16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Satu Eckhardt

Tip-Top @ TAP

Kisaviikko Algarvessa

Tutustuimme Pasin kanssa aikanaan Alvaro Da Silvaan, joka työskentelee TAP-lentoyhtiössä. Hän kertoi meille TAP Openista, jossa hän on ollut sääntö- ja teknisessä toimikunnassa mukana jo vuodesta 2002. Olemmekin olleet jo kaksi kertaa aiemmin kyseisessä turnauksessa pelaamassa ja hauskaa on ollut.

TempText

Järjestyksessä 37:s TAP Open Amateur Golf Tournament pelattiin viime viikolla täällä Algarvessa. TAP Open on kaikille avoin golfturnaus, jossa kisataan neljällä eri kentällä, omissa tasoitusluokissa. Kisaviikkoon kuuluu kuusi kierrosta golfia huippukentillä. Jokainen pelaa kaksi harjoituskierrosta joillakin kisakentistä sekä neljä varsinaista kisakierrosta. Kisan isäntänä toimii Portugalin lentoyhtiö TAP ja kisailijoita on mukana jokaisesta maailman kolkasta. Tänä vuonna osallistujia oli 207 pelaajaa 16:sta eri maasta. Mukana oli pelaajia Etelä-Afrikasta, Senegalista, Venezuelasta, Angolasta, Brasiliasta, Kanadasta, USA:sta, Saksasta, Sveitsistä, Ranskasta, Luxenburgista, Belgiasta, Norjasta ja Portugalista. Suomesta meitä oli tänä vuonna jo 16 pelaajaa mukana. Ennätysvuosi TAP Openille oli 1997, kun pelaajia oli mukana yli 400.

Kisaryhmät jaetaan neljään eri kategoriaan tasoituksen mukaan. HCP 0-5, HCP 5-12, jne. Harjoituskierrokset pelattiin omassa suomalaisporukassa, mutta kisakierroksen kokoonpano arvottiin päivittäin. Hauska tapa tutustua pelaajiin muualta maailmasta. Ensimmäisessä TAP kisassamme tutustuimme eteläafrikkalaiseen Migueliin, jolta vuokrasimme rivitalon kolmeksi kuukaudeksi seuraavana talvena. Tutustumista, ystävystymistä ja verkostoitumista parhaimmillaan. Useimmat tulevat tähän turnaukseen vuodesta toiseen, sillä on mukava tavata golftuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Eräs eteläafrikkalainen herra on ollut alusta asti mukana, tämä lojaalisuus huomioitiin palkintojenjaossa.

TempText

Tänä vuonna kisakentät olivat Quinta do Lagon Laranjal ja North sekä Vale do Lobon Ocean ja Royal. Kaikki ovat huippukenttiä aivan Atlantin valtameren tuntumassa. Laranjal on nimensä mukaisesti appelsiiniviljelmien ympäröimä ja pelatessa voi nauttia tuoreista appelsiineista. Silmäniloa riitti katsellessa huikeita palatsiasutuksia palmuineen. Kentät loistokunnossa, aurinko paistoi ja sininen valtameri välkehti taustalla.

Kisapaketin hotellivaihtoehdot olivat Vilamourassa neljän tähden Vila Gale Ampalius tai viiden tähden Crowne Plaza. Kisapakettiin kuului myös auto Avikselta.

Viikon ohjelma sisälsi kuusi golfkierrosta huippukentillä harjoituksineen sekä kisoineen. Jokainen sai myös mukavan osallistujakassin, josta löytyi fleece-pusakka ja kaksi erilaista pelipaitaa sekä sateenvarjo tiitten ja muitten tilpehöörien lisäksi. Ensimmäisenä iltana oli tervetuliaisillallinen viineineen, viikolla oli myös viinin maistelu ilta pikkunaposteltavien kanssa sekä tietysti päätösgaala illallinen viineineen ja palkintojen jakoineen.

Kisakenttien ”walk-in-greenfee” on lähes 200€ per kierros, joten varsin arvokkaaksi tulisi jo pelkästään kenttien pelaaminen, saatikka hotellit sun muut vielä siihen päälle. Paketin voi ostaa kokonaisuutena sisältäen kaiken: lennot, auton, hotellin etc. Paketin hinta Suomesta tuolloin on 1300-1500€ riippuen hotellista ja autosta. Mutta paketin voi ostaa myös ilman lentoja, hotellia ja autoa ja tuolloin hinta puolittui.

TempText

Tämä on vain yksi golfmatka muiden joukossa, mutta tässä turnauksessa miellyttää sen kokonaisuus ja kansainvälisyys. On hauska saada uusia golfystäviä myös maailmalta. Vaikka kisataan, niin useimmilla osallistujilla on kuitenkin leppoisa asenne ja tapahtumasta nauttiminen on etusijalla.

Kolmantena kisapäivänä olin merkitsijänä kanadalaiselle papparaiselle. Kolmannelle väylälle, joka oli par-3 hän onnistui tekemään 14 lyöntiä. Siitä se sitten lähti menemään pieleen ja koko kierroksen loppusaldo oli hänellä 146 lyöntiä, (hcp-kategoriassa 12-16). Pappa oli vain hyväntuulinen ja totesi :” En tullut tänne voittamaan!”

Lisätietoja: www.clubetap.com

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (10 kpl)