Tilander tuulettaa |
24.11.2018

Suomen ensimmäisen golfboomin tekijä on poissa

Veikko Puhakka eli pitkään niin kuin useimmat golfarit, poistuen joukostamme lokakuussa komeaan 95-vuoden ikään ehtineenä. Veikko Puhakka aloitti golfuransa Kokkolassa, jossa hän oli perustamassa Kokkolan Golfia alkuvuodesta 1957 ja vain muutama viikko myöhemmin kokkolalaiset olivatkin – yhtenä neljästä – perustamassa Suomen Golfliittoa. Kaksi vuotta myöhemmin Puhakka muutti Lahteen, jossa kukaan ei vielä tiennyt golfista mitään, alkaen puuhata sinne niin golfseuraa kuin ensimmäistä kenttääkin. Mainio kentän paikka löytyi Hollolan Hälvälän kylästä, johon oli sodan aikana rakennettu pieni lentokenttä armeijan käyttöön, mutta jota se ei enää tarvinnut. Kentän kanervikkoon tehtiin talkootyönä pikavauhtia 9-reiän golfkenttä, joka palveli lahtelaisia vuosina 1959 -1966. Kentällä oli hiekkagreenit, mutta se ei paljon tahtia haitannut. Lahden Golf maksoi alueesta Suomen Armeijalle 200 silloisen markan vuosivuokraa eli pelaaminen oli täysin ilmaista. Puhakka toimi perustamansa seuran puheenjohtajana 2-vuotta, mutta jatkoi sitten taas matkaansa, nyt Helsingin seudulle.

Helsingissä häntä alkoi kismittää se, kun kaupungin ainoalle kentälle Taliin ei päässyt pelaamaan kuin lähinnä seuran omat jäsenet. Helsingin Golfklubissa oli tuolloin sellainen käytäntö, että vieraspelaajia hyväksyttiin vain kauempaa Suomesta tai ulkomailta. Helsingissä tai sen ympäristökunnissa mahdollisesti asuvilla muilla golfareilla ei ollut kentälle mitään asiaa. Näin alkoi Veikko Puhakan päässä kyteä ajatus seudun toisesta kentästä, joka monien vaiheiden jälkeen saatiin vauhtiin vuonna 1965. Uuden seuran nimi, Suur-Helsingin Golf, herätti vähän ärtymystä maan vanhimmassa seurassa, mutta se oli varmasti tarkoituskin.

Suomen Golfliittoa, oman toimensa ohella, 60-luvun alkuvuosina pyörittänyt Taavi Pohjanpalo, noteerasi Veikko Puhakan kyvyt tehden hänestä jonkinlaisen lähettiläänsä levittämään golfin ilosanomaa muuallekin Suomeen. Yhden tällaisen retken aikana Veikko Puhakka sai kotkalaiset innostumaan asiasta ja näin sai alkunsa edelleenkin virkeästi toimiva Kymen Golf.

Kun maassa oli tuossa vaiheessa vielä vajaat 10 golfseuraa ja kun yksi ja ainoa mies oli niistä melkein puolet alkuun avittanut, on tätä suurta idealistia varmasti syytä nyt vähän muistella.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.