16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Naisgolfia Korean komennossa

Joskus alkukesästä panin merkille tyylikkäästi svingaavan 23-vuotiaan korealaisnaisen nimeltä Sung Hyun Park ja kirjoitin muistiin hänen nimensäkin, jotta sen jatkossa muistaisin ja koska hän näytti ilmiselvästi siltä, että hänestä kuullaan vielä. Viime yönä hän vei nimiinsä US. Openin, naisten vanhimman ja tärkeimmän kilpailun, joka käytiin Donald Trumpin omistamalla kentällä nimeltä Bedminster, vastapäätä New Yorkin Manhattania, Hudson joen takana New Jerseyn puolella.

Korealaiset olivat, taas kerran, häkellyttävän ylivoimaisia ja heitä oli kympin sakissa peräti 8 kappaletta. Muut kaksi olivat jaetulle viidennelle sijalle selvinneet Espanjan Carlota Ciganda ja aina iloinen ja kisaa pitkään johtanut Kiinan Shanshan Feng.

Sung Hyun Park on korealaiseksi pitkähkö nainen ja poikkeuksellisen hiljaisen, ujon ja melkeinpä uneliaan oloinen. Voiton ratkettua levisi pieni hymyn häive hetkeksi hänen kasvoilleen, eikä minkäänlaisesta tuulettamisesta ollut puhettakaan. Matkalla kortin luovuttamiseen hän tervehti, kättään nostamalla, klubin ikkunan takana viittoillutta, punainen kampanjalakki päässään seisonutta kentän omistajaa.

Vasta aivan vähän USA:ssa pelannut Park ei näytä osaavan maan kieltä vielä olleenkaan ja voittajan TV-haastattelussa hän tarvitsi tulkin avukseen. Tämä seikka toi mieleeni ne ajat kun eräs takavuosien LPGA:n komissaari oli sitä mieltä, että korealaistyttöjen on opeteltava englannin kieli, ennen kuin he pääsevät mukaan Tourille.

Eilen päättynyt kilpailu toi esiin myös toisen mielenkiintoisen pelaajan, eli vielä amatöörien kirjoissa olevan 17-vuotiaan, hammasraudat suussa pelanneen korealaistytön nimeltä, Hye Jin Choi. Hän jopa johti kilpailua viimeisen kierroksen puolen välin paikkeilla, mutta kohtalokas veteen lyönti kilvan loppumetreillä pudotti hänet kakkoseksi. Hänen pelinsä on niin silmiä hivelevän kaunista ja tehokasta, ettei voi muuta kuin ihmetellä, miten paljon näitä Koreassa aina vaan riittää.

Bedminsterin kenttä sopii hyvin tällaiseen tapahtumaan, jossa jyvät on tarkoitus erottaa akanoista. Tavallisella golfarilla ei näin vaikealla kentällä voi koskaan olla kovinkaan hauskaa, mutta siitäkös omistaja vähät välittää. Tällähän on tuskin tarkoitus tienata mitään vaan se on hänelle vain yksi näyttävä käyntikortti, monien muiden samanlaisten joukossa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)