26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Golf-yhtiöt uuteen nousuun

Etusivu Foorumit Yleistä Golf-yhtiöt uuteen nousuun

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 220)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #410862 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Peksi68 kirjoitti: (25.11.2013 16:43:42)
    Golf-yhtiöiden osakkeista tulisi haluttuja ja arvokkaita, jos kenttäyhtiöiden yhtiöjärjestykset pelioikeuksien osalta muutettaisiin vaikkapa niin, että yhtiön osakas olisi oikeutettu 80 % alennukseen kulloinkin voimassa olevasta kierrosmaksusta. Ja että osakkaan kierrosmaksua koskevaa alennusoikeutta ei voisi siirtää kolmannelle osapuolelle. Ja että pelaaminen edellyttäisi aina kierrosmaksun suorittamista. Samalla luovuttaisiin osakekohtaisista vastikevelvotteista. Mitään pakkoa tai liiton ohjausta ei tarvita. Samalla sanoisimme hei vähän ja paljon pelaavien osakkaiden eriarvoiselle asemalle, lokeille, Supergolfeille ja pelilippukaupalle.

    Jolloin niistä osakkeidenomistajista ei olisikaan enää mitään hyötyä kentälle, oikeestaan pelkää haittaa. Osakkeet halutaan saada kaupaksi nimenomaan niiden tuottaman vastiketulon vuoksi, ei itseisarvona

    #410863 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Vaikkei mua kiinnosta pätkääkään kuinka paljon ihmiset kentällä pelaavat niin saanko hieman spekuloida?

    ts kirjoitti: (25.11.2013 16:53:33)

    Paitsi jos osakkaita edellytettäisiin ostamaan lippukirja etukäteen, sanotaanko 25 pilettiä. Jokainen piletti maksaisi 25% greefeestä. Ja greenfee tuplattaisiin. Hmm, mikäs tässä muuten muuttuisi nykymeininkiin nähden? Jaa, niin toi greenfee.

    #410864 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    kebax kirjoitti: (25.11.2013 17:00:21)

    Saisiko tässä sun mallissa myydä ’piletit’ eteenpäin?

    #410865 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    TS: En ymmärrä, miksi kenttäyhtiön pitäisi hyötyä omistajastaan? Eikö tilanteen tulisi olla nimen omaan päin vastoin, jotta omistaminen olisi mielekästä?

    Toveri: Ei mitään pilettejä tai jäsenkortteja tai vakuutusturvan tarkistuksi. Kentälle pääsee, kun maksaa kierrosmaksun kassalle. Ei minua omistajana kiinnosta, minkä yhdistyksen tai liiton jäsen kenttämme maksava asiakas on. Pääasia että viihtyy ja tulee uudelleen.

    #410866 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Peksi68 kirjoitti: (25.11.2013 17:58:45)

    Olen ihan samaa mieltä saisivat nämä ’hevijuuserit’ maksaa pelaamistaan kierroksista.

    #410867 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Miksipä ei Golf-yhtiöt voisi tuottaakin jotain? Tiedetään, että kausi on lyhyt ja aikaa muullekin yritystoiminnalle riittäisi – osakeyhtiöiden ruususen uni ja talvihorros on käsittämätöntä. Golfin lisäksi voi tehdä samalla työtiimillä niin paljon muutakin – yhteistyökumppaneita yrityselämästä löytyy kyllä.

    Useat golf-kentät ovat loistavilla paikoilla, maata ja mantua riittää. Yhtiöissä tulisi toteuttaa aivoriihi ja uusi arvolataus. Millä tavoin yhtiö tekee rahaa – ei voi olla niin, että taloudellisesti ylimitoitetut kenttä- ja klubisaneeraukset sekä vastikekorotukset ovat oy:n osoitus tuottavasta yritystoiminnasta!!

    Asunto-osakeyhtiöt pitävät vastikkeensa kurissa mm. samoissa kiinteistöissä toimivien yritysten vuokratuloilla. Maltillisilla rahoitusvastikkeilla hoidetaan kattoremontit yms.

    Mitä ympärivuotista yritystoimintaa golf-yhtiö voisi toteuttaa? Voisiko oy:n maille rakentaa jotain esim. Vierumäen tapaan – toimisiko alueella laadukkaat vuokramökit, kylpylä, seikkailupuisto, koulutuskeskus tms. Osa golf-yhtiöistä osaisi toimia tapahtumien järjestäjänä, jopa matkatoimistona.

    Voi olla, että osakkaat eivät halua oy:ltä mitään muuta kuin golf-toimintaa. Silloin kentän sulkeminen muilta kuin osakkaanomistjajilta on harkinnan arvoinen asia – vastike nousisi noin 20 – 30 % ja kenttä olisi vain osakkaiden käytössä.

    Kultakortti-systeemi on hyvä. Yhteistyökuvioiden rakentaminen muiden lajien ja tahojen kanssa nostaisi osakkeen mielenkiintoa. Matkatoimistot, urheiluopistot, kuntosalit jne. olisivat mitä todennäköisimmini halukkaita tekemään rakentavaa yhteistyötä golf-yhtiöiden kanssa – Suomessa on noin 145 000 golffaria, se ei ole järin paljon, mutta hvyin homogeeninen ryhmä markkinointia ajatellen.

    Yksi tuottava vaihtoehto on myydä golf-yhtiöiden maat muille tahoille, vaikka rakennusyhtiöille. Jos Suomessa kenttiä on yllin kyllin suhteessa pelaajamäärään, pistetään osa kentistä rahoiksi.

    #410868 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Peksi68 kirjoitti: (25.11.2013 17:58:45)
    TS: En ymmärrä, miksi kenttäyhtiön pitäisi hyötyä omistajastaan? Eikö tilanteen tulisi olla nimen omaan päin vastoin, jotta omistaminen olisi mielekästä?
    .

    No kun muualta ne ei tässä maassa saa riittävästi rahaa. Ei sen kummemmasta syystä.

    Eli koko järjestelmä ja kenttien olemassaolo perustuu siihen, että omistajat maksavat kustannukset vastikkeina. Pieni osa saadaan GF-tuloista, mutta se on pieni ja epävarma osa. Ilman maksamaan sitoutunutta omistajakuntaa ei yksikään kenttä tässä maassa pitkään toimi.

    #410869 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Olen itse omistaja ja ’hevijuuseri’ kentällä, jossa on verraten paljon pelioikeuttaan hyödyntämättömiä osakkaita pelaamistani subventoimassa. Osakkeemme eivät käy kaupaksi nykyisellä yhtiöjärjetyksellä millään hintaa. Tilanne on kestämätön ja äärimmäisen kiusallinen ja heijastuu myös klubimme henkeen. Olemme muutaman vuoden päässä tilanteesta, jossa merkittävää äänivaltaa yhtiössämme käyttää jakamattomien kuolinpesien pesänhoitajat. Olemme kuitenkin täydellisen kyvyttömiä muuttamaan mitään. Hävettää.

    #410870 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    TS: Tuo nykyjärjestelmä, johon viittaan on kenttäosakkeiden markkinatilanne huomioiden osoittautunut nykypäivänä toimimattomaksi. Tulevaisuudessa on siirryttävä järjestelmään, jossa kenttäyhtiöiden palvelut maksatetaan palvelujen käyttäjillä. Tämä edellyttää isoja muutoksia yhtiöiden yhtiöjärjestyksiin. Meidän kentällä muutokset tehdään viimeistään silloin, kun äänivalta on siirtynyt kuolipesien pesänhoitajille. Ehkä konkurssi pelastaa meidät tältä nöyryytykseltä.

    #410871 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Peksi68 kirjoitti: (25.11.2013 18:46:36)
    TS: Tuo nykyjärjestelmä, johon viittaan on kenttäosakkeiden markkinatilanne huomioiden osoittautunut nykypäivänä toimimattomaksi. Tulevaisuudessa on siirryttävä järjestelmään, jossa kenttäyhtiöiden palvelut maksatetaan palvelujen käyttäjillä. Tämä edellyttää isoja muutoksia yhtiöiden yhtiöjärjestyksiin. Meidän kentällä muutokset tehdään viimeistään silloin, kun äänivalta on siirtynyt kuolipesien pesänhoitajille. Ehkä konkurssi pelastaa meidät tältä nöyryytykseltä.

    Miten niin toimimattomaksi. Juuri sillä kentät pyörivät ja tulevat pyörimään jatkossakin.

    #410872 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jos kentäosakkeet eivät käy kaupaksi ja jäävät ikääntyvien golffareiden ja näiden perikuntien vaivoiksi, miten kauan uskot että tuo mainitsemasi ’jatkossakin’ -vaihe kestää.

    #410873 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Peksi68 kirjoitti: (25.11.2013 16:43:42)
    Golf-yhtiöiden osakkeista tulisi haluttuja ja arvokkaita, jos kenttäyhtiöiden yhtiöjärjestykset pelioikeuksien osalta muutettaisiin vaikkapa niin, että yhtiön osakas olisi oikeutettu 80 % alennukseen kulloinkin voimassa olevasta kierrosmaksusta. Ja että osakkaan kierrosmaksua koskevaa alennusoikeutta ei voisi siirtää kolmannelle osapuolelle. Ja että pelaaminen edellyttäisi aina kierrosmaksun suorittamista. Samalla luovuttaisiin osakekohtaisista vastikevelvotteista. Mitään pakkoa tai liiton ohjausta ei tarvita. Samalla sanoisimme hei vähän ja paljon pelaavien osakkaiden eriarvoiselle asemalle, lokeille, Supergolfeille ja pelilippukaupalle.

    Tämä johtaisi reilusti väheneviin kierrosmääriin, epävakaaseen ja alenevaan kassavirtaan, vähenevään harrastajakuntaan, golfravintolan myynnin pienenemiseen ja moneen muuhun asiaan kielteisesti. Ainoastaan satunnaispelaajat voisivat hyötyä lisääntyvistä vapaista peliajoista. Aika moni kenttä tekisi vararikon.

    Tähän ei ole mitään syytä ainakaan valtaosalla kentistä, eli niillä joissa nytkään ei ole suurempia ruuhkia. Nää on niitä satunnaispelaajien utopioita, joilla ei ole minkäänlaista toteutumismahdollisuutta.

    #410874 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Peksi68 kirjoitti: (25.11.2013 19:10:12)
    Jos kentäosakkeet eivät käy kaupaksi ja jäävät ikääntyvien golffareiden ja näiden perikuntien vaivoiksi, miten kauan uskot että tuo mainitsemasi ’jatkossakin’ -vaihe kestää.

    Juuri siten kuten aiemmin kerroin. Pitää kuitenkin muistaa että nämä sitoutumattomat näyttelevät kenttien pelaajista varsin pientä, joskin myös äänekästä, osaa pelaajista.

    #410875 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    ts kirjoitti: (25.11.2013 19:17:19)

    Peksi68 kirjoitti: (25.11.2013 19:10:12)
    Jos kentäosakkeet eivät käy kaupaksi ja jäävät ikääntyvien golffareiden ja näiden perikuntien vaivoiksi, miten kauan uskot että tuo mainitsemasi ’jatkossakin’ -vaihe kestää.

    Juuri siten kuten aiemmin kerroin. Pitää kuitenkin muistaa että nämä sitoutumattomat näyttelevät kenttien pelaajista varsin pientä, joskin myös äänekästä, osaa pelaajista.

    Ei tsiisus, mitähän osaa ne ’hevijuuserit’ näyttää?

    #410876 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Miten ajattelet, että satunnaispelaaja hyötyisi mallista, jos kierrosmaksu asetettaisiin vaikkapa 100 euroon. Tällöin osakkaan kierroshinnaksi muodostuisi 20 euroa. Uskon, että tällaisella hinnoittelulla kierrosmäärät eivät laskisi niin, että yhtiön talous olisi vaarassa. Toki toiminnan luonne muuttuisi. Omistajan lompakon sijaan yhtiön operatiivisen johdon pitäisi keskittyä siihen, miten kentälle saataisiin asiakkaita. Osakkeiden jälkimarkkinat eivät tässä mallissa olisi ongelma.

    #410877 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Tarkoitatko siis, että kenttäyhtiöt näissä hankalissa tapauksissa perivät vastikkeet perikunnilta maailman tappiin? Ja mitä tässä yhteydessä tarkoitat sitoutumattomilla. Osakkaita, jotka eivät pelaa golffia?

    #410878 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Nykyinen tilanne on itse asiassa todella hyvä, kenttäkapasiteettiä löytyy yllin kyllin ja pelaamisen hintataso on todella alhainen verrattuna melkeinpä mihin muuhun maahan tahansa. Kivaa peliseuraakin löytyy lähes poikkeuksetta.

    #410879 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Totta, jos jättää huomiotta sen tosiseikan, että koko ajan suurempi joukko kenttäyhtiöiden osakkaista haluaa irti omistuksestaan, muttei löydä tilalleen uusia omistajaksi haluavia.

    #410880 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Peksi68 kirjoitti: (25.11.2013 19:32:34)
    Miten ajattelet, että satunnaispelaaja hyötyisi mallista, jos kierrosmaksu asetettaisiin vaikkapa 100 euroon. Tällöin osakkaan kierroshinnaksi muodostuisi 20 euroa. Uskon, että tällaisella hinnoittelulla kierrosmäärät eivät laskisi niin, että yhtiön talous olisi vaarassa. Toki toiminnan luonne muuttuisi. Omistajan lompakon sijaan yhtiön operatiivisen johdon pitäisi keskittyä siihen, miten kentälle saataisiin asiakkaita. Osakkeiden jälkimarkkinat eivät tässä mallissa olisi ongelma.

    Kun tavallinen kenttä asettaisi greenfeen sataseen, loppuisi gf-pelaaminen lähes kokonaan. Mikäli osakkuuden perusteella saatu pelioikeus muutetaan kertamaksulliseksi/pelikerta, vähenevät pelikierrokset silläkin keinoin huomattavasti. Kun lähes kukaan ei tällä kertamaksumallilla lisäisi pelaamistaan, olisi edessä varsin nopea konkurssi, kun vastikkeitakaan ei mallissasi perittäisi.

    Uskonkin, että mieltäsi kalvaa kateus siitä, että joillakin on mahdollisuus pelata enemmän kuin toisilla.

    Peksi68 kirjoitti: (25.11.2013 16:43:42)
    Samalla sanoisimme hei vähän ja paljon pelaavien osakkaiden eriarvoiselle asemalle,

    Tämänkaltaisella perusteella taloyhtiöissäkin pitäisi ottaa käyttöön asunnonkäytön kertamaksu — €/tunti/henkilö asunnossaolosta ja luopua yhtiövastikkeesta, sillä joillakin perheillä on ruokakunnassaan enemmän jäseniä kuin toisella ja ehtivät olla enemmän kotonakin. Ei ehkä maailman paras vertaus, mutta periaate on aivan sama.

    #410881 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Komppaan ketjun aloittajaa: Lähtökohta on, miten saada kassavirtaa kenttäyhtiölle toiminnan pyörittämiseksi. Perusraha tuli osakkeista, jotka ovat olleet ensimmäisiltä maksajilta kertasuorite kenttään niin että kenttä on saatu rakennetuksi. Rakentamisen jälkeen osakkeilla ei ole muuta tarjottavaa kuin vastikkeen maksupakko. Mikäli kenttä tarvitsee ylimääräistä pääomaa, revitään se perustajaosakkaalta tai siltä jolle hän on myynyt osakkeensa.
    Kuinka moni viimeisten kymmenen vuoden aikana golfin aloittaneista on ostanut osakkeen? Jos ihminen ’pakotetaan’ hankkimaan osake, hänet sidotaan loppuiäksi kentän maksajaksi. Sitäkö täällä ketjussa moni ajaa takaa? Golfosake on kertakäyttötavara osakkeena. Osakkeilla ja niiden hinnoilla ei ole merkitystä kenttäyhtiöitten hoitotalouden kannalta, jollei kenttä omista omia alkuperäisiä osakkeitaan joita se voisi myydä, muutoin osake ei ole valuutta.
    Tarvitaan täysin uusi malli pelaamiseen. Se vaatisi vastaavan murroksen, mutta giga mittakaavassa kuin on aikanaan tapahtunut tenniksessä. Asia lienee vaikea jollei mahdoton Suomen kaltaisessa, kokoisessa ja luonteisessa maassa useimmille kentille. Toisaalta useat kentistämme on rakennettu kauan sitten ja esimerkiksi merkittävät perusparannustarpeet ovat väistämättä edessä. Myös yleisen kustannustason hidas mutta jatkuva nousu on jollain maksettava. Asioiden korjaamisella olisi pikatilaus.

    #410882 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    killinki kirjoitti: (25.11.2013 19:56:05)

    Rakentamisen jälkeen osakkeilla ei ole muuta tarjottavaa kuin vastikkeen maksupakko. Mikäli kenttä tarvitsee ylimääräistä pääomaa, revitään se perustajaosakkaalta tai siltä jolle hän on myynyt osakkeensa.

    Jos korjausinvestointeja ei enää otettaisi osakkeenomistajilta, niin mikä on se taho, joka tulisi hätiin ja rahoittaisi nämä investoinnit tai ’täysin uusi malli’, jolla tämä toteutetaan?

    #410883 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Saatat Chip olla oikeassa. Ongelmaton tuo ehdottamani malli ei missään tapauksessa ole. Ja saattaa ajaa osan kentistä vakaviin ongelmiin. Jos kohta ongelmissahan ne jo nykyiselläänkin ovat. Mutta osakkeiden hintaan sillä olisi varmuudella positiivinen vaikutus. Meitä paljon pelaavia on kuitenkin niin paljon, että osakkuus ja sitoutuminen olisi tässä hinnoittelumallissa käytännön pakko. Järkevällä hinnanasetanalla malli saattaisi mahdollistaa joillain kentillä jopa osakeannin ilman kenttälaajennustoimenpiteitä.

    En kadehdi paljon pelaavia osakkaita. Kuulun itsekkin niihin. Pidän nykyjärjestelmää epäoikeudemukaisena ja toimimattomana enkä näe sillä olevan tulevaisuutta. Jotain tarvitaan tilalle. Tämä ehdottamani malli on yksi mahdollisuus. Mutta kuten toteat, iso riski.

    #410884 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Chip Greenside kirjoitti: (25.11.2013 20:05:54)

    killinki kirjoitti: (25.11.2013 19:56:05)

    Rakentamisen jälkeen osakkeilla ei ole muuta tarjottavaa kuin vastikkeen maksupakko. Mikäli kenttä tarvitsee ylimääräistä pääomaa, revitään se perustajaosakkaalta tai siltä jolle hän on myynyt osakkeensa.

    Tarvitaan täysin uusi malli pelaamiseen. Se vaatisi vastaavan murroksen, mutta giga mittakaavassa kuin on aikanaan tapahtunut tenniksessä. Asia lienee vaikea jollei mahdoton Suomen kaltaisessa, kokoisessa ja luonteisessa maassa useimmille kentille. Toisaalta useat kentistämme on rakennettu kauan sitten ja esimerkiksi merkittävät perusparannustarpeet ovat väistämättä edessä. Myös yleisen kustannustason hidas mutta jatkuva nousu on jollain maksettava. Asioiden korjaamisella olisi pikatilaus.

    Jos korjausinvestointeja ei enää otettaisi osakkeenomistajilta, niin mikä on se taho, joka tulisi hätiin ja rahoittaisi nämä investoinnit tai ’täysin uusi malli’, jolla tämä toteutetaan?

    Olisiko se tuo Klubipelaajan keksimä golfroska-osakkeiden hallintayhtiö?

    #410885 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    ts

    Peksi68 kirjoitti: (25.11.2013 19:32:34)
    Toki toiminnan luonne muuttuisi. Omistajan lompakon sijaan yhtiön operatiivisen johdon pitäisi keskittyä siihen, miten kentälle saataisiin asiakkaita. Osakkeiden jälkimarkkinat eivät tässä mallissa olisi ongelma.

    Mutta kun ne osakkaat haluaa pelata golfia siellä kentällä, eivät rahaa siitä että joku muu pelaa siellä. Mikä tässä perusajatuksessa on niin vaikea ymmärtää?

    Ja noilla jälkimarkkinoilla ei edelleenkään ole mitään arvoa jos ne osakkeet eivät ole ulkona alkuperäisessä tarkoituksessaan.

    #410886 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    haamu kirjoitti: (25.11.2013 20:10:41)

    Chip Greenside kirjoitti: (25.11.2013 20:05:54)

    killinki kirjoitti: (25.11.2013 19:56:05)

    Rakentamisen jälkeen osakkeilla ei ole muuta tarjottavaa kuin vastikkeen maksupakko. Mikäli kenttä tarvitsee ylimääräistä pääomaa, revitään se perustajaosakkaalta tai siltä jolle hän on myynyt osakkeensa.

    Tarvitaan täysin uusi malli pelaamiseen. Se vaatisi vastaavan murroksen, mutta giga mittakaavassa kuin on aikanaan tapahtunut tenniksessä. Asia lienee vaikea jollei mahdoton Suomen kaltaisessa, kokoisessa ja luonteisessa maassa useimmille kentille. Toisaalta useat kentistämme on rakennettu kauan sitten ja esimerkiksi merkittävät perusparannustarpeet ovat väistämättä edessä. Myös yleisen kustannustason hidas mutta jatkuva nousu on jollain maksettava. Asioiden korjaamisella olisi pikatilaus.

    Jos korjausinvestointeja ei enää otettaisi osakkeenomistajilta, niin mikä on se taho, joka tulisi hätiin ja rahoittaisi nämä investoinnit tai ’täysin uusi malli’, jolla tämä toteutetaan?

    Olisiko se tuo Klubipelaajan keksimä golfroska-osakkeiden hallintayhtiö?

    Sori se taisikin olla isoveljen idea.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 220)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #410870 kohteessaGolf-yhtiöt uuteen nousuun