26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Ensi vkonlopun mestikset

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Ensi vkonlopun mestikset

Esillä 9 viestiä, 51 - 59 (kaikkiaan 59)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Lavantauti kirjoitti: (24.8.2008 19:16:46)
    Mäkään en onnistunut puolustamaan mun viimevuotista 25:ttä sijaa, vaan missasin cutin niin hienosti että helähti!

    Itselläni sattui lauantaille ns. hyvä päivä ja painoin händäriäni pilkkana pitäen kaksi alle kasikymppistä millä mentiin top10:ssä kirkkaasti cutista. Vika kierros menikin sitten aivan penkin alle mutta suoraan sanoen en jaksa olla edes pahoillani. Ja se 18. meni par-bogi-tupla, vika feidi karkasi metsähallituksen puolelle.

    Lauantaille kaksi hyvää kierrosta, yhteistulos alle 160:n lyönnin ja cutti selvitettiin yli kymmenellä lyönnillä. Eli tavoite jopa ylittyi.

    KL

    Dosto kirjoitti: (25.8.2008 10:19:54)
    Lauantaille kaksi hyvää kierrosta, yhteistulos alle 160:n lyönnin ja cutti selvitettiin yli kymmenellä lyönnillä. Eli tavoite jopa ylittyi.

    Lauantaina aloitin hyvin, mutta sitten kadotin puttini aivan täysin eivätkä muutkaan lyönnit oikein olleet hurmoksen tasolla. Cutin kuitenkin selvitin ja huolimatta ajoittain umpisurkeasta pelistä sunnuntaina Lakistossa loppusijoitus parani muutamalla pykälällä lauantaista. Taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun pelasin nuo 36 reikää kadottamatta ainuttakaan palloa.

    Nyt on selkä jumissa ja reidet väsyneet eikä yhtään tee mieli pelaamaan…

    Lauantai meni itse asiassa melko mukavasti. Alkuvaiheessa pitkällä parkolmosella tehty birdie nosti tunnelmaa, draivi pysyi väylällä, putti kulki ja seura oli reipasta ja aurinko paistoi, niin mikäs oli pelaillessa. Olinkin tuloksissa puolen välin paremmalla puolella ja melko tyytyväinen itseeni.

    Olin muuttanut logistisista syistä suunnitelmaa ruokailun suhteen; emme syöneetkään illalla rapuja vaan grillasin hummeria. Sehän on melkein sama asia mutta näppärämpää valmistaa ja nauttia. Tulin siinä ruokailun yhteydessä nielaisseeksi hanapakkauksen verran chardonneyta joka ainakin alkuvaiheessa oli viileää ja raikasta sekä muutaman viinaryypyn. Ja birdien kunniaksi annoksen Caol Ilaa. Ja muuutaman saunakaljan.

    Luulen, että tämä sopimaton ruokailu aiheutti sen, että sunnuntaina ykkösellä horisontti keinui ja minua oksetti. En halua muistella yksityiskohtia mutta kolmen reijän jälkeen olin tilanteessa + 12 ja kaipasin lasillista olutta. Eilen tulin pelanneeksi kauden huonoimman suoritukseni mikä ei ole ihan vähän, niin karmea on tämä kesä ollut. Nyt saa golf riittää vähäksi aikaa.

    Johtaja XXL kirjoitti: (25.8.2008 13:49:06)

    Oletettavasti pöröpaukku oli iältään 12v. Onneksi niin, koska Hidden Maltin jäljiltä tuo kolmen reiän tulos olisi saattanut olla jopa +18.

    Johtaja XXL kirjoitti: (25.8.2008 13:49:06)
    Lauantai meni itse asiassa melko mukavasti. Alkuvaiheessa pitkällä parkolmosella tehty birdie nosti tunnelmaa, draivi pysyi väylällä, putti kulki ja seura oli reipasta ja aurinko paistoi, niin mikäs oli pelaillessa. Olinkin tuloksissa puolen välin paremmalla puolella ja melko tyytyväinen itseeni.

    Olin muuttanut logistisista syistä suunnitelmaa ruokailun suhteen; emme syöneetkään illalla rapuja vaan grillasin hummeria. Sehän on melkein sama asia mutta näppärämpää valmistaa ja nauttia. Tulin siinä ruokailun yhteydessä nielaisseeksi hanapakkauksen verran chardonneyta joka ainakin alkuvaiheessa oli viileää ja raikasta sekä muutaman viinaryypyn. Ja birdien kunniaksi annoksen Caol Ilaa. Ja muuutaman saunakaljan.

    Luulen, että tämä sopimaton ruokailu aiheutti sen, että sunnuntaina ykkösellä horisontti keinui ja minua oksetti. En halua muistella yksityiskohtia mutta kolmen reijän jälkeen olin tilanteessa + 12 ja kaipasin lasillista olutta. Eilen tulin pelanneeksi kauden huonoimman suoritukseni mikä ei ole ihan vähän, niin karmea on tämä kesä ollut. Nyt saa golf riittää vähäksi aikaa.

    Jäi tuosta semmonen ota-kotiin-viesti että hummeri ei sovellu energia-tankkaukseen ennen golf kisaa. Harmi että golf sai loparit viiksiniekan sijaan.

    Tunnetusti helpolla ja lyhyellä (valkoisilta 5821m) HillSiden kentällä:

    Kärki kahden kierroksen jälkeen 146
    Cut raja 186, jonka alittamisesta itse olen ylpeä

    Seuran mestari piti viisi vuotta vanhaa kenttäennätystä(73) pilkkaanaan
    ja murskasi sen yhdellä lyönnillä.

    Griinit olivat aika haastavat, kahden kierroksen jälkeen johdossa ollut
    oli tehnyt 31 greeniosumaa ilman yhtään birkkua.
    Ja useat näistä osumista alle 3 metriin

    Pulli-Paavo kirjoitti: (25.8.2008 14:19:15)

    Sanoisin että on ollut kädeton puttaaja asialla. 😉

    januz kirjoitti: (25.8.2008 17:39:12)

    Pulli-Paavo kirjoitti: (25.8.2008 14:19:15)

    Griinit olivat aika haastavat, kahden kierroksen jälkeen johdossa ollut
    oli tehnyt 31 greeniosumaa ilman yhtään birkkua.
    Ja useat näistä osumista alle 3 metriin

    Sanoisin että on ollut kädeton puttaaja asialla. 😉

    Oikeassa olet, pelasin toiseksi tulleen kaverin kanssa, ja hänkin sentään sai kaksimetrisen ’pikkulintupanon’ sisään jo 34:llä reiällä:p

Esillä 9 viestiä, 51 - 59 (kaikkiaan 59)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #229805 kohteessaEnsi vkonlopun mestikset