26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

GCI Master 16.7. Tiimit kasaan!

Etusivu Foorumit Yleistä GCI Master 16.7. Tiimit kasaan!

Esillä 25 viestiä, 126 - 150 (kaikkiaan 162)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • PT

    Missä päin mastersia tavataan ja monelta…!?

    Palloja saatte, jos haluatte ja odotan innolla Perjantaita!

    Huomenna synttärit tai muutaman minuutin päästä ja mukava ’lahja’, että pääsen kilpailuun tiimiinne! Kiitos ja hyvää yötä!

    Eli meikäläinen on tässä ollut myös nettipimennossa puolisentoista viikkoa ja sen vuoksi tämä vahvistaminen jää näin viime tippaan. Tulossa ollaan siis tottakai! Mistään ei löydy tarpeeksi hyvää syytä jättää kisaa väliin. Ja itseasiassa tänään käydään vielä tarkistamassa Masterin kunto ennen huomista finaalia.

    Tapaamisiin rangella klo 13 pintaan (sen verran täytyy jättää aikaa, että ehtii ottamaan teamin luonteeseen kuuluvan tuopillisen huurteista ennen kierrosta)…

    Jep, kuten jo Tuopillekin tuli tekstailtua, ollut viimeisen kuukauden nettipimennossa muuton takia, mutta mukana ollaan, nähdään perjantaina rangella!

    Hyvä juttu, ehti jo verenpaine nousta kymmenellä kun vähän meni viime tippaan tuo varmistus. Tee tuåppi sitten hyvät nuotit että joukkue hyötyy niistä mahdollisimman paljon.=) Eli olisikohan hyvä tuo aika mitä Tuoppi ehdotti, eli klo.13 rangella ja siihen jää vielä aikaa vihkiä tiimin nimi virallisesti käyttöönotetuksi ennen voitokasta kierrosta?=)

    ShortestPathFirst tiimissä on vielä tilaa, ryhmään on ilmottautunut vasta yksi osallistuja – eikka. PitkäPätkä, Tuula ja J.O. eivät ole havaintojeni mukaan reagoineet mitenkään partin ilmoitukseen. Tervetuloa tiimiin – myös vasurit kelpaavat.

    Päivitä tietosi linkki: golfpiste.com/clubhouse/competitions/invitational2004/index.asp

    Moi,

    hyvinhän nuo paikat näyttävät pikkuhiljaa täyttyvän. Tässä uusi lista, jonka mukaan joukkueet ovatkin aika hyvin jo täynnä.

    Takapiruille tiedoksi että yritin tavoitta Hagforsin Karia, mutta en saanut kiinni, yritän edelleen jotta saadaan varmistus tuleeko Kari vai ei. Hankkikaa joku varamies kuitenkin tilalle vaikkapa noista pelaajista jotka ovat ilmoittaneet halunsa mukaan.

    Tässä tuore lista:

    1.#golfklubi: lahtito, Kettu_, Rod, Made

    2.Backtee boys: jarna -68, Näprääjä, Tii-itsemies, Kuutosväylän kettu

    3.FGA: -Niger-, -jerry palmqvist-, Sami Huttunen, Swingeri

    4.Fuji-Sans: Hörhö, YP, Johan Laaksonen, Sony

    5.Golfarit.net: andek, Mikko Laakkonen, HUT-1 , nimi ei tiedossa

    6.Golfpiste-Elisa: Sami Markkanen + 3 muuta

    7.hidas ysi senior team: McEwan, left, senior, mäkisuksi

    8.Korpisoturit: F3B, CH-1, Tristan, IsoJami

    9.LeftTeam: Timador, vasuri 1, odb, 3putt

    10.Lövkulla Händäri Huijarit: EFC, Easy Rider, McLair, Prboy

    11.Natural Bogey Golfers: pjs, zapal, King Kong, teejii

    12.Team Traivaajat: Southpaw, Hansku, PJA, Shanny TAI Luupiikki

    13.Simu Team: Turzi, Tetsa, Pokke, Spin 6

    14.St Mulligans: Hole-in-ten, Lady Golf, Big Easy, nasupulla

    15.takapirut: Trillian, ritari, kolhvaari, Kari Hagfors

    16.Team Jumbo: Poodri Hoo, Taika Rauta, B_eagle, Z ori

    17.Team Lampihallitus: AAH, Kobo, Mika Hekkanen, Antti Barck

    18.Team Macieira: BlueBlade, JJP, Pastori, 4. pelaajan nimi ei tiedossa

    19.Team Olutlasi: Tuoppi, januz, Pala, tuåppi

    20.Team poromiehet: Poro, penni, niemimik, petitg

    21.Team Pro Fairway: golflady, Iigeli, JKO, Ditto

    22.Team Raven: 4par, Akim, jukkis90, PT

    23.Team Roughlovers : GolfBot, paksupekka, Rusku, ts

    24.Team Single Malt: Fjoor!!, Jylan, Poqwe, Janzki

    25.Wishon Warriors: Parti, Pulli-Paavo, Tommy Armour, Vasen pakki

    26. ShortestPathFirst: Tuula, pitkäpätkä, eikka, J.O.

    Mukaan haluavat (ainakin): Roskinoff, SamiPoro

    Ilmoitelkaa muutokset minulle gp@golfpiste.com.

    Soitin PitkäPätkälle.

    Sanoi olevansa tulossa. Varmistaa vielä tämän illan aikana tässä ketjussa.

    Moi. Muistuttaisin / kysyisin parista asiasta:

    1. erikoiskisat. Ovatko erikoiskisojen järjestäjät huolehtineet järjestelyistä? Jos eivät, ottakaa yhteys joko suoraan Masteriin tai minuun.

    Erikoiskisoja ovat:

    * Raven lähimmäs lippua -kisa, sponsori 4par Clubfitting Ky (järjestäjä 4par)

    * Nextime lähimmäs eilisen päivän lippua -kisa, sponsori Nextime Solutions Oy (järjestäjä Zapal)

    * Net Zeerio pisin draivi -kisa, sponsori Oy Net Zeerio Solutions Ab (järjestäjä Fjoor(?))

    * Tarkin draivi -kisa, sponsori Suunto Oy (järj: ??)

    Lisäksi toivottavasti kiertopalkintojen viime vuotiset voittajat tuovat palkinnot mukanaan?

    Takapiruille tiedoksi että Kari Hagfors ei valitettavasti päse paikalle, eli hommatkaa joku tilalle.

    t. sami.markkanen@golfpiste.com

    Tarkin draivi. Olen siinä järjestäjänä, ja huolehdin valmisteluista.

    CM:ltä saa ohjelapun, mutta karkeasti proseduuri on seuraava: Väylällä 13 (Suunto – Replacing Luck) avauslyönti tulee suorittaa bägin pisimmälllä mailalla (no luutaputterilla ei tarvitse avata jos joku käyttää sellaista). Väylän keskilinjalle on vedetty naru, sitten mittanarua leikataan sen pitukseksi mitä pallo poikkeaa väylän keskilinjasta (sama ajatus kuin usein lähemmäksi lippua kilpailuissa). Jos pääset lyhentämään narua, niin laitat nimimerkkisi/nimesi listaan niin katsotaan sitten kisan jälkeen paljonko narua on jäljellä.

    Jos Raven lähimmäslippua kisa järjestelyt on kunnossa niin eiköhän ne ’Lähimmäs eilisen päivän lippua -kisan’ järjestelyt ole aika hyvin mallillaan. Ainakin samoja mittavälineitä voi käyttää. Tietysti jos sinne saisi vielä toisen lapun, jonne kirjoittaa tuloksia.

    Klubia voisi tietysti pyytää maalaamaan eilisen lipun paikka jotenkin. Voitko Sami (tai Parti) sinä hoitaa sen? Itse en tiedä kelle soittaisin.

    En itse järjestelyistä sen suurempaa stressiä ole ottanut, koska luulin niiden järjestyvän itsestään 😉

    Palkinnon tuon tullessani.

    Olin eilen yhteydessä Masteriin. Sieltä todettiin, että kaikki hoituu Golfpisteen kautta. Luvatttiin kuitenkin käyttöön tarvittavat mittavälineet, lapputelineet ja tarvikkeiden toimituksen kisaväylälle. Siihen, millä väylällä mitäkin tapahtuu, ei otettu kantaa. Kun siis valitsemaan pääsee, Raven lähimmäs lippua kisa käydään väylällä 5. Mittaaminen ja tulosten merkintä tapahtuu itsepalveluna. Palkintowedget kiiltelevät uutuuttaan odottaen arvoistansa ottajaa!

    Menen huomenna Masteriin hyvissä ajoin ja varmistan että erikoiskilpailujen järjestelyt on ok.

    Poislukien tarkin draivi kisa, josta huolehtii lahtito.

    Vaimoke vie auton huomenna. Ei kukaan olisi sattumalta menossa huomenna vähän puolen päivän jälkeen Martinlaakson suunnasta Masteriin?

    Nythän pelataan sekä henkilökohtaista että joukkuekisaa. Saman joukkueen jäsenet saavat sääntöjen mukaan neuvoa toisiaan.

    Onko tämä tulkittavissa niin, että koko nelikko voi vapaasti keskustella pallojen etäisyyksistä, mailavalinnoista, puttilinjoista ym tärkeistä asioista ?

    Juuri näin, voi keskustella. Juuri tästä syystä huominen kierros ei ole tasoituskelpoinen, koska pelikaverien neuvontaa ei pystytä estämään. KEJ-Tourille kierros kuitenkin poikkeussäännöllä käy.

    Nimetön

    Olen tulossa Masterssiin ja ajattelin että voisin koukata sinut kyytiin. Olen lähdössä noin puoli yhden aikaan ja jos aikataulu sopii sinulle niin pääset kyytiin. Aikataulusta voidaan tietysti vielä neuvotella. Lähetin muuten numeroni sivuiltasi löytyvään sähköposti osoitteeseen.

    Swingeri paikalla 12.30.

    Rod

    Onko ketään menossa idästä päin kisoihin?

    Olisin kyytiä vailla

    Ellei aiemmin nähdä, niin kokoonnutaan n 13:40 klubiravintolan tienoille. Voidaan nauttia jotkin virvokkeet/piristeet ja siirtyä sitten seuraamaan miten Golfpiste-Elisa ja #golfklubi selviytyvät kilpailun avauksesta.

    PT, hauskaa syntäpäivän jatkoa. Pysy kohtuudessa, huomenna täytyy nujertaa Wishonin porukka.

    Takapiruilta puuttuu siis peluri, ehdotan SamiPoroa

    Samoin ShortestPathFirstin J.O:sta tai Tuulasta ei ole kuulunut mitään vaikka Eikka on heitä kuulutellut. Siinä siis paikka Roskinoffille?

    Joukkueet näyttäisivät olevan muuten hyvin täynnä.

    SamiPoro peruutti tulonsa.

    Roskinoff siis takapiruihin.

    moro, saattaa olla että hiukan myöhässä mutta tulossa ollaan.

    tänään heitetään vielä pari märänkelin rundia – ensimmäiset vapaat harjoitukset meni hiukan alle pariin, virtual g:ssä!

    Partin ohjeiden mukaisesti kutsutaan siis Roskinoff team Takapirut jäseneksi.

    Starttiaika meillä oli 16.20 joten sopiiko kokoontuminen klo 15.45 klubitalon edessä. Silloin ehdimme vielä nauttia lähtöjuomat ja hioa taktiikan. Siitä on aikaa kun olen käynyt Masterissa viimeksi mutta muistaakseni ravintola oli klubitalon yläkerrassa. Lämmittelyt ja muut tankkaukset kannattaa hoitaa kuntoon jo aikaisemmin.

    Minut tunnistaa harmaantuvan parran ja mustan kantobägin lisäksi siitä että mies, draiveri ja putteri ovat kaikki suurin piirtein saman mittaisia.

    Jos siitä on hieman enemmän aikaa kun viimeeksi kävit Masterissa, niin kannattaa huomioida, että klubitalo on muuttanut 😉

    Välitin tämän tiedon Roskinoffille, joka on vielä etelän leirillä tuoreessa EU-naapurissamme.

Esillä 25 viestiä, 126 - 150 (kaikkiaan 162)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #374397 kohteessaGCI Master 16.7. Tiimit kasaan!

Etusivu Foorumit Yleistä GCI Master 16.7. Tiimit kasaan!