Live scoring 21.–28.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][24]
KilpailuaSuomalaista

Ajanvaraus

Etusivu Foorumit Yleistä Ajanvaraus

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #185705 Ilmoita asiaton viesti

    Voisiko kenttien peliaikojen varausperiaatteista ainakin tehdä yhtenäisen suosituksen kentille. Paras järjestelmä on mielestäni EGS:n kautta aikojen käyttämä järjestelmä. Vain joka toisen lähdön saa varata etukäteen ja joka toinen lähtö täytetään aikaisintaa KAKSI tuntia ennen lähtöä. Lisäksi pelaajien on oltava Caddiemasterille ilmoittautumassa 15 min. ennen lähtöä. Tuohan johtaa harjoittelun ja klubipalvelujen suhteen oikeaan suuntaan pelaajat viettää aikaansa kentällä 1..2 tuntia ennen lähtöä ollen myös valmiina heti lähtöön jos joku liikenteen tms. takia viimehetkellä peruuttaa. Vaaditut sakkomaksut eivät käytönnössä toimi ovat vain kenttäjohdon ’kukkoilua’. Kyllä peruutussyy voi olla perusteltu viimehetkjellä niin kuin kierroksen keskeytyskin. Asenne että pitää saada vajaalla ryhmällä tehden ’ylivarus’ kuuluu joidenkin eliittikenttien tai julkisuuden henkilöiden toiveisiin. He pelatkoon tai jos kenttä hyväksyy maksakoon täyden vieraspelaajamaksun. Jos ryhmässä on kokenut vastuulinen pelaaja, tasoitusrajoituksella ei ole paljoa pelin nopeuttamiseen liittyvää. Ikä tai sairaus kyllä voi tuoda rajoitusta silloin pelaajille pitää varata mahdollisuus perustellen pyytää vajaatapalloa. Eräällä Suomen eniten heinäkuussa pelatulla kentällä Katinkulta Golfissa ollaan kaikkein eniten hakoteillä. Melkein joka vuosi järjetelyjä muutettaan osakkaiden ja pelaajioen harmiksi. Nyt suositaan singelipelaajia, jotka usein ovat hitaimpia golfareita puttilinjensa kanssa. Aamupäivällä yhteenlaskettu tasoitus klo. 7-12 lähdöissä on 72. Käytännössä aamupäivisin tulee olemaan kolmen pelaajan ryhmiä, joka vastoin tarkoitusta vähentää päiväpelaajia sovittamista kentälle. Ehkä liian vähäällä kokeilulla ei kahden startterin systeemiä reikä 1 ja reikä 10 ei saatu toimimaan. Se että täydellä kentällä lomakautena kierros kestää 4,5 – 5 h pittää hyväksyä ja valvoja pystyy siitä huolehtimaan. Tämä tarkoittaa ettei tavanomaisia klubipelaajia sovi palloon kuin kolme. On myös TASA-ARVO ja IKÄRASISMI, VAMAMAIS (TERVEYS) kysymys. Vanhoillakin kentillä on nopasti pelaavia 20..40 vuotta pelanneita pelaajia joiden tasoitus liikkuu 20 paikkeilla. Kaiken lisäksi on kyseessä lomakeskus johon tulee yleensä golfpariskunnan vieraaksi toinen pariskunta tai perhe lapsia ja tai isovanhempia pelaamaan yhdessä. Illalla on tarkoitus tehdä muuta.

    #404515 Ilmoita asiaton viesti

    maakari kirjoitti: (15.6.2008 11:52:50)
    Voisiko kenttien peliaikojen varausperiaatteista ainakin tehdä yhtenäisen suosituksen kentille.

    Miksi?

    Useimmat golfkentät ovat osakeyhtiöitä ja osakkeenomistajat päättävät varausperusteista. Hallitus toteuttaa ja toimari ohjeistaa… jollei he ole tyytyväisiä niin silloin kentän ’omistajat’ voivat muuttaa varausperusteita haluamallaan tavallaan. Vieraspelaaja voi antaa palautetta, jos kokee syrjityksi itsensä, mutta oy/ omistajat päättää muutetaanko mitään. Yhdistyspohjainen kenttä toimii omalla tavallaan.

    #404516 Ilmoita asiaton viesti

    ms wedge kirjoitti: (15.6.2008 13:14:36)

    maakari kirjoitti: (15.6.2008 11:52:50)
    Voisiko kenttien peliaikojen varausperiaatteista ainakin tehdä yhtenäisen suosituksen kentille.

    Miksi?

    Useimmat golfkentät ovat osakeyhtiöitä ja osakkeenomistajat päättävät varausperusteista. Hallitus toteuttaa ja toimari ohjeistaa… jollei he ole tyytyväisiä niin silloin kentän ’omistajat’ voivat muuttaa varausperusteita haluamallaan tavallaan. Vieraspelaaja voi antaa palautetta, jos kokee syrjityksi itsensä, mutta oy/ omistajat päättää muutetaanko mitään. Yhdistyspohjainen kenttä toimii omalla tavallaan.

    Herrajumala mitä tekstiä. Mikä tahansa kenttä varmasti ottaisi vaikka n.20 vieraspelaajaa enemmän päivässä jos saisivat varsinkin arkiaamupäivään.

    #404517 Ilmoita asiaton viesti

    toveri kirjoitti: Mikä tahansa kenttä varmasti ottaisi vaikka n.20 vieraspelaajaa enemmän päivässä jos saisivat varsinkin arkiaamupäivään.

    Niinpä, ja kyseiset kentät voivat tehdä sen joustavasti hinnoittelu / vieraspelaaja ohjeistuksen avulla, mutta miksi pitäisi ohjeistaa KAIKKIA golfkenttiä samalla tavalla?

    #404518 Ilmoita asiaton viesti

    ms wedge kirjoitti: (15.6.2008 14:31:59)

    toveri kirjoitti: Mikä tahansa kenttä varmasti ottaisi vaikka n.20 vieraspelaajaa enemmän päivässä jos saisivat varsinkin arkiaamupäivään.

    Niinpä, ja kyseiset kentät voivat tehdä sen joustavasti hinnoittelu / vieraspelaaja ohjeistuksen avulla, mutta miksi pitäisi ohjeistaa KAIKKIA golfkenttiä samalla tavalla?

    No eihän niitä tarvikaan jos toimari on tämän ymmärtänyt. Informoisi vain niitä jotka ei vielä hiffannut.

    #404519 Ilmoita asiaton viesti

    ms wedge kirjoitti: (15.6.2008 14:31:59)

    toveri kirjoitti: Mikä tahansa kenttä varmasti ottaisi vaikka n.20 vieraspelaajaa enemmän päivässä jos saisivat varsinkin arkiaamupäivään.

    Niinpä, ja kyseiset kentät voivat tehdä sen joustavasti hinnoittelu / vieraspelaaja ohjeistuksen avulla, mutta miksi pitäisi ohjeistaa KAIKKIA golfkenttiä samalla tavalla?

    Lisäyksenä vielä että uskoisin olevan kaikkien etu että vieraspelaaminen lisääntyisi eikä vain kierrettäisi sitä omaa kenttää läpi kauden. Rahan käyttö pelaamiseen lisääntyisi ja kentillä olisi varaa palkata enemmän henkilökuntaa.

    #404520 Ilmoita asiaton viesti

    toveri kirjoitti: … uskoisin olevan kaikkien etu että vieraspelaaminen lisääntyisi eikä vain kierrettäisi sitä omaa kenttää läpi kauden. Rahan käyttö pelaamiseen lisääntyisi ja kentillä olisi varaa palkata enemmän henkilökuntaa.

    Hyvä nim toveri, äärimmäisen rakentavasti ja varovasti kirjoitan pienen kommentin tekstisi perusteella… Suomen golfkenttä’bisnes’ on segmentoitunut, ja jokaisella kentällä on omat intressit eri syistä. RAHA kelpaa kaikille, mutta osa ottaa vastaan mitä vaan koska vaan ihan millä ehdoilla ja osa kentistä pyrkii taiteilemaan omistajiensa (osakkeenomistajien toiveiden) ajankäytön ehdoilla. (yhdistyskentät ovat oma tarinansa)

    Harhakuva syntyy SGL tasoituskortin (golfseurojen gf-vieraspelioikeuden) perusteella. Heinäkuussa kotimaan matkailua harrastavat pk-seutulaiset vaikuttavat greefee maksuineen monella maakuntakentällä. Pääkaupunkiseudulle muutto/työmatkat lisäävät greenfee pelaamista metropolialueella taas toisena ajan kohtana.

    Aika suuri osa Suomen golfkentistä on ns. lojaalien yli-innokkaiden golfia pelaavien osakkeenomistajien ylläpitämiä. Toiset kentät hankkivat tarpeeseensa aktiivisesti greenfee tuloja esim. äkkilähtöhinnoittelulla, toiset kentät pystyvät ylläpitämään hyvän talouden ja tarpeellisen henkilökunnan pelkillä osakkeenomistajien vuosittaisilla vastikemaksuilla.

    Kyse on valinnoista, markkinoinnista tai ns. yield ajattelusta (vapaa-aika) myydään halvemmalla ulkopuolisille lyhyellä varausajalla. Tästä on on monta kirjaa ym. ohjeistusta lentoliikenne /hotelli /matkailu /ravinto ym. palvelusektorilla maailman turistiteollisuudessa.

    Mitä tällä on tekemistä Suomigolfin kanssa…. Todella paljon, jos hyväksyy eri puolilla olevien golfkenttien erilaiset asiakkaat eri vuoden aikoihin jne… Hotellin vieressä oleva golfkenttä myy halvalla greefeepakettia matkailijoille ja ketjun kanta-asiakkaille (esim. tiilaakso kenttäyhteistyö). Toisaalta pk-seudulla kenttäyhtiön osakkeenomistaja haluaa varmasti pelata arkena primetimena ja viikonloppuna sopivasti. Vieraspelit tapahtuu firmakisoissa tai ulkomailla työn/lomamatkan yhteydessä.

    Nykyään golfseurojen seurakilpailuihin tai open juttuihin osallistuu vain murto-osa SGLjäsenistä. Asiakaspaine kasvaa ns. ’open’ golfin mahdollisuuksiin ja sen päätöksen tekee golfkentän omistaja (mistä golfkentän operointikustannukset revitään) 🙂

    Vieraspelaaminen ei ole eikä ehkä pitäisi olla ’pakkopulla’ golfareille vaan itsenäisesti tehty valinta, jossa on punnittu oma tuotos/panos todelisuus suhteessa saatuun elämykseen.

    Special price only for you today – ja koukkuun käy aina sopiva saalis… 🙂

    #404521 Ilmoita asiaton viesti

    Tuo GF ja yritystapahtumien tuoma tulo on usein tarpeettomasti glorifioitua hehkutusta

    tosiasia on että näin saadut tulot ovat vain melkosen pieni rikka rokassa, rahojen päävirran olessa omistajien maksamat vastikkeet.

    jos esimerkiksi otetaan pääkaupunkiseuden 36 reikäiset kentät.

    faktat:
    tyypillinen osakkeiden pelioikeuksien määrä: 1 600kpl
    liikevaihto: 1,2 – 1,44 milj. €
    tyypillinen vastike: 500 – 600€

    näiden tietojen pohjalta on helppo laskea se vastikkeen taso joka toteutuisi jos kenttä ei vastaanottaisi GF pelaajia = liikevaihto/ pelioikeuksien määrä = 750 – 900€

    tesimerkiksi oman kotikenttäni kohdalla vastike nousisi alle 200€, kun samaan aikaan väljyys kentällä paranisi kun viime vuonnakin GF / YT kierrokset edustavat vajaata 1/3 kaikista kentällä pelatusta kierroksista.

    kyllä TJ ja hallituksen on otettava tämäkin aspekti huomioon GF strategiaa luodessaan, tällä hetkellä omistajien enemmistö haluaisi lisätä GF pelaamista kentällä, mutta osakaskannan nuorentuessa tai muuttuessa aktiivisemmin pelaaviksi tilane voi muuttua oleellistikkin.

    Oleellista loppupelissä on se mitä kentän omistajat haluavat kentästään.

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Yleistä Ajanvaraus