Tilander tuulettaa |
2.10.2018

Golfviihdettä koko rahalla!

On se ihmeellistä, kuinka tästä, pääasiassa keski-ikäisten ja vanhempien ihmisten harrastamasta terveellisestä pallopelistä voidaan aikaansaada sellainen jännittävä näytelmä minkä koimme Pariisissa viime viikonvaihteessa. Olen joskus kirjoittanut, että ammattilaisten kilpagolf on itse asiassa viihdettä jota me kymmenet miljoonat harrastajat aika ajoin – tavalla tai toisella – iloksemme kustannamme, sillä ilman meitä, ei varmasti olisi heitäkään. Tämänkertaista, yli 600 miljoonaan talouteen televisioidun tapahtuman tasoista viihdettä, eivät parhaimmatkaan käsikirjoittajat pysty luomaan.

Se, että kahden ensimmäisen päivän nelipallo ja foursome -pelit luovat usein tukevan pohjan Euroopan voitolle johtuu ymmärtääkseni siitä, että pelaajamme näyttävät viihtyvän kovin hyvin keskenään siitäkin huolimatta, että heitä oli tälläkin kertaa joukkueessa jopa kuudesta eri maasta. Tämä ei, pelkästään yhtä ja samaa maata edustavilta jenkeiltä, näytä oikein koskaan onnistuvan. Maailman rankingin perusteella he olivat taas suosikkeja, mutta niillä sijoituksilla näyttää olevan aika vähän merkitystä, kun pelataan yhden kierroksen reikäpelejä.

Eurooppaa auttoi paljon, että he tunsivat todella haastavan, Robert Von Haggen kolmisenkymmentä vuotta sitten suunnitteleman kisakentän paljon vieraitaan paremmin ja kapteeni Thomas Björnin ohjeet väylien kaventamisesta pitivät pitkälyöntiset vastustajamme hyvin kurissa, eikä draiveriin juurikaan koskettu. Myös greeninopeudet pidettiin eurooppalaisia suosivina suhteellisen hitaina eli 10:ssä (3.0) Stimpissä. Näin vaikea kenttä sopii hyvin tämän tasoiseen otteluun, mutta tavalliset amatöörit – joitain masokisteja lukuun ottamatta – siellä tuskin viihtyisivät. USA:n joukkueen paras pelaaja Justin Thomas oli muuten joukkueensa ainoa pelaaja, joka oli mukana tällä kentällä kesällä pelatuissa Ranskan avoimissa.

Pari viikkoa sitten juhlittiin Tiger Woodsin näyttävää paluuta voittajien joukkoon, mutta Pariisissa hän epäonnistui surkeasti häviten kaikki neljä otteluaan. Hän ei ole koskaan näyttänyt näissä otteluissa oikein viihtyvän, eikä kysymys varmastikaan ole pelimuodosta, sillä hän saavutti aikanaan lukuisat amatöörivoittonsa juuri reikäpeleissä. 24 -vuotta sitten hän, 18-vuotiaana nuorukaisena, pelasi muuten USA:n joukkueessa juuri tällä samalla kentällä. Kysymyksessä tuolloin oli Eisenhower Trophy eli amatöörien MM-kilpailut vuonna 1994.

Saa nähdä perustaako hävinnyt osapuoli taas kriisiryhmän niin kuin se teki vuonna 2014, hävittyään kolmannen kerran putkeen. Se edustaisi mielestäni – taas kerran – todella tosikkomaista suhtautumista tähän perinteiseen ystävyysotteluun

Varmaa on, että saamme kahden vuoden päästä vastaamme kiukkuisen ja ilmeisesti Steve Strickerin johtaman USA:n joukkueen. Silloin peli käydään kentällä nimeltä Whistling Straits, jonka muistamme mm. siitä, että siellä on 2000-luvulla oteltu PGA-mestaruudesta jo kolmesti. (Vijay Singh 2005, Martin Kaymer 2010 ja Jason Day 2015) Kenttä on aivan Michigan-järven äärellä Wisconsinin osavaltiossa.

Eurooppaan ottelu tulee takaisin vasta 4 vuoden päästä ja silloin ollaan vielä Pariisiakin vanhemmassa kaupungissa, Roomassa. Kilpailun oikeudet omistava taho (European Tour 90% ja British PGA 10%) ovat onnistuneet myymään tapahtuman hyvään hintaan ns. ikuiselle kaupungille. Kentäksi on valittu Marco Simone Golf & Country Club, josta tuskin löytyy sellaisia huolella muotoiltuja katsomopenkereitä kuin mitä Pariisin Le Golf National nyt tarjosi.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.