26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Bryson DeChambeau

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Bryson DeChambeau

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 76)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Syytön minä olen jos sinulla on ongelmia luetun ymmärtämisessä.:)

    Ja ne vitamiinit, joita ilman ei tule alle vuodessa 20 kiloa lihasmassaa…

    Olisihan se hienoa, jos golf kuuluisi valvottaviin lajeihin.

    Heti kun joku onnistuu jossain muita paremmin, niin alkavat ne dopingvihjailut … jep jep.

    KL1

    Voithan sinä PokiTuuppari kysäistä asiaa tuolta voimailupiireistä. Kertovat sieltä sinulle, ettei normaalisti ole mahdollista kasvattaa lihasmassaa yli kahta kiloa vuodessa. Siis pelkän ravinnon ja treenaamisen avulla. Bryson omien sanojensa mukaan kasvatti massaa 20 kiloa 9 kuukaudessa (tosin ei väittänyt sen kaiken olevan lihasmassaa…). Siitä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä, etenkin kun golfissa ei dopingtestejä tehdä.

    Eikä kukaan ole sanonut, että Bryson olisi tehnyt jotakin kiellettyä. Golfissa kaikki on sallittua mikä ei ole kiellettyä.

    PG
    PG

    Men’s Healthin mukaan DeChambeau on lisännyt lihasmassaa yhdeksän kilogrammaa alle vuodessa.

    Alle vuosi lienee 9-11 kk?

    https://www.is.fi/golf/art-2000006576143.html

    Eikä kukaan ole sanonut, että Bryson olisi tehnyt jotakin kiellettyä. Golfissa kaikki on sallittua mikä ei ole kiellettyä.

    Ja täältä löytyy se mikä on kiellettyä USGA mukaan. Voimailupiireistä voisi kysyä löytyykö joku sallittu keino tuon kiellettyjen listan ulkopuolelta.

    https://www.usga.org/content/dam/usga/pdf/2018/2017-2018_Anti_Doping_Manual.PDF

    Siihen en ota kantaa, millä tavoin brysoni on tuohon nykytikkiin itsensä saanut. Mutta siinä pitää kyllä hattua nostaa, että tuollaisen muodonmuutoksen jälkeen on saanut swingin aika kivasti toimimaan. Voisi äkkiseltään kuvitella, että jollain yksilöillä tuollainen muutos kropassa voisi sekoittaa swingiä aika tavallakin.
    Toki, olen antanut itselleni ymmärtää, että tuo Brysonin swingi on aika tavalla ”mekaaninen” ja yksinkertainen, mikä voi selittää tuota em. ihmettelyäni. Mene ja tiedä…

    KL1

    Alle vuosi lienee 9-11 kk?

    PG, ihanko oikeasti uskot, että vuosia golfia ammatikseen pelannut henkilö pystyisi pelkällä kaurapuurolla ja rankalla treenillä hankkimaan 9 kiloa lihasmassaa 9 kuukaudessa..?

    Kukkuu ja lehmät lentävät 😀

    PG

    KL1, en ole ottanut kyseiseen asiaan kantaa. Linkin

    Lihasmassa kasvaa jopa kilon kuukaudessa

    kommenttinani oli kysymysmerkki(?).

    PG

    Tutustuttuani aiheeseen tarkemmin voisin kyllä jättää tuon kysymysmekin pois. Olipa kerran mies- verkkosivusto vaikuttaa hyvin luotettavalta ollen osa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa suurempaa kokonaisuutta (ks. https://liikkuvaaikuinen.fi/).

    Netistä löytyy myös useita ulkomaisia tutkimuksiin perustuvia juttuja, joiden mukaan lihasmassan kasvattaminen jopa kilolla kuukaudessa on tietyin edellytyksin mahdollista ilman dopingaineita.

    On erittäin vaikea uskoa, että Bryson DeChambeau vaarantaisi uransa ja terveytensä lihasmassaa kasvattavilla dopingaineilla.

    On erittäin vaikea uskoa, että Bryson DeChambeau vaarantaisi uransa ja terveytensä lihasmassaa kasvattavilla dopingaineilla.

    Ääni tälle.

    KL1

    On erittäin vaikea uskoa, että Bryson DeChambeau vaarantaisi uransa ja terveytensä lihasmassaa kasvattavilla dopingaineilla.

    Sen sijaan on helppoa uskoa, että tuhannet ja taas tuhannet muut urheilijat ovat tehneet niin, niinkö?

    PG

    Sen sijaan on helppoa uskoa, että tuhannet ja taas tuhannet muut urheilijat ovat tehneet niin, niinkö?

    Juuri niin. Tuhannet ja taas tuhannet huipulle pyrkineet lahjakkaat urheilijat ovat menneet lankaan, kun valmentajat tai muut vaikuttajat ovat uskotelleet, etteivät voi päästä huipulle ilman dopingia. (Kaikkihan niitä käyttävät, ei kannata antaa muille tasoitusta. Terveydellistä haittaa ei ole, pelko kiinnijäämisestä olematon, jne).

    Miksi jo huipulla oleva Bryson DeChambeau ryhtyisi kasvattamaan lihaksiaan kielletyillä aineilla? Onhan hän tiedemiehenä hyvin perillä siitä, että ilman niitäkin se onnistuu. Tutkimusten mukaan jopa kilo kuukaudessa tai enemmänkin yksilöstä riippuen.

    Sen sijaan on helppoa uskoa, että tuhannet ja taas tuhannet muut urheilijat ovat tehneet niin, niinkö?

    Tuhannet ja taas tuhannet black lives matter olosuhteista lähtöisin olevat ja huipulle pyrkivät urheilijat ovat näin luultavasti tehneet, mutta en usko Brysonin olevan niin tyhmä tässä vaiheessa uraa.

    Niiden, jotka eivät ITSE ole koskaan harrastaneet vakavissaan voimailua, on turhaa huudella dopingista, jos lihaskasvu on suurempaa kuin jonkun salibarbin 2kg vuodessa. Olen käynyt salilla nuoresta pojasta vuodesta 1977 (viimeksi tänään) ja harrastanut nostolajeja, kunnes paikat valitettavasti (tai onneksi) hajosivat 80-luvun lopulla. Aineet tulivat voimalla kehiin 90-luvun alussa ja minullekin niitä monesti tarjottiin. Niitä käyttävien kohdalla näki aika hurjaa lihaskasvua verrattuna siihen, mitä itse oli koskaan saanut aikaiseksi.

    Armeijan aikana oma paino putosi 16kg kun treenatut lihakset lähtivät, mutta kyllä sama paino tuli aika nopeasti takaisin taas kun treeni alkoi – ja myöhemmin sitten paljon lisääkin. Brysonin kohdalla näkee, että kaikki kerätty massa ei ole lihasta eikä ollut aina itselläkään. Brysonin rasvaprosentti lienee 15-16 tienoilla. En ikinä usko, että olisi niin tyhmä, että millään dopingilla yrittäisi voimaa hankkia. Mies on parhaassa iässään ja tuloksia tulee yllättävän nopeasti.

    En ikinä usko, että olisi niin tyhmä, että millään dopingilla yrittäisi voimaa hankkia. Mies on parhaassa iässään ja tuloksia tulee yllättävän nopeasti.

    Yllättävän moni silti käyttää muutakin kuin proteiinipirtelöitä. Ja mikä ei ole kiellettyä, on sallittua. Maassa maan tavalla, mahtaako kasvuhormoni olla vielä sallittujen aineiden listalla kuten vielä vuonna 2016 oli: ”Absurdeimmalla tavalla NHL:n testiohjelma poikkeaa Wadan koodeista jälkimmäisen ankarasti sanktioiman kasvuhormonin osalta. Kasvuhormonin käyttö on NHL:ssä sallittua.”

    https://www.is.fi/nhl/art-2000001258204.html

    Miksi jo huipulla oleva Bryson DeChambeau ryhtyisi kasvattamaan lihaksiaan kielletyillä aineilla? Onhan hän tiedemiehenä hyvin perillä siitä, että ilman niitäkin se onnistuu. Tutkimusten mukaan jopa kilo kuukaudessa tai enemmänkin yksilöstä riippuen.

    Niin, en edelleenkään ota kantaa siihen onko Brysonin hankkinut tuon massansa millä keinoin. Mutta sen verrantohon yo. kommenttiin, että eipä olisi ensimmäinen huipulla oleva urheilija, joka jää kiinni doupista. Ja aina tuo kysymys ”Miksi?” on yhtä validi. Siihen ei voi tietää vastausta kun kyseinen urheilija itse.
    Edelleenkin, Brysonilla voi olla puhtaat jauhot pussissa. Mutta liian sinisilmäinen näiden douppi-juttujen kanssa ei kannata olla. Sitä tapahtuu jatkuvasti, ja varmasti ihan kaikissa lajeissa.

    KL1

    Juuri niin. Tuhannet ja taas tuhannet huipulle pyrkineet lahjakkaat urheilijat ovat menneet lankaan, kun valmentajat tai muut vaikuttajat ovat uskotelleet, etteivät voi päästä huipulle ilman dopingia.

    Katsoin tuossa muutama viikkko sitten tallentamani dokumentin 9,79. Siinä maailman ehdottomalla huipulla olleet urheilijat kertoivat omia näkemyksiään niin Ben Johnsonin käryyn kuin dopingin käyttöön ylipäätään. Kävi aika selvästi esille, että aika moni urheilija ei olisi koskaan päässyt sinne terävimmälle huipulle ilman dopingia. Itse asiassa dokkari jätti aika lailla avoimeksi sen onko kukaan oikeasti päässyt…

    Näyttää KL1 ottavan koville kun joku lyö pitkälle ja voittaa sitä kautta majorturnauksen.

    KL1

    Jos oikein muistan, niin muutama muukin golfammattilainen on lyönyt pitkälle ja voittanut majorin, itse asiassa useammankin sellaisen. Nuo muut eivät kuitenkaan ole koskaan olleet noin vahvasti dopingepäilyjen kohteena. John Dalyäkään ei tarvinnut epäillä alkoholin käytöstä kilpailujen aikana, hän myönsi sen suoralta kädeltä. Ja löi muuten pidemmälle kuin Bryson. Ja yhtä vinoon.

    Bryson pelasi upeasti, ainoa mikä häiritsee on tuo putterin ankkurointi käsivarteen. Toki jo putit uppoaa, niin mikä ettei.

    Kävi aika selvästi esille, että aika moni urheilija ei olisi koskaan päässyt sinne terävimmälle huipulle ilman dopingia.

    Miten liittyy Brysonin pelaamiseen?

    Normanin Moehan tuolla tavoin löi jo aikoja sitten? Moe ei tosin imeskellyt 10 proteiinipirtelöä päivässä, eikä lähestymistapa golfiin ollut ehkä yhtä tieteellinen mitä BD:lla?

    Single plane golfsvingin opettaa netissä Todd Graves. Hän on Moe Normani oppilas. Hyvä pedagogi.
    Tuubista löytyy hyviä videoita. Mm hänen analyysissä de shampoo svingissä vertailukohteena Moe Norman svingi.

    Liityin viime syksynä Gravesin golfnettiin ja olen siitä asti koettanut omaksua single plane svingi.

    Nyt kolmen kk:n yrittämisen jälkeen homma alkaa toimia. Pystyn nyt pelaamaan kenttiä n. 80 lyönnillä.
    Händäri tippui alle 10:en.

    Puolikasta on tullut tuupattua 1 yli. Enkka on nyt 77 Luukki ja 78 Lakisto.

    Svingi sopii hyvin senioreille. Lyöntipituus ei juuri muutu, mutta varmuus ihan hitosti.
    Tänään esim. 18 reiällä kaikki driveriavaukset 200-220m. Ei yhtään huonoa. 18 asteisella hybridillä pallo löytyi suoralla väylällä 210 m päästä. 52 asteisella wedgellä normaali rauhallinen svingi tasan 100 m. Rauta9:llä 130m.

    Ideana svingissä on ottaa alkuasento niin, että se vastaa huvin paljon impackt-tilannetta. Osumassa lantio on tietysti auki mutta esim takajalka kokonaan maassa.
    Saatossa takajalka pysyy maassa kunnes maila saavuttaa vaakatason.
    Alkuasennossa maila pidetään 10-30 cm pallon takana ja jo Alkuasennossa kallistetaan selkärankaa n. 18 astetta taaksepäin, kuten osumassa.
    Deshampoo lyö tätä soveltaen. Bäkäri on pidempi, takajalan kantapää irtoaa osumassa maasta vähän, osuma on hyvin Tove Gravesin opetusten mukainen, saaton loppu menee taas omia teitään kovasta vauhdista johtuen.
    Graves hehkuttaa nyt kovasti tuubissa sitä, että Deshampoo svingin ydin on hänen opetustansa mukainen.

    Homma toimii driverilla todella nopeasti. Lyhyet wedget ovat olleet hankalampia.
    Vajaat wedget lyön edelleen kuten ennenkin. Jos joku toimii, miksi muuttaa sitä.
    Tavoitteena Luukki par-tulokseen ensi kaudella. Nyt pitäs päästä 75 lyönnillä!

    #1323035 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Muistkohan Bryson eilen huutaa ”fore”, kun löi pallon suoraan greenille?

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 76)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1322572 kohteessaBryson DeChambeau

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Bryson DeChambeau