26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Golfala on takaisin taantumassa, oletko valmis?

Etusivu Foorumit Yleistä Golfala on takaisin taantumassa, oletko valmis?

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 250)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL1

    Seniorit pelaavat vuodesta toiseen, mutta muut ikäryhmät ovat jääneet kentiltä pois.

    Ei ainakaan meillä. Eilen sunnuntaina ylivoimainen enemmistö näkemistäni pelaajista oli työikäisiä ja paljon oli kentällä alle kolmekymppisiä. Meillä monet seniorit kaiken lisäksi karttavat viikonloppuja ja iltoja, koska silloin on kentällä ruuhkaisempaa kuin arkena päivällä.

    Työikäisten pelaaminen on taatusti vähentynyt korona-aikaan verrattuna, koska nyt he käyvät töissä. Ei meillä silti ole iltaisin tyhjää, ei todellakaan. Klo 18 jälkeen alkaa olla aika hiljaista, koska sen jälkeen ei enää ehdi pelata täyttä kierrosta. Aikoja toki saa, täyttä ei ole iltaisinkaan, ja hyvä niin.

    Kuulin tänään sivukorvalla että olisi isoja sopeutuksia ja uutisia tulossa golfvälinealalta, kustannukset kun ovat nousseet samalla kun myynti on vähentynyt ja katteet tippuneet. Tänään oli tiedotettu henkilöstölle ja golfvälinealalla alkaa nyt todellinen pudotuspeli.

    Golf-välineiden valmistus on houkutellut useita kokeilijoita, jotka sittemmin ovat poistuneet markknoilta. Jopa ns isoja pelureita, kuten Nike ja Adidas o päätynyt siihen, että golfvälineet eivät ole heidän juttunsa.

    Hinnatkin ovat ainakin osin tulleet alas. 15-20 vuotta sitten uskoteltiin, että uudesta driveristä kannattaa maksaa 1000 $ (tai €). Nyt Titleist tuo uudet huippumailansa markkinoille ja hinnat ovat 600 € kieppeillä. Samaa tasoa kuin muillakin huippumerkeillä.

    Merkittävät valmistajat jatkavat ja marginaalissa olevat uupuvat.

    Välinebisneksessä on varmasti tulossa iso korjausliike kun buumi selvästi hyytynyt. Taisivat tehdä ylimitoitetut ostoennakot tälle vuodelle, ja nyt on tavaraa jäänyt runsaasti käsiin. Näkyy erittäin suurina alemyynteinä ja näkynyt jo koko kesän. Osalle välinemyyjistä tulossa erittäin raskas vuosi ja sopeutuksia täytyy tehdä. Kenttien tilanne myös hankala kun kevät myöhästyi kuukauden ja kesällä kovat helteet vielä vähensi pelaamista. Iso osa koronan tuomista uusista pelaajista on lajin parista häipynyt.

    Kuulin tänään sivukorvalla että olisi isoja sopeutuksia ja uutisia tulossa golfvälinealalta, kustannukset kun ovat nousseet samalla kun myynti on vähentynyt ja katteet tippuneet. Tänään oli tiedotettu henkilöstölle ja golfvälinealalla alkaa nyt todellinen pudotuspeli.

    Oliko tässä siis kyse kotimaisesta välineiden jälleenmyyjästä vai jonkun valmistajan toimista ?

    Oliko tässä siis kyse kotimaisesta välineiden jälleenmyyjästä vai jonkun valmistajan toimista ?

    Kotimainen jälleenmyyjä.

    Välinebisneksessä on varmasti tulossa iso korjausliike kun buumi selvästi hyytynyt. Taisivat tehdä ylimitoitetut ostoennakot tälle vuodelle, ja nyt on tavaraa jäänyt runsaasti käsiin. Näkyy erittäin suurina alemyynteinä ja näkynyt jo koko kesän. Osalle välinemyyjistä tulossa erittäin raskas vuosi ja sopeutuksia täytyy tehdä. Kenttien tilanne myös hankala kun kevät myöhästyi kuukauden ja kesällä kovat helteet vielä vähensi pelaamista. Iso osa koronan tuomista uusista pelaajista on lajin parista häipynyt.

    Erittäin hyvä tilanneanalyysi ja ensi vuonna on golfalalla moni asia toisin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kun iso osa harrastajista häipyy, näkyy se monen yhtiön kassassa.

    Kotimainen jälleenmyyjä.

    Veikkaan, että tässä on kyseessä Golf Center. Ovat jääneet totaalisesti Golf Skyn jalkoihin ja ovat supistaneet jo vuosia toimintaansa, ja varmaan kurimus jatkuu.

    Veikkaan, että tässä on kyseessä Golf Sky. GoGolfilta tuli jo ilmoitus, etteivät pysty kustannussyistä toimittamaan seuraava lehden numeroa, joten varmaan säästökohteita joudutaan hakea konsernin kaikista yhtiöistä.

    Ei tietenkään pois sulje sitä ettei kilpailijoillakin olisi samanlaisia haasteita ja säästötarpeita.

    Sanoisin että pörssitilanne alkaa kääntyä! Eikö nää uude CPI-luvut rapakon takaa ollut hyviä?

    Käsitykseni mukaan GolfSky myy ihan hyvin, mutta kun katsoi kuinka viime vuoden kiihkossa ”GoGolfin-puoli” avasi uusia simulaattoreja (kovilla varaushinnoilla), Padel-kenttiä, osti kenttiä jne. niin ihmettelin, että eikö ne varaudu että buumi menee ohi… (Joo tiedän, että GolfSky kuuluu GoGolf-konserniin).

    Eikä tänä vuonna ole saaneet sitä kuuluisaa koronatuki-rahaakaan.

    Taitaa pörssilistautuminen olla vain märkä uni tällä kasvuyrityksellä.

    Tuo on muuten melko iso asia, että eivät saa tuota toista lehteä ulos. Ei ainakaan helpota mediamyyntiä ja mainostajien mielikuvaa konsernista.

    Btw. nyt viikonloppuna on GolfSky:ssä ”ystävämyynti” -15% edellisten alennusten päälle.

    Btw. nyt viikonloppuna on GolfSky:ssä ”ystävämyynti” -15% edellisten alennusten päälle.

    Golfsky’n business perustuu aika lailla ”ale-% kikkailuun”. Ensin nostetaan nimellishinnat pilviin, sitten erilaisilla ale-% houkutellaan/huijataan asiakkaita. Hetki sitten oli 30-40% alennukset … nyt alennukset muutettiin 20-30%, mutta sai ystävämyynti-lisäalennuksen 15%, joka johti suunnilleen samaan kuin aikaisempi 30-40%. Monet himoitsevat nimenomaan alennuksia.

    Uno

    Onko julkaistu kenttien kierrosmääriä. Yhdessä Podcastissa kerrottiin, että Tapiola golfissa olisi ollut kierroksia 30% vähemmen kuin vuonna 2021.

    Tämä olisi näkynyt myös selkeästi kaikessa välinemyynnissä.

    Elokuun ensimmäiset viikot ovat aina kiireisiä ja tänä vuonna etelässä se oli lämmin, mutta löysikö pelaajat kentälle, saati sitten kauppoihin.

    Poikkeuksellisen vähän on uutisoitu kierrosmääristä, edes Keski-Suomen yläpuolelta, jossa kentät ovat olleet hyvässä kunnossa.

    Tuttavapiirissä lajien kirjo on normalisoitunut, ehkä ulkomaan matkailussa ollaan selkeästi jäljessä.

    Usealla alalle on tullut etätyökäytäntöjä, jotka on helpottavat mm. asumiskuvioita/mökkeilyä. Tämä varmasti lisää Uudenmaan reuna-alueiden golf kenttien suosiota. Esim. Nurmijärvi, Ruukki, Rönnes jne. Arvioini mukaan jatkossa pelaajat jakautuvat tasaisemmin eri kentille.

    Kierrosmäärät ovat vähentyneet paljon, siksi niistä ei mitään haluta uutisoida. Myyntipuolella taas ongelma on että se on äärimmäisen pieni joukko joka haluaa ostaa joka vuosi sen reilun 500 euron draiverin. Valtaosa pelaa 5-15 vuotta vanhoilla mailoilla ja niissä on vielä ihan samat ominaisuudet kun näissä uudemmissa.

    Kenttäyhtiöissä nähdään rajuja vastikkeiden korotuksia ensi vuodelle, monessa paikassa mennään yli 1000 euron. Kaikessa joudutaan säästämään, tulee näkymään monessa asiassa.

    Nimetön

    Tiedä häntä noista % kikkailuista. Sen vähän kun olen vertaillut Suomen hintoja muiden maiden hintoihin niin aika kilpailukykyisiä ovat Suomen kauppiaat ilman alennuksiakin. Joku voi kokea toisin toisessa tilanteessa. Tämä on minun kokemus, olen uusinut settini tänä vuonna. Ehkä sitten alennettuun hintaan, en kiinnitä huomiota % iin vaan € oon.

    BungaBunga: Kierrosmäärät ovat vähentyneet paljon, siksi niistä ei mitään haluta uutisoida. … Kenttäyhtiöissä nähdään rajuja vastikkeiden korotuksia ensi vuodelle, monessa paikassa mennään yli 1000 euron. Kaikessa joudutaan säästämään, tulee näkymään monessa asiassa.

    Kierrosmäärä ei näy kovinkaan paljoa golfyhtiöiden tuloissa tai kustannuksissa, kun lähes kaikkien kenttien talous pyörii vastikkeiden varassa. Myöskään energiakustannusten nousu ei vaikuta isosti tulokseen, kun energiakustannukset ovat aika pieni osa kulurakennetta.

    Lisäksi joillain yhtiöillä oli poikkeuksellisen lihavia vuosia takana 2020-2021, joten ylijäämiä saatiin kerrytettyä sekä konekantaa uusittua. Nyt ylijäämät ovat haihtuneet tai ainakin vähentyneet, mikä heijastuu erityisesti korjaus- ja kaluston korvausinvestointeihin. Jossain määrin saatetaan säästää syystöissä (holkituksessa, hiekotuksessa, jne), minkä vuoksi viime talven kenttävaurioiden jäljet näkyvät vielä ensi vuonnakin.

    Kyllä se näkyy myös vieraspelaajien kierrosmäärissä, ainakin Etelä-Suomessa. Moni kenttä joutui myös tekemään melko epätoivoisia juttuja kasvun suhteen, lannoitetta ja yms. meni yli suunnitellun. Osassa kenttiä vastike on jo yli 1000 euroa, mutta korotuksia tulee kautta linjan.

    Hieman yllättäen myös moni ravintoloitsija on lyönyt ”hanskat tiskiin” ja vaihdoksia on taas tehty, ihan noin esim. Talma golf, Tapiola golf ja Kullo golf. On niitä muitakin. Siellä kulupuoli on noussut paljon ja asiakasmäärät vähentyneet.

    Meillä on yhtä ruuhkaista kuin parina edellisenäkin kautena ja pelioikeutettuja enemmän kuin koskaan.

    Meillä on yhtä ruuhkaista kuin parina edellisenäkin kautena ja pelioikeutettuja enemmän kuin koskaan.

    Ilmeisesti kuitenkin pihistelivät mailaostoksissa, kun tämä jälleenmyyjä joutuu sopeutustoimiin.

    Ei minulla ainakaan ole tiedossa, että meidän kentän pelaajat olisivat ostoksiaan vähentäneet. Itse olen ostanut välineitä ja varusteita entiseen malliin, niin rautoja kuin puitakin, lisäksi koko joukon vaatteita, kuten myös uusia etäisyydenmittausvälineitä.

    Tämän lisäksi kenttä on ollut koko kauden aivan loistokunnossa, niin väylien, karheikkojen kuin greenienkin osalta. Tyytyväisyyteen on runsaasti aihetta.

    Nimetön

    Kierrosmäärä ei näy kovinkaan paljoa golfyhtiöiden tuloissa tai kustannuksissa, kun lähes kaikkien kenttien talous pyörii vastikkeiden varassa.

    Voi kai sitä noinkin olla. Tässä lainaus Rinkusta (Golfpiste 2019):

    ”Pelaavien osakkaiden Vepsä sanoo maksavan noin puolet vuotuisista kuluista. Toinen puoli katetaan greenfee-tuloilla ja erilaisilla yritystapahtumilla.”

    Kai ne siis jotenkin näkyy. Hirsalassakaan ei osakkailla edes ole pakkovastikkeita vaan kaikki ostaa pelioikeuden tai gf:n. Tai ei osta. Myyntiä pitää tehdä.

    Olisko poikkeuksia, en tiedä. Enkä jaksa tutkia.

    Itse olen vähentänyt vieraskentillä pelaamista kun useimmat on olleet huonossa kunnossa ja hinnat kovat.

    Itse olen ostanut välineitä ja varusteita entiseen malliin, niin rautoja kuin puitakin, lisäksi koko joukon vaatteita,

    Kun ostaa kunnon vermeet kerralla niin ei tarvitse joka vuosi miettiä millä pelaa. Kengät toki itsekin uusin parin vuoden välein kun kierroksia on >100 kaudessa.

    Tämän lisäksi kenttä on ollut koko kauden aivan loistokunnossa, niin väylien, karheikkojen kuin greenienkin osalta. Tyytyväisyyteen on runsaasti aihetta.

    Et sitten asu pk-seudulla tai kriteeristösi on varsin höveli…

    Olen aina ostanut kunnon vermeitä, mutta tämän tästä tekee mieli vaihtaa toisiin. Peli ei kuitenkaan parane tuolla konstilla. Minulla on ollut kymmeniä drivereitä, samoinkuin rautasettejä, parhaimmillaan (pahimmillaan) kolmekin uutta rautasettiä kaudessa.

    Arvauksesi asuinpaikasta osui siten kohdalleen, että en asu pk-seudulla. Tänäänkin kotikenttä oli niin viimeisen päälle mintissä kunnossa kuin olla ja voi, mm. greenit aivan täydelliset.

    KL1

    Voi kai sitä noinkin olla. Tässä lainaus Rinkusta (Golfpiste 2019):

    ”Pelaavien osakkaiden Vepsä sanoo maksavan noin puolet vuotuisista kuluista. Toinen puoli katetaan greenfee-tuloilla ja erilaisilla yritystapahtumilla.”

    Ohi aiheen, mutta jäin kummastelemaan tuota. Rinkussa on pakkovastike eivätkä kaikki osakkaat suinkaan pelaa oman osakkeensa pelioikeudella, vaan niitä vuokrataan rajusti ulos. Eikö Vepsä laske noita rahoja mukaan lainkaan vai onko lausunto vain huolimattomasti laadittu/lainattu..?

    Mitä tulee ylipäätään kenttien rahoitukseen (Putti-Possun lausumaan liittyen), niin sellainen kutina minulla on sekä Talman että Linna Golfin osalta, että merkittävä osa tuloista syntyy yritystapahtumista. Pakkovastikkeilla ei kummankaan kentän taloutta pitkään pyöritettäisi.

    Onko Talmassa tänä kesänä ollut yritystapahtumia aikasempia vuosia enemmän vai vähemmän?

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 250)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1370042 kohteessaGolfala on takaisin taantumassa, oletko valmis?

Etusivu Foorumit Yleistä Golfala on takaisin taantumassa, oletko valmis?