Hot List

Katsaus 2017 välineuutuuksiin

teksti marko kuivasaari

Vuotuisen Hot Listin tekeminen on vuoden urakka. Testivaiheessa lyödään 33 000 palloa, jotta saataisiin mahdollisimman kattava kuva siitä, mitä kuluttajille on tarjolla. Uusissa draivereissa lyöntipinnan paksuus on yksi suunnittelijoiden lempilapsista. Kun joukkoon liitetään entistä kattavampi materiaalien kirjo ja keveys, ollaan pian mielenkiintoisen keitoksen äärellä. Kaikki merkittävimmät valmistajat keskittyvät erityisesti kahteen seikkaan: tehokkuuteen ja nopeuteen.

Säädettävyys on niin ikään tukevasti keskiössä. Yhä useampaa draiveria ei säädetä enää pelkästään mailan holkista, sillä siirrettävät painot ovat tehneet lopullisen läpimurtonsa. Painojen avulla lavan painopistettä voi siirtää kannasta kärkeen ja edestä taakse. Säädöt eivät pelkästään muokkaa pallon lentoa. Ne voivat puuttua myös svingiin siten, että maila tulee palloon maksimaalisella tehokkuudella.

Väyläpuut

Väyläpuiden kruunuissa on käytetty tänä vuonna enemmän hiilikuitua kuin koskaan aiemmin. Hyöty on kiistämätön, sillä kyseessä on kevyt materiaali. Kruunussa säästetty paino viedään lavan alaosaan, jolloin pelaaja saa pallon helpommin korkealle. Alempana oleva painopiste vähentää myös spinniä, mikä on ainakin väyläpuuta avausmailanaan käyttävää ilahduttava asia.

Monet harrastajat tapaavat osua väyläpuilla useasti lavan alaosaan. Callawayn alun perin esittelemä cupface eli lyöntipinnan kietoutuminen lavan rakenteisiin on tuttu ominaisuus jo lähes kaikkien isompien merkkien mallistoista. Sen tehtävänä on saada kylkiosumista lopputulokseltaan yhä kelvollisempia lyöntejä.

Jotkut ovat varmasti tulleet mailan pohjaa puhdistaessaan miettineeksi, mikä on lähellä lyöntipintaa olevan loven funktio. Sen tehtävänä on auttaa lyöntipintaa joustamaan osumassa, jolloin lapa toimii kimmoisammin. Se merkitsee samalla sitä, että myös keskikohdan ulkopuolelle suuntautuneet osumat antavat pallolle hyvän lähtönopeuden. Valmistajat ovat edenneet lyöntipinnan jouston suhteen jo R&A:n ja USGA:n sallimille äärirajoille.

Oman lukunsa muodostavat pohjarakenteet, jotka auttavat mailaa liukumaan jouhevammin läpi nurmen. Niiden avulla lapa pysyy vakaampana ja suorempana osumahetkellä. Kun näihin ominaisuuksiin lisätään vielä kattava säädettävyys, on modernien väyläpuiden kannattajakunta taas jonkin verran suurempi.

Hybridit

Myöskään hybriditarjonta ei ole jäänyt jalkoihin vauhdikkaasti puskevan välineteknologian pyörteissä. Kompakti hybridi on suunnattu niille, jotka tarvitsevat vain aavistuksen anteeksiantavuutta ja korkeutta korvatessaan tällä ”pelastusmailalla” pitkän raudan. Säädettävät hybridit ovat omiaan paikkaamaan pitkän pelin jättämiä aukkoja, ja lisäpituudesta kiinnostuneet voivat valita draivereilta ja väyläpuilta omaksutun joustavan lyöntipinnan. Listalle ovat tulleet myös sisäisesti painotetut hybridit, joilla voidaan lievittää golfin kroonisinta epidemiaa, slaissia. Pohjan ja joissakin tapauksissa myös kruunun uudenlaiset rakenteet auttavat nekin viemään palloa sekä korkeammalle että pidemmälle.

Raudat

Ennen tyydyttiin vain draiverin tarjoamaan ylimääräiseen pituuteen, mutta nykyään kaikilta täydellä svingillä lyötäviltä mailoilta halutaan lisää metrejä. Pelinparannusraudat on pääasiassa tarkoitettu keskitasoituksellisille, mutta niiden käyttäjäkunnassa on enenevissä määrin parempia pelaajia.

Suunnittelijat ovat viime vuosina pyrkineet kehittämään mailojen pituusominaisuuksia tinkimättä välineen ulkonäöstä tai laukaisukulmasta. Draivereista alun perin tuttu cupface edistää jo raudoissakin lavan joustoa, kun toiset valmistajat hoitavat saman asian ohentamalla osumapintaa.

Useiden erilaisten materiaalien käyttö on yhä tärkeämmässä roolissa, ja monessa tapauksessa volframipainot siirtävät lavan painopistettä auttaakseen pelaajaa saamaan pallon ilmaan. Niin ikään osuman äänestä halutaan tehdä riittävän miellyttävä, ja ei-toivottua värähtelyä ehkäistään polymeerien ja lavan kääntöpuolella olevien merkkikylttien avulla.

Isolapaisissa pelinparannusraudoissa esiintyy leveäpohjaisia versioita tai jopa puhtaita hybridikokoonpanoja. Tässä kategoriassa kaikki keskeiset avut ovat käytettävissä tehokkaine lyöntipintoineen ja alhaalla olevine painopisteineen, jotta harrastaja saisi palloonsa riittävän korkean ja kantavan lentoradan. Myös kevyemmillä varsilla tuotetaan vaivattomasti lisää mailanpään nopeutta.

Kategoria kärsii jonkin verran imago-ongelmista, sillä liian usein harrastajat valitsevat taitojaan vaativammat mailat ”leimautumisen” pelossa. Todellisuudessa myös huippupelaajat pystyisivät tekemään isolapaisilla mailoilla kovaa tulosta, sillä ne ovat samalla tavalla laatuvälineitä kuin tour-raudat konsanaan. Miksi tehdä lajista vielä vaikeampaa, kun pelinautintoa voi lisätä oikeilla välinevalinnoilla?

Samasta syystä laatupelaajat osaavat vaatia kilpapelaajan raudoilta anteeksiantavuutta, ja sitä myös tässä kategoriassa nykyään riittää. Kun anteeksiantavuuteen lisätään hyvä työstettävyys sekä ohut yläreuna ja lavan pohja, hallussa ovat kaikki tämän hetken kilpapelaajan rautaan tarvittavat ominaisuudet.

Monet valmistajat ovat käsittäneet, että jopa paremmat pelaajat tarvitsevat apua pitkien rautojen kanssa. Tämä on johtanut muun muassa volframin käyttöön painopisteen alentamiseksi, mikä auttaa pelaajaa laukaisemaan palloon vaivattomammin ylös. Sitä vastoin näitä mailoja tyypillisesti käyttävät eivät halua lyhyiden rautojen nostavan palloa liian korkealle. Tähän toiveeseen on vastattu lisäämällä painoa ylälinjaan tai ottamalla painoa pois pohja-alueelta, jolloin mailan painopiste on saatu nousemaan.

Wedget

Lähes kaikilla Hot Listille päässeillä 11 wedgellä on tarjota kaksinumeroinen lukumäärä erilaisia nostokulmia. Joissakin tapauksissa optioita voi olla lähemmäs 20. Pelaajilla on runsaiden valikoimien myötä mahdollisuus löytää hakemansa nostokulma tavoittelemalleen etäisyydelle unohtamatta erilaisille alustoille sopivia bounce-kulmia.

Haaste syntyy siitä, että kattava valikoima saa sopivaa mailaa etsivän pään pyörälle. Yhdysvaltalaisen Golf Datatechin tekemässä tutkimuksessa 91 prosenttia golfia ”tosissaan” harrastavista tiesi, että bounce-kulma on tärkeä tekijä sopivaa wedgeä valittaessa. Heistä kolmannes ei kuitenkaan ymmärtänyt kyseisen ominaisuuden tarkoitusta. Bouncella tarkoitetaan kulmaa, joka muodostuu wedgen etureunan, takareunan ja maan pinnan välille. Parhaiten etsimänsä selvittämisessä pystyy auttamaan asiaan perehtyneen custom fit -palvelun maila-asiantuntija.

Pitkälle on edetty niistä ajoista, kun wedge oli vain pelkkä wedge. Valikoimista löytyy nostokulman muuttuessa erilaisia lapamuotoja, painotuksia, pohjarakenteita ja lyöntipinnan uria. Erilaisten pohjahiontojen ja bounce-kulmien kirjo tekee helpommaksi sovittaa oma lyöntityyli (esimerkiksi jyrkkä tai loiva palloontulokulma) valittavaan mailaan. Herää myös kysymys, kannattaisiko hankkia vaikka kaksi samalla nostokulmalla, mutta erilaisella pohjahionnalla varustettua wedgeä? Tämä on pohdinnan arvoinen seikka, mikäli pelaajalla on tapana pelata vaihtelevilla alustoilla.

Uusissa wedgeissä iso huomio kiinnittyy myös urien välissä oleville alueille, joiden jyrsintä edistää spinniä muun muassa lyhyissä lyönneissä. Urateknologia puolestaan kolkuttelee voimakkuudellaan ja terävyydellään odotetusti sääntöjen sallimia rajoja.

Putterit

Puumailat ja raudat keräävät yleensä suurimman kiinnostuksen, mutta pelikierroksella yksikään toinen maila ei ole niin paljon käytössä kuin putteri. Perinteisemmän blade-kategorian kulmarautojen ulkoasu on hillitympi, mutta joukossa on myös versioita, jotka voi helposti sekoittaa leveärakenteisiin mallet-puttereihin.

Monen putterin lyöntipintaan on upotettu insertti, joka paitsi pehmentää osuman tunnetta, myös rullauttaa palloa paremmin. Jyrsityt kuviot ja lapaurat tekevät rullista johdonmukaisemman samalla kun ne vähentävät epätarkkojen osumien haittoja. Ylimääräisen painon tehtävänä on tuoda vakautta ja eliminoida lyönnissä kiertävää liikettä. Tämä on tuttu elementti jatkuvasti suosiotaan kasvattavien vastapainoputtereiden keskuudessa. Näihin counterbalance­-puttereihin on saatavana myös grippipainoja.

Pelaajat vierastivat aluksi mallet-puttereita mailojen poikkeuksellisen muotoilun ja ulkonäön vuoksi, kunnes Jason Dayn, Dustin Johnsonin, Henrik­ Stensonin ja Adam Scottin kaltaiset huippupelaajat tekivät niiden valinnasta helpompaa.

Painavalapaisissa malleteissa muun muassa painoa on jaettu uudelleen, minkä johdosta mailan hitausmomenttia on saatu tehostettua. Tämä vähentää kiertoa osumassa. Pitämällä lapa oikealla polulla svingin aikana lisääntynyt hitausmometti vähentää epätarkan osuman mahdollisuutta.

Ylimääräinen paino on saattanut joskus heikentää mailan tarjoamaa tunnetta, mutta vastalääkkeenä tälle,suunnittelijat ovat ottaneet käyttöön iskua vaimentavia materiaaleja sekä lapainserttejä. Uusimmissa malleteissa tunne otetaan vahvasti huomioon jo mailan komponenteissa, millä varmistetaan, ettei pelaajien tarvitse uhrata fiilistä mailan anteeksiantavuuden vuoksi.

Mallet-puttereiden keskeinen etu blade-versioihin nähden liittyy mailan suuntausapuun. Isomman lavan päällä oleva kookkaampi viiva antaa visuaalisesti paremmat lähtökohdat tarkemmalle lyönnille, kun tähtääminen on helpompaa ja suuntausapu auttaa pitämään lavan suorempana läpi osuman.

Lue kaikki maila-arvioinnit
Hot List 2017 -digilehdestä!

Loputon kilpajuoksu

Vuodesta toiseen käydään aktiivista keskustelua siitä, miten välineteknologia on vääjäämättä kulkemassa tiensä päähän. Suunnittelijoiden kapasiteetti alkaa tulla vastaan, kun kaikki mahdolliset ideat on pyöritelty ylösalaisin moneen kertaan. Jäljelle jää vain ennestään tuttujen innovaatioiden naamiointi uudenlaisiin käärepapereihin ja lopuksi lyödään hintalappu päälle.

Mutta mitä vielä. Vuoden 2017 uutuudet paljastavat, että rahkeissa löytyy edelleen. Suunnittelun riemuvoitto perustuu siihen, että tässä päällisin puolin varsin yksinkertaisen näköisessä urheiluvälineessä riittää yllättävän paljon teknisiä muuttujia. Paino, painotus, varsi, lapakulma, painopiste… lista on pitkä ja kertoo siitä, kuinka erilaiseksi esimerkiksi draiveri voidaan saada verrattuna toiseen.

Tässäkin on viisasta kulkea kultaista keskitietä, ettei haksahdettaisi yliyrittämisen puolelle. Golf Digestin Hot Listille ei kuitenkaan hakuammuntoja pääse. Valtamerkkien isot linjat noudattavat tuttua kaavaa, mutta jokainen – etenkin hieman pienempi brändi – haluaa jotain omaa ja erityistä, mitä kellään muulla ei ole. Näitä suunnitelmia varjellaan kuin valtiosalaisuuksia, kunnes esirippu aukeaa lanseerauspäivänä.

Insinööreillä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä ihastelemaan työnsä tuloksia. Kauden 2018 kuviot ovat tässä vaiheessa vuotta jo pitkällä. MK

Golfarit (% vastaajista), jotka ovat kiinnostuneita hankkimaan säädettävän draiverin
Golfarit (% vastaajista), jotka ovat kiinnostuneita hankkimaan säädettävän draiverin
Golfarit (% vastaajista), jotka käyttävät vähintään yhtä hybridiä
Golfarit (% vastaajista), jotka käyttävät vähintään yhtä hybridiä

Loputon kilpajuoksu

Vuodesta toiseen käydään aktiivista keskustelua siitä, miten välineteknologia on vääjäämättä kulkemassa tiensä päähän. Suunnittelijoiden kapasiteetti alkaa tulla vastaan, kun kaikki mahdolliset ideat on pyöritelty ylösalaisin moneen kertaan. Jäljelle jää vain ennestään tuttujen innovaatioiden naamiointi uudenlaisiin käärepapereihin ja lopuksi lyödään hintalappu päälle.

Mutta mitä vielä. Vuoden 2017 uutuudet paljastavat, että rahkeissa löytyy edelleen. Suunnittelun riemuvoitto perustuu siihen, että tässä päällisin puolin varsin yksinkertaisen näköisessä urheiluvälineessä riittää yllättävän paljon teknisiä muuttujia. Paino, painotus, varsi, lapakulma, painopiste… lista on pitkä ja kertoo siitä, kuinka erilaiseksi esimerkiksi draiveri voidaan saada verrattuna toiseen.

Tässäkin on viisasta kulkea kultaista keskitietä, ettei haksahdettaisi yliyrittämisen puolelle. Golf Digestin Hot Listille ei kuitenkaan hakuammuntoja pääse. Valtamerkkien isot linjat noudattavat tuttua kaavaa, mutta jokainen – etenkin hieman pienempi brändi – haluaa jotain omaa ja erityistä, mitä kellään muulla ei ole. Näitä suunnitelmia varjellaan kuin valtiosalaisuuksia, kunnes esirippu aukeaa lanseerauspäivänä.

Insinööreillä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä ihastelemaan työnsä tuloksia. Kauden 2018 kuviot ovat tässä vaiheessa vuotta jo pitkällä. MK

© (2017) Golf Digest Publications. Kaikki oikeudet pidätetään.