16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Vuosaareen avataan Suomen suurin golfhalli

Havainnekuva Vuosaareen nousevasta halista kertoo sen, että varsinaisen lyöntialueen lisäksi tilaa muille palvelulle on lähes puolet tilasta.

Talvikuukausien harjoitusolosuhteet pääkaupunkiseudulla paranevat merkittävästi Planmeca Golf Areenan ansiosta. Vuosaaren kentän naapuriin, jäähallin viereen nouseva kuplahalli on ulkomitoiltaan (92×43 metriä) maamme suurin. Lyöntipaikkoja keskukseen tulee kahteen kerrokseen 36, lähipelialue on hulppean kokoinen, 670 m2.

Oleellisena osana palveluja ovat myös Peltomäki Golfin täyden palvelun varustemyymälä ja opetustoiminta, kaksi kahviota, simulaattori, sekä opetukseen liittyvät apuvälineet, mm. Trackman.

Palvelukokonaisuus on paperilla paitsi pinta-alaltaan Suomen suurin, myös kattavin ja tasokkain.

Hallin palvelut ovat myös pelikauden aikana ainakin välinemyymälän osalta golfarien käytössä. Kesän ajaksi omistajat ovat suunnitelleet investoinnilleen myös muuta kuin golfiin liittyvää käyttöä.

Asiakkaat pääkaupunkiseudulta sekä golfseurojen ryhmistä

Planmeca Golf Areena on erittäin kunnianhimoinen hanke. Lyöntipaikkojen määrä (36) on samalla tasolla suurimpiin kilpailijoihin nähden. Putti-ja chippiviheriöiden koko ( 670m2) on omassa luokassaan, hallissa panostetaan myös suuren golfmyymälään, kahteen kahvilaan sekä yleisiin tiloihin. Lyöntimatka 40-45 metriä on Suomen nykyisistä halleista pisimpiä.

”Olemme tutkineet tarkkaan kotimaisia markkinoita ja kilpailutilannetta. Tampereella toimiva Golf Daddy Indoor Center on antanut omaan projektiimme ja liikeideaamme eniten vaikutteita”, kertoo Vuosaaren hallin toimitusjohtaja Kari Anttila.

Asiakaskuntaa Planmeca Golf Areena hakee ensisijaisesti pääkaupunkiseudun pelaajista, seurojen ryhmistä ja Anttilan vision mukaan enenevässä määrin myös Vuosaaren lähiön asukkaista ( 3 6000 ), kouluista ja yritystilaisuuksista.

”Arki-iltaisin ja viikonloppuisin lähinnä seurojen ja valmentajien ryhmät ovat suurin käyttäjäryhmä. Päiväsajan täyttäminen on luonnollisesti suurempi haaste”, Anttila tietää.

Hallin avaaminen on venynyt, alun perin Planmeca Golf Areenan piti olla valmiina jo loppuvuodesta 2014.

”Hallin nostoa olemme suunnitelleet joulukuun 5.-6. päivien kohdille. Tämänhetkisen ennusteen mukaan pääsisimme avaamaan ovet joulukuun puolivälissä. Tarkoituksemme on pitää vielä ennen joulua myös kaikille avoin ja ilmainen Open House-tilaisuus”, Anttila jatkaa

Planmeca Golf Areenalla käyttäjä maksaa lyöntipaikan (13-15 euroa) lisäksi palloista. Lopullisia hinnoittelumalleja hiotaan vielä.

Uusi halli tulee olemaan pääkaupunkiseudun halleista kallein.

Season Golfin halli on ollut kävijämäärältään pääkaupunkiseudun suurin.

Season Golfin halli on ollut kävijämäärältään pääkaupunkiseudun suurin.

Kilpailijoista Season Golfin Espoon Suomenojan hallissa käyttäjä maksaa vain palloista ( seitsemän euroa / 60 palloa marraskuun loppuun asti).

GolfArena Suomenojalla ja Green Golf Helsingin Malmilla veloittavat arki-iltaisin ja viikonloppuisin 18 euroa tunnilta, Konalan HLR Academyn lyöntipaikat palloineen maksavat 15 euroa tuntia kohden.

Edellämainituissa neljässä hallissa on yhteensä reilut 80 lyöntipaikkaa, joten Planmeca Golf Areena lisää kapasiteettia pääkaupunkiseudulla pitkälti yli 40 prosenttia.

Maantieteellisesti sijainti kilpailijoihin nähden on erinomainen. Kilpailijat ovat avanneet alkaneelle talvikaudelle ovensa jo aiemmin. Talviharjoittelukauden kuumimmat viikot osuvat helmi-maaliskuulle, joten markkinoiden uusjakoa sekä talven suhteen passiivisten harrastajien aktivointia ehtii vielä tehdä.

Golfvälinemyymälää Vantaan Pakkalassa pitävälle Peltomäki Golfille uusi halli on melkoinen haaste. Yritys vastaa välinemyynnistä sekä pitkälti myös opetuksesta. Välinemyymälän menestyminen on hallin omistajille elintärkeää ympärivuotisuuden mahdollistamiseksi.

Peltomäki Golfin lisäksi muita toiminnallisia kumppaneita hallille ovat Audi, Vuosaari Golf sekäMizuno.

Odotukset uuden talviharjoittelukeskuksen osalta ovat korkealla. Lajiharjoittelun lisäksi sen pitäisi pystyä rakentamaan itselleen profiilia kauppa-ja viihtymiskeskuksena jossa ovi käy varsin tiuhaan myös muina aikoina kuin tammi-maaliskuulla.

Velodrom ja Hernesaari jäivät historiaan

Helsingissä on aiemmin toiminut kaksi suurhallia.

Velodromin Indoor Golf aloitti toimintansa itsenäisyyspäivänä 1991. Golfin kasvun vuosina se nosti lamasta huolimatta talviharjoittelun aivan uusiin volyymeihin.

Halli siirrettiin muutaman vuoden jälkeen Espooseen Vermon raviradan läheisyyteen, jossa se sai olla pystyssä myös kesäisin. Myrsky kaatoi hallin 2000-luvun puolivälissä, eikä uutta noussut tilalle.

Golf Satama Helsingin Hernesaaressa ehti toimia vain kahden talvikauden ajan. Mallina omaa halliaan Konalassa nykyään pyörittävä Hanna-Leena Ronkainen.

Golf Satama Helsingin Hernesaaressa ehti toimia vain kahden talvikauden ajan. Mallina omaa halliaan Konalassa nykyään pyörittävä Hanna-Leena Ronkainen.

Talviharjoittelun osalta varsin suureellinen hanke oli Hernesaareen , vanhaan laivanrakennushalliin tammikuussa 2006 avattu Golf Satama.

Euroopan mittavimmassa sisäharjoitteluhallissa oli lyöntipaikkoja peräti 84, matkaa takaseinään 110 metriä pidemmällä puolella, lyhyemmälläkin 45 metriä.

Yhdessä harjoitusviheriöiden, kokoustilojen ja saunojen kanssa hanke oli investointien ja etenkin vuokrien osalta kestämättömän raskas. Golf Satama ei lähtenyt lentoon, ovet suljettiin jo toisen talvikauden jälkeen.

Planmeca Golf Areenan koko, sijainti ja liiketoiminnan monipuolisuus luovat mahdollisuuksia menestymiselle. Halli täyttää aukkoa, joka Helsingissä talviharjoittelussa on ollut pian kymmenen vuotta.

Golfalalla tälle investoinnille on syytä nostaa hattua ja toivottaa menestystä. Vanhan totuuden mukaan golfissa otollisinta aikaa opetella uutta ja muuttaa vanhaa ovat talvikuukaudet.

Teemu Tyry

Green Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (28 kpl)

    juttu says:

    Hyvän kokoinen halli ja sijainti. Kaksi johtajaa jo ! Ja varmaankin Audit työsuhde autoina ainakin alku näyttää lupaavalta, eli tärkeimmät kulut juoksee jo ja lainalla varmaan.

    Rakennusmestari says:

    Hienon näköinen kuplahalli. Aikataulu avaamiseen tuntuu epärealistiselta. Jos seinät on pystyssä joulukuun toisella viikolla, menee sisustamiseen vielä vähintäänkin viikkoja. Pelkästään tuon toisen kerroksen rakentaminen vie 4-6 viikkoa. Rakenteeltaan varmaan samanlainen kuin Golfssatamassa. Teräsrunkot ja palo-osastoinnit hätäpoistumisteineen ei tule viikossa-parissa valmiiksi. Toki voi avata keskeneräisenä. En itse hätäilisi avaamisen kanssa, kerralla kuntoon ja asiakkaat sitten sisään. Hyvältä näyttää havainnekuvassa.

    Espoon Blues Forever! says:

    Kesällä PeGolla on tiukkaa. Joutuu taistelemaan Vuosaari Golfin ProShopin kanssa ja sijainti kentältä katsoen on aivan väärä. Talviaikaan saa varmasti Itäsuunnan asiakkaita, mikäli pudottavat hintatasoa alaspäin. Pron tunnit näyttäisi olevan 40 €/30min alkaen. Se on aivan liikaa.

    Rakmestari II says:

    Aivan varmasti toisen kerroksen rakentaminen hoituu viikossa jos käydään vielä useasti kahvilla. Liekö rakmestarille sana elementtitekniikka miten tuttu ? Tiedätkö edes millainen rakenne on kyseessä ? Ei tuo tönö ole rakennus mitä kuvittelet,

    Teppo says:

    Jos hallin pituus on 92 metriä, niin jossain suunnittelussa ja tarpeiden ymmärtämisessä jokin mättää, kun lyöntipituudeksi tulee vain 40-45m. Lyöntipaikat olisi ollut mahdollista viedä helposti 20-25 metriä taaksepäin. Takaseinälle olisi helposti saatu järkevästi vielä hyvät lähipelialueet. Toinen kerros lyöntipaikkoineen olisi ollut myös hyvä proshopin tai lähipelialueiden sijantipaikka. Kahdella kerroksella olisi saatu sama pinta-ala muulle toiminnalle, mutta nyt ne on jätetty kaikki maantasolle syöden merkittävän osa lyöntipituudesta.

    2 x cafe says:

    Miksi kaksi kahvilaa ? Varmasti edes yksi kahvila ei ole liiketaloudellisesti järkevä…… No tällä tavalla ne hyvätkin asiat kaadetaan. Sekin pikkuisen jäi hämärän peittoon miksi suunnittelu on tehty niin, että suurin kilpailuetu eli lyöntimatka menetetään. Kilpailijat pokkaavat ja kiittävät

    poletinviilaaja says:

    Tuntuu olevan aika monta perässähiihtäjää ja kaiken asijantuntiaaa taas liikenteessä, mutta ei siinä mitään pahaa ole, pääasia että puhutaan. Toivon vilpittömästi että hanke lähtee hyvin liikkeelle on nimittäin jonkun täytynyt kaivaa syvältä kuvetta ja se on rohkea teko golfin talviharjoittelun eteen. Mikään osinkoturbo tällainen hanke ei koskaan tule olemaan valitettavasti mutta työllistää kyllä hyvin. Tsemppiä ja kiitos perustajille.

    Seppo Talista says:

    Golfsatama II. Sijainti aivan väärä.

    janne k. says:

    Samaa mieltä että tässä käyn kuten satamassa. Mm. sijainnin takia homma ei tule toimimaan.

    Anneli Perä says:

    On lännestä käsin kovinkin kaukana. Ei taida vetää Espoolaisia golfareita kovin helposti. Vuosaari on melkein tunnin matkan päässä meiltä. Onko tullut sijaintia loppuun asti mietittyä…

    Pelimies says:

    Sijainti on loistava – kuten on nähty Vuosaari Golfinkin osalta. Pelaajia riittää 30 min ajomatkan päässä vähintäänkin yhtä paljon kuin lännessä, jossa on jo useita halleja. Ja lisääkin mahtuu. Korkealla profiililla, laadukkailla palveluilla ja huippuluokan proilla homma lähtee lentoon. Budjettiluokan pelaajat voisi keskittää vanhempiin halleihin.

    Yritys says:

    HIenoa, että yrittämistä riittää ja golfareita Pk-seudulla riittää. Toivottavasti sijainnista ei tule nyt ongelmaa, Espoosta ei tuonne ajella tai harva ajaa, täällä jo omat hallit. Tsemppiä hankkeeseen!

    Erimies says:

    Pelimies: Budjettiluokan pelaajat voisi keskittää vanhempiin halleihin. Näin juuri PlanMega on hinnoittelullaan halunnut tehdäkin. Todennäköisesti onnistuukin tavoitteessaan.

    miksi says:

    Hävettää edes lukea vähätteleviä ja rasistisia kommentteja. Tällaiseksi olemme tulleet, kun meidän piti tulla vihdoinkin osaksi Eurooppaa. Eikä vikaa tarvitse etsiä muualta. Hienoa, että Itä-Helsingin puolelle saadaan halli. Nyt sieltä ei tarvitse enää tehdä pitkää matkaa Espoon halleihin – Malmille eivät kaikki mahdu. Toivottavasti halli tuo myös uusia talviharjoittelijoita lajiin, monelle pitkä ajomatka halleihin on ollut syy olla edes aloittamatta.

    poletinviilaaja says:

    Totuus on juuri se et Stadin itäpuolella ei ole talvihallia ja sille on tilaus ja se on ihan sama mitä jotku suppeamieliset typeryydet urveltaa täällä palstoilla. Täytyy toivoa että tässäkin kohtaa markkinavoimat jyllää ja näyttää missä mennään, eikä olla muutaman rasistisen imbesillin lausuntojen varassa. ( rasismilla ei pidetä yhtään bisnestä pystyssä ) Kun saamme lisää talvigolfhalleja sopivasti monen ulottuville niin laji kehittyy

    Halli says:

    Mitä kuuluu tänä päivänä Kokemäen suomen suurimpaan golfhalliin. Golfpuisto sataseutu vai mikä oli nimeltään,konkassa jo?

    Mr Tilteist says:

    Hei, tää on golf harjoitus halli, miten ihmeessä te saatte rasismin jo siihenkin??!! Kannattaisikos vaikka ensin selvittää sanan merkitys?? On hyvä ,että on yritystä ja kilpailua. Miksi pohditaan miten Espoosta Vuokiin on niiiiiiin pitkä matka, no mitä sitten??! Olkaa siella kivassa kuplassanne sehän on ok. Rakennusmestarikin kantoi huolta hätäpoistumisesta,se on hienoa ,mutta paljasti samalla että ei oikeasti tajua siitä asiasta mitään, kun ne luvat saadaan jo ennen kun voi rakentaa,ei niitä fiilispohjalla sinne halliin laiteta!! Kaikkiaan erittäin negatiivista paasaamista lähes kaikilla,mitään ei kuitenkaan tapahdu jos ei yritetä. Katsotaan ensin mitä tuleman pitää!!

    Innokas says:

    Viestiketjussa oli tosi rasistinen viesti mutta moderointi on poistanut sen josta kiitos toimitukselle. Itse hallista tulee varmasti suomen ykkös golf talviharjoittelu mesta.

    anaaliitikko says:

    Toivottavasti hanke onnistuu. Netin syövereistä löytyy seuraavaa. Espoossa toimiva Golfareena Oy :n viimeisen tilinpäätöksen liikevaihto oli 116 000 eur, sitä aiemmin on ollut 150 000 eur. Planmeca areena Oy tavoittele kaudella 2015 – 2016 reilu 1 000 000 euron liikevaihtoa, jossa palkkakulut pelkästään 250 000 (kaksi johtaja ja yksi muu ?). Nettotulos kaavailtu 670 000 euroa !!! Lainoja suunniteltu otettavaksi 680 000 Nordea, 400 000 Helsingin kaupunki ja 120 000 oma pääoma (ilmeisesti aktiivit 49 % ja Planmeca Oy 51 %). Hallin suunniteltu aukeaminen oli 1.10.2015 l. kyllä tuo ensimmäisen vuoden tavoite on vaikea saavuttaa ! Tiedot on ollut netistä saatavilla. Toivotan vilpittömästi onnistumista hankkeelle.

    bullet says:

    Kun katsoo kaikkien noiden mainittujen hallien liikevaihdot viime tilikaudelta, tulee yhteensä neljälle hallille 901 000 euroa.

    Rauski says:

    Niin siis tuossa haetaan vähän uutta konseptia ja toimintaa myös golfkauden ulkopuolella. Kyllä hyvä halli siihen kykenee, aikaa siihen voi mennä ennekuin tottumukset kääntyy siihen suuntaan. Nämä nykyiset hallit elää vain golfin varassa. Itse kuvittelisin että puolet liikevaihdosta voisi tulla golfin puolelta ja toinen puoli muusta toiminnasta, eli vertailu pelkästään golfhalleihin ei sinänsä ole ihan oikein.

    bullet says:

    Rauski ei näköjään ole nähnyt heidän budjettiaan, kyllä se pohjautuu pääosin lyöntipaikoista saataviin tuloihin. Siis on täysin vertailukelpoinen ja pitää myös huomioida, että monet klubit ovat tehneet omat talviharjoittelutilat, simulaattoreineen. Toivottavasti onnistuvat, mutta tie on kivinen.

    Raukkis says:

    Kovasti saa sisäänpääsymaksuja ja poletteja kaupata, jotta saa kolmessa ja puolessa kuukaudessa edes sen 500 000 kasaan. Sehän tulee helposti kun aamusta iltaan kaikki paikat on täynnä ja kaikki lyö 150 palloa tunnissa. Siitä se tulee helposti. Pegon vuokra on varmasti jotain 5000 – 6000 €/kk luokkaa ympärivuoden. Ehkä provikka myynnistä, tuskin kuitenkaan. Opetustuotot menee Pegolle, paikkamaksut tietenkin halliyhtiöön. Vaikeaa tulee olemaan, onneksi on halvat helsingiläisten veronmaksajien lainat tilillä, niin saa Audiin ostettua benssiiniä…

    man says:

    Ainakin some – markkinoinnista vastaavan kannattaisi opetella suomen kielen kirjoitusta. Kun lukee planmeca areenan naamakirja sivuja, ei siinä ammattikoulua enempää ole käyty.

    Woman says:

    Taas on lykätty avaamista viikolla. Tällä kertaa seliseliseli on että juhlitaan itsenäisyyttä viikon verran. Ei perkele. Palataan asiaan tammikuussa. Vuodesta ei ole vielä tietoa, ei ole ainakaan 2014 tai 2015. Lupauksista huolimatta.

    ma says:

    Hallihan näyttää hyvältä palveluineen. Yksi asia jäi askarruttamaan, siellä on Noita Pego kursseja joka päivä ja nehän varaavat tietyn osan hallista, miten sinne sitten mahtuu muut. Noita kursseja oli joka päivälle ja just parhaisiin aikoihin. Onko tämä kuitenkin Pegon käyttöön pääasiallisesti ?

    anaaliitiko says:

    Kyllä toi kannattavuus on kova saavuttaa, jos käyttöaste 100 %, lyöntipaikat tuo n. 150 000 kuukaudessa, 6 kk tuo 900 000 ! Jos käyttöaste onkin 30 %, tulee vain 300 000, ei riitä edes henkilötökuluihin. Ok, toki on muutakin myyntiä, mutta mitä ?

    Laskukone says:

    Kaikki nykyiset PKS-seudun harjoittelijat tuovat n. miljoonan liikevaihdon, luvussa on jo osa opetuksesta mukana. Kuinka ison osan siitä potista nappaa Vuosaaren Megahalli? Lähdetään siitä liikkeelle, että maksimissaan 30% noista harjoittelijoista siirtyy Megahalliin. Sijainti on vaan väärä. Se tekee n. 300 000. Ovatko he valmiita kuluttamaan enemmän? Ollaan positiivisia ja ajatellaan että he harjoittelevat yhtä paljon, mutta nyt maksavat siitä mukisematta enemmän kovempien hintojen muodossa. 330 000 € tällä tavoin kassaan. Tuosta 80% tulee ajanjaksossa tammikuu-maaliskuu. Muu aika menee pääosiltaan sormia pyöritellessä. Tuloja tullee yhteistyökumppaneilta (autoja, matkoja, hieman rahaa). PEGO maksaa koko kaudelta vuokraa ja lisäksi mahdollista myyntiprovikkaa opetuksista ja ehkä omastakin myynnistään. Tästä päästään lukuun, joka lienee 450-500 tuhannen välillä. Kesätoiminta tulee olemaan PEGOn varassa. Hyppyrimäki tuskin vetää porukkaa kovinkaan paljoa. Investoinnin kustannukset, käyttökulut, Audit, johtajapalkat, henkilökunnan palkat, huonon sijainnin tuomat logistiset ongelmat tapahtumille yms. toiselle puolen saraketta, niin voimme todeta, että tiukkaa tulee olemaan. Saisivat nyt edes hallin valmiiksi. Veikkaukseni avajaisiin tammikuun kolmas viikko. Olin eilen jäähallilla ja surkealta näytti poikien työmaa.