26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Clubhouse Invitational 2006

Etusivu Foorumit Yleistä Clubhouse Invitational 2006

Esillä 25 viestiä, 276 - 300 (kaikkiaan 306)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Joukkuekisassa lasketaan joukkueen kaksi parasta tulosta kultakin väylältä.

    Tänks. Now that’s a different ballgame 😉

    Pelimuodot & säännöt:

    1. LP SCR
    2. PB HCP
    3. Joukkuekisa, jossa 2 parasta nettopistebogitulosta per väylä lasketaan joukkueen tulokseen
    4. Seniorisarja
    5. Erikoiskilpailuja ainakin lähimmäs lippua ja pisin drive
    6. Rangella kisan jälkeen mm. pisin drive, jossa vastassa Euroopan Long Drive Rankingin kakkonen Janos Uotila (ykkönen ei uskaltanut tulla) sekä liuta palstan pitkälyöntisiä pelureita, lisäksi BirdeBall -kisa ja demoamassa Tm, Callaway, Titu ja Wilson, mukana myös launch monitor yms.

    Muistaako joku oliko joukkuekilpailussa kiertopalkinto?

    T. Sami

    Nyt helpotti siis se kun sauna puoli on kunnossa niin voi antaa pallolle anteroa vaikka hiki tuleekin.

    93 pojoa viime vuoden voittaja joukkueella. Team A:ssa jokainen pelaaja pääse yksinäänkin jo samoihin numeroihin. Ja jos kaikkien birkut ei osu samoille väylille niin voitto häämöttää.

    Kyy / EFC ihan vaan tiedoksi: Mennään Juhanin kanssa niin että motarilla Hyvinkään kohdilla ois tarkoitus olla 6:40 ja siitä seuraavalle huoltamolle reiskalle aamupalalle.
    Eli jos tuutte samasta suunnasta niin soitelkaa noihin aikoihin, 040 7395371.

    EFC

    Saattaa olla etten ole ihan noin aikaisin liikkeellä. Starttaan tästä Hyvinkäältä varmaan seiskan paikkeilla (ajoaika perille Hyvinkään ABC:ltä reilut 30 min).

    Tärkeä kysymys, kun vaimo on tulossa illaksi Linnaan!

    Jossain viestiketjun alussa puhuttiin gaalaillallisen luonteesta jne. Eli laitetaanko parhaat päälle vai kelpaako arkisempi pukeutuminen?

    Ja tuo kellonaika tuntuu käsittämättömältä. Jos peli päättyy kahden paikkeilla, ja sen jälkeen on ohjelmaa rangella, miten hemmetissä ehtii saunoa, siistiytyä ja pukeutua viideksi??? Eikö tuota voi oikeasti siirtää 2-3 tuntia eteenpäin?

    Hyvinkään ABC kuulostaa hyvältä.
    Jos ½ tuntia siitä kentälle niin oikein sopiva, ei ehdi vielä iskeä nälkä uudelleen.

    Kiitokset tervetulotoivotuksesta. En tietenkään pysty korvaamaan Jäsen XXL:ää fyysisissä ominaisuuksissa enkä verbaaliakrobatiassa, mutta eiköhän riitä, että yritän minimoida tilannekomiikan pelissä. Tosiasiassa peli on viimeaikoina alkanut sujua ja tasoitus on kääntynyt laskuun. Joten odotan mielenkiinnolla perjantain kisaa, tutustumista uuteen kenttään ja uusiin pelikavereihin.

    Selailtuani Linnanherrojen pohjustusta kilpailuun, uskon, että herrat ovat valmiina ottamaan arvokkaasti vastaan kaiken sen (menestyksen) mitä kisa eteen tuo. Jotta ryhmän sisässäkin syntyisi jotain kisan tynkää, otan mukaa Linnanherrojen parhaalle PB-pelaajalle palkinnoksi jonkun orvoksijääneen NearNet-wedgen. Varaan myös oikeuden voittaa wedgen itselleni 😉

    Nähdään perjantaina, nyt vetäydyn viimeistelyleirille!

    KL

    Arvoissa Linnanherra 4Par,

    Vastauksesi jo osoittaa, että olet varsin soveltuva näinkin vaativaan herrasseuraan (huomaa kaksi s-kirjainta). Kisan järjestäminen joukkueen sisällä on uskalias ja samalla haasteellinen ehdotus. Toivoakseni joukkuhenki ei ala rakoilla yksittäisten sankarisuoritusyritysten myötä. Tuskinpa kuitenkaan.

    Mutta miksi tyytyä parhaaseen PB-tulokseen? Miten olisi lähimmäs griiniä, mutta forella? Entäpä lähimmäs metsää/vesiestettä, mutta pelissä? Alastulojälki lähimpänä lippua? Kaikkia näitä ja muitakin voimme vielä aloitusboksissamme nro 12 keskenämme pähkäillä.

    Minäkin siirryn nyt viimeistelyleirille, eli rotkahdan sohvalle odottamaan potkupallon välieräottelua pojat toisessa kainalossa, juomapullo toisessa ja vaimo jalkojen välissä. Eikun….

    KL

    Perjantain kilpailua varten käväisin ko. kentän sivuilla tutustumassa ja erityisesti etsimässä kenttäesittelyä. Pettymys oli lievää suurempi! Sivujen yleisilme on kerrassaan mainio, mutta mitään väyläkohtaista esittelyä tai karttaa ei löytynyt. Samaten yleiskartan viereen kirjoitetut paikallissäännöt olivat niin karkealla fontilla, ettei niitä edes pystynyt lukemaan!! Vertailun vuoksi on mainittava Ruukkigolfin sivut, joilla kävin katsomassa vastaavia asioita tulevan lauantain kierrosta varten ja siellä on todella panostettu vieraspelaajien palveluun. On se vain niin, että uudelle kentälle tuleva golffari on ensisijaisesti kiinnostunut paitsi hinnoista niin myös kentän ja yksittäisten väylien layoutista, eli väyläoppaasta. Näiden puuttuminen kentän esittelysivuilta antaa varsin huonon kuvan ko. kentästä. Sitä eivät korvaa kaikenlaiset krumeluurit sivujen reunoilla.

    Vanajanlinnalle ilmeisesti riittävät runsaasti (pro shopista ostamiaan) palloja hukkaavat, jälkeensä isot ravintolalaskut Linnaan jättävät ja muhkeat palvelupalkkiot maksavat yritysryhmät, tavallisista gf-pelaajista ei ole niin suurta lukua. Ainakin sen kuvan saa nettisivuista. Ja gf-hinnasta.


    KL kirjoitti: (5.7.2006 23:10:19)
    Perjantain kilpailua varten käväisin ko. kentän sivuilla tutustumassa ja erityisesti etsimässä kenttäesittelyä. Pettymys oli lievää suurempi! Sivujen yleisilme on kerrassaan mainio, mutta mitään väyläkohtaista esittelyä tai karttaa ei löytynyt.

    Moni muukin kenttää vielä pelaamaton kaipailee kenttäesittelyä. On selgeä puute.

    Mut jarrut päällä ei kisoissa pelitetä!

    Jarru? täysin tuntematon käsite… vaan muuten olen arvoisien jo edellä asiantilan toivottomuuden todenneiden jäljillä. Hyvä kun tosta kenttäkartasta näkee minne pitää suunnistaa starttia tekemään.. mur 🙁

    Kobo kirjoitti: (5.7.2006 23:58:38)
    Jarru? täysin tuntematon käsite… vaan muuten olen arvoisien jo edellä asiantilan toivottomuuden todenneiden jäljillä. Hyvä kun tosta kenttäkartasta näkee minne pitää suunnistaa starttia tekemään.. mur 🙁

    LampIHallituksen herra arvoisa ministeri, meitillä on Kebax-merkkinen kompassi matkassa, että ei huolta mittään. Ja tämä sama laite, lisättynä Hekkis-merkkisellä strokesaverilla, auttaa etenemään kohti vääjäämätöntä voittoa.
    Ps. Herra koiranulkoilutusministeri on hyvä ja huitasee reeverillänsä avauslyönteen, että tuntuma säilyy. Hypriti- ja r2-ministerit näpyttelevät kyllä pallinsa kernille… Ilon kautta=)

    Ollos huoleton veljeni kopaltti; ministeriössä löytyy paikannusvastaava sekä tälle varamies. Koira vieköön!

    Palkintojenjako ei oikeasti ole gaalatilaisuus. Olen käyttänyt sanaa täällä hieman savolaisesti liioitellen. Palkintojenjako ja syöminen ovat perinteisesti olleet hyvinkin epämuodollisia tilaisuuksia.

    Aikataulusta: Syöminen ja palkintojenjaon ajankohtaan on vaikuttanut kaksi asiaa: Useat yksipäiväläiset/pitkämatkalaiset ovat esittäneet ymmärrettävän toiveen ettei ilta venyisi kovin pitkäksi. Iltaloma loppuu aikanaan.

    Toinen merkittävä juttu on se, että kisat alkavat jo klo 9:00 ja sitten toimintaa riittää koko ajan. Luulenpa että vanha tuttumme herra nälkä on läsnä jo iltapäivän tunteina hyvinkin vahvana. Toki olemme järjestäneet mahdollisuuden ostaa pikkupurtavaa, mutta silti. Nälkäiset ihmiset ovat kiukkuisia ihmisiä ja sitä haluamme välttää. Helle, alhainen verensokeri ja nestehukka ei ole hyvä yhdistelmä.

    Arvaukseni siis on että isompi saunominen ja seurustelu pidemmän kaavan mukaan tapahtuu palkintojenjaon jälkeen kun hätäisimmät on saatu tien päälle. Meillä Hard-core-kisaajilla on aikaa koko ilta ja yö valehdella golfista ja uroteoista.

    …että palkinnot voimme tulla pokkaamaan suoraan lauteilta, pyyhkeet lanteilla. Hjuvä.

    … ainakin työpäivän loppu.
    Nähtään huomenna =)

    Moi,

    koska huomiseksikin on luvattu vähintään Perun Inkkarille sopivaa keliä, niin ruokailun+palkintojenjaon dress codekin noudattaa sään tarjoamaa linjaa, eli itse ajattelin vetää rohkeasti polvipituista shortsilinjaa tms., se lienee näin loma-aikaan sovelias asuste myös Vanajanlinnassa. Toki saa pukeutua hienomminkin, mutta kuten Parti jo edellä sanoi, mistään gaalasta ei ole kyse.

    Eli vapaasti harkiten kaikki siistit vaatteet varmaan käy.

    T. Sami

    PS. Tänään Lohjan Pro-Amissa pisin drive- JA lähimmäs lippua kisan voitto… Pitkälle mutta tarkasti, se tulee olemaan Team Golfpiste.com:n motto huomenna…

    ~lampIHallisus~ on vetänyt akselistolla Epsoo, Hlinna, Tammester ja Oulu lonkkaa, bearia ja Laproa. Nyt muistuttaisinkin muille tiimeille, että kyseessähän on leikkimielinen kilpailu, jossa ei siitä kakkospaikasta kannata kauheeta tappelua pistää pystyyn… ilon kautta huomenna paikalle ja riittävästi nestettä kituseen sen kiekan aikana, ettei kukaan hyydy keseken leikin 🙂

    Tossa aikaisemmin tulleessa aikataulussa oli maininta, että cädäreille voi ilmottautua klo. 8 alkaen. Saakohan rangella palloja ennen kasia?

    Kun on 15. tiillekin niin pitkä matka, että menee sinnekin jo tovi siirtyä.

    Rautatykki kirjoitti: (6.7.2006 20:59:25)
    Tossa aikaisemmin tulleessa aikataulussa oli maininta, että cädäreille voi ilmottautua klo. 8 alkaen. Saakohan rangella palloja ennen kasia?

    Tarkoitan siis kilpailumaksuun kuuluvia. Kyllähän sieltä muuten palloja taitaa saada koska vaan kortilla tai rahalla.

    Olen etsinyt epätoivon vimmalla Live Scoringia josta pystyisin seuraamaan miten kisa kulkee. Ei löydy mistään.

    Voiko olla niin, notta näin tärkeä asia on unohdettu hoitaa.

    Tämän voi korvata ainoastaan täydellinen raportointi kisojen jälkeen. Raportteja voimme me rannalle jääneet kiukun kyynelten sumentamin silmin lueskella. Sattui tuommoinen kelikin…

    Jäsen XXL kirjoitti: (7.7.2006 11:05:28)
    Sattui tuommoinen kelikin…

    Kai Hämeenlinnassa kuitenkin sataa?

    januz kirjoitti: (7.7.2006 11:41:31)
    [Kai Hämeenlinnassa kuitenkin sataa?

    Tuskin räntää kuitenkaan… Pikku ukkosrintama toisi tietysti vähän säpinää takaysille…

    Kuka voitti? Missä viipyy tulokset!?

Esillä 25 viestiä, 276 - 300 (kaikkiaan 306)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #343185 kohteessaClubhouse Invitational 2006

Etusivu Foorumit Yleistä Clubhouse Invitational 2006