26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Golfala on takaisin taantumassa, oletko valmis?

Etusivu Foorumit Yleistä Golfala on takaisin taantumassa, oletko valmis?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 250)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nyt muutaman epänormaalin vuoden jälkeen näyttää että ala on menossa kovaa vauhtia takaisin taantumaan ja jopa lamaan. Suurin syy on rajoitusten purku ja patoutunut kysyntä kohdistuu muihin vapaa-ajan aktiviteetteihin kuten ravintoloihin, konsertteihin ja matkailuun.

    Toinen syy on raju kustannustason nousu, polttoaineiden hinnat ovat pian 3 euroa litra ja lisäksi erilaisten pelioikeuksien hintataso on noussut. Korkea stagflaatio näyttäytyy elintason laskuna ja hupenevia säästöjä ei käytetä golfalan toimijoihin.

    Tämä näkyy jo melko tyhjinä kenttinä ja jäsenmäärän laskuna. Kierroksia pelataan vähemmän ja moni vasta aloittanut lopetti jo kokonaan. Kenttäyhtiöiden korjausvelka ei ole kadonnut minnekään, ja esim. energian ja veden hinnat ovat nousseet. Nähdään jopa konkursseja, osakkeiden kauppa ei ole virinnyt.

    Onko muilla samanlaisia havaintoja, ollaan menossa (tai ollaan jo) takaisin normaalissa ajassa.

    Palataan pelaajamääriin, sitten kun väylät ovat vihreitä ja geeenit tasaisia.

    Bungabungan historianäkemys lienee aika ohut, koska nimimerkkikin on muodostettu vasta tänään. Mutta vastataan kuitenkin. Samanlaisia havaintoja omista (+pelioikeuskentiltä) en ole havainnut. Vaikka kenttien kunto on huonoin ainakin 20 vuoteen, peliaika pitää varata hyvissä ajoin ainakin suosituimpiin kellonaikoihin.

    Näihin väittämiisi haluaisin hieman perusteluja:

    – ala on menossa kovaa vauhtia takaisin taantumaan

    – pelioikeuksien hintataso on noussut

    – tämä näkyy jo melko tyhjinä kenttinä ja jäsenmäärän laskuna.

    – moni vasta aloittanut lopetti jo kokonaan.

    – nähdään jopa konkursseja, osakkeiden kauppa ei ole virinnyt.

    KL1

    Vaikka kenttien kunto on huonoin ainakin 20 vuoteen,

    Aika kova väite. Kuinka monen kentän pelikokemukseen tuo perustuu noilta kaikilta 20 vuodelta?

    KL1

    Onko muilla samanlaisia havaintoja,

    Ei ole. Kotikentälläni ruuhkat jatkuvat aivan samanlaisina kuin kahtena edellisenä kesänä.

    Palataan pelaajamääriin, sitten kun väylät ovat vihreitä

    Omalla kotikentällä oli eräänä sadepäivänä tilanne että ei ollut yhtään ainoaa pelaaja kentällä, siis koko päivän aikana. Lisäksi on tullut tietoa että useiden seurojen harjoitusryhmien osanottajamäärät ovat romahtaneet.

    Moni kenttä Etelä-Suomessa on myös aloittanut suoranaisen hintakilpailun ja mainostaa isolla budjetilla. Pelaajat ja varsinkin uudet pelaajat kun ovat kaikonneet tyystin. Näkyy yhtiöiden kassavirrasta nopeasti.

    Uskon myös, että golfin suosiossa tulee tänä vuonna korjausliike. Osa korona-aikaan aloittaneista lopettaa ja ainakin alkeiskurssien suosio selvästi pudonnut. Välinekaupat ainakin ovat aloittaneet melko isot alekamppikset jo keväällä, joka varsin ihmeellistä. Pelätään tavaran jäävän käsiin vai onko kyse vain markkinaosuus kilpailusta.

    Nimetön

    Mailojen valmistus on lopetettu kokonaan. Wedge tilaukseni täyttää neljä kuukautta. Ajettiinkohan tehtaat alas koronan alussa vai mikä lie. Muistuttaa autokauppaa.. myy siinä sitten mitään kun mitään ei tule.

    Uskon myös, että golfin suosiossa tulee tänä vuonna korjausliike. Osa korona-aikaan aloittaneista lopettaa ja ainakin alkeiskurssien suosio selvästi pudonnut. Välinekaupat ainakin ovat aloittaneet melko isot alekamppikset jo keväällä, joka varsin ihmeellistä.

    Samanlaisia havaintoja, tavalliset työssäkäyvät ja perheelliset pelkäävät rajusti nousseita kustannuksia ja vähentävät esim. autolla ajamista jota golfin pelaamiseen vaaditaan.

    Välineiden myyjät tosiaan aloittivat jo alekampanjansa ja mitä yhden myyjän kanssa juttelin niin tavaraa saadaan normaalisti.

    Monilla kentillä on myös selvästi väljempää kuin aikaisempina vuosina, mikä on tavallaan ihan hyvä asia.

    Tällä hetkellä nykyiset pelaajamäärät vielä mahtuvat Etelä-Suomen kentille. Tilanne muuttuu aika lailla, kun kenttien korjausbuumi pääsee vauhtiin 2024-25. Useampi kenttä mennee vuodeksi pariksi kiinni, ainakin osittain. Esim. Pickalassa, suunnitelmia Sarfvik Old,…Jossakin näiden hyvin vakiintunut pelaajaporukka remppojen aikanakin pelaa. Ahdasta tulee.

    Ainakaan vakiintuneiden golf-yhtiöiden tulokset eivät tue konkurssi-ennusteita. Kun katselee tuloslaskelmia ja taseita, kaikilla pääkaupunkiseudun lähialueen vakiintuneilla yhtiöillä ne ovat kunnossa. Huhujen mukaan esim Sarfvikin tulos viime vuodelta oli 260 000 eur ja kassavirta yli 700 000 eur. Pickalallakin menee todella hyvin. Tuloslaskelmat ja taseet ovat julkista tietoa, helposti alle green feen hinnalla saatavissa joka yhtiöstä esim Asiakstiedon sivuilta.

    Katselin Asiakastiedon sivuilta golfyhtiöiden viime vuoden tuloksia. Taloudellisesti erittäin vahvaa suorittamista. Keräsin vain datan, jonka saa maksutta. Pitää huomioida, että pelaajien omistamien golfyhtiöiden ei ole järkevä tehdä suurta tulosta, koska tuloksesta pitää maksaa verot, ja ne ovat siten lisäkustannus pelioikeutetuille. 5 peräkkäisen tilivuoden yhteenlasketuksi tulokseksi pitäisi saada ennen veroja nolla. Muutamista yhtiöistä seuraavat tiedot: liikevaihto 1000 eur, tulos verojen jälkeen 1000 eur, omavaraisuus %. Liikevaihdon suuruusjärjestyksessä:
    – Pickala liikevaihto 2914, tulos 15, omavaraisuus 95 %.
    – Kytäjä 2375, -54, 98 %
    – Talma 2216, 67, 98 %
    – Sarfvik 2130, 255, 99 %
    – Master 1904, -49, 98 %
    – Linna golf 1536, 139, 81 %
    – Ringside 910, 0, 99 %

    Poikkeus tsekkaamissani kentissä on Tapiola, jonka liikevaihto 18-reikäiseksi kentäksi on huima 1618 keur ja tulos huima 276 keur. Tulosta tarvitaankin, kun omavaraisuusaste on negatiivinen eli -15 %. Mutta kyllä tuolla tuloksella lainoja luhentääkin.

    Muut luettelon kentät ovat velattomia. Pieni poikkeama 100 %:n omavaraisuudesta osoittaa hyvää taloudenpitoa, taseessa on velkoina esim maksuajalliset ostovelat ja lomapalkkavaraus.

    Niin nuo tilinpäätöstiedot ovat kaikki vanhoja, tämän vuoden luvut löytyy kaupparekisteristä sitten joskus (jos löytyy). Kaikkihan ei niitä sinne toimita, kun eivät halua lukuja julkisiksi. Taloudellinen alamäki on alkanut vasta tänä vuonna, tuossa oli kaksi keskivertoa parempaa vuotta, nyt palataan normaaliin.

    Tietoisesti myös valitsit noita kenttiä, käy nyt katsomassa vaikka joku Kotojärvi golf, joka ei ole edes kaukana pääkaupungista.

    Ensimmäisenä alamäki näkyy välinekaupassa ja harrastajamäärissä. Kierrosmäärät kertovat jotain, sitten jos ja kun ”rehellistä” dataa saadaan.

    Suuret ikäluokat nyt vielä kannattelevat tätä harrastusta, mutta nuoremmat eivät ole sitoutuneet samalla tavalla, juoksevat trendilajien perässä kuten padel, joka on paitsi halvempaa, myös paljon helpompaa.

    Sitten on vielä golfosakkeet joiden arvo keskimäärin on tasan nolla tai jossain tapauksissa jopa negatiivinen. Ei ole siihenkään tulossa muutosta.

    Polttoaineiden hinnat jos ovat ensi vuonna noin 5 euroa litra, niin tavallinen kansalainen kyllä miettii ajaako edestakaisin 50-100 kilometriä ihan vain lyödäkseen palloja metsään…

    Ei varmaan tarvitse mennä edes Kotojärvelle asti ja kannattaa katsoa muutakin kuin lopputulosta jota voi feikata monella tavalla poistojen kautta paremmaksi.

    Tapiola golf, omavaraisuus -15% (!!!), eli omaisuus ei kata velkoja.
    Samalla siellä pelioikeus 1590€/vuosi ja takaysi edelleen talvigriineillä.

    Toinen syy on raju kustannustason nousu, polttoaineiden hinnat ovat pian 3 euroa litra

    Golf lienee väärä harrastus mikäli kiinnittää huomiota polttoaineiden kohoaviin hintoihin.

    Bungalunga, pyydän anteeksi, että ymmärsin väärin. Luulin että puhutaan vain golfkentistä. Mutta mielessäsi ovatkin olleet golfin peluun paikat, esim Kotojärvi, joka on kenttärankingin häntäpäässä. Näissä voi kysyntä toki laskea, ovat tähänkin saakka palvelleet kai lähinnä lajin kokeilijoita ja aloittelijoita. En ole itse vielä Kotojärvellä pelannut, eikä tänä kesänäkään tule minulla bongatuksi.

    P(b)aaripelaaja, kyllä kirjanpitolaki määrittelee tuloslaskelman rakenteen myös golf-yhtiöissä. En nyt ymmärrä kommenttiasi poistoista. Toki, jos ei ole varaa tehdä suunnitelman mukaisia poistoja, lainoittajat sen kyllä noteeraavat ja yleensä vaativat lainojen uudelleen neuvottelua. Sen seurauksena voi olla konkurssi. Tämä nyt koskee niitä yhtiöitä, joiden omavaraisuus ei ole kunnossa.

    PokiTuupparin kanssa samaa mieltä. Golf toki maksaa, ei kaikilla ole siihen varaa.

    Niin ketjun tarkoituksena on katsoa alaa laajemmin, ei vain kenttäyhtiöitä. En minäkään usko isoihin konkursseihin, mutta jotkut alan yrityksistä vain lopettavat. Ihmeen paljon on perustettu esim. sisäharjoitustiloja, jotka eivät kovin paljon tuota tulosta. Samoin golfmatkailuun erikoistuneita yrityksiä on pilvin pimein.

    Kuten totesin niin isot ikäluokat kannattelevat lajia, se on todella iso ongelma, jota ei muutama hyvin mennyt vuosi ratkaise.

    BungaBunga, mitä tarkoitat heikkotuottoisilla sisäharjoitustiloilla, jotka ovat vaarassa lopettaa?

    Pääkaupunkiseudulla taitaa olla 4 hallia, näistä vain GoGolfin Keran halli on lakkautusuhan alla. Toimii vanhassa logistiikkakeskuksessa, joka ollaan purkamassa ja tilalle tulee jollain ajalla asuntoja. Eiköhän pääomasijoittajien hallussa oleva GoGolf löydä jonkin muun vanhan varaston, johon voi uudet sisätreenitilat pystyttää.

    Vantaalla oleva entisen Sanomapainon tiloissa oleva harjoituskeskus myy talvipelioikuksia SHGn ja Keimolan pelioikutetuille. Tämäkin rakennus voi joskus korvaantua asunnoilla, mutta ei vähään sikaan. SHG & Keimola keksinevät uuden paikan talvitreeneilleen.

    Suomenojan Season golfin luvut ovat myös varsin hyvät. Ainakin hallissa oli koko talvikausi vilskettä. Jos tulee pieni tappio, tuskin pää-omistajaa heilauttaa, yksi Pankkiiriliike Evlin pääomistajista, innokas golfari, jonka omat vuositulot ovat miljoonaluokkaa.

    Tarvitseeko Planmeca Areenan osalta todeta muuta, kuin että liikevaihto on kehittynyt erinomaisesti, tulos liikevaihtoon suhteutettuna huippuluokkaa ja yhtiön hallituksessa olevan Planmecan omistajan omaisuus yltää Fortunen listauksessa miljardiluokkaan. Lienee 2-3 miljardia euroa.

    Tämän lisäksi on golfkenttien omille jäsenilleen talvikaudeksi tarjoamia lyönti/Trackman-tiloja, esim Minnillä ja Roopella oli Hirsalassa, Talmalla omansa, Sarfvikilla Sarfvik-lounge, jonka Trackman-kausipelioikeudet ystäväni mukaan myytiin loppuun 2 päivässä, vaikka hinta 6 kuukauden vapaalta varausoikudelta oli osakkaille liki 400 eur/kausi, eli liki 70 euroa kuukausi. Näiden ei ole tarkoituskaan tuottaa voittoa.

    Nimetön

    Kuten totesin niin isot ikäluokat kannattelevat lajia, se on todella iso ongelma, jota ei muutama hyvin mennyt vuosi ratkaise.

    Vanhuksia tehdään koko ajan lisää. Nyt taitaa suurin ikäluokka olla -68 syntyneet. Vanhemmilla on rahaa ja etenkin aikaa golfiin. Ruuhkavuosien eläjiltä puuttuu molempia. Golf vaatii aikaa, varsinkin jos aikoo kehittyä pelissä. Golf on siitä hieno laji että harrastamisen voi aloittaa vanhempanakin. Toisin kuin mäkihyppy.

    Ongelmia voi nähdä missä vaan.

    Vanhuksia tehdään koko ajan lisää. Nyt taitaa suurin ikäluokka olla -68 syntyneet,

    Epäilen että valtaosa harrastajista on huomattavasti vanhempia, ikäjakauma on hyvin vinoutunut. Nimenomaan aktiivisista harrastajista, ei vain jäsenmaksun maksaneista.

    Ei tule toista yhtä senioripainotteista lajia muuten mieleen, ehkä joku kansantanssi joka on katoavaa perinnettä. Siinä tosin ei ole pääomia kiinni osakkeissa tai liiketoiminnassa.

    Palataan pelaajamääriin, sitten kun väylät ovat vihreitä ja geeenit tasaisia.

    Vieraspelaamisen tulot saattavat tosiaan tänä vuonna notkahtaa aika lailla, kotikentälläkin pitää pelata yhä kuin Malin (se valtio) ainoan kentän griineillä

    Nimetön

    Golfista ei pidä yrittää tehdä massanuorison lajia, se ei tule suuressa mitassa onnistumaan. Ja jos kenttiä lopettaa, mitä sitten? Metsää tarvitaan aina. Ja nollan arvoisesta osakkeesta pääsee eroon. En ihan ymmärrä mitä vikaa siinä on vaikka harrastajat on vanhoja. Ei kenttä välitä siitä kuka siellä kulkee. Sehän on vaan positiivista että vanhukset harrastavat liikuntaa.

    Jos ala taantuu niin hyvä sitten. Ne jotka pelaa, voivat pelata edullisemmin. Ei buumi mitenkään ole pelaajien etu. Oma vieraspelaaminen vähenee eikä oikein huvita bongata uusia turhan kalliita (mulle) kenttiä. Pelaan kotikentällä ja kahdella muulla kavareiden kanssa jonkin verran.

    Vuonna 2021 Suomessa tehtiin 2473 konkurssia ja 2022 tammikuussa 212 kpl. Tietääkseni joukossa ei yhtäkään golfkenttää tai -liikettä. Mikäli oli, niin valaise meitä. Vai oletko harkitsemassa osakkeen ostoa ja haluat luoda täällä myyntipaniikkia, jotta hinnat laskisivat? Olisiko ketjun avaajan parempi siirtyä varoittamaan niitä aloja, joilla viime vuonna konkursseja tehtiin.

    Jos ala taantuu niin hyvä sitten. Ne jotka pelaa, voivat pelata edullisemmin. Ei buumi mitenkään ole pelaajien etu.

    Täysin samaa mieltä, mitä enemmän tilaa kentillä, sen parempi! Tässä nyt keskustellaan siitä mihin ala on menossa ja tosiasiat kannattaa tunnistaa.

    Osakkeilla ei ole ollut kunnollista ostolaitaa pitkään aikaan, siinä ei ole muutosta. Se ei jollain mielikuvakampanjalla miksikään muutu. Itse seuraan mielenkiinnolla juuri välinealaa, siellä on jo ollut isoja järjestelyjä ja veikkaan että kilpailu edelleen vauhdittuu. Sekin on tosipelaajien etu, hyvä niin.

    BungaBunga, mikset ota selvää asioista vaan kirjoittelet mitä sattuu? Golfliiton sivuilta käy ilmi vuoden 2021 vuosikertomuksesta, että viime vuonna liiton 132 seuran jäsenet pelasivat Suomessa 3,75 milj kierrosta, kenttiä oli 185.

    Jäseniä oli seuroissa yhteensä 157 175 henkilöä. Keskimäärin siis noin 23 kierrosta/jäsen Suomessa. Suurin ikäluokka on 50-59 vuotiaat, 19 % golfareista, 30550 henkilöä. Yli 70-vuotiaita 20917 henkilöä, eli 13 % pelaajista. 40-49-vuotiaitakin on paljon enemmän kuin yli 70-kymppisiä.

    Mielestäni oikea pelaaja/jasenmäärä 18-reikäisellä kentällä olisi noin 500 aktiivia. Ongelmana on nyt täysin vinoutunut alueellinen jakauma. Pääkaupunkiseudulla muutamaa golf-yhteisöä lukuunottamatta pelioikeutetuillakin on vaikeuksia saada haluamiaan lähtöaikoja. Ja ruuhkaisilla kentillä kierros kestää ja kestää…. Tämä on suurin syy siihen, että golf menettää kiinnostustaan työelämässä olevien joukossa. Muualla Suomessa, vaikkapa Lappeenrannassa tai Kerigolfissa lähtöaikoja saa kun tulee kentälle. Kerissä kenttä on tosin ruuhkainen kuukauden kesässä, oopperajuhlien aikaan.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 250)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1362348 kohteessaGolfala on takaisin taantumassa, oletko valmis?

Etusivu Foorumit Yleistä Golfala on takaisin taantumassa, oletko valmis?