Golfia ja elämää | Etutii

teksti Golflehden toimitus kuvat Golfpiste, Getty Images, Inka Porttila

Dustin Johnson on joutunut usein ”epäreiluiksi” koettujen sääntöjen uhriksi, viimeksi vuoden 2016 U.S. Openissa.
Dustin Johnson on joutunut usein ”epäreiluiksi” koettujen sääntöjen uhriksi, viimeksi vuoden 2016 U.S. Openissa.

Golfiin historiallinen sääntöuudistus

Golfin sääntöjenlaatijat, R&A ja USGA, julkaisivat 1.3. ehdotuksia pelin sääntöjen uudistamiseen. Sääntömuutokset ja uudet säännöt on tarkoitus lyödä lukkoon vuoden 2018 alussa ja ottaa käyttöön vuoden 2019 alusta alkaen.

Golfin sääntöjä on pidetty pelaajien keskuudessa vaikeasti ymmärrettävinä, kielellisesti vanhahtavina ja paikoitellen jopa epäreiluina. Uusista säännöistä pyritään luomaan johdonmukaisemmat, yksinkertaisemmat ja reilummat. Uudessa sääntökirjassa lauseet pyritään pitämään lyhyinä, asioita esitetään ranskalaisin viivoin ja sääntöjen määräkin vähenee 34:stä 24:ään.

Useat sääntömuutoksista on laadittu pelin nopeuttamista ajatellen. Pallon etsintäaikaa ollaan lyhentämässä kolmeen minuuttiin ja pudotussääntöä yksinkertaistetaan siten, että pallon saa pudottaa miltä korkeudelta tahansa. Lyönnin maksimiajaksi ehdotetaan 40 sekuntia. Samoin kannustetaan suosimaan pelitapaa, jossa turvallisuudesta tinkimättä valmiina oleva pelaaja voi lyödä, vaikkei olisikaan lyöntivuorossa.

Kenties suurin muutos on lukuisten ”epäreilujen” rangaistusten poistaminen. Pallon osuminen omaan bägiin tai pelaajaan itseensä, samoin kuin viheriöltä putatun pallon osuminen reiässä olevaan lipputankoon, ei esityksen mukaan enää tuottaisi rangaistuslyöntiä/ -lyöntejä. Niin ikään on tarkoitus poistaa rangaistukset silloin, kun pallo liikkuu etsinnän aikana, kun pelaaja liikuttaa käpyjä tai puunlehtiä hiekkaesteessä tai kun pelaaja koskee mailallaan hiekkaesteen hiekkaan ennen lyöntiä.

Toisena suurena muutoksena kaavaillaan vesiesteiden poistamista. Vesiesteet ja muut palloja nielevät alueet (tiheiköt, kivikot, rotkot) voitaisiin merkitä sakkoalueiksi, joista vapaudutaan samoin kuin nykyään vesiesteestä tai sivuvesiesteestä. Sakkoalueilla saisi siirtää kaikkea irrallista, kuten kiviä ja oksia, ilman rangaistusta ja koskettaa maata kädellä tai mailalla.

Alastulojälkeensä uponneen pallon saisi nostaa väylällä, karheikossa ja metsässä, ei kuitenkaan sakkoalueella tai hiekkaesteessä. Mistä syystä tahansa viheriöllä liikkuneen pallon saisi ilman rangaistusta siirtää takaisin paikalleen, jos pelaaja on pallon merkinnyt ja asettanut sen takaisin paikalleen.

Aivan uusiakin sääntöjä on kaavailtu: esimerkiksi hiekkaesteessä olevan pallon saisi pudottaa pelaamattoman paikan säännöllä kahdella rangaistusyönnillä hiekkaesteen ulkopuolelle.

Mitä, miksi ja milloin
sääntöjä muutetaan?

Vierumäen Challenge Tour -kisa saa jatkoa

Kisajärjestäjän villit kortit Finnish Tourin kolmelle parhaalle

Viime kesänä ensimmäisen kerran järjestetty ja tänä vuonna elokuun alussa pelattava ­Vierumäki Finnish Challenge saa jatkoa ­kaudella 2018.

”Nyt kun on päästy alkuun, kilpailusta halutaan tehdään perinne, joka jatkuu vielä pitkään”, Vierumäki Golfin toimitusjohtaja Jan Ruoho sanoo.

Suomen Golfliiton kilpailupäällikkö Juha Juvonen on iloinen siitä, että Vierumäen Challenge Tour ­-kilpailu saa jatkoa.

”Vierumäki tekee hienoa työtä suomalaisen golfin eteen. Olemme Golfliitossa todella tyytyväisiä, että Suomessa pelataan Challenge Touria myös tulevaisuudessa”, Juvonen kiittelee.

Voittajien joukossa on ennen kaikkea suomalainen kilpagolf ja maamme ykköskiertue Finnish Tour, joka sopi Vierumäen kanssa uudesta yhteistyömallista. Finnish Tourin tulevan kauden kokonaisrankingin kolme parasta saavat kaudelle 2018 kohdistuvia kisajärjestäjien villeja kortteja Vierumäen kisan lisäksi seitsemään ulkomailla pelattavaan CT-kisaan.

”Me olemme PGA:ssa ja Finnish Tourilla äärimmäisen onnellisia, että saamme Vierumäen kumppaniksi mukaan järjestämään kiertuetta. Finnish Tourin arvostus pelaajien silmissä nousee varmasti, kun kärkikolmikkoon sijoittuminen avaa mahdollisuuden pelata kahdeksan Challenge Tour -kilpailua kaudella 2018. Mielestämme tämä on selkeä tapa jakaa kutsuja. Pelaamalla hyvin Finnish Tourilla saa mahdollisuuden päästä uralla eteenpäin”, Finnish Tourin johtaja Markus Ervasti näkee.

Yhteistyösopimuksen myötä kiertueen nimi muuttuu muotoon Audi Finnish PGA Golf Tour – Race to Vierumäki.

Vierumäen CT-kisa säilyy –
villit kortit Finnish Tourin parhaille

”Maailman hienoin laji on sekaisin”

Golf on sekaisin, tiivisti sanomansa Golfiiton 60-vuotisjuhlaseminaarin pääpuhuja Peter Harradine (kuvassa). Otsikko oli puhutteleva, esitys sitäkin suorasukaisempi.

Sveitsiläissyntyinen golfarkkitehti suhtautuu golfiin intohimolla: ”Tämä on maailman hienoin laji”, hän toistelee taajaan, mutta kantaa suurta huolta golfin kehityksestä.

”Golfiin liittyy monia ennakkoluuloja ja ongelmia. Lajijärjestöt etenkin Yhdysvalloissa kieltävät asiantilan, vaikka ovat niistä hyvin tietoisia. Tutkimusten mukaan moni yhdysvaltalaisharrastaja on harkinnut lopettavansa lajin. Yhdysvalloissa on suljettu enemmän kenttiä viime vuosikymmenen aikana kuin avattu. Se on huolestuttavaa.”

Lähes 160 golfkenttää suunnitelleen Harradinen mielestä golfin on oltava ennen kaikkea hauskaa. Sen pitää olla nopeampaa ja kenttien harrastajille helpompia.

Harradinen mukaan olympiastatus oli golfille lopulta erittäin merkittävä asia. Kisan väliin jättäneitä urheilijoita hän lyö säälimättä

”Kaikki kisasta vetäytyneet miehet vetosivat zika-virukseen. Olivatko he kaikki raskaana? Ja silti naispelaajat eivät olleet asiasta huolissaan. Kasa vässyköitä. Raha ratkaisi tässäkin asiassa.”

Raha ja vääränlainen snobismi ovat Harradinen mukaan lajin suuremmat uhat. Itse hän kertoo menettäneensä pari työmahdollisuutta esiinnyttyään työhaastatteluissa golfklubilla farkut jalassa. Pukeutumissäännöille hän viittaa kintaalla, hyville käytöstavoille ja golfetiketille ei.

Harradinen syyttävä sormi osoittaa vanhempia harrastajia, joiden on hänen mukaansa ymmärrettävä antaa lapsille ja nuorille pelimahdollisuuksia edullisemmin.

”Ja naisia pitää saada lisää lajin pariin. Omassa suunnittelutyössäni sijoitan punaiset tiit pitkälle eteen, pelin pitää olla helpompaa ja hauskempaa naisille. Golfin pitää olla hauskaa.”

Epätoivoon ei kuitenkaan ole syytä, moniin haasteisiin on jo olemassa ratkaisut, niitä on vain lähdettävä viemään käytäntöön päättäväisesti.

Suomen golfin strategiaa Harradine pitää erinomaisena mahdollisuutena juuri siksi, että suuntaviivat kehitykselle on määritelty.

Marko Kaldoja Viron Golfliiton puheenjohtajaksi

Aiemmin Pärnu Bayn ja Saare Golfin toimitusjohtajana työskennellyt Marko Kaldoja on valittu Viron Golfliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässään Marko Kaljuvaadia. Myös pääsihteeri vaihtui. Indrek Hirvlaan vastaa liiton operatiivisesta johdosta.

Kaldojan hypätessä puheenjohtajan paikalle Virossa on hieman alle 3000 rekisteröitynyttä golfaria, mutta hänen tavoitteensa on saada rekisteröityneiden pelaajien määrä kasvuun.

”Viron golfin suurin haaste tällä hetkellä on pelaajamäärä. Meidän pitää viestiä lajista entistä paremmin. Ja se pitää tuoda myös entistä paremmin esille, että golf on huippu-urheilua. Siihen tietysti auttaisi meidän pelaajiemme menestys kilpailuissa”, Kaldoja sanoo. Viron päävalmentajana on toiminut keväästä 2016 suomalainen Timo Karvinen. Kunnian-himoisena tavoitteena on saada pelaaja jo vuoden 2020 olympialaisiin

Pärnu Bayn ja Saare Golfin uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Hangossa syntynyt Peter Nyberg, joka työskenteli aiemmin Pohjoismaiden ykköskentällä Ruotsin Bro Hof Slottissa.

Marko Kaldojasta
Viron Golfliiton uusi puheenjohtaja

John Dalya tavoitellaan Vanajanlinnan kisan yleisömagneetiksi

Vanajanlinnassa järjestetään juhannusviikolla European Senior Tourin kisa, European Tour Properties Senior Classic.

Kahden ensimmäisen kisapäivän aikana kullakin kilpailijalla on ryhmässä omaa palloaan pelaava amatööripari.

Vanajanlinnan ykköstähdeksi järjestäjät metsästävät kaksinkertaista major-voittajaa John Dalya, joka myy aikaansa tapahtumiin myös Champions Tourin ulkopuolelle. Normitaksa on noin 50 000 dollaria + kulut.

Euroopan senioritähdistä myös muun muassa Ian Woosnam, Paul McGinley, Costantino Rocca, Mark James, Sam Torrance ja Barry Lane osaavat edelleen lyödä ja pitää pro-am pelimuodossa tunnelmaa yllä.

Lopullinen lista varmistuu kesäkuussa. Varmuudella Vanajanlinnassa tullaan näkemään Ryder Cup -pelaajia ja kapteeneita sekä lukuisia, moninkertaisia ET-voittajia.

Kotimaisille pelaajille on tarjolla kaksi paikkaa, joista toinen on korvamerkitty toukokuun alussa 50 vuotta täyttävälle Mika Piltzille.

Viisi kertaa European Tourilla voittanut ja Imatralla syntynyt Jarmo Sandelin edustaa Vanajanlinnassa Ruotsia.

”Tavoitteemme on järjestää Suomen oloissa ainutlaatuinen tapahtuma, jossa tasokkaat oheisohjelmat ja keskikesän yötön yö hyödynnetään myös matkailumarkkinoinnin kannalta”, kertoo Linna Golfin hallituksen puheenjohtaja Mika Walkamo.

Kilpailusta tehtävät koosteet televisioidaan kymmeniin eri maihin.

John Dalya tavoitellaan
Vanajanlinnan kisan yleisömagneetiksi

Matilda Castrenin ammattilaisura käynnistyy Vihdissä

Florida Staten yliopistossa Tallahasseessa neljättä vuotta opiskelevan espoolaisen Matilda Castrenin amatööriura on loppusuoralla.

”Pelit ovat sujuneet erinomaisesti. Tähtäimessä on vielä menestyä joukkueena ja henkilökohtaisessa kisassa NCAA:n finaaleissa toukokuussa.”

Castren on koulunsa ykköspelaaja. Ansioluetteloa koristaa muun muassa kuusi voittoa yliopistokisoista, mikä on Florida State Universityn ennätys. Amatöörien maailmanlistalla sijoitus on 25:s. Näin korkealla ei kukaan muu suomalainen ole listalla ollut.

”Nämä neljä vuotta ovat olleet elämäni parasta aikaa, enkä vaihtaisi kokemusta mihinkään. Aika on kulunut todella nopeasti. Varmasti tulee erittäin haikea olo koulun päättyessä”, Castren jatkaa.

Ammattilaiseksi siirtyminen on ollut suunnitelmissa jo vuosien ajan. Se tapahtuu yliopistokisojen päätyttyä.

Castrenin ammattilaisura käynnistyy Vihdin Hill Side Golfissa 9.–11. kesäkuuta pelattavassa LETAS-kiertueen kisassa. 17-vuotiaana amatöörinä hän sijoittui kaudella 2012 kilpailussa sijalle 19.

”Kesän aikana pelaan mahdollisimman monta LETAS-kilpailua. Elokuussa palaan Floridaan ja osallistun LPGA Tourin karsintoihin. Asun ainakin seuraavan talven Tallahasseessa, jossa olosuhteet harjoittelulle ovat ensiluokkaiset”, USA:ssa syntynyt ja siellä kaksi ensimmäistä vuottaan viettänyt ­Castren suunnittelee.

Tiger Woodsin paluusta pannukakku

Oman aikakautensa ylivoimaisimman golfarin, Tiger Woodsin, paluu kisakentille puolentoista vuoden tauon jälkeen jäi lyhyeksi. Woods karsiutui ponnettoman esityksen jälkeen San Diegossa, ja vetäytyi Dubaissa kilpailusta selkävammoihin vedoten tehtyään avauskierroksella tuloksen 77.

Pian hän ilmoitti jättävänsä myös seuraavat kilpailut väliin.

Huipennus koettiin Tigerin kotinurkilla West Palm Beachissa Floridassa. Oman järjestönsä organisoimassa PGA Tourin kisassa hän peruutti osallistumisensa lehdistötilaisuuteen.

Woodsin kilpakumppanit ovat nostaneet pitkään peukkua sankarille uskoen tämän palaavan huipulle. West Palm Beachin kisan aikaan Pat Perez, Tigerin kanssa jo 1990-luvun alussa juniorikisoissa taistellut kaksinkertainen PGA Tour -voittaja, avasi radiolähetyksessä sanaisen arkkunsa.

”Tiger Woodsilla on yritys ja paljon sopimuksia, joiden ehdot täyttääkseen hänen on tärkeää olla esillä ja osallistua kisoihin. Tosiasia on kuitenkin se, että hän tietää olevansa vailla mahdollisuuksia”, Perez jyrisi.

”Oma käsitykseni on se, että Tiger Woods ei selkävammojensa vuoksi enää kuluvalla kaudella pelaa”, Perez ennakoi.

Masters Tournament pelataan huhtikuun toisella viikolla. Tasan 20 vuotta sitten Woods teki häikäisevän nousun supertähdeksi voittamalla ensimmäisen majorinsa Augustassa uudella ennätystuloksella (-18) ja 12 lyönnin erolla Tom Kiteen.

Tiedätkö tämän?

1. Millä kentällä Anssi Kukkonen on toiminut kapteenina?

a) EGS:ssa

b) Nordcenterissa

c) Pickalassa

d) Sarfvikissa

2. Missä Pohjoismaassa lasketaan olevan väkimäärään nähden eniten golfareita?

a) Islannissa

b) Norjassa

c) Ruotsissa

d) Tanskassa

3. Minkä tuotemerkin kanssa Tiger Woods teki sopimuksen rautamailojen käytöstä?

a) Callawayn

b) Pingin

c) TaylorMaden

d) Titleistin

4. Missä sijatsee Anola Golf?

a) Parkanossa

b) Pieksämäellä

c) Perniössä

d) Parikkalassa

5. Kuka on ollut pisimpään Suomen Golfliiton puheenjohtajana?

a) Eljas Erkko

b) Paavo Honkajuuri

c) Erkki KM Leppävuori

d) Antti Peltoniemi

6. Milloin Riikka Hakkarainen voitti LET-kilpailun Teneriffalla?

a) 2001

b) 2006

c) 2009

d) 2011

7. Kuka heistä on ollut miesten maailmanlistalla 300:n joukossa?

a) Anssi Kankkonen

b) Toni Karjalainen

c) Mika Piltz

d) Kalle Väinölä

8. Kuka seuraavista ei ole voittanut miesten lyöntipelin Suomen mestaruutta?

a) Mikko Ilonen

b) Roope Kakko

c) Oliver Lindell

d) Mikko Korhonen

9. Montako eurooppalaista pelaajaa on ollut miesten maailmanlistan ykkösenä?

a) neljä

b) kuusi

c) kahdeksan

d) kymmenen

10. Montako kertaa Minea Blomqvist-Kakko on ollut majoreissa top 20:ssä?

a) kerran

b) kaksi

c) kolme

d) neljä

Vastaukset

1) b, 2) a, 3) c, 4) b, 5) b, 6) b, 7) b, 8) d, 9) c, 10) b

luku

65000

Oulun Golfkerhon kahdella kentällä pelattiin vuonna 2016 peräti 65 000 golfkierrosta.

”Jos voimme olla tasa-arvoisia urheilussa, voimme olla tasa-arvoisia kaikessa.”

Tiger Woods Twitter-tilillään.

tilasto

550

Golfliiton jäsenseuroissa oli liiton perustamisvuonna 1957 yhteensä 550 jäsentä.

Golflehdelle aktiivinen lukijayhteisö

Golflehdelle perustettiin helmikuussa lukijayhteisö, jossa on mukana jo 1 100 golfin ystävää. Yhteisön jäsenet vastaavat säännöllisesti lehden sisältöä ja mainontaa koskeviin nettikyselyihin ja rakentavat tulevaisuuden lukuelämyksiä yhdessä Golflehden toimituksen kanssa.

Lukijayhteisön jäseneksi voi liittyä osoitteessa:

www.minunmedia.fi/liity/golflehti

Lukijayhteisön palautetta Golflehden viime numerosta (1/2017)

Lehden parhaat jutut:

1. Henrik Stenson – ”En ole luovuttaja”

2. Säännöt: Uusi paikallissääntö

3. Teknologia golfarin apuna

Erityisen hyvää:

Huomattavan monipuolinen lehti, kertoo aktiivisesti toimialasta Suomessa.

Naisten golfin teemavuotena naiset hyvin esillä!

Tekniikkaohjeet ovat todella hyödyllisiä näin noviisipelaajalle.

Jätti toivomisen varaa:

Jokin huumorityyppinen juttu keventäisi lehteä

Kausi alkamassa, olisi voinut olla enemmän tietoa välineuutuuksista.

Lukijan kynästä palsta voisi olla, mikäli palstatilaa riittää.

Sortsit sallittuja PGA Championshipin harjoituspäivinä

US PGA on päättänyt, että sen järjestämissä mestaruuskisoissa, PGA Championship mukaan lukien, saa käyttää harjoituspäivinä sortseja. PGA Championshipin major-turnaus pelataan 10.–13. elokuuta Quail Hollow Clubilla, Charlottessa. Kaupungissa on tuolloin helteistä ja kosteaa, ja moni pelaaja sonnustautuneekin sortseihin.

European Tour vapautti pelaajat pitkistä housuista kaikkien tavallisten kisojen harjoituspäivinä jo kauden 2016 alussa.

Golfkentät, välineet ja matkailu vahvasti esillä Golfmessuilla

Kotimaiset golfkentät ja ulkomaiset lomakohteet ovat näyttävästi esillä 17.–19. maaliskuuta Helsingin Messukeskuksessa pidettävillä golfmessuilla.

Vahvimmin golfkohteista on edustattuna Espanjan Katalonia, josta tulee peräti 16 kohdetta markkinoimaan tuotteitaan. Kotimaisia kenttiä on mukana 15.

Suurimpien mailamerkkien uutuustuotteita pääsee testaamaan Golf Balancen Mailamaailma-osastolla.

Golfmessujen välinemyynti saattaa hyvinkin rikkoa aiemmat ennätykset, sillä neljän eri jälleenmyyjän osastojen yhteiskoko on muhkeat 1 500 neliömetriä.

Golfpisteen osastolla pääsee jälleen testaamaan lähipelitaitojaantasokkaalla lähipeliradalla. Lähipelikisassa on mukana suomalaisia huippupelaajia, golfalan vaikuttajia sekä tunnettuja henkilöitä.

Oman svingin voi testauttaa Suomen PGA:n proiden valvovan silmän alla Trackman-lyöntitutkien avulla.

Janos Uotila kertoo Golfpisteen ”100 päivää – 100 metriä -projektista, ja antaa käytännön harjoitusvinkkejä kaikille niille, jotka haluaisivat saada draiviinsa muutaman metrin lisää mittaa. lyönnin pidentämiseen. Projektin fysiikkavalmennuksesta vastaava kuntokeskus Fressin trainer-palvelupäällikkö Jessica Reiman vetää Golfpisteen osastolla päivittäin kuntoharjoitteluklinikoita.

© (2017) Golf Digest Publications. Kaikki oikeudet pidätetään.