26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Erkin toilailut

Etusivu Foorumit Säännöt Erkin toilailut

Esillä 23 viestiä, 1 - 23 (kaikkiaan 23)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • KL1

    Korona vie voimat ja kiinnostuksen eikä Suomessa ole golfiakaan päässyt pelaamaan, joten epäselvät sääntötilanteet ovat ymmärrettävästi olleet vähissä. Laitetaanpa kevättalven ratoksi tämmöinen suhteellisen suoraviivainen tapaus, joka tosin saattaa kirvoittaa keskustelua sitten myöhemmin.

    Erkin avauslyönti päätyy par4-reiällä väylän ulkopuolelle paikkaan, joka hänen mielestään kuuluisi olla kunnostettavaa aluetta, mutta sitä ei ole sellaiseksi merkitty. Niinpä Erkki päättää pelata tilanteessa kaksi palloa ja pyytää ratkaisua toimikunnalta sitten kierroksen päätteeksi. Hän myös kertoo pelikaverilleen, että aikoo pelata kaksi palloa, jottei tämä ihmettele Erkin voimisteluja.

    No niin, Erkki poimii pallonsa siitä mihin se oli avauksesta päätynyt, määrittää mielestään kunnostettavan alueen rajan ja pudottaa pallonsa sen mukaiselle vapautumisalueelle. Erkin pallo päätyy vapautumisalueen sisälle, mutta syvään lyöntijälkeen, josta palloa on perin vaikea lyödä kunnolla, jos lainkaan.

    Nyt Erkki toteaa mielessään, että se alkuperäinen paikka olisi ollut paljon parempi, joten hän nostaa tuon lyöntijäljessä olevan pallon ja asettaa sen paikkaan, josta hän sen aiemmin nosti ja pelaa pallonsa siitä viheriölle, jossa lopulta puttaa sen yhdellä putilla sisään sanoen pelikaverilleen ’olipa aika birkku’. Pelikaveri on pikkaisen kummissaan, muttei sano siihen mitään, koska ei ole oikein selvillä mitä kahden pallon pelaaminen oikein tarkoittaa. Ihmettelee mielessään vain sitä, että Erkki kuitenkin pelasi vain yhden pallon.

    Kierroksen jälkeen ennen tuloskortin palauttamista Erkki nykäisee kilpailun johtajaa hihasta ja selittää tilanteen hänelle korostaen tehneensä hienon birkun pitkällä reiällä. Mitä kilpailun johtaja Erkille vastaa?

    Erkki, sä olet ihan deeku…?

    Onneksi olkoon Erkki. Oot sä aika Hannu.

    Reilua tässä tilanteessa olisi, jos Erkki hylättäisiin kilpailusta, itse en näe muuta vaihtoa, joka olisi oikeuden mukainen. Säännöt voivat olla toki erimieltä. Noin ei vain tule toimia kentällä.

    Olisiko niin, ettei alue ollut kunnostettavaa, jos sitä ei nimenomaisesti ole sellaiseksi merkitty/määritelty. Erkin olisi siis pitänyt jatkaa siitä, tai julistaa pelaamaton paikka. Erkki halusi pelata 2 palloa, jolloin 1 virhe tapahtui kun Erkki poimi pallonsa (miksi ei siis pelannut sitä paikaltaa ja toista dropaamalla).

    Eli tulkitsin tapauksen niin, että Erkki liikutti ekaa palloa, josta seuraa 1 rankku. Dropattu pallo taskuun, jolloin sille pallolle ei olisi tullut lainkaan tulosta, jos tuomari olisi katsonut kyseisen alueen kunnostettavaksi ja tulos olisi hylätty. Sitten Erkki palautti pallon alkuperäiseen paikkaan, jolloin sille pallolle ei tule ylimääräistä rankkua. Erkille tuli siis kaikkiaan 3 lyöntiä + 1 rankku eli par. Jos olisi palauttanut kortin, jossa birdie, olisi tullut 2 lisärankkua – mutta onneksi keskusteli tuomarin kanssa ensin.

    Pohdin myös tilannetta, jossa alue olisi ollut pelaamaton ja kielletty alue (sinivalkoiset) ja vaikka sitä ei oltu merkitty, olisi se voitu todeta esim. kilpailumääräyksissä. Silloin minusta tulos olisi ollut DQ.

    KL1

    Minulta jäi näköjään kertomatta, että kilpailun johtaja toteaa tuon paikan olevan GUR, ts. siitä sai halutessaan vapautua. Miten homma jatkuu tuon tiedon varassa?

    (tietenkin voimme myös keskustella siitä mikä olisi ollut lopputulos, jos tuo alue EI olisi ollut GUR)

    KL: Minulta jäi näköjään kertomatta, että kilpailun johtaja toteaa tuon paikan olevan GUR, ts. siitä sai halutessaan vapautua. Miten homma jatkuu tuon tiedon varassa?

    Minä tulkitsin niin, ettei kyse ollut GUR:sta. Erkki haluaa pelata kaksi palloa, mutta hän ei voi valita niistä jälkeenpäin parempaa, vaan valinta pitää tehdä tuon epäselvyyden vuoksi. Eli, jos paikka osoittautuu GUR, niin dropattu pallo on pelipallo. Jos taas jälkikäteen selviää, ettei ollut GUR, silloin olisi pelattava alkuperäistä (tai vapauduttava pelaamattoman paikan mukaisesti).

    Nyt kuitenkin jälkikäteen selvisi, että alue oli GUR, jolloin se dropattu pallo on pelipallo. Ilmeisesti laillisen dropin jälkeen Erkki poimi pallon ylös ja pelasi sen sieltä GUR-alueelta. Tämän vuoksi Erkille tuomitaan 1 rankku pallon siirtämisestä ja 1 rankku väärästä paikasta pelaamisesta, joten yhteensä 2 rankkua ja tulos bogey.

    Olisiko voitu tuomita DQ? Minusta ei, koska ymmärtääkseni pelaaja ei tahallisesti rikkonut sääntöä eikä olennaisesti hyötynyt tästä väärästä toimenpiteestä, eli käsittääkseni tuo 2 rankkua on oikea rangaistus.

    Selvennän omaa ratkaisuani. Eki sai nostaa ja dropata alkuperäisen pallon, eikä paikkaa tarvinnut edes merkitä. Hän ei ilmoittanut kummalla pallolla pelattavan tuloksen hän haluaa otettavan huomioon, joten ensin pelatun pallon tulos jää voimaan. Tässä tapauksessa se on alkuperäinen pallo. Toisen pallon hän ikään kuin hylkäsi, koska ei sitä pelannut. Toisen pallon liikuttaminen ei aiheuta rangaistusta, koska sillä pelattu tulos ei jää voimaan. Eli birkku korttiin ja nimi lehteen.

    PG

    Tuomari sanoo: ”Et siis ilmoittanut kenellekään, kumman pallon tulos lasketaan, mikäli säännöt sallivat tämän pallon käytön. Ensimmäisenä pelattu pallosi oli dropattu pallo, vaikket sitä loppuun pelannutkaan. Sori Erkki, menetit 5 pistettä”.

    [Pelaajan tulisi valita kumman pallon tulos lasketaan, mikäli säännöt sallivat tämän pallon käytön, ilmoittamalla tästä valinnasta merkitsijälleen tai toiselle pelaajalle ennen seuraavaa lyöntiään.
    • Jos pelaaja ei tee valintaa ajoissa, oletetaan ensimmäisenä pelatun pallon olevan valittu pallo. (Sääntö 20.1c(3))
    ].

    PG: Sori Erkki, menetit 5 pistettä

    Mistä PG tämän keksit ja pelattiinko mielestäsi pistepirkkoa? Silloinkin yhdellä reiällä 5 pisteen menetys on melkoinen saavutus.

    PG

    Tuomari tiesi, että Erkin pelitasoitus oli 36. (Jos kyse olisi ollut lyöntipelistä niin nähdäkseni tuomio olisi ollut DQ, koska Erkki ei pelannut kaikkia reikiä loppuun).

    KL1

    Nimimerkki Sergion vastaus on täysin oikea, mikä saattaa kuulostaa oudolta. Valitettavasti se onkin outoa ja täysin järjenvastaista, mutta tällaiseksi sääntö muutettiin reilut kaksi vuotta sitten.

    Tässä on kaksi tärkeää seikkaa. Ensinnäkin, pelaajan TULISI ilmoittaa kumman pallon tuloksen hän haluaa merkittäväksi korttiinsa. Erkki ei sitä ilmoita, ja koska hän ei niin tee, tulokseen vaikuttavaksi palloksi valikoituu automaattisesti se pallo, jota Erkki ensiksi pelaa. Pallon droppaaminen ei ole pallon pelaamista, joten Erkin ei ole pakko jatkaa sillä lyöntijälkeen päätyneellä pallolla.

    Nykyinen sääntö ei edellytä nostettavan pallon paikan merkitsemistä, eikä myöskään sen alkuperäisen pallon pelaamista paikaltaan, kuten aiemmin muistaakseni piti tehdä. Hullua tässä nykyisessä säännössä on mielestäni se, että pelaaja saa valita tulokseen vaikuttavan pallon senkin jälkeen, kun se toinen pallo on dropattu. Aivan yhtä hullua on (kuten aina on mielestäni ollut), että jos pelaaja kerran nimenomaisesti HALUAA vapautua tuosta alueesta, niin hän KUITENKIN voi valita tulokseen vaikuttavaksi palloksi sen toisen, sieltä GURista pelattavan pallon. Siinä ei ole minun näkökulmastani katsottuna ollut koskaan mitään järkeä.

    Vielä yksi hassunhullunhauska aspekti: jos Erkki olisi pyytänyt tuomarin paikalle, hänen olisi ollut PAKKO pelata pallonsa siitä lyöntijäljestä, koska tuomari olisi antanut Erkin vapautua tuosta GURisa. Miten kummassa pelaaja voi menetellä sääntöjen mukaisesti eri tavoin sen mukaan onko tuomari paikalla vai ei? Siinä sitä on pohtimista…

    KL1

    Ai niin, jos kilpailun johto ei olisi jälkikäteen määritellyt tuota aluetta GURiksi, niin Erkin tulos olisi neljä (4) lyöntiä. Hän liikutti pelissä olevaa palloaan, josta yksi rankkari. Hän kuitenkin asetti pallonsa takaisin paikoilleen, joten muita rangaistuksia ei tullut.

    Kaikkein ihmeellisintä tässä on se että kyseistä aluetta ei oltu GUR-alueeksi..
    ja vielä enemmän hämmästyttää että se voidaan pelikierroksen määritellä GUR:iksi. Ilman ilman minkäänlaisia merkkauksia..
    Oliko GUR-alueella rajat?
    – ja minkälainen GUR oli kyseessä. Oliko sellainen josta aai halutessaan pelata..tai sellainen josta palloa ei saa pelata vaan pitää siirtää ulkopuo9lelle?

    Sitten vielä sekin että saako tuomari määritellä merkkaamattoman alueen GUR’iksi?
    – vai onko tämä oikeus ainoastaan kilpailun johtajalla?
    – tai kenties voisiko jopa kenttätyöntekijä päättää jälkeenpäin että alue olikin GUR?

    Sekin tässä kiinnostaa missä vaiheessa tietty paikka kentällä muuttuu GUR-alueeksi (silloin kun alue merkataan? tai ehkä silloin kun päätetään muuttaa alue GUR’iksi? tai koska tahanansa, vaikka klpailun jälkeen?)
    – itse sanoisin että jokin kentällä oleva alue muuttuu GUR’iksi vasta silloin kun se merkataan tällaiseksi.

    Itse näkisin että ko. tapauksessa pallo ei alunperinkään voinut olla GUR-elueella, koska GUR’ista ei ollut mitään merkintää (siis miten pelaaja voisi edes tietää GUR’ista, sen rajoista ja siitä saisiko siitä edes pelata?)
    – eihän pelaaja voi tuollaisesta tietää tai olettaa..
    – siis kyseessä oli normaali pelitilanne jolloin pallo pelataan siitä missä se makaa.

    Sanoisin että Erkki liikutti palloaan ja saa siitä rankun.. Toisen rankun siitä ettei edes merkannut pallon paikkaa (jos kerran päättää jatkaa pelaamista tästä paikasta.)
    – ehkä vielä kaksi rankkua kun pelasi väärästä paikasta?
    – toki kyse oli vain teoreettisesta ”sääntöpähkinästä” mutta meniköhän ratkaisu ihan oikein?

    KL1

    Aitoja kysymyksiä gloffarelta, kiitos herättämästäni mielenkiinnosta. Yritän vastata niihin kaikkiin.

    Lähtökohtaisesti kullakin golfkilpailulla on toimikunta, tuomareita ja kilpailun johtaja. Klubikisoissa nämä kaikki ovat yksi henkiö ja valitettavan usein caddiemaster… Toimikunnan vastuulla ovat kentän merkinnät, ja käytännön työn tekee joko kenttähenkilökunta (klubikisa) tai tuomari (tourien kilpailut), joskus kilpailun johtaja. Joskus jokin alue jää huomiotta tai huonosti merkittyä, ja tällaiset alueet on toimikunnalla oikeus merkitä myös kilpailun kestäessä, joskin tätä pyritään välttämään tekemällä alustava työ mahdollisimman huolella.

    Toimikunta voi antaa tuomreille oikeuden merkitä näitä alueita toimikunnalta kysymättä ja näin yleensä toimitaankin täällä Suomessa. Niinpä Erkin tapauksessa kaikki meni aivan oikein. Erkki kyseenalaisti tuon alueen merkkaamattomuuden ja kilpailun johtaja hyväksyi sen ja merkitytti alueen GURiksi.

    Mitä tulee alueen rajoihin, niin Erkki määritti rajan oman mielensä mukaan, mikä olisi voinut myös mennä pieleen. Nyt kuitenkin kävi niin onnekkaasti, että alue oli melko selvärajainen ja Erkki onnistui määrittelyssään.

    Kaikki meni siis sääntöjen mukaan, Erkin onneksi.

    Toimikunta voi antaa tuomreille oikeuden merkitä näitä alueita toimikunnalta kysymättä ja näin yleensä toimitaankin täällä Suomessa.

    Esimerkiksi viime kesänä (kansallisen tason kisassa) oli rankkasade ennen kisaa, minkä johdosta tiettyjen väylien bunkkerit määriteltiin GUReiksi. Ja itse asiassa koko alkukesän oli tilanne monella kentällä, jossa haravat olivat bunkkereista pois ja bunkkerit olivat kaikki GUR – ilman mitään erillisiä merkintöjä. Näissä bunkkerit ovat hyvä esimerkki siitä, että GUR rajat ovat merkitsemättäkin selvät.

    KL1

    Näissä bunkkerit ovat hyvä esimerkki siitä, että GUR rajat ovat merkitsemättäkin selvät.

    Kyllä, joissain tapauksissa epäselvyyttä ei juurikaan pääse syntymään. Tosin joskus bunkkerin rajaakin on jouduttu oikein porukalla pohtimaan ja jopa maalaamalla merkitsemään. Tuo jälkimmäinen ei muuten ole ihan helppo homma, jos rajan joutuu tekemään hiekkaan. Sieltä maalipurkista meinaten tulee sevverta painetta ulospäin, ettei se hiekka oikein tahdo pysytellä paikallaan, vaan irvailee merkintää tekevälle tuomrille päin naamaa lentämällä sinne sun tänne jyväsiin tarttunut maali muassaan 😀

    Tämmöisiä tapauksia tulee vastaan kentillä, joilla ajetaan koneella sinne bunkkeriin aina samasta kohdasta. Siihen sitten kuluu semmoinen polun tapainen ja hiekkaa on sekä ennen että jälkeen. Määritä siinä sitten tarkka raja sille bunkkerille…

    Tämä kummallinen proseduuri taitaa myös mahdollistaa pallon puhdistamisen. Käytännössä aina kun haluaa.

    KL1

    Pallon saa melkein aina puhdistaa nostettaessa, neljä poikkeusta löytyy. Tässä kyseessä oleva proseduuri jopa mahdollistaa pallon vaihtamisen ilman rangaistusta. Sääntöuudistuksessa pallon vaihtaminen helpottui merkittävästi monenlaisissa tilanteissa, kuten esimerkiksi siirtosäännössä.

    Onko sillä loppuviimein mitään merkitystä, oliko tuo alue GUR vai ei? Örkillä on luvallinen mahdollisuus pelata kahta palloa ja kun hänen menettelytapansa johti siihen, attä alkuperäinesen pallon tulos oli lopullinen, niin eikö lopputulos ole sama riippumatta alueen statuksesta?

    KL1

    Erinomainen huomio, minulla näköjään kävi paha ajatusvirhe. Olet täysin oikeassa.

    Kaiken lisäksi olit jo alunperinkin oikeassa, Erkki on oikea Hannu, kävi sitten niin tai näin.

    Miten tämä tilanne eroaa tulkinnasta 20.1c(3)/5? Siinähän pelaaja epäilee, että alueen pitäisi olla merkitty GUR ja toteaa pelaavansa kaksi palloa. Tämän jälkeen lyö alkuperäisen pallon ja toteaa jatkavansa sillä eikä pelaa toista palloa. Jos alueen tuomitaan olevan GUR niin seuraaksena on DQ, muuten alkuperäisen pallon tulos jää voimaan.

    KL1

    Tuossa tulkinnassa pelaaja ilmoittaa haluavansa sen toisen pallon merkittäväksi tulokseensa. Kun hän ei pelaa sitä reikään, hänellä ei ole tulosta ko. reiälle, siitä dq. Erkki ei ilmoittanut mitään, siinä se ratkaiseva ero.

Esillä 23 viestiä, 1 - 23 (kaikkiaan 23)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1331698 kohteessaErkin toilailut

Etusivu Foorumit Säännöt Erkin toilailut