16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Organisoitua huijausta?

Jo silloin, hyvin kauan sitten kun löysin tämän kiehtovan pallopelin, opin lauseen mittaisen ohjeen jota noudattamalla pääsin sääntömielessä jo aika pitkälle. ”Pelaa pallo paikaltaan ja kenttä sellaisena kuin se eteesi avautuu.” (Play the course as you find it and the ball, as it lies.) Seuraan edelleen huippugolfia viimeistellyiltä kentiltä maailman eri toureilta, useimmiten nykyään tv:n välityksellä, mutta joskus myös paikan päällä ja olen joutunut lähes säännönmukaisesti pettymään siihen, että mestarit saavat koko ajan nostaa, putsata ja asettaa pallonsa. Carnoustiessa heinäkuussa pelattu The Open taisi olla viimeinen kisa jossa palloon ei saanut rangaistuksetta kajota. Siinä kilpailussa ei sitä ole muuten koskaan saanutkaan tehdä, eikä tulla saamaan.

Syyksi tähän siirtosääntöön näyttää hyvin riittävän se, että kisaviikolla on jonain päivänä vähän sadellut, kenttä vähän pehmeä ja palloon on – voi kauhistus – tarttunut jotain. Näyttää siltä, että Tourien silmäntekeviäkin tämä lähes tavaksi tullut käytäntö hävettää sen verran, että tv-lähetyksen ohjaaja on ohjeistettu välttämään tämän ”tupsuttelun” näyttämistä

Sama kurja käytäntö näytti olevan käytössä myös Vierumäen Challenge Tourin osakilpailussa. Siis kentällä joka on perustettu kovalle hiekkapohjaiselle maaperälle ja jonka pehmittämiseen eivät rankatkaan sateet pysty. Vai onko niin, että siirtosäännön käyttöönottoon riittää nyt jo pelkkä laiha ruohonkasvu?

Hyvin rumalta tämä kaikki ainakin tällaisen vanhemman golfarin silmissä näyttää. Golf on aina poikennut muista urheilulajeista siinä, että sen olemukseen kuuluu ns. onnen elementti ja kaikenlaiset yritykset sen seikan eliminoimiseksi pitäisivät olla tuhoon tuomittuja. Ystäväni Seppo Palminen kirjoitti jo ensimmäisessä Buddha-kirjassaan aiheesta näin: ”Jos olet tullut hakemaan golfkentältä oikeudenmukaisuutta, olet tullut väärään paikkaan.” Ei siis kukaan, oli hän sitten millainen huippuosaaja tahansa, voi aina edellyttää, että pallo makaa hyvin vaikka se on aivan keskellä väylää.

Aika ajoin keskustellaan siitä pitäisikö ammattilaisilla ja amatööreillä olla eri säännöt. Aina on kuitenkin tultu siihen päätelmään, että yleisön suuri kiinnostus ammattilaispelejä kohtaan pysyy korkeana vain siksi, että he pelaavat täsmälleen samoilla säännöillä. Yllä kuvaamani ammattilaisten nykykäytäntö puhuu kuitenkin muuta ja toivoisinkin, että suurten kisojen järjestäjät voisivat mitä pikimmin ja yhteistuumin perua tämän, lähes järjestelmälliseksi muodostuneen organisoidun huijauksen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)