26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Tyhjän kentän syndrooma

Suurehko golfkeskus erotti tässä äskettäin toimitusjohtajansa, jonka aikana seuran raha-asiat oli saatu pysyvästi kuntoon ja sen kentät isännöineet kiittävin kommentein tärkeitä kotimaisia kilpailuja. Mutta, mutta. Seuran kentillä pelanneet tärkeät luottamushenkilöt olivat havainneet niillä – vieläpä tämän tästä – tyhjää tilaa. Näiden aukkojen täyttämättä jättämisestä tuli lopulta sen luokan kysymys, että muuten täysin nuhteettomalle ja suositulle tj:lle osoitettiin ulko-ovea. Monilta muiltakin kentiltä löytyy samanlaisia toimijoita joita näyttää tavattomasti häiritsevän se, että kentällä on silloin tällöin hyvää tilaa. Omalla kentälläni Talissa jäsenet häipyvät kesäperjantaisin mökeilleen ja niin perjantai- kuin lauantai-iltoina kentällä on tilaa ruhtinaallisesti. Tämä täysin luonnollinen ilmiö on saanut jotkut rahanahneet miettimään millä nuo rauhalliset iltahetket täytettäisiin. Pitkälti toista sataa vuotta sitten oli vanhalla Tom Morrisilla vastaus valmiina niitä varten jotka protestoivat sitä, että hän sulki St.Andrewsin vanhan kentän aina sunnuntaisin. ”Te ette ehkä lepoa tarvitse, mutta minun kenttäni kaipaa sitä.” Käytäntö on siellä, muutamaa isoa kilpailua lukuun ottamatta, pysynyt ennallaan näihin päiviin asti. Tässä yhteydessä on ehkä syytä ihmetellä sitä, että suomalaisten golfseurojen taloudessa, jäsenten suorittamien maksujen osuus on koko ajan pienentynyt suhteessa muihin tuloihin. Tämä ensisilmäyksellä myönteiseltä näyttävä tilanne merkitsee kuitenkin aina sitä, että kenttä on aina vaan vähemmän jäsenten omassa käytössä. Vanhat ja taloudellisesti hyvässä asemassa olevat seurat ovat jopa sortuneet kalastelemaan näitä jo kuuluisiksi tulleita kodittomia golfareita ja heidän eurojaan. Tällaisen raivokkaan businessajattelun korjaaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että jäsenet maksaisivat koko erotuksen, vaan yhä kasvavien menojen paljon kriittisempää seurantaa. Samaa 18 reiän kenttää hoidettiin täysin tyydyttävästi vielä 90-luvulla paljon pienemmällä joukolla ja budjetilla joka oli noin kolmannes nykyisestä. Jonkinlainen jäsenten ylpeä ryhtiliike alkaisi nyt olla paikallaan. Kun me olemme kenttämme omin voimin aikanaan rakentaneet, niin kaipa me pystymme sen hoidonkin maksamaan. En tietenkään tarkoita sitä, että kenttä pitäisi vierailta kokonaan sulkea, mutta eikö olisi hienoa jos omalle kentälle voisi päästä pelaamaan vain hetken mielijohteesta. Suomessa taitaa edelleenkin olla vain yksi tällainen klubi ja siellä on, juuri tästä syystä, osakkeen arvo pitänyt parhaiten pintansa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)