26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Eurooppa tourin katseluongelma

Etusivu Foorumit Yleistä Eurooppa tourin katseluongelma

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 174)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Bogey Man:

    niin moni haluaa kuulla suomalaisten pelaajien tilaanteesta.
    Eiköhän suomalaistenkin peliä seurata, kunhan pelaavat kärkiryhmissä.

    Selitys ei oikein toimi koska ne Soomalaiset pelaa vain kaksi ensimmäistä päivää. Kisa valitettavasti kestää yleensä 4 ja palkinnot ja rahat jaetaan lopussa vain osalle sakkia.

    Elisa Viihteen asiakkaana pyysin heitä myös reklamoimaan asiasta Viasatille, jonka lupasivat tehdä. Näin saadaan vähän isompaakin toimijaa mukaan tähän muutosvaatimukseen brittiselostuksen palauttamiseksi vaihtoehdoksi.

    Eilisellä kierroksella Pulkkanen teki ekalle väylälleen birkun, minkä nää selostajakaverit noteerasivat 10-15 min. sen jälkeen kun asia oli lävähtänyt live scoringiin. Kyllä ikävä tulee engelsmanniselostajia, joista ainakin osa on itsekin kiertänyt ETllä. Taidan minäkin äänestää jaloillani, jos korjausta asiaan tehdä.

    pa

    Oliskohan engelsmannit olleet Pulkkasen birkusta lainkaan kiinnostuneita.
    Kannatan kyllä englanninkielisen vaihtoehdon palauttamista, mutta moni varmaan kuuntelee suomalaista selostusta mielellään.

    Onkohan tässä syy miksi englanninkielistä selostusta ei tulla saamaan koko kauden aikana?

    GoGolfin organisoimissa selostuksissa vieraina tulee olemaan asiantuntijakommentaattoreita, kotimaisia golfpelaajia, valmentajia ja vaikuttajia.

    Ovat siis tehneet yhteistyösopparin gogolfin kanssa ja sinne uppoaa niin paljon rahaa ettei voi maksaville asiakkaille tarjota kunnon selostusta. Gogolfille varmasti jättipotti, mutta suomalaisen golf-fanin näkökulmasta aika käsittämätön ratkaisu. Pitää varmaan vielä maanantaina olla Ville Klingaan yhteydessä, jos saisi lopullisen vastauksen tähäm ongelmaan.

    Nautimme jälleen ammattitaitoisesta suomalaisselostuksesta. Kilpailun johtaja Dechambeau wastelandissa noin 100m greenistä. ”Brysonin maila näyttää tosi pitkältä – ei ole kyllä mikään wedge vaikka ollaan noin lähellä. Joo, se oli varmaan rauta9”. Luulisi kavereiden tuolla tasolla tietävän, että kaveri pelaa Cobran one length setillä.
    Vaalas on mielestäni suomalaisista selostajista paras, mutta jos ei tosiaan sitä alkuperäistä selostusta saa valikkoon niin tämä pitkä Viasat-taival päättyy tähän. Typerältä porukalta typeriä päätöksiä asiakasta kuulematta.

    Kuuntelin hetken aikaa selostusta ja se riitti. Alkuperäiset selostajat eivät katsele peliä minkään värisin lasein, kyseessä ei ole maaottelu tai hiihtokilpailu. He myös saavat pitkän ja välillä puuduttavan katselun tuntumaan hyvältä viihteeltä unohtamatta mitä kentällä koko ajan tapahtuu. Selostuksen täytyy antaa kuulijalle jotain, jota kuva ei anna, kuivat faktat tai keskinäinen tasapaksu jutustelu eivät sitä ole.
    Minkä ihmeen kautta saataisi Viasat tämä ymmärtämään? Istuttamalla joku tv:n ääreen koko lähetyksen ajaksi?
    Ja niinkuin aiemmin oli jo mainittu, suomalaisten tilanteen tasalla pysyy seuraamalla tulosseurantaa.

    OB

    Meikäläiselle selostus oli aivan riittävä. Harmillista jos jonkun katseluelämys menee piloille selostuksen vuoksi. A Vaalas mielestäni varsin hyvin tietää lajin jotta voi toimia selostamossa. Toki kestovalittajillehan mikään ei kelpaa. Mitä parhainta parasta ET-kautta kaikille katsojille !

    Kiva kuulla, että joku tyytyy ”ihan riittävään” selostukseen. Itse maksan tästä huvista 30€ kuussa ja olisi kiva saada parasta mahdollista selostusta.

    Täytyy todella ihmetellä golftintin kantaa, jonka mukaan suomalaisia pitää seurata netin tulospalvelusta. Jos minä katson 4 tuntia golfia, niin mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin se, ettei tiedä miten omat suosikit pelaavat, jos he eivät ole top 10-20ssa. Suuri plussa selostajille, kun he suomalaiset noteeraavat. Vielä enemmän plussaa tulisi, jos olisivat vieläkin aktiivisempia tässä asiassa. Toki oman äänen rakastaminen jatkuvalla höpöttämisellä joskus ärsyttää, muttei niin paljon kuin tuo yllä mainittu pimennossa pitäminen. Miksei muuten ETllä ole samaa palvelua kuin PGAn kisoissa, joissa tasaisin väliajoin pyörii banneri kaikkien pelaajien tilanteesta?

    Bunkkeripete: Jos minä katson 4 tuntia golfia, niin mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin se, ettei tiedä miten omat suosikit pelaavat, jos he eivät ole top 10-20ssa.

    Haaste selostajalle voi olla se, ettei koskaan tiedä, mikä on ”sinun” suosikkisi. Minulla esimerkiksi suosikkeja ovat Pohjoismaalaiset ja aika moni Eurooppalainen, toki myös Suomalaisia, jos on mukana kärkikahinoissa. Ei minulle tuo lisäarvoa toteamus ”Korhonen löi juuri väylällä 5 bogin”, jos ei ole kyse kärkikamppailusta.

    Minusta on parempi, jos selostajat keskittyvät kuvaan tai kuvan ulpuolella kärjen tekemisiin. Lisäksi kaipaan TV:tä enemmän ongelmatilanteita, jossa pelaaja joutuu pusikoiden keskeltä taituroimaan itsensä takaisin peliin. Näissä tilanteissa toivoisi myös selostajilta ammattitaitoa kertomaan, mitkä ovat vaihtoehdot – eikä niin kuin Nikke edelliskisassa ei tiennyt, miksi työkoneen jäljestä vapauduttiin.

    Eilen oli kyllä naurussa pidättelemistä, kun pojat pohtivat tuliko Herbertin kahden lyönnin rangaistus siitä, että hän siirsi lehtiä mailalla.

    Siitä wastelandista lyömisestä rautaysillä. Matka taisi kyllä olla alle sata jaardia. Skyn selostajat totesivat lyönnin jäljeen, että löi rautaysillä.

    Jatkoivat aihetta, että siinä on mies, jonka seuraava lyönti väylältä tiedetään mutta kun lyö ongelmapaikasta kukaan ei arvaa, minkälainen lyönti ja millä mailalla tulee. Lisäsivät vielä, että kentällä pelaavista kukaan ei olisi ottanut rautaysiä ko. lyöntiin.Mutta niin vain viheriöllä oltiin.

    Suosikkipelaajia, juuri niitä vuosien varrella tutuiksi tulleita skandeja, monia muita eurooppalaisia plus nyt lisäksi muutama suomalainen, on tietysti kiva seurata kisoissa, mutta se tapahtuu helpoimmin ET:n oman ’livescoring’in avulla, joko nettisivuilla tai sitten niiden tietoja hyödyntävillä sovelluksilla.
    Esim. Flashscore on todella hyvä. Koko tilanteen lisäksi se kertoo pelaajan tekemän reikätuloksen lähes heti, birdie, par jne. näkyy hetken pelaajan nimen vieressä. Lisäksi voit valita keitä seuraat ja rakentaa itsellesi omat seurattavat kilpailut.
    Todella helppoa pysyä ajan tasalla.
    Viasatilla ei valitettavasti golfia lajina ymmärretä. On kuviteltu, että kisoja seurataan vain koska siellä on mukana suomalaisia ja että vain heidän suorituksensa kiinnostavat. Golf on henkilölaji, ei maaottelulaji. (Lukuunottamatta paria erikoiskilpailua).

    Suosikkipelaajia löytyy varmaan monesta maasta, mutta jostain syystä suomalainen media (ja golfmedia) kertoo aina otsikkotasollakin miten suomalaisilla meni. Miksi? Jos se ei kerran enemmistöä kiinnosta?

    Joo ja vielä siitä wastelandilta lyömisestä…kyse ei ollut siitä oliko 50, 100 vai 150 metriä vaan siis siitä että ihmeteltiin, että ”näyttääpä aika pitkältä raudalta tuolle matkalle”.
    Vaan eipä siis näytä pitkältä tai lyhyeltä raudalta, kun k.o. setissä kaikki mailat ovat R7 varrella. Jos ei tällaista yksityiskohtaa tiedä Brysonin kohdalla niin on selostamassa väärää lajia.

    enempi tuttaa se viihteessä oletuksena oleva ruotti, mut ei jaksa kieliä vakslata. jonkun verran ymmärtää onneksi ilman ääntäkin. ei tartte jotakuta selittämään…
    liigapeleissä ei onkelmaa ole, jostain syystä.

    toisaalta kyl ruottalaiset selostajat on kyllä kiinnostuneempi suomalaisten edesottamuksista kun englesmannit >:)

    Jos ei lajikäsitys riitä siihen, että tietää ”pitkän raudan ja lyhyen raudan” tarkoittavan muutakin kuin varren pituutta niin väitän, että todennäköisesti seuraat väärää lajia. Myöskään puumaila ei tarkoita puuta. Kyseessä oli r-9 kuten lähetyksessä sanottiin.

    Minä myönnän reagoineeni hieman hätäisesti tuohon suomi selostukseen jo heti ensimmäisenä päivänä. Silloin se olikin käsittämätöntä jorinaa. Abu Dhabin ja nyt Dubain viikonlopun selostus Niken ja Antin toimesta oli mielestäni ihan asiallista. Toki itsekin haluaisin mahdollisuuden vaihtaa englanninkieliseen selostukseen tarvittaessa.
    Kaikista selostuksista löytää virheellisyyksiä ja tietämättömyyttä ja varsinkin jos oikein haluaa niitä löytää. Ehkä niitä varten voisi perustaa oman ketjun ” suomenkielisen selostuksen virheet.” Viasatille voinee laittaa avoimen hakemuksen CV:llä täydellinen laji-, sääntö_ ja pelaajatuntemus.
    P.S
    On muuten ärsyttävää lukea golfpisteen sivuilta suomalaisten pelaajien edesottamuksista kun ne voisi lukea vaikka Aftombladetista tai Jyllande postista. Kirjoitusvirhe lehden nimessä on besserwissereiden iloksi.

    On ollut pelkästään hyvä asia, että selostus tuli Suomeksi. Jaksaa katsella ja kuunnella lähetystä paremmin. Tosin katson lähetystä aina digiboxilta, niin voi kelailla vapaasti. Monilla pelaajilla kun on liian pitkä show ennen kuin saavat pallon liikkeelle.
    Ihan kiva kun pojat kellottivat Dubaissa kärkikaksikon puttausaikoja. Näillä pelaajilla voisi olla vaikeata Shot clock mastersissa.
    Suomalaisten sijoitukset kiinnostavat minua. Ja Korhosen bogi väylällä 5.

    Ihmettelen kovasti tätä suomenkielisen selostuksen mollaamista. Selostus on mielestäni asiantuntevaa ja Nikke Tyry ja A Vaalas selostavat mielenkiintoisesti. Olen pelannut golfia aktiivisesti parikymmentä vuotta ja jotakin luulen itsekin tietäväni. Oletteko mollaajat ollenkaan ajatelleet, että meissä katsojissa on myös henkilöitä, jotka eivät osaa englantia. Itse kyllä osaan ja ymmärrän, mutta aikaisemmat selostukset, joissa ruotsalainen tai varsinkin tanskalainen selostaja mongertaa englantia peruna suussa, ei ole monien kommentoijien kaipaamaa hienoa englantia.

    Kiva kuulla, että Niken kaveritkin ovat löytäneet paikalle. European Tourin vaikituiset selostajat ovat pääasiassa brittejä, joten en ymmärrä höpötystä tanskalaisista ja ruotsalaisista. Ongelma tässä ei ole selostuksen tarjoaminen suomeksi vaan englanninkielisen vaihtoehdon poistaminen kokonaan käytöstö.

    Komppaan tässä Antsua ja on erittäin hienoa, että suomalainen selostus on saatu Viasat golfille ET:n osakilpailuihin. Selostus meni Dubain kisassa oikein hyvin. Ehkä jos joku Faldo olisi kopissa niin jotain lisäarvoa brittiselostuksesta tulisi mutta häntä kuulee PGA-tourin lähetyksissä.

    Eiköhän Sky Sports tai joku puulaaki tarjoa palveluna lähetystä brittiselostuksella.

    Joillakin näkyy sitä lajikäsitystä riittävän – ihan peräti yhden viestin verran tällä foorumilla. Kerrotko vielä, mistä selostaja ennen lyöntiä sen Brysonin ”raudan pituuden” TV-kuvasta näki, loftista? Jos tiedät mikä se on.
    Ei suomalaisissa selostajissa sinänsä mitään vikaa ole, mutta alkuperäinen selostus pitäisi silti olla optiona. Se ei ole keneltäkään pois.

    Jos osaat MP3 lukea niin laitoin tuohon, että selostus oli mielestäni oikein hyvää ja viihdyttävää. Ja tuo maila-arvaushan meni selostajilta suhteellisen oikein eli vajaa punch-lyönti sieltä tuli (taisi olla rauta 9). Tämähän on oikeastaan melko ansiokas suoritus, kun kaikki raudat ovat samanpituisia. Kirjoiteltua tänne on joskus aikoinaan tullut jonkin verran mutta se ei oikeastaan tähän kuulu mitenkään.

    ND – en tarkoittanut sinua, vaan näitä yhtäkkiä palstalle ilmaantuneita yhden-viestin-teinejä.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 174)
Vastaa aiheeseen: Eurooppa tourin katseluongelma

Etusivu Foorumit Yleistä Eurooppa tourin katseluongelma