16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Päätoureilla rahaa jää ”ynnämuillekin”

Nykyään on, jostain minulle käsittämättömästä syystä, tehty vähän vaikeammaksi selvittää mitä ammattilaiset voittavat kussakin kilpailussa. Kun kuitenkin rahasta pelataan, niin totta kai siitä pitäisi puhua. Perinteelliset urheilulliset arvot tulevat mielestäni enemmän kysymykseen vain sellaisten tapahtumien yhteydessä – kuten vaikkapa majorit – joissa kaikki haluavat pelata sai niistä rahaa tai ei.

Kumulatiivinen ”Race to Dubai” -tilastokin on muutettu, USA:n FedExCupin tapaan, jonkinlaiseksi pistelaskusysteemiksi, joka ei monellekaan avaudu. Ehkä ET:n päälliköt ovat vain päättäneet, että rahasta puhuminen on liian rahvaanomaista.

Viime viikonvaihteen Dubain kisassa kaikki neljä mukana ollutta suomalaista selvisivät cut’ista läpi ja, kisan jossain vaiheessa, hätyyttelivät jopa kärkitiloja. Viimeinen kierros oli heiltä keskimäärin vähän vaatimaton ja sijoitukset valahtivat selvästi alaspäin, mutta rahaa tuli silti ihan mukavasti. Vaikka tämä Dubain kisa oli palkintosummiltaan vain tuollaista keskitasoa, voitti Kalle Samooja 16. sijallaan 37 802 euroa, Tapio Pulkkanen (20.) 32 800, Kim Koivu ja Mikko Korhonen (T38) 17 436.

Tietysti nuo ovat bruttosummia, joista pitää aina vähentää caddien ja agentin palkkiot ja tietenkin suurehkot matkakulut. Tärkeätä on kuitenkin selvitä viikonlopun peleihin sillä, jos et niihin pääse, pysyvät kulusi aina ennallaan vaikka tili jää tulematta.

Tätä kirjoitettaessa pelaajat ovat siirtyneet aivan uuteen paikkaan Saudi-Arabiaan, josta tuli jo hämmästyttävästi 48. maa, jossa European Tour vierailee. Aika iso luku kun muistaa, ettei unionissammekaan ole vielä kuin 28 jäsenmaata.

Tämän viikon pelaajalistaa selatessa ei voi välttyä ajatukselta, että järjestäjät ovat käyttäneet paljon rahaa – jo ennen palkintojenjakoa – varmistaakseen maailman parhaiden pelaajien paikalla olon. En nimittäin keksi yhtäkään kunnon syytä sille, että he ovat vaivautuneet tähän aivan uuteen kilpailuun, ja kuulemma vielä vähän keskeneräisiin puitteisiin. Näitä starttirahoja paheksuttiin takavuosina suuresti, mutta nyt niistä korkeintaan vähän vain kuiskitaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)