Talvikausi on puolivälissä ja aktiivista halliharjoittelua takana jo kaksi kuukautta. Huomaan olevani kuplassa enenevissä määrin, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vaikka harjoittelu on tuntunut hyvältä, niin kova palo alkaa olla myös jo kentälle.
Olen käynyt harjoittelemassa aktiivisesti 1-3 kertaa viikossa ja ensimmäinen kauteni aktiivisen talviharjoittelun parissa on tuntunut todella hyvältä. Treenini ovat alkaneet usein lähipelialueelta, jossa lämmittelen harjoitellen chippejä ja putteja. Siitä olen siirtynyt matolle harjoittelemaan isompaa swingiä, mieluiten peiliä apuna käyttäen. Kuplassa on vierähtänyt helposti pari tuntia rauhassa harjoitellen ja keskittyen. On ollut hyvä treenejä, jolloin olen kokenut oivalluksia ja onnistumisia, mutta myös turhautumista vaikeampien asioiden parissa. Kuplassa on ollut hauska törmätä viime kesän pelikavereihin ja tutustua muihin kanssatreenaajiin.
Olen harjoitellut viimeisten viikkojen aikana ranteiden vapautusta, joka on minulle hyvin haastavaa. Vapautuu kivastikin, mutta väärään aikaan. Mikään useista harjoituksista ei ole vielä auttanut ja turhautumista on ollut ilmassa. Lämmöllä muistelen aikoja, kun ranne oli vain ranne. Pikkuhiljaa olen tullut myös siihen lopputulokseen, että on pakko unohtaa hetkeksi ranne. Jos jokin asia ei meinaa luonnistua edes väkisin, niin pitää ottaa etäisyyttä ja harjoitella jotain muuta. Harrastuksenhan kuuluu olla kivaa, jotta on taas intoa jatkaa eteenpäin.
Suurin osa golfista on kuitenkin kaikkea muuta kuin tekniikkaa. Ikävöinkin golfkentän kauniita maisemia, kauniisiin golfvaatteisiin pukeutumista, viinilasillista klubilla, hyvää fyysistä väsymyksen tunnetta golfkierroksen jälkeen, happiövereitä, kisojen tuomaa adrenaliiniboostia ja sosiaalista kanssakäymistä pelikavereiden kanssa…
Onneksi päätin ottaa varaslähdön kauteen ja varasin golfmatkan Algarveen maaliskuun alkuun….
Sitä ennen kuitenkin, takaisin kuplaan. 🙂
Heli
