Ajatus brittien (Great Britain & Ireland) ja Yhdysvaltojen välisestä golfottelusta syntyi jo keväällä 1921 kun amerikkalainen liikemies Sylvanus P.Jermain alkoi kerätä rahaa lähettääkseen maansa parhaat pelaajat Skotlantiin. Matkan perimmäinen tarkoitus oli saada ensimmäinen amerikkalaisvoittaja, siihen mennessä jo 60 kertaa pelattuun The Open -turnaukseen.
Myrskyävän Atlantin ylitys vaati tuolloin aina viikon parin toipumisjakson ennen kuin kunnon golf olisi mahdollista. Taudin nimi oli ”Atlantic legs” eli pelaajat ”keinuivat” vielä päiväkausia jo kuivalle maalle saavuttuaan. Tähän luppoaikaan sovitettiin sitten leikkimieliseksi tarkoitettu ystävyysottelu parhaita brittejä vastaan, joka käytiin juuri valmistuneella skotlantilaisella kentällä nimeltä Kings Course. Se sijaitsee kuulun Gleneagles -hotellin alueella, jossa muuten, melkein sata vuotta (2014) myöhemmin pelattiin Ryder Cup -ottelu numero 40.
Nimekäs brittijoukkue oli ottelussa ylivoimainen ja Atlantin pehmittävät jenkit hävisivät, 6.6.1921 käydyn ottelun, numeroin 10,5 – 4,5. USA:n joukkueen toinen tavoite sen sijaan toteutui, kun Jock Hutchison vei ensimmäisenä jenkkinä The Open’in nimiinsä.
Vielä toinen epävirallinen ottelu tarvittiin ennen kuin englantilaisen siemenkauppiaan Samuel Ryderin lahjoittamasta kultaisesta pokaalista alettiin tosissaan pelata. Ensimmäinen virallinen ottelu käytiin Worcesterin kentällä lähellä Bostonin kaupunkia ja siellä kotijoukkue USA vei sen nimiinsä luvuin 9,5 – 2,5. Sitten alkoi jakso, jolloin aina kotona pelannut joukkue voitti ja tätä menoa kesti vuoteen 1937, jolloin USA pieksi britit näiden kotikentällä nimeltä Southport & Ainsdale, luvuin 7–5.
Ottelut käynnistyivät sotavuosien jälkeen vuonna 1947 ja tästä alkoi jenkkien pitkä voittoputki. Ylivoima alkoi olla sitä luokkaa, että koko ottelun tulevaisuus alkoi olla vaakalaudalla ja esim. jenkkien oli vaikea saada parhaita pelaajia mukaan. Tämän melkein 40 -vuotta kestäneen jakson aikana britit voittivat vain kerran (Lindrick 1957) ja ylsivät tasapeliin myös kerran. (Royal Birkdale 1969)
Uusi aika ottelun historiassa alkoi, kun USA:n vastapuoleksi asettui vuonna 1979 koko Eurooppa. Ottelut muuttuivat heti tasaisemmiksi, mutta ensimmäistä voittoa saatiin silti odottaa vuoteen 1985, jolloin Tony Jacklinin johtama Eurooppa löi jenkit Belfryn kentällä 16,5 – 11,5.
Varsinaisen piristysruiskeen koko ottelusarja sai kaksi vuotta myöhemmin, kun Eurooppa ylsi ensimmäiseen vierasvoittoon. USA:n joukkueen kapteenin Jack Nicklausin kotikentällä (Muirfield Village) saavutettu voitto sai vihdoin myös jenkit havahtumaan tämän ottelun olemassaolosta. Tästä yksittäisestä tapahtumasta alkoi sellainen nousukiito, että se on nostanut tämän, vaatimattomasti alkaneen tapahtuman, yhdeksi maailman seuratuimmista urheiluspektaakkeleista.
Järjestyksessä 42 Ryder Cup alkaa tulevana perjantaina ja se pelataan nyt toisen kerran Manner-Euroopan puolella. Vuonna 1997 oltiin Espanjan Valderamassa, mutta nyt ottelu käydään Pariisissa kentällä, jonka suunnittelussa luonnonkatsomoineen on jo huomioitu tällaisen megatapahtuman vaatimukset. Tilaisuus on jo aikaa sitten loppuunmyyty ja ottelua on viikkotolkulla hehkutettu ja varmasti vähän liikaakin, onhan tässä edelleen kysymys vain ystävyysottelusta.
Tapahtuma on viime vuosina alkanut riehakkuudessaan muistuttaa enemmän jotain suurta rock-festivaalia kuin arvokasta golfottelua. Juhlatuulella oleva yleisö riehaantunee taas kerran häiritsemään ”vastustajien” suorituksia ja naureskelemaan näiden epäonnistumisille eli käyttäytymään – ainakin tällaisen vanhan harrastajan mielestä – hyvin huonosti. Ehkäpä sen juuri ja juuri kestää, mutta vain tässä ottelussa.
Vaikka yleisö jakaantuu varmasti kahtia, eivät pelaajat sitä tee, koska he ovat jo pitkään olleet keskenään hyviä ystäviä. Suurin osa molempien joukkueiden jäsenistä nimittäin, sekä asuu, että harjoittelee samoilla seuduilla Floridassa. Heidän suhteen Samuel Ryderin toivomus kansojen välisen ystävyyden kehittämisestä toteutuu koko ajan.
Miten ottelussa tulee sitten käymään? USA voitti kaksi vuotta sitten omalla maaperällään Minnesotan Hazeltinessa, mutta onko nyt meidän vuoromme? Paperilla vieraat näyttävät vahvemmilta, mutta yhden kierroksen reikäpeleissä voi, näin tasaisten pelaajien kysymyksessä ollen, sattua mitä tahansa. Reikäpeli poikkeaa yllättävän paljon siitä vähän pitkäveteisestä lyöntipelistä, jota pelaajat yleensä puurtavat viikosta toiseen. Hyvä esimerkki siitä nähtiin tänä kesänä amatööripuolella. Suomen miehet voittivat joukkueena riemukkaasti Euroopan mestaruuden ja siinä loppusijoitukset ratkottiin reikäpeleinä. Muutamaa viikkoa myöhemmin samat kaverit sijoittuivat lyöntipelinä käydyissä lajin MM-kisoissa sijalle 37, edellään mm. 20 eurooppalaista joukkuetta.
Eipä sillä ole loppujen lopuksi kovin suurta väliä, miten ottelussa tulee tälläkään kertaa käymään. Loistavia suorituksia on tarjolla meille kaikille, jotka jaksamme istua television äärellä (Viasat Golf) kolme päivää – aamusta iltaan.
