26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Äänestäkää golfarit kesäajan puolesta

Etusivu Foorumit Yleistä Äänestäkää golfarit kesäajan puolesta

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 313)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Luon uuden ketjun vaikka asiasta on keskusteltu toisessakin ketjussa, sillä nyt on tosi kysymyksessä. EU on siirtymässä kesäaikaan ensi keväänä (2019) ja sen jälkeen ei kelloja enää siirrettäisi. Poikkeus voi valitettavasti olla Suomi,jossa konservatiivinen hallitus ja konservatiivinen kansa haluaa viedä mm. meiltä golfareilta pitkät elo-lokakuun illat ja tuoda tilalle pimeät syysillat ja pimeät talvi-iltapäivät. Eli on selvä riski että Suomessa siirretään kelloja vielä kerran syksyllä 2019, talviaikaan. Hallitus haluaa kysyä asiaa nyt kansalta, joten vielä kerran: Äänestäkää ja äänestäkää fiksusti https://www.otakantaa.fi (palvelu ruuhkautunut)

    KL1

    Äänestetään, äänestetään.

    Koska joku kuitenkin kohta sotkee kesäajan, talviajan, normaaliajan ja Keski-Euroopan ajan niin väännän vielä rautalangasta: Tänään 12.9 kello 19.30 näkee vielä hyvin golfata. Jos Suomi kahden vuoden kuluttua on ottanut pysyvän talviajan käyttöön, kello on 18.30 ja jos lähtöaika on esim kello 16.30 niin aika lyhyeksi jäisi kierros.

    Käyn toki äänestämässä kunhan palvelu toimii. On kuitenkin todennäköistä että EK ja Hallitus on valintansa tehnyt halutaan sama kellon aika kuin Muualla Länsi-Euroopassa. Ei näitä herroja kiinnosta tavallisen ihmisen toiveet.

    KL1

    Yksi Suomen turismia suuresti edesauttava asia ovat valoisat kesäillat ja Lapin yötön yö. Jokseenkin tyhmä saa ihminen olla, jotta luovuttaa nämä markkinointivaltit naapurimaille.

    Veikkaisin että useimmille suomalaisille valoisat aamut ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä kuin illat. Varsinkin kun täällä pohjolassa on riittämiin valoisaa aikaa kesäisin. Eli käytännössä juuri siihen nimenomaiseen vuodenaikaan jolloin meillä yleensäkään pystytään pelaamaan golfia.

    Jos ottaisimme ns. kesäajan käyttöön ympärivuotisesti niin jo Keski-Suomessa ja viimeistään Oulun korkeudella keskitalven valoisa aika siirtyisi likimain kokonaisuudessaan iltapäivälle.

    Myös etelässä on monesta syystä parempi että saadaan sekä aamulla että illalla luonnonvaloa suurin piirtein yhtä pitkään. Keskeisintä tämä valoisa aika on syys-loka-marraskuussa ja toisaalta keväällä helmi-maalis-huhtikuussa. Tällöin valoa riittäisi eteläsuomessa keskipäivän lisäksi klo 7-9 ja klo 15-17 välisenä aikana. Tämä helpottaisi erityisesti liikennettä, työ- ja koulumatkoja jne. Todennäköisesti se olisi tärkeää myös turvallisuuden kannalta.

    Se että golfia pystyisi mahdollisesti pelaamaan elo-syyskuussa tuntia pidempään illalla on loppuviimeksi mitättömän pieni hyöty verrattuna koko muun yhteiskunnan tarpeisiin.

    Suomen maantieteellisen aseman mukaisessa normaaliajassa pysyminen helpottaa kaikkien kansalaisten (ml. myös golfarien) elämää niin aamulla kuin illallakin. Mutta jokaisella on varmasti omat näkemyksensä tästäkin aiheesta..

    Aika moni herää kello 6 mutta menee nukkumaan kello 18. Eli kello 12 ympärillä eläminen on keinotekoista. Työelämä on rakennettu pitkälti sen ympärille, mutta muu ihmiselo ei. Enkä puhu pelkästä golfista.

    KL1, toivottavasti tuo kellojen siirtely ei vie meiltä Lapin yöttömiä öitä :).

    KL1

    Ei se onneksi vie, siirtää vain eri aikaan. Ei se talviaikakaan vie meiltä yhtään ainutta päivänvalon tuntia, se siirtää nuuo tunnit vain eri kohtaan.

    KL1

    Q8 on asian ytimessä. Useimpien ihmisten vapaa-aika ja siten myös harrastukset ajoittuvat sinne iltapuolelle. Lastenkin on mukavampi ulkoilla valoisassa kuin pimeässä.

    Äänestäkää ja äänestäkää fiksusti https://www.otakantaa.fi (palvelu ruuhkautunut)

    Miksi minä en löydä kyseistä äänestystä lainkaan, vaikka kuinka surffaan. Kaikkeen muuhun voisi ottaa kantaa, vaikka Janakkalan koulu-uudistukseen, mutta ei aikavyöhykkeeseen. MIssä vika?

    Pahin skenaario on tämä – jos muu Eurooppaa päättääkin siirtyä pysyvästi normaaliaikaan ja meidän tunnetusti viisaat päättäjämme haluavat olla samassa ajassa (ei oikeasti mitään varsinaista hyötyä) niin mennään kesäajasta 2 tuntia taaksepäin eli vielä tunti normaaliajasta. Tässä tapauksessa talvisaikaan olisi jo oikeasti pimeetä klo 15 etelässäkin – ja ei kun nukkumaan, että herää sitten virkeänä aamusta.

    Bisnestä tehdään ympäri maailmaa vaikka olisi 12 tunnin aikaero eikä ole paljon tahtia haitannut.

    No, pelataanhan sitä golfia keinovaloissakin iltaisin.

    KL1:Q8 on asian ytimessä. Useimpien ihmisten vapaa-aika ja siten myös harrastukset ajoittuvat sinne iltapuolelle. Lastenkin on mukavampi ulkoilla valoisassa kuin pimeässä.

    Johtuen maapallon kiertoradasta auringon suhteen, meillä Suomessa ollaan sikäli onnellisessa asemassa että valoisuutta riittää runsain mitoin kesällä. Käytännössä jo maalis-syyskuun välisenä aikana päivä on meillä paljon pidempi kuin muualla Euroopassa. Kaiken lisäksi valoisan ajan määrä vielä korostuu parhaaseen loma/golf- ym harrastusten aikaan.

    Eli voidaan sanoa että kesällä on aivan samantekevää mihin aikavyöhykkeeseen Suomi kuuluu..valoa riittää ympäri vuorokauden.

    Mutta ikävä kyllä talvella asiat muuttuu valoisuuden suhteen päinvastaiseksi. Toisekseen olosuhteet ovat talvella myös sään johdosta hankalammat. Käytännössä golf’in pelaaminen loppuu eteläsuomenkin kentillä loka-marraskuussa. Siksi onkin hieman vaikeaa lähteä perustelemaan normaalista poikkeavaa aikavyöhykettä golf’in pelaamisella.

    Edelleen, pohjoisen sijaintimme vuoksi, suomalaisten harrastukset ohjautuvat talvisin varsin suurelta osin sisätiloissa harjoitettaviin lajeihin. Toki monia talviurheilulajeja harjoitataan edelleenkin ulkona. Mutta niidenkin suorituspaikat ovat nykyään pääosin valaistuja.

    Jos ollaan rehellisiä niin harrastuksista on hankalaa löytää kovin kestäviä argumentteja normaalista aikavyöhykkeestä poikkeamiselle.

    Paljon kestävämmällä pohjalla ollaan kun mietitään (luonnon)valoisan ajan kohdistumista esimerkiksi liikenteen tarpeiden suhteen. Ulko- ym.työhön liittyvien hyötyjen/tarpeiden osalta. Keinovalaistuksen tarpeen vähentymisestä koituvilla energiasäästöillä. Mahdollisesti myös lisääntyvän aurinkoenergian käytön saantoajoilla, kulutuksen kannalta tärkeinä aamun/alkuillan aikoina. Mahdollisilla kansaterveydellisillä syillä. Lisäksi on paljon, paljon muuta.

    Mutta, kuten jo aikaisemmin totesin jokainen miettii asiaa omista lähtökohdistaan. Toki sen verran voisi perehtyä asiaan ja olla rehellinen (ainakin itselleen) että miettii ovatko omat argumentit ihan oikeasti todellisia vai pelkkää mielikuvitusta.

    Tässä tapauksessa talvisaikaan olisi jo oikeasti pimeetä klo 15 etelässäkin – ja ei kun nukkumaan, että herää sitten virkeänä aamusta.

    Olipa muutos nykyiseen kesäaikaan miten suuri tahansa, ainakin omalta osalta on syytä muuttaa omaa vuorokausirytmiä (eli niillä joilla työt sen sallivat):
    – nukkumaan puolen yön sijasta kello 22
    – herätys seitsemän sijasta kello 5
    – golfkierros tai muu liikunta joko ennen työpäivää kello 6-9 tai töihin kello 6, jolloin ehtii golfkierrokselle jo aikaisin iltapäivällä

    Tästä voisi olla myös monta muuta hyötyä, kuten selviää aamuruuhkasta ja golfkentälläkin on arkipäivän hiljaisin ajankohta. Eli olipa aikavyöhyke mikä tahansa, niin (töiden ja läheisten aikataulujen salliessa) ei ole pakko sopeutua noihin uusiin muutoksiin.

    MP-33:Pahin skenaario on tämä – jos muu Eurooppaa päättääkin siirtyä pysyvästi normaaliaikaan ja meidän tunnetusti viisaat päättäjämme haluavat olla samassa ajassa (ei oikeasti mitään varsinaista hyötyä) niin mennään kesäajasta 2 tuntia taaksepäin eli vielä tunti normaaliajasta. Tässä tapauksessa talvisaikaan olisi jo oikeasti pimeetä klo 15 etelässäkin – ja ei kun nukkumaan, että herää sitten virkeänä aamusta.

    Verrattuna Suomeen, Keski-Euroopassa oikein valitulla (kohdistuvalla) aikavyöhykkeellä on käytännössä paljon suurempi merkitys luonnonvaloisuuden kohdistumisessa sopivalla tavalla kellonaikoihin.

    Pelkästään em. perusteella uskoisin että Euroopassa otetaan käyttöön juuri sellainen aikavyöhyke joka parhaiten sopii eri maiden(valtioiden) arkipäiväisiin tarpeisiin. En usko että tässä suhteessa päädyttäisiin kovin keinotekoiseen ja epäkäytännölliseen ratkaisuun. Siitäkin huolimatta ettei yhtenäinen aikavyöhyke ole kaikkien kohdalla täysin optimaalinen.

    Aprillia…Ei siellä otakantaa.fissä ole mitään äänestystä aikakysymyksestä. Se tulee sinne myöhemmin syyskuun loppupuolella.
    Parempi olisi, jos tulisi vasta lokakuun lopulla, kun kelloja siirretyään åieämpään suuntaan.

    Siis pimeämpään suuntaan..

    Kesäaika ehdottomasti. Työssäkäyvän iltakierrokset mahdollistava valoisa aika lyhenee Helsingissä lähes 6 viikolla, jos siirrytään pysyvään talviaikaan. Eli 3 viikkoa keväällä ja 3 viikkoa syksyllä. EI hyvä asia golfkentille, golfravintoloille eikä muillekaan kesäiltaharrastajille.

    Kun kellojen siirtelystä luopumisen keskeinen perustelu on ollut kansanterveydellinen, olisi loogista tarkastella myös kesä- vs normaaliaika -kysymystä kansanterveydellisestä näkökulmasta.

    Väittäisin – tosin ilman kovaa faktaa – että liikuntasuoritteista (erityisesti ulkoilmassa) tehdään ylivoimasiesti suurempi osa työpäivän jälkeen kuin sitä ennen. Normaaliajan valinta leikkaisi tähän käytettävissä olevaa aikaa merkittävästi elo-lokakuussa, kuten täällä on todettu. Siksi olisi loogista valita kesäaika. Toivottavatsi Pekka Puska ja muut kansanterveyden suhtene valistuneet ovat tämän huomanneet.

    Sinänsä en ymmärrä tätä kellojen siirtelystä luopumista ylipäänsä. Sehän on lähinnä tuonut mukavaa vaihtelua elämään. Aika merkittävä osa ihmisistä matkustelee aikavyöhykkeiden yli ehkä useammankin kerran vuodessa, joten tähän kahdesti vuodessa tehtävään yhden tunnin muutokseen sopeutumisen ei pitäisi olla kovinkaan suuri juttu. Taidanpa pysyä kellojen siirtelijänä vaikak se muilta loppuisikin – ainakin, jos valintana on normaaliaika.

    Pappa-Tykki:Sinänsä en ymmärrä tätä kellojen siirtelystä luopumista ylipäänsä. Sehän on lähinnä tuonut mukavaa vaihtelua elämään. Aika merkittävä osa ihmisistä matkustelee aikavyöhykkeiden yli ehkä useammankin kerran vuodessa, joten tähän kahdesti vuodessa tehtävään yhden tunnin muutokseen sopeutumisen ei pitäisi olla kovinkaan suuri juttu. Taidanpa pysyä kellojen siirtelijänä vaikak se muilta loppuisikin – ainakin, jos valintana on normaaliaika.

    Se on ollut turhaa.

    Käytännössä suomalaisille ei ole mitään käytännön merkitystä kellojen siirtelyllä. Normaaliaika on jakanut talvella lyhentynyttä valoisuutta juuri oikealla tavalla puoliksi aamu-/iltapäivälle. Esimerkiksi Helsingin leveysasteella (ja pituuspiirillä) pääsee kulkemaan työ- ja koulumatkat valoisaan aikaan aamulla sekä illalla myös talvisin.

    Toisaalta kesällä pohjolassa riittää jo luonnostaan valoisaa aikaa niin pitkään ettei kellonajan siirroilla saada aikaan mitään käytännön vaikutusta.

    Suomessa siirryttiin aikoinaan peesaamaan länsieurooppaa kesäajan osalta siksi että säilyimme pysyvästi(kesät-talvet) samassa +1 tunnin aikaerossa Keski-Euroopan EU-maiden kanssa.

    KL1

    Gloffare taitaa asua ihan jossain muualla kuin pk-seudulla kun tuommoisia väittää. Kyllä tässä on kymmeniä vuosia kuljettu talvella niin kouluun ja töihin ja pois aivan pilkkopimeässä. Aurinko nousee jouluna siinä klo 9 jälkeen ja laskee kolmen jälkeen. Kulje siinä sitten valoisan aikaan töihin ja takaisin…

    KL1:Gloffare taitaa asua ihan jossain muualla kuin pk-seudulla kun tuommoisia väittää. Kyllä tässä on kymmeniä vuosia kuljettu talvella niin kouluun ja töihin ja pois aivan pilkkopimeässä. Aurinko nousee jouluna siinä klo 9 jälkeen ja laskee kolmen jälkeen. Kulje siinä sitten valoisan aikaan töihin ja takaisin…

    Periaatteessa ihan oikeita huomioita..pienellä tarkistuksella ja lisäyksellä:

    Helsinki on siinä mielessä mielenkiintoinen että siellä on talviaikaan Suomen pisin päivä (siis pisimpään päivänvaloa) ja kesällä puolestaan lyhin. Toki valoisa aika on saman mittainen muuallakin Suomenlahden rannikolla.

    Varmemmaksi vakuudeksi katsoin ajat myös kalenterista. Joulukuun 22. päivä aurinko nousee Helsingissä klo 9.23 ja laskee 15.15.
    Tämän ohella on syytä huomioida keskitalven auringon erityisen matala kaari. Se tarkoittaa samalla keskimääräistä pidempää aamu- ja iltahämärää. Käytännössä päivän valaistuminen alkaa jo reilut puolituntia ennen auringon nousua ja hämärtyvää päivää kestää saman verran myös laskun jälkeen. Tämä siis koko talven lyhimpänä päivänä. Jo marraskuussa ja tammikuun lopulla valoa riittää Helsingin leveysasteella likimain pari tuntia pidempään.

    Helsingissä saadaan päivänvaloa ns. normaaliajankin puitteissa hieman takapainotteisesti (tämä tosin johtuu auringon kiertoratasyistä yms.) Siksi ei olisikaan kovin fiksua siirtää päivän valaistumisen ajankohtaa yhtään myöhäisemmäksi. Helsinkiä ei myöskään voida laittaa omaan aikavyöhykkeeseensä. Ehkä on hyvä muistaa että muualla Suomessa ollaan vielä heikommassa asemassa talviaikaisen päivänvalon osalta.

    Olen vahvasti sitä mieltä että suomalaisten kannattaa olla tyytyväisiä ja nauttia täysin rinnoin erittäin pitkistä sekä valoisista kesäpäivistä.

    Pimeän talven aikana meidän tulisi kuitenkin pyrkiä kohdistamaan lyhyttä valoisaa hetkeä mahdollisimman tarkkaan kansalaisten normaalin päivärytmin mukaisesti. Päivänvalolle kun löytyy hyödyllistä tarvetta sekä aamu- että iltapäivällä.

    KL1

    Ei taatana…

    Gloffare, kuule, olen todellakin kulkenut kymmeniä talvia Helsingissä ja sen välittömässä ympäristössä niin aamu- kuin iltapäiväruuhkassakin, ja marraskuun alusta tammikuun loppuun homma on niin perseestä kuin vain voi olla. Aina on pimeää ja paska keli. Siihen eivät sinun teoreettiset selityksesi muutosta tuo.

    Gloffaren analyysi talven valosta on kyllä oikean suuntainen, mutta loppukesän iltojen menettäminen tuntuu kirvelevän monen muunkin mieltä kuin golffaredien.

    Eli onnistuit, gloffare, perustelemaan, miksi kelloja kannattaa kääntää kahdesti vuodessa – silloin molemman näkökannan edustajat olisivat tyytväisiä 🙂

    Se taas mikä tässä maailmassa on turhaa on kovin vaikea kysymys. Saanen kuitenkin pidättä henkilökohtaisen oikeuden tykätä kellojen siirtelystä ja tehdä sen omassa ajankäytössä miten sitten tämän (turhan!?!?) kellojen siirtelystä luopumisen kanssa käykään.

    Minusta on hienoa että gloffare on syvällisesti paneutunut auringonkaaren ja kesäajan vs. talviajan (ns normaaliajan) välisiin suhteisiin etenkin Helsingin horisontista katsottuna. Mutta kun vakavasti puhutaan iltapäivien valoisuuden (tai talvisin vähemmän pimeämmän) vaihtoehdon puolesta niin haluan ottaa esille myös golfareiden lisäksi seuraavat väestönosat: 1. Sienestäjät (tunti enemmän aikaa syksyisin ja alkutalvestakin poimia supplilovahverot jos esim päivisin on varattuna työnantajan palvelukseen). 2. Pyöräilijät, sauvakävelijät, lenkkeilijät, koiranulkoiluttajat, you name it ja sitten aivan erityisesi 3. Hiihtäjät.Oi niitä ihania helmikuun ja maaliskuun iltapäiviä, jolloin ei tarvitse käyttää lainkaan kunnan tarjoamia valaistuja latuja.
    Ihmettelen vielä hiljaa itsekseni että mitä järkeä on siinä, ja kuka siitä oikeasti hyötyisi että aurinko nousisi kello 3 yöllä Helsingissä kesäkuun 4. päivä vuonna 2020, mikä tapahtuu jos siirtyisimme pysyvään talviaikaan.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 313)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #1264385 kohteessaÄänestäkää golfarit kesäajan puolesta

Etusivu Foorumit Yleistä Äänestäkää golfarit kesäajan puolesta