26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Bryson DeChambeau

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Bryson DeChambeau

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 76)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Katselin eilen hänen kierroksensa kokonaisuudessaan ja mielestäni oikein hyvää ja viihdyttävää pelaamista. Kaveri kulkee omia polkujaan ja voitti ylivoimaisesti 6 lyönnin erolla.

    Sitä ihmettelen minäkin että golfpisteen palstalla ja jutuissa yritetään väheksyä kaveria? Ei ollut mistään onnekkaista pompuista kyse, vaan lyö pitkälle ja putit uppoaa.

    Tuosta voisi muutkin ottaa mallia ja opetella lyömään pitkälle, eikä kateellisena keksiä kaiken maailman selityksiä.

    Hienoa Bryson!

    Nimetön

    Aika usein Wolff löi yhtä pitkälle ja ohikin. Ja lyö DJ myös pitkälle. Ehdottomasti piristys omalla tyylillään hieman värittömien pelureiden joukossa. Ei hän kuitenkaan vain voimalla elä. Paras voitti.

    Bryson on golfin Jan Boklöv: 5 vuoden päästä kaikki junnut vetää kädet suorina tasapitkillä mailoilla huikeeta golfia. Vanhat jäärät kuokkii vanhaan tyyliin…

    Uno

    Tasapitkät mailat on sama kuin pitkä putteri tai paksumpi grippi. Osa käyttää ja osa ei. Testasin ja en voi suositella.

    Yhdessä artikkelissa oli maininta pidemmästä driverin varresta, tämä voi ennemminkin yleistyä.

    Bryson palauttaa nopeasti golfiin atleettisuuden, koska sitä ihannoidaan muuallakin. Woods oli tähän ensimmäinen suunnan näyttäjä.
    Bryson myös helpommin mainostajia (ehkä myös faneja) kuin ”vatsakkaat” pelaajat.

    Bryson viettää pelien illat rangella ja Woods vietti ilmeisesti osan aikaa muualla. Tämä on lajissa muuttunut noin 20 vuoden aikana ja muutos jatkuu.

    Ainut, jota pidän huonona esimerkkinä Brysonissa, on hänen pelinopeus.
    Saman asian varmistamista muistiinpanoista uudestaan ja uudestaan.

    Bryson oli kilpailun selkeä voittaja. Minusta lopputuloksiakin parempi.

    Ainut, jota pidän huonona esimerkkinä Brysonissa, on hänen pelinopeus.
    Saman asian varmistamista muistiinpanoista uudestaan ja uudestaan.

    Kiinnitin huomiota US Openissa siihen, että Bryson tuntui pelaavan ihan normitahtiin – eli olisi päässyt eroon uuvuttavan pitkästä valmistautumisesta. En asiaa mittaillut, enkä nähnyt tilastoja, mutta onko joku muu havainnut saman asian?

    Ammattilaisten kisoissa on kiinnitetty aikaisempaa enemmän huomiota pelin sujuvuuteen. Ymmärrettävästi koska pelin ”formaatin” tulee pysyä myös TV-tuotannon kannalta järkevässä aikataulussa. Sitä edellyttää niin mainostajat kuin sadat miljoonat katselijat. Eikä kaikki pelaajatkaan halua turhaa odottelua ja viivyttelyä muutaman yksittäisen hidastelijan vuoksi.

    Ehkä hidastelijat ovat jossain määrin ymmärtäneet että jatkuva aikatarkkalussa oleminen on ylimääräinen häiriötekijä myös heille itselleen.
    – se ei todellakaan helpota keskittymistä pelaamiseen ja suorituksiin
    – ja saattaa viimekädessä vaikuttaa heikentävästi jopa tuloksentekoon.

    Bryson lienee tehnyt asiasta oikeat johtopäätökset ja vähentänyt käytännössä ylimääräisiä, turhia sekä aikaa vieneitä rutiineitaan.
    – eikä sekään ole poissuljettua että kiertueen hidastelijoita on ohjeistettu myös kilpailujen järjestänien (PGA yms.) toimesta.

    Bryson DeChambeau on fiksu ja omaa tietään kulkeva huippu-urheilija. Hän on omalla tekemisellään näyttänyt että golf’issa on mahdollista nousta korkeimmalle huipulle myös valtavirtaan nähden erilaisilla metodeilla ja ratkaisuilla.
    – tämä on äärimmäisen hieno asia koko lajille.

    Samalla Bryson on osoittanut että perinteistä ajattelua voi kyseenalaistaa ja kehittäå uusia, vaihtoehtoisia sekä joiltain osin ehkä aikaisempaa parempia ratkaisuja.
    – varmaa on sekin että välinevalmistajat seuraavat hänen tekemisiään tarkalla silmällä..
    – esimerkillään hän tekee tilaa myös uusille ”Bryson’eille”.
    – joku muukin voi keksiä uusia juttuja

    Mitä me kaikki voisimme oppia Bryson’ilta?

    Mielestäni ainakin sen että silloin tällöin kannattaa luottaa itseensä eikä jäädä kaikessa matkimaan ja seurailemaan muiden tekemisiä. Ehkä jopa muussakin kuin golf’in pelaamisessa.

    ”Ainut, jota pidän huonona esimerkkinä Brysonissa, on hänen pelinopeus.
    Saman asian varmistamista muistiinpanoista uudestaan ja uudestaan.”

    Kiinnitin huomiota US Openissa siihen, että Bryson tuntui pelaavan ihan normitahtiin – eli olisi päässyt eroon uuvuttavan pitkästä valmistautumisesta. En asiaa mittaillut, enkä nähnyt tilastoja, mutta onko joku muu havainnut saman asian?

    Katoin ennen us-openia jonkun haastattelun, jossa toimittaja sanoi huomanneensa Brysonin nopeuttaneen peliä. Ja tämä itse vastasi, että oli saadun palautteen perusteella koettanut parantaa pelinopeutta. Eli kaippa tuossa joku totuus voi olla.

    Kellotin hänen muutaman metrin mittaisen puttinsa viimeisen kierroksen 18. (tai 17.) reiällä: 2 min 15 s. Osoittanee hänen erittäin pedanttia luonnettaan. Muita putteja en kellottanut mutta eivät taitaneet olla yhtä pitkiä; kellotuksen syy oli juuri tuon putin lähes äärimmäinen hitaus.

    Mitä me kaikki voisimme oppia Bryson’ilta?

    Pian lähestyvän talvikauden aikana on muistettava huhkia salilla entistä aktiivisemmin ja muistettava lukuisat proteiinipirtelöt.

    PG

    Kiinnitin huomiota US Openissa siihen, että Bryson puttasi kaikki alle viisimetriset putit ilman lippua. Jopa 10-20 cm puteisssa kädi kiirehti ottamaan lipputangon reiästä pois ennen Brysonin puttia (esim. 10 cm putti rei’ällä 6 kierroksella 4).

    Syy lienee se, että US Openin lipputangot ovat metallia. Ote Janne Tarmion jutusta Golfpisteessä joulukuussa 2018:

    Materiaalin vaikutus kytkeytyy fysiikan lakeihin. Tangon niin sanottu sysäyskerroin eli puumailoista tutuksi tullut COR-arvo riippuu merkittävästi valmistustavasta. DeChambeau ehti jo todeta, että PGA Tourin suosimat lasikuituiset tangot vaimentavat sopivasti törmäystä. U.S. Openissa DeChambeau ei omien sanojensa mukaan kuitenkaan jättäisi lippua reikään, koska lipputangot ovat metallisia.

    Onko kenelläkään havaintoa siitä, puttaako Bryson edelleen lyhyetkin putit lipulla, jos tangon materiaali on lasikuitua?

    Tästä aiheesta on täälläkin taidettu veivata muutama sananen. Ja juuri tämän saman olen itsekin todennut…kun juuri on omassa seurassani lipputangot vaihtuneet. Ja jos Brysoni sanoo noin, niin se on faktaa. 🙂

    Ehkä johtuu golf’in harrastajista (varsin potentiaaleja asiakkaita) että lajia ympärillä pyöpii paljon kaikenlaista businesta ja yrittäjää. Siksi ei mitenkään yllätä kuinka samoihin asioihin löytyy erilaisia mielipiteitä ja monenlaisia ratkaisuja.
    – jokainen voi niistä valita itselleen sen mikä omasta mielestä sopii parhaiten..ja uskoa juuri siihen mihin haluaa.

    Bryson on siinä mielessä hyvä esimerkki että hän on ymmärtänyt ihan itse kokeilla ja kyseenalaistaa perinteisiä ja kaikkien hyväksymiä totuuksia. Hänestä voi ottaa esimerkkiä..ja taas voi valita:

    1. Haluaako itse tehdä kuteb Bryson ja kokeilla sekä päätyä oman kokemuksen perusteella itselleen sopiviin ratkaisuihin, vai
    2. Uskoa siihen että Bryson on oikeassa ja peesailee hänen tekemisiään.

    Hauskinta on se ettei ole olemassakaan oikeaa tai väärää vastausta.

    Brysonin one plane swing johtaa automaattisesti hyvään paineeseen palloon osumassa, jos vasen käsi pysyy suorana back swingissä osumaan asti; suoria lyöntejä oikeen tehtynä…

    KL1

    Pian lähestyvän talvikauden aikana on muistettava huhkia salilla entistä aktiivisemmin ja muistettava lukuisat proteiinipirtelöt.

    Ja ne vitamiinit, joita ilman ei tule alle vuodessa 20 kiloa lihasmassaa…

    Olisihan se hienoa, jos golf kuuluisi valvottaviin lajeihin.

    KL1

    Brysonin one plane swing johtaa automaattisesti hyvään paineeseen palloon osumassa, jos vasen käsi pysyy suorana back swingissä osumaan asti; suoria lyöntejä oikeen tehtynä…

    Tästä yhden tason svingistä oli tällä forumilla sangen värikkäitä keskusteluja 10-15 vuotta sitten. Haulla saattaa jotain vielä löytyä.

    Jep, jep, legendaarinen TS. Annetaan hänen maatua rauhassa. Kroppa tulee paremmin mukaan one-plane-swingissä; jos tekee vähän oikein ei voi lyödä pelkästään käsin…

    One plane svingillä voitettiin majorturnaus. Eli nimimerkki ”data” oli oikeassa. Katsotaa vaikka youtubesta kuinka Bryson lyö 400 metrisiä avauksia:

    Mitä tulee lihasmassaan, reilu parikymppinen saavuttaa helposti ahkeralla treenaamisella, kymmenen vuotta myöhemmin ei enää onnistu (ainakaan yhtä helpolla). Hienoa kyllä seurata kun palloa lyödään tosissaan ja pitkälle, ei mitään väärää. Päinvastoin!

    PG

    Tästä yhden tason svingistä oli tällä forumilla sangen värikkäitä keskusteluja 10-15 vuotta sitten. Haulla saattaa jotain vielä löytyä.

    Juu…hakusanalla tasoswingi löysin Forum-keskusteluista tällaisen

    TasoSwingi

    ja hakusanalla plane ketjun nimeltä One-plane, two-plane vai totally lost?

    ”Viihdyttävää luettavaa…”

    KL1

    Jep, jep, legendaarinen TS. Annetaan hänen maatua rauhassa. Kroppa tulee paremmin mukaan one-plane-swingissä; jos tekee vähän oikein ei voi lyödä pelkästään käsin…

    Itseäni aina tämän kaltaisissa keskusteluissa mietityttää semmoinen pikkuseikka, että jos yksi tapa tehdä asioita olisi selvästi parempi kuin kaikki muut tavat, niin miksi kaikki eivät tee tuota asiaa samalla tavalla. Tässä vuosikymmenten aikana olemme nähneet varsin omintakeisiakin svingejä, mutta likimain kaikille on ollut yhteistä liike bäkärin huipulta eteenpäin. Siis taakseviennin tasosta riippumatta downsvingi on ollut kutakuinkin kaikilla samassa tasossa haluttuun kohdelinjaan ja kierteeseen nähden. Jan Boklöviä on tähän keskusteluun sitten aivan turha tuoda mukaan, koska one-plane-swing ei ole mikään uusi keksintö.

    One plane svingillä voitettiin majorturnaus. Eli nimimerkki ”data” oli oikeassa.

    Aika pienellä otannalla lähdet moista väittämään. Toistaiseksi arviolta 99% majoreista on voitettu toisenlaisella svingillä. Datalla oli oma näkemyksensä asiaan. Onko hänen näkemyksensä se ainoa oikea totuus onkin sitten pidemmän keskustelun paikka. Aika paljon erilaisia näkökulmia löytyy noista vanhoista ketjuista.

    Ei ole yhtä ”oikeaa” svingiä. Jokaisen svingi on omanlaisensa ja se mikä toimii yhdellä, ei toimi toisella. Bryson on hakenut omansa ja voitti majorturnauksen. Ei sitä muut voi käytännössä kopioida, sen verran omintakeinen on pelityyli.

    Bryson pelaa muuten pitkään, osaa suojata polvensa ja selkänsä, mitä Tiger ei ymmärtänyt. Chris Comohan on Brysonin taustajoukoissa, Tiger hänestä luopui.

    Huomaa KL1 että kyseessä on MAJORTURNAUS, ei siis Talman mestaruuskisat tai joku paikallinen viiniscramble. Maailman kovatasoisin kilpailu siis, jos ymmärrät.

    KL1

    Ymmärsitkö sinä, että ’Toistaiseksi arviolta 99% majoreista on voitettu toisenlaisella svingillä.’ ?

    En siis suinkaan väheksynyt Brysonin saavutusta ja miksi olisinkaan. Otin vain kantaa väitteeseesi, että one-plane-swing on se ainoa oikea, kuten Data väittää, ja ilmeisesti olet samaa mieltä.

    Jos siis ymmärsit.

    Amatöörin perjantaijorinaa: One-planea jonkun verran kokeillut ja oma markan analyysi on, että monelle asian kokeilusta voisi olla hyötyä, ainakin harjoitteena. Siinä voi ehkä helpommin laittaa voimaa peliin, jota mieli tavallaan vaistomaisesti haluaa tehdä, jos ajatus on lyödä pitkälle.
    Käsillä lyöminen on vaikeampaa ja vauhtia haetaan kropasta. Huono puoli on että siinä myös pitää sitä voimaa laittaa peliin että pallo lentää kunnolla. Aina palaan kuitenkin kompaktimpaan rento-release swingiin un en ole urheilija. Veikkaan (täysi arvaus) että ruhjotulla seniorikropalla on vaikea pidemmän päälle toteuttaa tehokasta one-planea.

    Brysonin vahvuus openissa oli mielestäni pituuden ja suunnan hallinta syvästä raffista. Ei ne raipat oikeen väylälle sataneet. Eikä hän suinkaan ollut edes pisimmälle lyövä.
    https://www.usopen.com/stats/player-stats.html#!driving-distance

    Niin jos KL1 olisit lukenut viestini, niin ymmärtäisit. Jokaisella on erilainen svingi, Brysonilla on omansa. Ei ole yhtä ja oikeaa.

    KL1

    Meillä on näköjään hieman erilainen luetun ymmärrys:

    ’One plane svingillä voitettiin majorturnaus. Eli nimimerkki ”data” oli oikeassa.’

    Tuossa sinä selvästi kerrot, että Data oli oikeassa sen suhteen, että one-plane-swing on se oikea tapa svingata.

    Tästä en sen enempää lähde vääntämään, yritä olla jatkossa tarkempi sen suhteen mitä kirjoitat ja mitä tarkoitat.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 76)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1322074 kohteessaBryson DeChambeau

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu Bryson DeChambeau