26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Aloittelevalle naiselle hyvä mailasetti?

Etusivu Foorumit Välineet Aloittelevalle naiselle hyvä mailasetti?

Esillä 4 viestiä, 76 - 79 (kaikkiaan 79)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • ts kirjoitti: (14.8.2010 16:13:03)
    Näin varmasti asia menee, mutta usein myös myyjä on syytön, kun asiakas nimenomaan mieltyy johonkin. Tästä on sinullakin varsin julkiseksi tulleita kokemuksia.

    Kyllä.

    Omissa tällaisissa kokemuksissani (kaksi tulee heti mieleen) olen mielestäni lähinnä ollut tavarantoimittaja, jolta on haluttu ostaa tietynlainen maila.
    En edes myyjä enkä missään tapauksessa fitteri.

    Ja molemmissa muistamissani tapauksissa myymäni maila on toiminut täydellisen hyvin odotusten mukaisesti ensimmäisen rangepallokorillisen ajan, mutta yhtäkkiä sen ominaisuudet olivatkin muuttuneet täysin.

    Hei kiitos vastauksista. Neuvot ovat tervetulleita, etenkin kun tässä tuntuu olevan moni asia vielä hakusessa tekniikan ja välineiden suhteen. Ehkä tässä joutuu vielä jonkun pron opissa käymään.

    Draiverin hankinnassa en aio pitää kiirettä, sen sijaan putteri menee varmaan hyvin pian vaihtoon. Wilsonin Pro Staff setin putteri on nimittäin ihan surkea. Tiedä sitten onko se tarkoitettu aloittelijalle nimenomaan sen takia, että se on kevyt ja huteran oloinen, jolloin pelaaja joutuu opettelemaan hallitun ja tarkan puttaustekniikan. Putterin lapa tuntuu keveyden takia liikkuvan herkästi y-akselilla ja osumakohta saattaa mennä lapaan merkitystä viivasta sivuun. Kaverin painavampi ’hännällinen’ putteri oli huomattavasti anteeksiantavampi ja siksi helpompi käyttää.

    Gripeistä sen verran, että omissa mailoissani tuntuu olevan hieman kovat ja sileät gripit, ja maila saattaa joskus pyörähtää käsissä, mikä vaikuttaa tietty osumaan. Vaihdatteko gripit itse vai vaihdatatteko ne jollain muulla?

    Kysytäänpä vielä aiheen sivusta, että onko muille tullut golfaamisesta selkäkipuja ja helpottivatko ne missään vaiheessa? Meikäläisellä on alkanut tuntumaan kipua keskiselässä, selkärangan vasemmalla puolella olevassa pitkässä lihaksessa. Parin välipäivän jälkeen selkä tuntuu ihan ok:lta, mutta tänään on pelikierros edessä ja illasta sitten luultavasti taas buranaa ja mobilatia.. Urheilija ei tervettä päivää näe 🙂

    mluhtala kirjoitti: (17.8.2010 14:20:57)
    …onko muille tullut golfaamisesta selkäkipuja ja helpottivatko ne missään vaiheessa? Meikäläisellä on alkanut tuntumaan kipua keskiselässä, selkärangan vasemmalla puolella olevassa pitkässä lihaksessa. Parin välipäivän jälkeen selkä tuntuu ihan ok:lta, mutta tänään on pelikierros edessä ja illasta sitten luultavasti taas buranaa ja mobilatia.. Urheilija ei tervettä päivää näe 🙂

    Onhan niitä, viime aikoina vähemmän. Riippumatta fyysisestä kunnostasi on todennäköistä, että aikaisemmista harrasteissa keskikehon lihakset on saaneet toisenlaista rasitusta. Lisäksi noihin selän vaivoihin voi ja vaikuttaa tekniikka merkittävästi.

    Swingatessa keskeisiä lihaksia hyvän lyöntiasennon säilyttämiseksi on syvät vatsa- ja selkälihakset.

    Keväisin ja talviaikaan tulee perse ja reidet kipiäksi lyömisestä, kun ei oo tommosta puolikumarrusta aikaisempina talvina tullut paljon tehtyä.

    mluhtala kirjoitti: (17.8.2010 14:20:57)

    Gripeistä sen verran, että omissa mailoissani tuntuu olevan hieman kovat ja sileät gripit, ja maila saattaa joskus pyörähtää käsissä, mikä vaikuttaa tietty osumaan. Vaihdatteko gripit itse vai vaihdatatteko ne jollain muulla?

    Minä vaihdoin viime kesänä rautoihin ja väylypuihin itse. Helppoa oli, varsinkin kun löysin Partin ohjeet asiaan.
    Partin gripinvaihto-ohje
    Toissa viikolla lyhensin pari liian pitkää hybridiä. Persaukisena en halunnut tuhota uusia grippejä, joten pumppasin fillarin pumpulla ilmaa gripin reiästä sisään ja nehän irtosivat iloisesti poksahtaen. Takaisinlaitto sujui ohjeiden mukaan.

Esillä 4 viestiä, 76 - 79 (kaikkiaan 79)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #306583 kohteessaAloittelevalle naiselle hyvä mailasetti?

Etusivu Foorumit Välineet Aloittelevalle naiselle hyvä mailasetti?