26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Epäsuosituin Ykkönen?

Etusivu Foorumit Yleistä Epäsuosituin Ykkönen?

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 90)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Sen verran oli pakko ottaa tähän kantaa, että miten kukaan joka allekirjoittaa väärän tuloskortin voi olettaa että siitä ei jää kiinni??? Käsittääkseni edes Aasian tourin kisoissa ei pelaajat pelaa yksinään. Ja kuten muut jo sanoivat ei VJ suinkaan ole historian ainut väärän score cardin allekirjoittanut pelaaja. Tosin minun tietojeni mukaan ainut, joka on saanut rangaistukseksi koko tourilta

    porttikiellon.

    Kukas takavuosien huippupelaaja voitti British Openin vaikka ei ollut muistanut laittaa pallomerkkiä takaisin oikealle paikalle kun pelikaveri oli putannut?

    Jos oikein muistan niin se oli British Open ja Arnold Palmer. Korjatkaa ne joilla on parempi muisti. Joka tapauksessa herra oli siis allekirjoittanut väärän tuloskortin mutta hänen sallittiin silti voittaa kisa tuomariston päätöksellä.

    Summasummarum, niin paljon kuin Tiger on tätä hienoa lajia edistänyt, on maailman ranking kyllä hieman epäoikeuden mukainen kun johtaja vaihtuu vasta tässä vaiheessa. Toivotan Tigrun ilomielin takaisin kärkeen siinä vaiheessa kun peli on taas entisellä mallilla.

    Jokin tuossa VJ:n käryssä mättää. Onko jossakin Open kisassa merkkarina vain kakru? Eikö kanssakilpailija vahvista myös kortin oikeeellisuuden vai eikö tuohon aikaan vaihdettu kortteja? Jos kyseessä olisi silkka lapsus, tuntuisi pelikielto jopa Aasian tourilla käsittämättömältä rangaistukselta. Rangaistus on oikea, jos korttia on muutettu merkitsijän allekirjoituksen jälkeen.

    Pari sanaa kommenteista Tiikeri versus muut palaajat. Jaa että muut pelaajat ovat parissa vuodessa kehittyneet niin kovasti, että ovat ajaneet tiikerin ohi? Älkää viitsikö isot miehet (ja naiset?). Tiikeri ilmeisesti on aika kalpea muisto vaikkapa vuoden 2001 versiostaan. Olen tänä vuonna silmä tarkkana seurannut hänen peliään. Käsittämättömästi hän keikkunut kärkitiloilla vaikka on huiskinut draivejaan ja välistä muitakin lyöntejään pitkin metsiä. Huonoimmillaan kaksi kolmannesta avauksista on ollut muualla kuin väylillä. Mikähän oli prosentti vaikkapa vuonna 2000. Ovat eräät kärkipään pelurit toki varmasti kehittyneet, kun ovat joutuneet treenaamaan enemmän. Esimerkiksi sopii VJ. Maailmanlistan kärki vaihtui kuitenkin sen vuoksi, että Tiikeri ei ole enää (tai toivottavasti vain tällä kaudella) ollut entisensä.

    Missä luuraa se nouseva kyky, joka voittaa neljä majoria peräkkäin ja koska se tapahtuu?

    Laskin pikaisesti pari vertailulukua

    Keskiarvot vuosilta 1999-2002 verrattuna vuoteen 2004

    Väyläosumat 68,9 % – 57,6 %

    GIR 73,1 % – 66,0 %

    Score 68,40 – 69,06

    Eipä ihme, että majorit ovat jääneet voittamatta.

    arvoisa vieraspelaaja, jos duffalo ilmoitti suosikikseen tigerin, niin tuskin VJ:n ihonväri häiritsee…

    tulipahan vaan mieleen.

    älä väittele turhaan. duffalo ei esittänyt absoluuttista totuutta.

    Nimetön

    Ottakaahan Tiikerista puhuttaessa huomioon, etta hanen pelinsa alkoi karsimaan siina vaiheessa kun elamaan tuli muutakin kuin golf (Elin Nordegren). Lisaksi Tiikeri on muuttanut swingiaan ja tehnyt sen kanssa lujasti duunia. Nama asiat eivat ole kevyita juttuja, kun pelataan pienilla marginaaleilla.

    Ei siis mikaan ihme, etta pelissa on ollut siihen ’schumachermaiseen’ hallintaan verrattuna pienta hakemista. Se hakeminen on ollut hyvaksi lajille. On tullut uusia ja ennen kaikkea yllattavia major-voittajia seka maailman karki on tasoittunut.

    Siita ei ole kuitenkaan epailystakaan, etteiko Tiikeri ykkostilaa takaisin ottaisi. Tapahtuuko se jo tana vuonna vai ensi vuoden puolella, silla ei kai ole valia. Huonostihan Tiikeri ei pelaa, verrattuna kanssakilpailijoihin. Omaan vuoden 2000 tasoon nahden ehka.

    Ernie ei meinaan pysty haastamaan Vijayta ja Tiikeria taysmittaisesti, ja muilla on yli vuoden matka edes karkikahinoihin.

    ts

    Tiikeristä vielä yksi huomioitava asia.

    Muutama vuosi sitten alkoi aika voimakas fyysinen harjoittelu ja lihasmassaa tuli lisää vuodessa noin 20 paunaa. Toinen rajusti painojen kanssa heilunut kaveri on David Duval. Mitä on tapahtunut molempien pelille.

    Yksi erittäin silmiinpistävä asia on tigrun pelissä ollut wedgelyöntien epätarkkuus. Vajaat wedget usein useita metrejä lipusta. Liittyisikö jotenkin punttitreenin mukanaan tuomaan herkkyyden katoamiseen.

    Enkä todellakaan ole koskaan pitänyt fyysistä harjoittelua tässä lajissa merkityksettömänä, mutta olen kyllä vahvasti alkanut kyseenalaistamaan liiallisen ja liian nopeasti tapahtuvan kehityksen tuolla voimapuolella.

    Kuten aiemmin jo totesin, koko totuutta Aasian rikkeestä ei tiedä kukaan muu kuin VJ itse. Ja siitä ei kannata enää väitellä.

    Mielestäni VJ:llä on elinikäinen pelikielto Aasian Tourille, voin olla väärässäkin, mutta jostain tälläisen kuvan olen saanut. Korjatkaa minua, jos raakaa faktaa asiasta löytyy.

    Vasuri: Kilpagolfia edes SM- tai junnuSM-tasolla tietävät, että monia ei pelikaverin peli kiinnosta pätkääkään. Merkkaaminenkin on välttämätön paha. Keskittyminen omaan suoritukseen on niin voimakas, eikä sitä halua tuhlata energiaa toisen pelin liialliseen seuraamiseen. Tietysti keskittyminen vaihtelee pelaajakohtaisesti. Täten väitänkin, että televisiokameroiden ja suuren yleisön puuttuessa voisi jopa selvitäkin väärän tuloskortin allekirjoittamisesta, jos peliseura ei pelistä liiemmin ole kiinnostunut.

    Tuoppi: Kuten tiedätkin niin yhteiskuntamme ei ole niin idealistinen käytännössä kuin se teoriassa on. Entinen linnakundi tuppaa olemaan linnakundi ihmisten mielissä lopun elämäänsä, ihmisten mielipiteitä on vaikea muuttaa. Golf kunnioittaa sääntöjä enemmän kuin mikään muu tietämäni peli, ja tahallinen sääntörike olisi rike pahimmasta päästä (siis ammattilaistasolla).

    VJ:stä en vain yksinkertaisesti pidä, mitään absoluuttisia totuuksia en ole missään vaiheessä esittänyt tai väittänyt esittäneeni, vain oman kieroutuneen mielipiteeni. VJ:n nykysaavutuksiakaan en ole vähätellyt, enkä kyseenalaistanut. Toivon vain, että kaverille kävisi kuin Duvalille pari vuotta sitten…

    PS. Duval nousee taas, ja DD oli (ja on edelleen) yksi suosikkejani.. 🙂

    On toki idealismia tuo minkä esitin. Mutta tuntuu että murhaaja-raiskaajatkin pääsevät jutuistaan helpommalla kuin Singh tästä. 🙂

    Miksi? Siksi että tämä juttu, jonka toimittajat muuten heittävät liki jokaisessa haastattelussa VJ:n silmille, on ajan myötä paisunut aivan totaalisesti käsistä ja niinpä aiheesta liikkuu hyvin monenlaista ’faktaa’:

    The torrent of criticism over Annika also revived the controversy over the two-year ban he received from the Asian Tour for allegedly altering his scorecard at the 1985 Indonesian Open. It’s a charge, incidentally, Singh continues to deny.(lähde)

    But a year later, Singh’s career hit bottom when he was accused of cheating after the second round of the 1985 Indonesian Open. The tournament director ruled that Singh improved his score by one shot before signing his card. Later he was indefinitely suspended from the Asian Tour.(lähde)

    ’Depending upon whose version you believe, it was either a doctored scorecard or he was made a scapegoat for a tour official’s error. In any event, he was accused of cheating and banned from tournament golf for two years.’ (lähde)

    Ota tästä nyt sitten selvää.

    Siis SM ja junnu tour = Aasian tour???

    Ja ei kukaan Jeppeäkään ole suureksi huijariksi syyttänyt, kun laittoi sisään lähes 10 lyöntiä oikeata paremman kortin. Olisiko sinun mielestäsi Jeppe pitänyt sulkea pois PGA ja European tourilta? British Openhan on molempien tourien kisa.

    Mutta selväksi on jo käynyt että VJ ei ole sinun suosikkisi.

    Nimetön

    Duval kypsyi golfiin taysin viime kesana ja on siksi ollut poissa kuvioista. Ei pelillisista syista. Kaveri paasi US Openiin kutsuttuna ja paatti lahtea kokeilemaan. Viime viikon Deutsche Bank kisassa tulokset oli jo lupaavia eli peli-ilo on taas loytymassa.

    Kuntotreenista hanen huono pelinsa ei karsinyt. Eika ole karsinyt Tiikerinkaan. Ei ne mitaan penkkisarjoja salilla nostele. Pitkia, kevyita ja golfiin liittyvia sarjoja. Samaa teen mina pers trainerin ohjeiden mukaan. Haitaksi ne eivat ole.

    Mä luulin etusivun otsikon perusteella pitkään, että täällä keskustellaan Suomen epämiellyttävimmästä ykkösväylästä… ehkä siitäkin vois saada muuten juttua aikaiseksi.

    Asiaan, ei mua ainakaan toi Vijayn olemus pahemmin häritse. Kaveri pelaa hienosti ja rennosti ja puttaakin nyt tavallisella putterilla. Eikös napaputterikin ollut jossain vaiheessa bägissä?

    Enemmänkin mua harmittaa se, että Tiikeri rikkoi G. Normanin ykköspaikalla keikkumisen viikkoennätyksen. Nythän noita huippunimiä on tuolla listalla senverran lähekkäin, että tuskin Vijay ykkösenä kovin kauan on.

    Nimetön

    Maailman paras tuntemani hammaslääkäri on fidjiläinen, nyt myös golfari.

    Typerää lähteä kivittämään ketään ihmistä, jota ei edes ole nähnyt, saatika tuntisi vähääkään. Mediasopulien todellisuus tietysti riittää monille – valitettavasti.

    Minulle on henk.koht. täysin yhdentekevää kuka maailmanlistan ykkönen on. Hienoa, että sitkeä harjoittelu ja ahkera tour-rundaaminen tuottaa tulosta; hienoa, että Tiikerin peli taas kulki; ja erityisen hienoa, että Duval on palaamassa kuvioihin…

    Tiikerin ’huonoudesta’ kuitenkin mielenkiintoista pidemmän aikavälin tilastotietoa tourilta (26.8.2002-6.9.2004):

    (Woods vs. Singh)

    Startit: 38 vs. 56

    Voitot: 7 (18.4%) vs. 11 (19.6%)

    Majorit: 0 vs. 1

    Top 10: 27 (71.1%) vs. 35 (62.5%)

    Top 25: 35 (92.1%) vs. 47 (82.9%)

    Cutit: 38 (100%) vs. 54 (96.4%)

    Nimetön

    Mediasopulien odotukset approx.

    Woods vs. Singh

    99,9% – 0.1%

    VJ:n epäsuosio näyttää johtuvan siitä, että äärimmäisen epäselvässä ’tuloskorttihuijauksessa’ on saanut tosi ihmeellisen kovalta kuulostavan tuomion ja kärsittyään sen, kärsii samaa vieläkin joidenkin ’puhdasoppineiden’ mielissä.

    Usein kuitenkin on tapahtunut minunkin ryhmässäni sitä, että tarkistettaessa kortteja kilpailukierroksen jälkeen joko markkerin tai pelaajan kirjapidossa on epäselvyyksiä ainakin yhden reiän kohdalla. Joka aina on muutettu pelaajan sanoman mukaiseksi, ellei joku kahdesta tai kolmesta ryhmässä kykene tarkalleen kuvaamaan pelaajan toilailuja ko. reiällä.

    Pitäisikö koko ryhmälle antaa kahden vuoden porttikielto kentille koko Suomessa?

    Toinen epäsuosion aihe: Mitä naisjuttuihin tulee, pelaan kyllä tosi mielelläni naisten kanssa, mutta ymmärrän kyllä hyvin miesammattilaisten asenteen golfissa, tenniksessä jne., joissa mitenkään naisurheilijoita halveksimatta voin todeta, että olisi suotavaa järjestää miehille ja naisille omat kisat. Ei naiset skulaa samoissa sarjoissa miesten kanssa yleisurheilussa, jaliksessa, koriksessa, lätkässä yms. Viva la difference.

    Eiköhän tuohon Duvalin taukoon ollut kyllä syynä pelilliset syyt. Vai veikkaatko, että kaveri olisi jäänyt sapattivapaalle maailmanlistan ykköspaikalta?

    Sitten kirjoitit:

    ”Ei ne mitaan penkkisarjoja salilla nostele. Pitkia, kevyita ja golfiin liittyvia sarjoja.”

    Mitä helvetin golfiin liittyviä sarjoja?

    Eräs voiman jaottelu:

    i) Maksimivoima(one repetition maximum)

    ii) Power(räjähtävyys, voimankehitys)

    iii) Lihaskestävyys?(epämääräinen käsite, jolla tarkoitetaan yleensä maitohapon sietokykyä).

    Nuo sinun mainitsemat ”pitkät ja kevyet” sarjat menee tuohon kolmanteen kastiin, eikä sillä sinänsä ole golfin(swingin) kanssa tekemistä lainkaan. Olettaen että henkilön peruskunto on kohdallaan. OK, siis onhan peruskestävyydestä golfissa hyötyä, niin kuin kaikissa muissakin lajeissa, tottakai. Mutta ei se mitään huippuammattilaisen golfia tukevaa punttiharjoittelua kuvasta. En usko, että heillä on esim. ongelmia jaksaa kävellä kierrostaan. Ja nimenomaan huippuammattilaisista sinä puhuit.

    Swingissä tarvitaan tuota kohdassa ii) olevaa räjähtävyyttä(nopeusvoimaa). Tätä voiman lajia ei saa pitkillä ja kevyillä sarjoilla, vaan lyhyillä(esim.3-7 toistoa/sarja) ja suhteellisen raskailla(esim.60-70% maksipainoista, eli yhden toiston maksimista) sarjoilla. Sarjaa ei viedä ”loppuun” asti, eli viimeiseen jaksamaasi toistoon asti, vaan sarja suoritetaan räjähtävällä liikkeellä, ei ”loppuun” asti. Ja penkkisarjoissa ei ole mitään vikaa, hiton hyvä raskas perusliike. Penkin teko on saanut kankeiden ja hitaiden mörköjen takia turhan huonon maineen. Pitää muistaa, että nämä moröt tekevät maksimivoimaa, eli ykkös-kakkostoistoja, jossa painot saattaa olla jopa yli oman maksimin. Tämä hidastaa aivan varmasti. Penkkiäkin voi tehdä kuitenkin räjähtävästi, jolloin se on mainio liike.

    Näitä ennen sinulla pitää kuitenkin olla pohjaa punttitreeneistä, jotta osaat suorittaa liikkeet kontrollissa, ilman loukkaantumisriskiä.

    Itse en ole nopeusvoimaa juurikaan tehnyt, olen hankkinut lähinnä lisää lihasmassaa. Tälläkin on ollut pelkästään positiivinen vaikutus golfiin ja etenkin draivin mittaan.

    Korostan vielä, että nyt puhuttiin nimenomaan huippuammattilaisen punttitreeneistä, ei siitä, millainen saliharjoittelu on hyväksi vaikka 50 vuotiaalle harrastajagolfarille.

    Sulla on HS huono pers treineri:D

    En usko että millään pitkillä ja kevyillä sarjoilla saavutetaan lihasmassan merkittävää kasvua.Eikä pitkillä ja kevyillä sarjoilla nosteta toista sataa kiloa penkistä niinkuin tiger ja ernie tekevät.Kyllä siihen tarvitaan jo ihan kunnon voima treeniä.

    ts

    Niin tai saattaa olla, että hairyllä onkin hyvä treineri.

    Nimenomaan tuo nopeasti kasvanut lihasmassa (joka tod.näk perustuu perusvoimaharjoitteluun kun sitä ei oikeen muulla saavuteta 😀 ) on aiheuttanut herkkyyden menetystä.

    Golfin fyysinen harjoittelu ja sen ohjaaminen on erittäin vaativa tehtävä. Voimataso ja varsinkin räjähtävän voiman taso olisi saatava nousemaan mahdollisimman korkeaksi ja samaan aikaan huolehdittava lihastasapainon ja liikkuvuuden vähintään ylläpitämisestä. Lisäksi on vielä muistettava, että voimatason muutokset aiheuttavat väistämättä oman kehon tuntemusten muuttumista ja saavat myös mailan tuntumaan kädessä erilaiselta. Näin herkässä lajissa ja varsinkin näissä ns. ’touchilyönneissä’ tällä on mielestäni varsin suuri merkitys Näiden asioiden kautta olen tuohon mietiskelmääni päätynyt, että tällä osa-alueella olisi tiettyjä virheitä tehty menneinä vuosina.

    Mielipiteisiin voi hieman vaikuttaa, että olen yhtä aiheen kysytyintä luennoitsijaa päässyt jokin aika sitten asiasta kuulemaan. Antoi kaveri aika tyrmäävää kritiikkiä perinteisistä harjoitusmalleista.

    Lue lisää: fyysistä laajemmin

    Yleisesti kaikille: Lähdetäänpäs kuitenkin siitä liikkeelle, että Tigerilla on takanaan aikamoinen erialojen asiantuntijajoukko! Mitään kardinaalimunauksia hänen missään harjoittelussaan ei varmasti ole tehty.

    ts: huomattavaa lihasmassan kasvua on mahdollista saavuttaa myös muullakin kuin pelkällä perusvoimaharjoittelulla. Toki tavoiteltaessa suurinta mahdollista lihasmassan kasvua, hitaat toistot välillä 8-12 loppuun asti tehtyinä ovat paras vaihtoehto.

    Pikajuoksijat ovat hyvä esimerkki siitä, miten räjähtävän voiman(power) hankinta johtaa myös väistämättä lihasmassan huomattavaan kasvuun.

    Eli pelkkä lihasmassan näkyvä kasvu ei vielä tarkoita sitä, että on treenattu ns. massatreeniä, vaan massa on voinut tulla ikäänkuin voimantuoton ”sivutuotteena”.

    Toinen asia. Tigerin fysiikan kehityksestä. Mies ei paina kovin paljoa vieläkään, joten mistään ”kaapista” on turha puhua. Lisääntynyt lihasmassa voi olla yhtä hyvin peräisin pääosin nopeusvoiman harjoittelusta, vaikka ts väitätkin, ettei lihasmassan kasvua juurikaan saavuteta sillä.

    Pitää muistaa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kestävyystyyppinen treeni parantaa jossain määrin myös voimantuottoa, voimatreeni parantaa johonkin rajaan asti myös (voima)kestävyyttä. Et voi olla todella vahva, olematta lihaksikas. Etkä voi olla todella lihaksikas, ellet ole vahva.

    En valitettavasti ehtinyt perehtyä tuohon linkkiin, mutta lupaan käydä sen lukemassa.

    ts

    Perusasiat lienevät molemmilla meillä tiedossa ja myös tuo kaikki vaikuttaa kaikkeen osasto.

    Se mihin perustan tuon ajatuksen on kuitenkin 20 paunan lihasmassan kasvu noin vuodessa. Se on todella suuri määrä ja silloin toden näköisesti on tavoiteltu juuri sellaista harjoittelua. Toki maksimivoima ja pikavoimaharjoittelukin lisäävät solun poikkipinta-alaa, mutta eivät merkittävästi.

    Kuitenkin tigru on lyönyt luokattomia wedgejä entiseen aikaan verrattuna ja tuntuu, että pidemmilläkin mailoilla lavan hahmottamisen kanssa on ollut aiempaa enemmän vaikeuksia.

    En tiedä jaksoitko ajatuksella tekstini lukea, mutta koitin tuoda esille sen, että kehossa tapahtuvat liian nopeat muutokset heikentävät kykyä tuntea liikkeitä ja sitä kautta mielestäni heikentävät herkkyyttä tässä lajissa. Toisin päin oleva esimerkkihän on esim Stadler joka laihduttuaan liikaa ei osunut enää palloon omien sanojensa mukaan.

    Ammattitaitoinenkaan voimavalmentaja ei välttämättä tule ajatelleeksi kolikon kääntöpuolta jos asiakas tilaa ’lisää ruutia’

    Pauna eli lb on muistaakseni n. 450 grammaa meidän mitoissa. 20 paunaa on siis lähes kymmenen kiloa. Vuodessa.

    Ei Tigerin puhdas lihasmassa ole varmasti niin paljoa kasvanut, paino on kyllä voinut nousta sitä tahtia, mutta se on sitten jo eri asia.

    Mihin tilastoon tämä tiikerin luokattomat wedgelyönnit perustuvat? Mutuunko?

    Silmiinpistävää tämänvuotiselle tiikerille ovat olleet kymmenet ja taas kymmenet aivan käsittämättömät pelastukset pitkin metsiä lyödyistä avauksista. Ei niitä olisi lyönyt kaveri, jonka lihaskoordinaation on pilannut liiallinen punttiharjoittelu. Toki missattujen greenien pelastusprosentti on huonoin pitkään aikaan, mutta sekin voi aivan hyvin olla vain seurausta epäonnistuneista avauksista.

    Puttikeskiarvo on PGA:n paras tällä hetkellä ja yksi Tikrun parhaista. Siihenkö ei sitten vaikuttaisi mitenkään herkkyyden katoaminen?

    Nimetön

    Juu, en lahde tassa selvittelemaan, missa ja kenen kanssa teen punttiksella duunia, mutta on se sellainen punttis (ja sellainen henk kunta), etta en ihan heti lahtisi heita asiantuntemattomuudesta epailemaan. Siella kay ja on kaynyt lukuisia maailman huippuja monista lajeista.

    Sen asian selvitin ehka huonosti, kun sanoin pitkat vedot. Tarkoitin noin 12 toiston sarjoja. Lisaksi tama treenari ei kayta mun kanssa kun ehka puolessa liikkeista painoja, tai jos kayttaa niissa puolissa, niin ne on aika pienia painoja. Lisaksi kropan liikkuvuutta edistavia harjotteita ja venytyksia on hyvin paljon.

    Ja joku puhui Duvalin lopettamissyista… Tarkoitin juuri, etta han paloi taysin loppuun ja siksi jattaytyi Tourilta. Ja tama on varma tieto.

    Rennompi ote nyt hei! 😉 Ei kaikkea tarvitse kyseenalaistaa, jos joku sanoo jotain mita ei heti usko. Peace!

    Mjaah. Yllättäen tämäkin aika mielenkiintoisesti alkanut keskustelu on kääntynyt juupas-eipäs väittelyksi. Ihmeiden ihme!

    Aasiaan. Vaikka VJ saikin pelikiellon niin ei haittaa mua. Eiköhän mies ole jo tavoille oppinut kun on saanut huolella kovuutta joka puolelta ja jatkuvalla syötöllä. VJ on kuulunut Clarken lisäksi mun suosikkeihin jo pitkään, toisin kuin Tiikeri. Huomatkaa: Ainakin VJ:llä ON mielipiteitä. Tiikeristä on mun mielestä tullut tylsä lausuntoautomaatti. Eihän se nyt ketään uskalla vahingossakaan loukata, siitähän nousisi aivan törkeä haloo. Ja Matti Nike vois suuttua ja viedä pelimerkit poies… (provoprovohernenerne)

    Totuus Tigerin putoamisesta kakkoseksi löytyy makuukamarin puolelta; Tiger menetti Elimensä (vai miten Elin taipuu?)

    Se on kulkaa nuorelle miehelle kova paikka kun blondi pyllistää ja häipyy! Minä tiedän…

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 90)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #369682 kohteessaEpäsuosituin Ykkönen?

Etusivu Foorumit Yleistä Epäsuosituin Ykkönen?