Yksi Masters -viikon kohokohtia joka vuosi on vanhojen mestarien illallinen, jossa isäntänä ja laskun maksajana toimii aina edellisen vuoden voittaja. Tapana on myös ollut, että voittaja päättää illan menusta, joka silloin kun kysymys on ulkomaalaisesta voittajasta, voi olla hyvinkin eksoottinen. Tästä esimerkkinä on esimerkiksi muutaman vuoden takainen voittaja Angel Cabrera, joka kiikutti kaikkien järkytykseksi pöytään argentiinalaista verimakkaraa, joka meillä päin tunnetaan mustana makkarana. Vuoden 1988 voittaja Sandy Lyle säikäytti myös vanhat mestarit tarjoamalla kaikille aitoa skottiherkkua haggisia, joka tarkoittaa yleensä suoleen pakattuja, pieneksi silputtuja ja keitettyjä lampaan sisäelimiä. Siitä selvittyään vanha Sam Snead loihe lausumaan, kun häneltä asiaa jälkeenpäin kysyttiin, että illallisessa oli parasta se, että se on nyt ohi. Monet voittajat ovat tuottaneet paikalle kotiseudultaan oman kokkinsa, jotta kaikki sujuisi hyvin.
Kun Tiger Woods tarjoili ensimmäisen illallisensa vuonna 1998, löytyi hänen valikoimastaan juustohampurilainen, josta vanha mestari Gene Sarazen totesi, etteivät hampurilaiset sovi illalliselle, tilaten saman tien normaalilta listalta itselleen kunnon pihvin.
Tämä illallistapaaminen on tietenkin paljon muuta kuin ruokaa ja vasta täällä monet nuoremmat tulokkaat ymmärtävät viimeistään, että he ovat päässeet keskelle golfin historiaa. Kaikkien aikojen paras jutunkertoja näissä tilaisuuksissa oli aikanaan Sam Snead, joka aina sisään tullessaan potkaisi, notkeuttaan osoittaen, jalallaan oviaukon yläreunaan. Ilta päättyi yleensä hänen kertomiin ja joskus melko härskeihinkin kaskuihin. Ensimmäisen voittajien illallisen järjesti vuonna 1952 eli 60 -vuotta sitten Ben Hogan, jonka pukeutumisohje oli yksinkertainen: vihreä takki on oltava päällä. Tämän vuoden isäntä Charl Schwartzel aikoo pystyttää grillin pihalla olevan vanhan tammen juurelle ja grillata siellä porukalle aitoja eteläafrikkalaisia herkkuja.
Toivottavasti tulevaisuudessa joku suomalainen voittaa Mastersin. Mahtaisi siinä olla ulkomaan elävillä suut muikeina kun eteen kannettaisiin rove mämimä.
Haggis on muuten hyvää nautittuna Edinburgilaisessa pubissa, olutta päälle ja whiskyä…