26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Vielä senioritädeistä

Ystäväni Seppo Palminen ihmetteli blogissaan samaa asiaa, jota me muut olemme hämmästelleet jo muutamat kymmenen vuotta eli miksi naiset julistetaan senioreiksi viisikymppisinä? Pitkään mukana olleena yritän nyt tuoda vähän valoa tähän mieliä kuohuttavaan asiaan. Pohjaksi ensin vähän historiaa. Ensimmäiset seniori-ikäisten miesten kilpailut käytiin Talissa jo niinkin varhain kuin vuonna 1951 ja vaikka seurasta tuolloin löytyi varmasti myös sopivan ikäisiä naisia, eivät mitkään aikakirjat paljasta, että heillä olisi noina vuosina ollut mitään kilpailutoimintaa. Näytti siltä, että naiset noina alkuaikoina vähän ”ujostelivat” nimensä liittämistä senioreihin. Vasta vuonna 1958 he saivat eräänlaisen seniorikilpailunsa kun HGK:n kilpailuohjelmaan lisättiin kiltiltä kuulostava 36 reiän lyöntipeli nimeltä ”Young Ladies over Forty.” Kilpailu sai heti valtavan suosion ja se pelattiin kaiken kaikkiaan 36 kertaa ja koki luonnollisen kuoleman vasta vuoden 1993 jälkeen. Naisten vastahakoisuus ilmeni myös SM-tasolla sillä kun ensimmäinen miesseniorien Suomen Mestari leivottiin jo vuonna 1962, kruunattiin ensimmäinen nainen samalla arvonimellä vasta vuonna 1974. Mistä tuo ikäraja sitten on kotoisin? Jäljet johtavat odotetusti maamme rajojen ulkopuolelle ja varmaa on, ettei miehiä pääse tässä asiassa syyttämään. Golfin syntysijoilla Brittein saarilla miehet ja naiset ovat kautta aikojen olleet kovin eriseuraisia ja kummallakin on esim. oma golfliittonsa. Ladies Golf Union (LGU) (perustettu1893) vastaa kaikesta naisten golftoiminnasta, kilpailut, tasoitukset ja myös ikärajat mukaan lukien. Niissä piireissä on joskus sovittu senioritätien ikärajaksi tuo 50 ja olen varma, että miehiä ei ole asiassa konsultoitu. Täällä ns. Manner-Euroopassa olemme tottuneet luottamaan näihin lajimme esi-isiin monissa muissakin asioissa ja tämä ikä-raja-asia on vain yksi monista. Suomessa asia tietenkin hämmästyttää mm. siksi, että niin nais- kuin miessenioritkin kilpailevat enemmän samoissa kilpailuissa ja jopa samoista palkinnoista. Onneksi useimmat kilpailut ovat tasoituksellisia, jolloin kukaan ei saa mitään suurempaa etua ”alaikäisyydestään.” Tässä ikäero-asiassa näen kuitenkin yhden selvän edun. Kun miehet ovat lähes säännönmukaisesti muutamia vuosia vaimojaan vanhempia, voi aviopari nyt paljon aikaisemmin matkustaa yhdessä lukuisiin iloisiin senioritapahtumiin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)