16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Europeantour.com

Etusivu Foorumit Yleistä Europeantour.com

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nykyään minkä tahansa webbisivuston tärkein yleisohje on se, että vähintään 4 vuoden välein sivusto pitää sekoittaa täydellisesti, jottei käyttäjä löytäisi mitään. Europeantor.com näyttää noudattavan samaa kaavaa. Esim. ”race to dubai” -listaa pelaajien kohdalla klikattaessa ei löydäkään turnausten tuloksia vaan sijoitusta rankingilla kuvaavan käyrän. (tai sitten pitäisi osata muuttaa asetuksia jostain).

    En ota vielä kantaa tuohon uudistukseen koska en sitä vielä ole pahemmin käyttänyt.

    Mutta tuntuu loogiselta nähdä rankista rankin kehitys… Sieltä Full Profilestä löytyy sijoitukset turnajaisissa.

    Sitten vielä ainakaan minä en tahdo saada leaderbordia näkymään BMV openissa. Sivu aukeaa kyllä mutta tulosluetteloa ei meinaa tulla näkösälle.

    Alkaa olla aika kiinalainen juttu tuo ET:n kisan tulosseuranta. Porukkaa ollut kentällä jo 1,5 h eikä yhdenkään reiän tulosta näy. Tasatilanteessa ollaan tuloksilla -2 / PAR / +2.

    Ymmärrän että täältä Suomesta asialle ei voi tehdä mitään, mutta laittakaa edes ns ”haiseva” vastalause tästä fiaskosta vastuussa oleville.

    yhdenkään reiän tulosta näy

    Toisella laitteella (FF-selain) kaikki on ok, toisella (IE) ei tulosluettelo näy.

    EDIT: Ja nyt ei näy millään laitteella mitään tuloksia.

    Aikamoisen raakileen pistäneet pihalle. Ei fudaa sivut ei apit. Vanhat sivut oli yksi toimivimmista sivuista mitä käytin. Esimerkillisesti esitetty nostoja etusivulla ja siitä looginen eteneminen sivuston sisällä. Tuo nykytyylinen palvelee paremmin kait mainostajia, mutta tuolla toimivuudella ja layoutilla jää ne asiakkaat käymättä.

    Älytöntä uudistaa sivustoja, jos ne avataan toimimattomina. Mutta eipä ole ensimmäinen sivusto, jossa on täydellisesti epäonnistuttu.

    Onkohan jotain muuta paikkaa, jossa European Tourin tuloseuranta toimisi?

    Jännä kyllä noi sivut. Mobiililla toimi nopeasti ja moitteetta eilen, mutta nyt kun PC:llä kokeilen niin ei toimi alkuunkaan. No, toivottavasti saisivat sivut pikapuolin kuntoon.

    Tuli eteen sellainen Welcome to European tour -sivu ja sitä kautta pääsin katselemaan tuloksia kun napautin live-kohtaa ja overview aukesi. Siellä on alihakemisto leaderboard, mutta surkea!
    Vanhat sivut olivat paremmat, mutta minkäs teet.

    No, se kuitenkin selvisi, että ei ole Korhonen vielä kypsä oikeiden pelimiesten kisoihin. Tällä hetkellä menee vauhdilla takapakkia ja jää kauas cutista. Taitaa kunnioittaa liikaa nimiä.

    ET:llä oli näköjään muitakin ongelmia, kuin vain uusi look. Tosin taisivat olla sidoksissa toisiinsa. Mutta edelleenkään tulostaulu ei toimi täysin. Järjestys menee ajan myötä sekaisin, kädetöntä. No, onneksi ymmärsivät eilenkin, että kaikki ei mene putkeen.

    No, se kuitenkin selvisi, että ei ole Korhonen vielä kypsä oikeiden pelimiesten kisoihin. Tällä hetkellä menee vauhdilla takapakkia ja jää kauas cutista. Taitaa kunnioittaa liikaa nimiä.

    On Korhonen pelannut ”pelimiesten” kisoissa hyvinkin (esmes viime vuoden BMW Saksassa). Miksi kunnioittaisi nimi, joita loppujen lopuksi kisassa on valitettavan vähän?

    Chromella toimii!

    Ei kyllä toimi Chromella eikä Explorerilla.

    Ainakin minun koneessani.
    Ilosen tämän hetkinen tilanne
    Edit: eipä se kuva siirrykään,
    Edit 2: näkyiskös tämäleaderboard
    Edit 3: Eipä tule sekään näkyviin. No, lohdutukseksi – Ilonen on tehnyt 4 bogia ja tuloksessa +2 eli cuttirajalla.
    Päivitystä Ilosen tilanteeseen: On nyt +3 eli putoaa, jollei piristy. 5 bogia 6 väylällä!!!

    EFC

    http://static.european.deltatre.com/europeantour/season=2017/tournamentid=2017052/index.html

    Niille jotka ovat kypsyneet uuteen ET-sivuun, niin tossa linkki vanhaan ET-sivuun, valitettavasti kaikki sivut ei toimi, mutta jotain kuitenkin.

    Vanhan toistoa, mutta on tämä uudistus vaan niin kökkö! Kun menee katsomaan vaikka Race To Dubai rankingista pelaajan viime aikaisia tuloksia niin tulee joku ihme käppyrä josta ei saa mitään selvää!! Ja sitten jokaisen pelaajan kohdalla highest finish viimeisen kuuden kisan aikana on 1st!! Todella huono uudistus

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
Vastaa aiheeseen: Europeantour.com

Etusivu Foorumit Yleistä Europeantour.com