26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Etiketti Suomessa

Etusivu Foorumit Yleistä Etiketti Suomessa

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 139)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pisti silmään selaillessani R&A:n sääntökirjaa kohta ohittaminen (löytyy etikettiosiosta). Vapaana käännöksenä: Jollei erikseen muuta ohjeisteta kahden pelaajan flightit saavat aina ohittaa 3:n ja 4:n pelaajan ryhmät, joiden on pyydettävä 2:n pelaajan ryhmää ohittamaan… Enpä ihan heti muista Suomessa moista kokeneeni. Onkohan Suomessa voimassa joku oma etiketti? Kohta jatkuu vielä s.e. 18 reikää pelaavilla ryhmillä on aina ohittamisoikeus 9-reikää pelaaviin ryhmiin.

    R&A:n säännöt olettavat, että kaikilla kentällä olevilla pelaajilla on kohtuullinen pelitaito. Silloin on luontevaa, että twoball ohittaa 3- tai 4ballin. Suomessa on turha noudattaa tätä sääntöä, jos edelläoleva nelipallo on esim. singlepelaajia, jotka eivät voi lyödä ennen kuin greeni vapautuu. Olisiko järkeä, jos takana tuleva kahden pelaajan aloittelijapari päästettäisiin ohi Royal & Ancient -hengessä?

    Nimetön

    Niinpä. Välillä tuntuu, että meillä todellakin on voimassa ihan oma etiketti.. Toisaalta tuota sääntöä nyt ei voi (kannata) kirjaimellisesti noudattaa. Jos kenttä on esimerkiksi aivan tukossa, niin ei ole mitään hyötyä päästää ketään ohittamaan. Itse kyllä päästän aina ohi, mikäli edessä on tilaa ja takana tuleva etenee nopeammin; riippumatta ryhmien koosta. En myöskään suostu tuppisuuna pelaamaan koko kierrosta joidenkin matelijoiden perässä, mikäli heillä olisi aihetta päästää ohi vaan menen ystävällisesti pyytämään lupaa ohitukseen.

    Mielestäni nämä etikettisäännöt ovat suuntaa antavia ja järjenkäyttö on aina sallittua ja suotavaa. =)

    Välillä muuten tuntuu, että vanhempien ’herrasmiesten’ on vaikea päästää nuorempia edelleen..mistä sitten johtuukaan…

    –hcp 8–

    Itse törmäsin tämän säännön tilanteeseén golfkilpailussa Thaimaassa Pattaya Country Clubilla muutamia vuosia sitten.

    Olimme neljän ryhmä: kolme suomalaista ja yksi saksalainen. Odotimme lyöntivuoroa tiillä kun kaksi ruotsalaista ajaa golfautolla tiille ja toteavat: Can we pass you ?

    Saksalainen kysyy: For what reason ?

    Ruotsalaiset vastaavat: Only for courtesy.

    Saksalainen vastaa: No.

    Menettelimme golfetiketin vastaisesti. Meidän olisi neljän ryhmänä tullut päästää autoileva kahden hengen ruotsalaisryhmä ohi. Huolimatta siitä, että oli kilpailu (?) ja kenttä tukossa.

    Tämä kohta on selvästi mainittu etikettisäännöissä, mutta itse tekisin kohdasta kentän pelaajaohjeisiin maininnan. Aivan samalla tavalla voisi ottaa maininnan muiden pelaajien seassa reikäpelikilpailua pelaavien ohitusoikeudesta kentällä.

    Koskeeko tuo eteen päästäminen tosiaan myös kilpailua, vaikka kenttä on aivan tukossa edessäolevien ryhmien vuoksi. Entä jos on kisan viimeisessä ryhmässä pitääkö silloinkin päästää nopeammat ei kilpailevat pelaajat eteensä ?

    Kursseilla voisi kyllä etikettiosaa painottaa reippaasti !Kyllä yleisesti etiketti on löystymässä. Varsinkin nuoret aloittelijat eivät pidä sanomattomista säännöistä lainkaan.Harvemmin annetaan mennä eteen, vaikka olisikin hitaampi. Ja tuo 18-reikää pelaavien ohittamisoikeus 9-reikää pelaaviin toteutuu ehkä 3 krt 100:sta tapauksesta. Puhumattakaan jälkien korjaamisesta tai Fore-huudoista kentällä.

    Tapahtuipa yhdellä kentällä jopa seuraavaa : Ryhmä pelaamassa ja yhdellä pelaajista lastenvaunut / vauva mukana kieroksella ! Tuo oli räikein tapaus viime kesältä.

    Miksi ihmeessä pitäisi päästää ketään ohi täydellä kentällä? Ketä se auttaa? Onko jouku todellakin sitä mieltä että näin tulisi menetellä?

    Väljällä kentällähän hitaampien ohitus on itsestäänselvyys ja siitä on turha kiistellä. Ryhmäkoko ei saa vaikuttaa tällöin siihen kuka ohittaa ja ketä. Täydellä kentällä jokaisen ryhmän tulee pysyä edellämenevien kannassa tai poistua kentältä. Siitä on kenttähenkilökunnan pidettävä huoli.

    Miksei kentällä saa muka työntää lastenvaunuja ryhmän mukana? Tai koiraa kuten Ruotsissa on tapana (ilman vaunuja)? Ketä se haittaa? Vai onko kyse periaatteesta? No dogs or women!

    Totta! Etiketti on huonolla tolalla. Pilkunviilaajat häiritsevät toisten peliä ja ovat lisäksi hitaita eikä jälkiäkään korjata. Muuten kaikki sujuu hyvin.

    Kyllähän kahden ryhmä periaatteessa menee nopeammin kuin neljän.

    Jos sujuvia ohituksia tehdään siten, että nopeammat ohittelevat hitaampia, tottakai se nopettaa peliä, ainakin teoriassa.

    Tällainen etikettisääntö on vain olemassa. Minusta meidän suomalaisten ei nyt ole täällä golfin kehitysmaassa syytä alkaa keksiä golfsääntöjä uudestaan. Useimmiten kyse on vain siitä ettemme ehkä ymmärrä ihan kaikkea mitä luulemme ymmärtävämme golfista.

    Hyvin harvoinhan sitä näkee ohitusta pyydettävän ryhmän koon perusteella, vaikka pyyntö on perusteltu ja on kirjoitettu etikettiin. Kilpailuissa hyvin usein noudatetaan ko. käytäntöä laittamalla pienet ja nopeammat ryhmät kärkeen ensimmäisellä tiillä.

    En ole missään nähnyt sääntöä miksi kilpailussa ei tarvitsisi päästää ryhmiä ohi, jos pelaa hitaammin kuin muut (tai sitten pelaa suuremmassa ryhmässä) kuin takaa tulevat.

    Siihen, ettemme edellä mainitussa kisassa päästäneet ruotsalaisia autoilijoita ohi, vaikutti myös se, että kentästä oli enää 5 reikää pelaamatta.

    Onko jossain todellakin mainittu, että lastenvaunuja ei saa työntää kentällä?

    EFC

    Täällä on keskusteltu kilpailuissa ohittamisesta, siitä vaan, jos ohitettavien eteen on jäänyt tilaa. Itse ohitin kerran samoissa kisoissa kaksikin ryhmää. Syynä oli kylläkin se, että omasta ryhmästäni oli kolmas peluri jäänyt jostain syystä saapumatta kilpailupaikalle ja meillä kahdella peli sujui hyvää vauhtia.

    Eipä ole lastenvaunuja kielletty tuomasta kentälle, joo. Törmäsin lastenvaunuilmiöön itsekin pelatessani kesällä Ruotsissa. Eipä ole muuten kielletty liikkumista kentällä 20 koiran valjakollakaan.

    Mitenkäs peliä jatketaan joutuisasti kun lastenvaunut alkavat itkeskellä siellä suojassaan. Ottaisiko jokainen ryhmän jäsen vapauduttuaan lyöntivuorostaan pienokaisen hoitoonsa, vai? No etiketin mukaanhan voidaan päästää muita ohi, eikö niin.

    Jokaisen, muullakin kuin alapäällään ajattelevan, vanhemman tulisi ymmärtää, että Golf-kenttä ei ole vauvojen/pienten lasten ulkoiluttamista varten, olivat sitten vaunuissaan tai eivät. Vaikka ei itse mahdollisesta vahingosta välittäisikään, niin pitäisi ajatella muita pelaajia jotka tahattomasti saattavat vahingon aiheuttaa. Voin vain kuvitella vakuutusyhtiön kannan vahinkoilmoitukseen. Saattaa olla, että viranomaisillakin olisi sanottavaa tuottamuksellisuudesta ja jopa heitteillejätöstä (en ole lakimies joten voin olla väärässäkin).

    Maalaisjärkeä peliin.

    Lastenvaunut ja valjakko varmaan jättävät uria pehmeälle kentälle joten arvelluttaa…, mutta korvaako vakuutus jos ’ylimääräinen’ henkilö sattuisi saamaan pallon nuppiinsa?

    OHITUKSET – Teoriassa näin. Kun neljän hengen ryhmä lähtee tukkoiselle kentälle pelaamaan viideltä illalla ja perässä lähtee kymmenen kahden hengen ryhmää tulee kaikki kaksinpelaajat päästää ohi ja tyytyä siihen että neljän hengen porukka ei ehdi pelata ennen pimeää. Neljän hengen porukan ei tarvitse olla edes kaksinpelaajia hitaampi vaan ohitukset johtuvat pelkästään etiketin sanamuodosta. Höyrypäissäni tajusin vasta nyt että Severianon juttuhan olikin provo.

    LASTENVAUNUT – Mielestäni golfkenttä on turvallisempi paikka lastenvaunun asukille kuin jalkakäytävä autotien vieressä. Myös kymmenvuotias golffari juniori pelatessaan on varmasti suuremmassa vaarassa ymmärtämättömyyttään kuin vanhempiensa vaunuissa työntämä vauva. Jos vauhdissa pysyy mukana on ainakin minulle sama millaisella koostumuksella ryhmä pelaa.

    Kas kun kukaan ei ole perustellut koirien kieltämistä sillä että ne kaivavat kuoppia ja haukkuvat tai lastenvaunuja sillä että renkaista jää jäljet (vertaa golfkärryt). Hups! Yksi valopää löytyikin.

    Minua kiinnostikin lähinnä se, että onko vaunut kielletty, eikä se onko se järkevää.

    Mutta jos järkevyyttä alkaa pohtia niin kyllä sellainen alle 4kk vekara nukkuu hyvinkin pari tuntia putkee syötön jälkeen, joten vanhemmat saa pelata ysin ihan rauhassa.

    Ja ainakin itse poistuisin kentälta saman tien jos vekara päättääkin aloittaa konsertin kesken pelaamisen. Ja kaikki pelatut lyönnit olisi olleet siinä vaiheessa plussaa.

    Turvallisuudesta. Se vauvahan on siellä vaunussa mitä parhaimmassa suojassa. Hyttysverkko tietysti kesällä edessä ja näin vauvaan on mahdoton osua.

    Ei ole kiellettyä tuoda vaunuja kentälle!

    Hyvin kirjoitettu. Olen täysin samaa mieltä kanssasi asiasta.

    Onhan se nyt aivan selvä juttu, että lastenvaunuissa olevien vauvojen paikka ei ole golfkentällä.

    Ei myöskään lasten, jotka eivät ymmärrä pelistä ja sen vaaratekijöistä (vanhemmat lapset voidaan luokitella caddieiksi).

    Jos pelaat tällaisen lapsiryhmän takana, huudat fore (lapsi ei ymmärrä mitä se merkitsee) ja pallo jysähtää pikkulasta päähän. Kenen on vastuu vahingoista ? Jokin ammattijuristi kääntää vastuun aivan mihin vain. Tämän vuoksi ehdoton pääsykielto lapsosille.

    Tietääkseni USA:ssa on klubeja, joille pelaamattamilla lapsilla, ei ole mitään asiaa edes klubille. Asia on perusteltu juuri turvallisuustekijöillä.

    Onko arvon lady sitä mieltä että kymmenvuotias golfia pelaava vilkas nuorimies on kentällä paremmassa turvassa kuin vauva jota vastuulliset vanhemmat työntävät umpinaisissa vaunuissaan oman ryhmän mukana? Vai pitäisikö myös kymmenvuotiailta kieltää kentälläolo? Keksit juuri uusia sääntöjä kentälle vaikka mielestäsi niihin ei pitänyt kajota!

    Mihin ohistusaiheiset provosi hävisivät?

    Anna mun kaikki kestää. Nytkö ollaan jo lastenvaunuja kentälle viemässä.

    Minkä ikkään takia ne pitäs kentälle ottaa mukaan?

    Minkä ikkään takia ne pitäisi sallia siellä?

    Mitenkäs se lapsi pidetään ’äänettömällä’ niikuin kännykkä?

    Meneekö siitä lisämaksua?

    Onko vaunu apuväline?

    Montako penaltia saa jos osuu vaunuun?

    Niin, voishan sinne kantälle ottaa vaikkapa fresbeen mukaan ja heitellä sitä jos kenttä menee ruuhkaiseksi 🙂

    Höyrypää. Hyvä provo toi sun lastenvaunu-juttusi.

    Vaikkakin se on aika hauska juttu, niin älä kuitenkaan jatka, sillä joku voi oikeasti kuvitella, että joidenkin mielestä on ookoo ottaa vauva vaunuineen mukaan kierroksille.

    Vaikkei minulla lapsia olekaan, niin mielestäni lastenvaunut saa tuoda kentälle.

    Pitääkö lapsen synnyttyä lopettaa golfaaminen? Ketä haittaa, jos toinen vanhemmista toimii caddiena vaunuja työntäen ja pitäen huolta siitä, että lapsi on tyytyväinen? Näin koko perhe saa liikkua yhdessä, eikä tule ikävää keskustelua, kun ’se ukko/akka on aina pelaamassa’.

    Keneltä se on pois?

    Minkäikäinen lapsi kierrokselle mukaan?

    Onko eroa, millä lasta kuljetetaan? Rattailla, vaunuilla, golfautolla, rintarepussa, omin jaloin?

    Entä koira?

    Kyseessähän on puhdas mielipidekysymys koska lasten tuominen kentälle on sallittua. On helppo sanoa ei mutta perustelu on vaikeampaa. Varsinkin kun R&A:n raamatut eivät asiaa kiellä.

    Selväähän on että lapsen, koiran tai muun mukanaan tuomansa ulkopuolisen aiheuttaessa meluhaittoja, tulee pelaaminen lopettaa ja kentältä poistua aivan kuten lääkärin tai päivystäjän tulee lopettaa pelaaminen kun puhelin soi kierroksen aikana ja olla hidastamatta / häiritsemättä muiden ryhmien peliä.

    Mikä tästä asiasta tekee niin vaikean? Golfkenttä on joillekin pyhää maata?

    Frisbee on hyvää ajanvietettä ruuhkaisella kentällä. Tiillä ja palloilla pelattuun petankiin kun saattaa kyllästyä eikä aina viitsi kopitella pelikaverin lobeja varsinkin jos kaverilla on toppipäivä.

    Tää on pelkkää provoa koko vaunu juttu!

    *nauraa makeasti ja vakavoituu taas*

    eikö niin?

    🙂

    Entä koirat tai golfia pelaamattomat kaverit joiden käytöstä pitää valvoa? Entä vaunuista ulos kasvaneet lapset?

    Itse on ottaisi tietenkään koiria kentälle tai kavereita jotka ei tiedä lajista yhtään mitään. Tietenkin, tämänhän jo sanoo järkikin.

    Hienoa!

    Harjoitat siis SUOMALAISTA golfkulttuuria joka eroaa mahdollisimman paljon perinteikkäämpien golfmaiden vastaavasta. Hatunnoston arvoinen yritys.

    Mitä ihmeen haittaa lapsista, koirista ym. on jos kokenut pelaaja vastaa heidän tekemisistään ja pitää huolen siitä ettei hidastusta tai häiriötä synny?

    Mä en edes suostu uskomaan, että olet tosissasi. Älä ny jaksa.

    *haukottelee*

    Hymyssä suin ajattelee ääneen:

    Ei jaksa sun kanssa höyrytä koko asiasta…. vai lastenvaunut kentälle, heh. Ja koirakin vielä, heh. Entäpä lemmikkisika tai kaikki 9 kissaa. Sitten olis vielä muutama marsu ja siinä sivussa kaksoset. hevonenkin se yksin siellä tallista piereskelee :-).

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 139)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #518186 kohteessaEtiketti Suomessa

Etusivu Foorumit Yleistä Etiketti Suomessa