Golfin vasta aloittaneena mielessä riittää paljon kysymyksiä ja aiheita mistä voisi kirjoitella, mutta en malta olla tarttumatta tähän nyt niin kuumana käytävään keskusteluun Golfliiton uudesta strategiasta. Nythän on hyvä kommentoida kun ei vielä oikein tiedä mistään mitään, eikä kokemuksiakaan pelaamisesta juurikaan ole. Mielenkiinnolla olen kuitenkin keskustelupalstoja seurannut aiheen tiimoilta.
Ensinnäkin minua kovasti hämmästyttää se kuinka intohimoisesti ja tunteella ihmiset lajiin suhtautuvat. Intohimo näkyy niin hyvässä kuin pahassakin, jopa siinä määrin että monia palstoille sylkäistyjä kannanottoja ei kasvokkain sanottaisi. Tämä edellä mainittu ei kuitenkaan ole pelkästään golfin ongelma, vaan valitettavasti värittää monenlaisia nettikeskusteluita. Toisaalta on hienoa, että asioista keskustellaan ja teemat koetaan tärkeiksi.
Aloittelijan perspektiivistä green card-suorituksen jälkeistä prosessia ei ole kovin helpoksi tehty. Onnellisia ovat he, joilla on joku ystävä neuvomassa miten kurssin jälkeen kannattaisi edetä. Innostunut uusi pelaaja kuopii maata päästäkseen pelaamaan, mutta pieni pää menee sekaisin miettiessä ostaako osake (sitä ei taida enää uskaltaa kukaan uutisointia ja keskusteluita seurannut tehdä) vai liittyä jäseneksi ja vuokrata pelioikeus? Golfmessuilla käynti ei tilannetta helpottanut. Tarjolla oli GoGolfia, Supergolfia ja Foreverin kuntosalijäsenyyteen sidottua pelioikeutta. Tämän lisäksi löytyy ”kaksi yhden hinnalla”-korttia, alennuslippuja ja pörssissä kaupattavia pelilippuja. Edellä mainittujen lisäksi varmaan löytyy vielä kaikenlaisia hybridivaihtoehtoja.
Ja sitten on vielä tämä yksi haitta, nimittäin 54 hcp. Kaikille kentille ei pääse, onko siis liityttävä jonnekin jäseneksi, ostettava pelioikeus ja tahkottava oman seuran kenttää/kenttiä niin kauan kunnes on tervetullut muuallekin?
Golfkursseilla ei juurikaan näitä pelaamisen vaihtoehtoja aukaista muuta kuin juuri sen nimenomaisen kentän perspektiivistä. Itse suoritin kurssin heinäkuun, ja samalla loman loppupuolella, ja tiesin ettei pelikierroksia juurikaan tule samalle kaudelle enää kertymään. Epävarmaa oli myös se, missä päin Suomea jatkossa tulisin pelaamaan säännöllisemmin, joten en ollut kovinkaan valmis satsaaman loppukauteen kurssin lisäksi hirveästi rahaa.
Tarvetta ilmiselvästi on joustavammille vaihtoehdoille, mutta samalla pitäisi varmistaa että seurojen ja kenttien talous pysyisi kunnossa, osakkeet säilyttäisivät arvonsa, pelaajat olisivat tyytyväisiä ja uusien golffaajien joukko olisi sankkalukuinen. Ei ole helppo tehtävä, onneksi itse saan keskittyä vain pelaamiseen.
ps. Jäsenmaksu maksettu, omalta kentältä löytyi juuri minun tilanteeseeni sopiva joustava malli, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.
Noinhan se taitaa tässä nykyisessä ylitarjonnan maailmassa mennä. Ihmettelen vaan itsekseni, kas kun en muista enää, kun -93 aloittelin golfia Porissa. Pro neuvoi ja kyllä kävinkin rangella jotta lyönti olisi alkanut sujumaan. Ei mulla kiire ollut, ei edes palava halu mennä kentälle sotkemaan kun pallot sinkoili minne sattui, jos sattui osumaan. Onko se tänä päivänä erilainen se ajatusmalli ja odotukset, että greencardin jälkeen päästään heti kamujen kanssa hauskaa pitämään kentälle?
Jos viitsii ensi alkuun treenailla lyöntejä rangella ja lähipeliharjoitusalueella, ja alkaa vasta saatuaan varmuutta erilaisiin lyönteihin hakeutua kentälle, niin tuo hcp54-haitta poistuu aika pian. Kun kiiruhtaa hitaasti niin hyvä tulee… Lajin pariin vasta tulleelle oikea tapa pelaamiselle ensimmäisenä vuonna on sellainen, joka ei liikaa sitouta. Tarjolla on vaihtoehtoja etä/lähijäsenyydestä Super/GoGolfiin. Osakkeen ostamista ei kannata harkita ennen kuin on vakuuttunut siitä (ehkä vuoden pari pelattuaan), että harrastus tulee jatkumaan pitkään.
Erittäin hyvä kirjoitus. Tämä on golfin keskeisimpiä ongelmia, mutta sitä ei nähdä, koska lajia katsotaan vain syvältä sen sisältä. Golfkeskustelussa erilaiset harrastajat asetetaan ja asettuvat vastakkain, vaikka oikeasti golf kilpailee muita lajeja ja muita harrastuksia vastaan. 50 000 uutta harrastajaa niin kaikki golfin ongelmat katoaisivat. Golfin aloittaminen on vaikeaa. Greencard-kurssille osataan mennä, mutta entä sen jälkeen? Se on erittäin sekavaa ja vaikeaselkoista.
Mainitsemistasi vaihtoehdoista Supergolfia voi suositella lämpimästi. Sen kauttaa pääset pelaamaan tasoituksella 54 ja ympäri Suomea. Myöskään tii-ajat eivät ole rajoitettuja vaan voit pelata mihin aikaan haluat.
Itse hommasin Supergolf-jäsenyyden ja olin jo kiertämässä samana iltana Greencard-suorituksen jälkeen. Tässä toki auttoivat kaverit, jotka kertoivat mitä pitää tehdä, että pääsee pelaamaan. Sen jälkeen on tullut käytettyä supergolffia ja yksittäisiä pelilippuja pörssistä. Parasta tässä, että pääsee pelaamaan eri kentille. Kunhan lapset kasvavat peli-ikään niin tulee ajankohtaiseksi vuokrata koko perheelle pelioikeudet lähikentältä.
Kentälle vaan pelaamaan! Minä lähdin heti paikallisen naisporukan mukaan, vaikka en ennestään tuntenut heistä ketään: he auttoivat ja neuvoivat. Ekoilla kerroilla nappasin joillain rei”illä pallon taskuun, joten emme hidastuttaneet kenttää. Toki treenasin ja treenaan yhä rangella. Pelaamaan oppii vain pelaamalla, golf on sosiaalinen laji. Ryppyotsaisuus ja pelko vain hidastuttavat oppimista.