen, ettei järjestelmä laskenut tasoitustani aiheetta, kai sekin olisi ollut mahdollista. Valitettavaa heidän osalta, jos on tasoitus tippunut vastaavasti väärin AHR:n takia. Ensin kesällä pelaaja on pelannut bufferiinsa, siitä CBA lukua 4, kun muut ovat tyrineet ja tasoitus tippuu, vaikkei olisi aihetta. Ja sitten AHR päälle! Näin ’vanhan liiton miehenä’ ajatellen!
    Kuinkahan paljon näitä virheitä tapahtuu järjestelmissä valtakunnallisesti ja miksi pitää tällaisia tasoitusjärjestelmiä, kun ne eivät toimi?

    KL

    batty berg kirjoitti: (10.1.2014 15:31:32)
    Kiitokset vastauksista. Nyt vahvistui osaltani se, että ollaan aika viidakossa näiden CBA ja AHR järjestelmien kanssa .
    Onneksi järjestelmävirhe on osaltani sen verran myönteinen, ettei järjestelmä laskenut tasoitustani aiheetta, kai sekin olisi ollut mahdollista. Valitettavaa heidän osalta, jos on tasoitus tippunut vastaavasti väärin AHR:n takia. Ensin kesällä pelaaja on pelannut bufferiinsa, siitä CBA lukua 4, kun muut ovat tyrineet ja tasoitus tippuu, vaikkei olisi aihetta. Ja sitten AHR päälle! Näin ’vanhan liiton miehenä’ ajatellen!
    Kuinkahan paljon näitä virheitä tapahtuu järjestelmissä valtakunnallisesti ja miksi pitää tällaisia tasoitusjärjestelmiä, kun ne eivät toimi?

    Kaikissa tasoitusjärjestelmissä on heikkoutensa eikä EGA:nkaan ole siitä poikkeus. Sen verran voin kuitenkin sinua lohduttaa, että noita nelosen CBA-kertoimia esiintyy perin vähän, jos aloitusparametrit on syötetty järjestelmään oikein. Lisäksi ykkösryhmää lukuun ottamatta pelaajalla on erinomaiset mahdollisuudet vaikuttaa tasoituksensa oikeellisuuteen jättämällä runsaasti kortteja kilpailujen ulkopuolelta. Tuommoiset 20 korttia kaudessa riittää aivan varmasti siihen, ettei vuositarkistuksessa tule yllätyksiä. Sen sijaan, jos jättää vain ne neljä laskevaa korttiaan, niin vitivarmasti tasoitus putoaa vielä kaksi pykälää seuraavassa vuositarkistuksessa. Tästä on viljalti kokemuksia omasta kotiseurastani.

    Mitäs kun erosin edellisestä seurasta ennen vuodenvaihdetta enkä ole vielä liittynyt uuteen, ylläpitääkö joku nyt mun tasoitustani ja vaikuttaako tämä onnenpyörä siihen?

    On 18.x, jätin muutaman kortin viime kesänä (edelliset joskus 10 vuotta sitten)

    KL

    Kuuma putteri kirjoitti: (10.1.2014 21:43:51)
    Mitäs kun erosin edellisestä seurasta ennen vuodenvaihdetta enkä ole vielä liittynyt uuteen, ylläpitääkö joku nyt mun tasoitustani ja vaikuttaako tämä onnenpyörä siihen?

    On 18.x, jätin muutaman kortin viime kesänä (edelliset joskus 10 vuotta sitten)

    Nimimerkistäsi huolimatta putterisi ei ole näköjään ollut kovin kuumana viime vuosina 😀

    Jahka liityt uuteen seuraasi ota yhteys tasoitusta ylläpitävään toimikuntaan. Eiköhän asia siellä selviä.

    Kiitokset asiallisesta suhtautumisestasi ihmettelyyni.
    Kortteja jäi rekisteriin 13 kilpailua ja 15 harkkarundia.
    Tarkastelin seuran kilpailujen kaikkia tuloksia ja löysin 8 sellaista kisaa, joissa CBA arvoksi tuli -4. Kommenttiisi verraten mielestäni iso lukema. Nyt sivutaankin jo CBA systeemiä.
    Mainitsit alkuparametrit. Mitä ne ovat, olisi mukavaa, kun kerrottaisiin enemmänkin jäsenille ihan selkokielellä näistä asioista, eikä kuitattaisiin kysymyksiä, että ’kone laskee’. Tämä oli vastaus kun katselin liiton sivuja CBAsta.
    Miten on, kun on kisassa esim. Kaksi sarjaa ja toisessa on alle 9 osallistujaa. Yhdistetäänkö sarjat CBAssa yhdeksi tuloksia laskettaessa ja määritellessä ko arvoa?

    Golfbox on näköjään tälle vuodelle tehnyt selkeän esityksen kuinka AHR lasketaan ja siitä näkee kuinka juuri oma tasoitus muodostuu. Itselläni tuli 9 kierrosta ja tasoitus ei nytkään muuttunut.

    KL

    batty berg kirjoitti: (11.1.2014 11:28:04)
    Kiitokset asiallisesta suhtautumisestasi ihmettelyyni.
    Kortteja jäi rekisteriin 13 kilpailua ja 15 harkkarundia.
    Tarkastelin seuran kilpailujen kaikkia tuloksia ja löysin 8 sellaista kisaa, joissa CBA arvoksi tuli -4. Kommenttiisi verraten mielestäni iso lukema. Nyt sivutaankin jo CBA systeemiä.
    Mainitsit alkuparametrit. Mitä ne ovat, olisi mukavaa, kun kerrottaisiin enemmänkin jäsenille ihan selkokielellä näistä asioista, eikä kuitattaisiin kysymyksiä, että ’kone laskee’. Tämä oli vastaus kun katselin liiton sivuja CBAsta.
    Miten on, kun on kisassa esim. Kaksi sarjaa ja toisessa on alle 9 osallistujaa. Yhdistetäänkö sarjat CBAssa yhdeksi tuloksia laskettaessa ja määritellessä ko arvoa?

    Alkuparametreillä tarkoitan sitä asetusta, jolla määritellään fieldin oletustaso. Muutamassa seurassa oli toissa vuonna alkeparametri laitettu nollaksi, jolloin ohjelma oletti pelaajien olevan scratch-pelaajia. Seurauksena tietenkin CBA -4 joka kisassa.

    CBA poikkeaa useita pykäliä nollasta sellaisissa kilpailuissa, joiden osallistujakaartin tasoitukset ovat huonosti kohdallaan. Niinpä tasoitustaan huonosti ylläpitävät klubipelaajat ampuvat paitsi itseään niin myös toisia nilkkaan toiminnallaan. Myöskin pienen osallistujamäärän kisat näyttäisivät olevan helposti alttiita suurille CBA-kertoimille.

    Tuohon viimeiseen kysymykseesi en uskalla ottaa varmaa kantaa. Muistaakseni kilpailua käsitellään yhtenä kokonaisuutena laskennan osalta ja sarjat erotellaan vain tulosten osalta.

    KL

    Q8 kirjoitti: (11.1.2014 12:36:33)
    Golfbox on näköjään tälle vuodelle tehnyt selkeän esityksen kuinka AHR lasketaan

    Mitä tuo mahtaa tarkoittaa? Laskentahan on esitetty EGA:n ohjeessa eikä siinä ole mitään epäselvää saati mutkikasta. Pelaajan jättämien korttien tulokset (pb) laitetaan suuruusjärjestykseen ja jonon keskimmäinen luku on mediaani. Sitä verrataan ao. tasoitusryhmän pohjoismaiseen mediaaniin ja erotuksen perusteella tasoitusta joko korjataan tai jätetään korjaamatta.

    KL kirjoitti: (11.1.2014 13:32:28)

    Q8 kirjoitti: (11.1.2014 12:36:33)
    Golfbox on näköjään tälle vuodelle tehnyt selkeän esityksen kuinka AHR lasketaan

    Pelaajan jättämien korttien tulokset (pb) laitetaan suuruusjärjestykseen ja jonon keskimmäinen luku on mediaani. Sitä verrataan ao. tasoitusryhmän pohjoismaiseen mediaaniin ja erotuksen perusteella tasoitusta joko korjataan tai jätetään korjaamatta.

    Mutta mikä on pelaajan ’ao tasoitusryhmä’, kysyy pelaaja, joka on surffannut koko kauden kahden tasoitusryhmän väliä. Jos mediaani otetaan alemman tasoitusryhmän mukaan, tasoitus ei muutu, jos ylemmän, tasoitus alenee yhdellä. Nexgolf oli päätynyt jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Millähän perusteella?

    Ei siinä olekaan monimutkaista, mutta kuten sanoit, niin esimerkiksi nuo rajat eivät ole siellä EGAn ohjeessa. Golfbox näyttää mitkä kierrokset on otettu mukaan, mikä on mediaani, mitkä ovat laskentarajat ja mikä on lopputulos. Näin on helppo nähdä miten lopputulokseen on päädytty ilman mitään itse laskemista.

    Oletko nähnyt tuota Golfboxin esitystä?

    KL

    Q8 kirjoitti: (11.1.2014 14:04:30)

    En ole, löytyykö linkkiä?

    KL

    Takatii kirjoitti: (11.1.2014 14:01:49)

    Eiköhän tuo liene se ryhmä, johon pelaaja kalenterivuoden päättyessä kuuluu.

    KL kirjoitti: (11.1.2014 16:57:16)
    En ole, löytyykö linkkiä?

    Laittaisin kuvan jos vain sen helposti saisin.

    Minuakin kiinnostaa tuo sivu/linkki.
    Pienenä kuriositeettina: Olen jutellut muiden jäsenten kanssa, kun olen tavannut. Eräs muisti, että vuosi sitten hänellä oli ensin noussut tasoitus ja sitten otettiin päivitys uusiksi, kun siinä oli virheellisyksiä eka ryhmän kanssa. Hän ei kuulunut ko ryhmään, mutta uuden ajon jälkeen hänen tasoitus ei muuttunutkaan nousevasti.

    KL kirjoitti: (11.1.2014 16:57:16)

    Q8 kirjoitti: (11.1.2014 14:04:30)

    KL kirjoitti: (11.1.2014 13:32:28)
    Mitä tuo mahtaa tarkoittaa? Laskentahan on esitetty EGA:n ohjeessa eikä siinä ole mitään epäselvää saati mutkikasta. Pelaajan jättämien korttien tulokset (pb) laitetaan suuruusjärjestykseen ja jonon keskimmäinen luku on mediaani. Sitä verrataan ao. tasoitusryhmän pohjoismaiseen mediaaniin ja erotuksen perusteella tasoitusta joko korjataan tai jätetään korjaamatta.

    Ei siinä olekaan monimutkaista, mutta kuten sanoit, niin esimerkiksi nuo rajat eivät ole siellä EGAn ohjeessa. Golfbox näyttää mitkä kierrokset on otettu mukaan, mikä on mediaani, mitkä ovat laskentarajat ja mikä on lopputulos. Näin on helppo nähdä miten lopputulokseen on päädytty ilman mitään itse laskemista.

    Oletko nähnyt tuota Golfboxin esitystä?

    En ole, löytyykö linkkiä?

    Golfbox vuositarkastus (kuva).

    Olkaa hyviä.

    KL

    Albatrossi kirjoitti: (13.1.2014 2:38:17)
    Golfbox vuositarkastus (kuva).

    Olkaa hyviä.

    Kiitos.

    Varsin havainnollinen. Muutama asia pisti silmään:
    – termi ’oikeutettu’ on hassu
    – tasoitusryhmät 2 ja 3 on turhaan jaettu osiin, koska vertailumediaani on kuitenkin sama koko ryhmässä
    – kohdassa 3 puhutaan Euroopan keskiarvoista, vaikka meillä käytetään pohjoismaisia keskiarvoja
    – käytetyssä datajonossa näyttäisi olevan puutteita CBA-kertoimen suhteen. Minkähän vuoksi?
    – kohdassa 1 käytetään termiä ’väylät’. Kääntäjän olisi suonut olevan perillä oikeista termeistä.

    KL kirjoitti: (13.1.2014 9:46:50)

    – normaali golfbox suomennos. Englanniksi adjusted.
    – Ne on jaettu osiin myös EGAn manuaalissa
    – totta, johtunee oikaisusta kansainvälisessä tuotteessa
    – johtunee lähtödatan puutteellisuudesta, eli CBAt jätetty laittamatta
    – Englanniksi: All points are adjusted with regards to holes played and the CBA value for competitions.

    Moi!

    Golfbox ilmoittaa: Alle 4 palautettua tasoitukorttia kauden aikana Tämän vuoksi tasoitus on muutettu aktiivisesta passiiviseksi.
    Tämä tulos on tullut Suomen Golfliiton Verkkotietopalvelun kautta Golfboxin ulkopuolelta. Tulosta ei ole laskettu Golfboxissa eikä Golfbox A/S voi siksi ottaa vastuuta sen oikeellisuudesta.”

    Ko. tulos on SGS Kesäpäivät kilpailu Hyvinkäällä, joka on kilpailussa hyväksytty tulos – ei siis diskaus ym. Ihmetyttää tuo vastuun ottamattomuus oikeellisuudesta, koska nythän ”Golfbox ottaa vastuun” siitä että tasoitukseni on ollut ”väärin” tuosta kisasta lähtien.

    Muilla vastaavia kokemuksia?

    R

    KL1

    Tuosta tarinasta ei ota erkkikään selvää, joten ohjeita on paha siihen antaa…

    Mitä jos ottaisit yhteyttä kotiseuraasi, joka on ainoa oikea taho tätä dilemmaa selvittämään?

    AG

    Moi,
    aloitin kauden 2016 tasoituksella 2.8, pelasin kotikentällä 5 kilpailukierrosta ja muilla kentillä 24 kilpailukierrosta. Kaikki kilpailutulokset ilmoitin ja ne rekisteröitiin kotiseurassani, niiden tuloksena tasoitukseni nousi 3.9.
    Vuositarkistuksen jälkeen tasoitukseni nousi 4.9, onko riittävää vertailuaineistoa
    muuttaa pelkkiä kilpailukierroksia pelanneiden tasoitusta mediaanin mukaan?
    Olenko nyt tasoitushuijari vai onko minua huijattu?
    AG

    Jos nyt ensikesänä pelaat kisassa tuohon vanhaan tasoitukseesi ja satut voittamaan niin kyllä sinut täällä häpäistään.
    ???

    Myönnän, että kirjoitin sekavan tarinan… (kiitos KL1)

    Pointti on se, että Golbox ei hyväksy tasoituskierrokseksi järjestelmän ulkopuolelta esim. tässä tapauksessa golfliitosta tulevia kierroksia.

    Tästä sitten seuraa, että jos jätettyjä kortteja vuodessa on vain neljä, ja golfbox tiputtaa niitä pois niin tasoitus muuttuu passiiviseksi.

    Edelleen seuraa, että olen pelannut väärällä tasoituksella, koska tasoitukseen vaikuttava kortti on jätetty huomiotta.

    Haluaisin tietää, onko monellakin jätetty vuositarkistuksessa liiton kautta tulleet kortit huomiotta? Ne, joiden tasoitus ei muutu passiiviseksi eivät ehkä tätä huomaa tai eivät viitsi siihen puuttua.

    triplapar Nyt vahvistui osaltani se, että ollaan aika viidakossa näiden CBA ja AHR järjestelmien kanssa … ja miksi pitää tällaisia tasoitusjärjestelmiä, kun ne eivät toimi?

    Ajatus siitä että tasoitukseen otetaan mukaan erilaisia korjauksia, joista jotkut tulevat mukaan muiden samaan kilpailuun tai tapahtumaan osallistuvien tuloksista, tuntuu kyseenalaiselta, jos yksilölajin yksittäistä suoritusta pyritään arvioimaan.

    Se että joskus tulos voi olla vaan hyvä tai heikko on lajin ominaispiirre. Miksi sitä pyritään muokkaamaan erilaisilla korjauksilla ja tilastollisilla keinotteluilla ?
    Sääolot ja muut ovat satunnaisia ja joskus tähän vaikuttaa jo lähtöjärjestyskin jolloin joku voi suurestikin hyötyä kuivasta kentästä osaltaan.
    Tai se sade kohdistuu haitaten tiettyä lähtöjärjestyksen ryhmää. Sade vaikuttaa henkilöihin eri tavoin, se näkyy myös tuloksessa. Mikä esim. CBA:n lisäarvo tähän nähden on ?

    Mikähän tasoitus nykyisin vetistyneenä enää oikeastaan on ? Onkohan se menettänyt jo vertailukelpoisuutensa näiden eri CBA ja AHDH -laskentojen kautta ?

    Se että tasoituksen manipulointia voi tapahtua, sen estäminen tuskin poistuu muuten kuin poistamalla siltä tarve, kilpailutulokset lasketaan lyöntituloksina ja tasoituksellisina ja julkistetaan molempina.

    Oman ja toisten menestymisen voi näistä tuloksista päätellä haluamallaan tavalla.

    Vuositarkistuksissa ja muulloinkin omien tulosten pitäisi perustua ihan omiin tuloksiin, eikä laskennallisiin keskiarvoistuksiin ja muihin CBA, AHxx ym. tekijöiden mukanaoloon.

    GolfBox hyväksyy nuo tasoituskierrokset, mutta klausuulin tarkoituksena on kertoa, että NexGolfista tuleva tulos voi olla ”väärä”. Tällä tarkoitan sitä, että NexGolf ilmoittaa pelaajalle vain kokonais-pb-tuloksen eikä reikäkohtaisia tuloksia.
    Jos NexGolf ei ole päivittänyt pelaajalle syystä tai toisesta oikeaa tasoitusta kilpailuun, voi laskettu pistemäärä olla väärä tai jos jostain syystä pelaajalle tulee jokin tasoitustulos jälkikäteen tasoitushistoriaan, ei GolfBox voi laskea välttämättä oikeaa pb-tulosta, koska sillä ei ole käytössä reikäkohtaisia tuloksia.
    Tämä on syy miksi siinä on se klausuuli…

    Nimimerkille Rederikki ja muille asiaa pohtiville.

    Golfbox hyväksyy tasoituksen tarkistuslaskentaan mukaan myös verkkotietopalvelun kautta tulleet kilpailutulokset, mikäli ne EGA:n määritelmän mukaisesti kelpaavat vuositarkistuksen laskentaan.
    Tasoituksen tarkistuslaskentaan kelpaamattomat erikoistapaukset löytyvät EGA:n sivulla http://www.ega-golf.ch/content/system-manual alimmaisena olevasta Handicap Review Appendixin kohdasta 1. ”Eliglible Scores”

    Verkkotietopalvelun kautta tulleet tulokset ovat myös muutoin tasoituskelpoisia, siinä missä suoraan Golfboxiin syötetytkin. BayStreamin jo mainitsemalla huomautuksella lisättynä.

    Terveisin,
    Hannu Paunela
    Golfpiste / Golfbox

Esillä 25 viestiä, 301 - 325 (kaikkiaan 328)
Vastaa aiheeseen: Golfbox tasoituksen vuositarkistus

Etusivu Foorumit Yleistä Golfbox tasoituksen vuositarkistus