Tilander tuulettaa |
17.11.2018

Golfarin hiilijalanjälki

Suomen Urheilulehdessä oli viime viikolla mielenkiintoinen artikkeli urheilijoiden hiilijalanjäljestä, jossa jutun yksi päätelmä oli, että varsinkin huippu-urheilu tekee tässä suhteessa ”pahaa” jälkeä. Varsinkin kaikki paremmat urheilijat, joille eivät enää piirikunnalliset kilvoittelut riitä, matkustelevat melkein säännöllisesti sinne tänne ja useimmiten aina lentäen.

Urheilijoiden eniten ilmastoa kuormittavia suurtapahtumia ovat varmasti olympialaiset ja jalkapallon MM-kisat, mutta esimerkiksi formulasirkus nostetaan tässä yhteydessä helposti myös tikun nokkaan. Hämmästyin kun kuulin, että heillä on koko ajan käytössään kuusi isoa jumbojettiä, joilla kalustoa roudataan vauhdilla maapallon eri puolille. Näiden jumbojen sanotaan lentävän yhden vuoden aikana yhteensä samanmittaisen matkan kuin kuussa käyneet astronautit aikanaan. Jääkiekosta voidaan esimerkiksi nostaa vaikkapa NHL-joukkue Florida Panthers, jonka kerrotaan, pelkästään runkosarjan aikana, lentävän melkein 80 000 kilometriä.

Paljon puhtoisempia emme me golfarit suinkaan ole. Hyväksi esimerkiksi voidaan ottaa vaikkapa European Tourin neljä viimeistä osakilpailua. Ensin matkustettiin vajaan kuukauden sisällä Kiinan Shanghaihin ja sieltä Turkin Belekiin, sitten Etelä-Afrikan Sun Cityyn ja lopulta Arabiemiraattien Dubaihin, jossa tämänvuotinen kiertue, 47 osakilpailun jälkeen, ensi sunnuntaina vihdoin päättyy.

Tavallisista golfareista pahimpia ovat helposti kaikki me ”bongarit,” joille kotikenttä ei ole riittänyt enää aikoihin. Myös meillä, jotka varsinkin talvikuukausien aikana vähän väliä pistäydymme lyhyillä viikon mittaisilla etelän pelimatkoilla, saattaa omatunto alkaa pian kolkuttaa.

Viimeaikojen korostunut ilmastohuoli saattaa lopulta johtaa siihen, että kaikki tiedostavat golfarit alkavat suosia taas kotikenttäänsä ja muille kentille matkataan mieluummin yhteisellä bussilla vaikkapa seuraotteluun. Näyttää myös siltä, että ystäväni ja yli tuhannen kentän superbongarit Pekka Gunther ja Esa Mäkinen saavat pitää ennätyksensä vielä pitkälle tulevaisuuteen, koska bongareita tullaan tuskin jatkossa pelkästään ihaillen seuraamaan.

Kommentit

Lassilla hyvä pointti kyllähän golfmatkoja lentäen tarjotaan golfinpelaajille runsaasti. No matkaahan ilmastohuolestuneet Balillekin joogaleireille. Mutta mites toi oman auton käyttö kun menee pelaamaan kotikentälle? Vastaako kanarian reissu flygarilla 150 krt kotikentälle edestakaista ajoa keskim. vai miten on? Tehkääpä juttu siitä arvon liiton julkaisua toimittavat henkilöt.

Ei vaalien alla edes kukaan poliitikko uskalla puhua mitään lomalaisten tai golffarien lentämisen saastuttamisesta. Se olisi kuin itsemurhan tekisi. Puhutaan vain kenttien ympäristöystävällisestä hoidosta. Sen pitäisi riittää.

Eipä taida Lassi kuitenkaan lopettaa suosittujen golffarimatkojensa vetämistä, niin kuin en minäkään niihin ja muihin golflomamatkoihin osallistumistani. Tosin olen vähentänyt ne eri syistä alle puoleen takavuosien hurlumheistä.

Harzalle sanoisin, että sinun laillasi ajattelevat tekevät turhaksi koko ilmastotalkoot. Sinä tai joku muu ei todellakaan yksin vaikuta lentojen määrään, mutta kun kaikki golffarit ja muut lennolle osallistuvat vähentävät lentomatkojaan, niin moni kone pysyy maassa. Sillä on jo vaikutusta. Millä hitolla ilmastovaastuullisen käyttäytymismallin saa uppoamaan ihmisten kaaliin? Ehkä nuoriso oppii näyttämään esimerkkiä.

Ennen kuin omatunto alkaa enemmän kolkuttaa hiilijalanjäljen osalta niin miettisin myös sitä, että jäisivätkö nuo lennot kokonaan lentämättä jos en itse lähtisi itse liikenteeseen. Formuloiden ja muiden ammattiurheilijoiden joukkueiden yksityiskoneet ehkä jäisivät maihin, mutta jos lennän golflomalleni reittikoneella tai vaikkapa loma-charterilla muiden mukana niin lento ko. kohteeseen lennettäisiin minusta riippumatta. Muutama golfari siellä muiden työ- ja huvimatkaajien joukossa tuskin paljoa lisää saastuttaa. Ennemminkin ovat vaan jakamassa jo muutenkin aiheutuvaa saastutuskuormaa…. jos kukaan ei lennä/matkusta mihinkään niin silläkö maailma pelastuisi, tuskinpa?

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.