Tilander tuulettaa |
17.7.2018

Jean Van de Velde ei unohdu

Tällä viikolla alkava järjestyksessä 147. Open pelataan yhdellä häijyimmistä kentistä maan päällä. Tämä kenttä, nimeltään Carnoustie, oli varmasti vaikeimmillaan, kun Open palasi sinne 24 vuoden tauon jälkeen vuonna 1999. Kenttää viimeistelemään oli jo edellisvuonna palkattu John Philp -niminen greenkeeper, joka pistikin sen sellaiseen kuntoon, että pelimiehet tuntevat vieläkin puistatuksia sitä muistellessaan. Karheikkojen oli annettu kasvaa tuuheiksi, yli puolimetrisiksi ja ne alkoivat heti kapeiden väylien reunasta. Mikään ihme ei siis ollut se, että voitto vietiin sinä vuonna tuloksella +6.

Tässä jutussa halusin kuitenkin vielä kerrata sen mitä siellä tapahtui suhteellisen tuntemattomalle ranskalaiselle herrasmiehelle nimeltään Jean Van de Velde, joka viimeisellä tiiauspaikalla ja viimeisessä ryhmässä pelaten oli jo reilun tuntuisessa kolmen lyönnin johdossa. Muistan kun olimme TV-Nelosen studiossa yhdessä Asko Arkkolan kanssa, kommentoimassa kisaa ja hehkutimme kuinka Ranska saa vihdoin toisen major-voittajan. Ensimmäinen oli kauan sitten, eli vuonna 1907 voittanut Arnaud Massy.

Hämmästyimme hieman Van de Velden mailanvalintaa, joka oli draiveri, mutta ranskalainen halusi tulla maaliin liput liehuen, olihan etumatka sentään reilu. Draivi aukesi pahan näköisesti oikealle ja aina 17. väylälle, mutta pysyi onnekkaasti kuivana. Matkaa viheriölle oli jäljellä vielä parisataa metriä.

Sitten seurasi lyönti jota voi luonnehtia yhdeksi lajin historian epäonnisimmaksi. Pallo ajautui viheriön oikealle puolelle pystytetyn katsomon etuosaan ja kimmahtaa siitä, korkeassa kaaressa suoraan taaksepäin, yli Barry Burn -puron ja tuuheaan polven korkuiseen karheikkoon. Tällaisissa tapauksissa katsomoon menneet pallot jäävät sinne – lähes poikkeuksetta – ja pelaaja saa tiputtaa pallonsa ilman rankkaria DZ-ruutuun. Nyt Van de Veldellä oli edessään todella haastava lyönti. Syvällä heinässä olevaa palloa piti lyödä sen verran, että se selvittää edessä olevan vesiesteen, mutta ei kuitenkaan niin kovaa, että se menee heti viheriön takana alkavaan out’iin.

Jostain syystä hän ei edes harkinnut pelaamista suoraan vasemmalla olevalle väylälle, josta pienen chipin ja kahden putin jälkeen olisi selvinnyt vielä kuudella lyönnillä mestariksi. Kohtalokas kolmas lyönti putoaa, monituhatpäisen yleisön huokaillessa, keskelle ojaa ja kaikkien aikojen katastrofi alkaa kypsyä.

Ojassa on juuri sillä hetkellä niin vähän vettä, että ranskalainen päätti riisua kenkänsä ja sukkansa ja housun puntit ylös käärien jatkaa sieltä. Maailmalle alkaa saman tien levitä kuvia keskellä vesiestettä seisovasta ranskalaisesta, joka jaksaa vielä hymyillä. Ojaan tulvi yhtäkkiä lisää vettä, pallo peittyi kokonaan ja Van de Velde päätti sittenkin dropata yhdellä rankulla ojan taakse. Siitä hän jatkoi lipun tasalla olevaan bunkkeriin, nosti parin metrin päähän ja pisti putin sisään seitsemännellä lyönnillään. Näin hän päätyi samaan tulokseen kuin paljon aikaisemmin perille tulleet Justin Leonard ja Paul Lawrie.

Neljän reiän uusinnassa Van de Velden takki on niin tyhjä, ettei pelistä tule enää mitään ja mestariksi kruunataan Skotlannin oma poika Paul Lawrie. Ranskalainen otti tappionsa tyynesti ja lentosuukkoja katsomon suuntaan heitellen.

Historian kirjoihin hän jää eittämättä, vaikkei mestaruutta tullutkaan, yhtenä kilpailun tunnetuimpana osanottajana. Yksi viimeisen greenin takana samoihin aikoihin avatun uuden hotellin parhaista suiteista nimettiin myöhemmin syksyllä hänen mukaansa.

Vielä samana syksynä Van de Velden käyttämän putterin valmistaja (SeeMore) vei hänet pelaamaan, vain putterilla varustautuneena, samaa 18. väylää ja parin yrityksen jälkeen hän selvitti reiän kuudella lyönnillä.

Jean Van de Velde ei enää koskaan saanut uutta mahdollisuutta suureen mestaruuteen. Samana vuoden 1999 syksynä hänet valittiin Euroopan joukkueeseen Ryder Cupiin, jossa kapteeni Mark James peluutti häntä vain yhden single-ottelun verran.

Tämän vuoden Carnoustie on kovasti erilainen kuin vaikkapa vuonna 1999. Kuivuus on pitänyt karheikot kohtuullisina ja kovettanut väylät kivikoviksi. Vettä on riittänyt vain viheriöille, jotka ovat nyt linkseille epätyypillisen pehmeät. Tuntuu siltä, että kentän häijyn maineen voivat tällä kertaa pelastaa vain kunnon tuulet.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.