Kesä on mennyt hyvin pitkälti harjoitellessa. Kävin Torniossa vanhempieni luona ja saimmekin lähes koko perheen koolle, kun veljeni tuli tyttöystävänsä kanssa Ruotsista käymään.
Niklaksen tyttöystävä muuttui itseasiassa Tornion reissun aikana kihlatuksi. Pikkusisko on muutenkin aina viikonloput Torniossa, kun opiskelee Oulussa lääkäriksi. Oikea kesäloma ei tule kuuloonkaan, mutta treenien jälkeen olen kyllä yrittänyt tehdä kesäisiä juttuja.
Mansikoita, jäätelöä, piknikiä ulkona, talviturkinheittoa ja yhtenä iltana jopa Linnanmäki. Aurinkoa en ole ottanut kertaakaan ja rusketusrajoistani tulee kommenttia niin sosiaalisessa mediassa, kuin lasten suusta lähikaupassakin.. Kaikki vapaa-aikakin on oikeastaan tullut vietettyä toisten golfareiden kanssa.
Olen pelannut tähän mennessä seitsemän Euroopan kiertueen kisaa ja kaksi sen haastaja kiertueen kilpailua. En ole ollut kauhen tyytyväinen viimeisen kuuden viikon tuloksiini, mutta silti peli on tuntunut todella hyvältä.
Siksi varmaan olenkin ollut pettynyt. Lyön hyvin ja greeniosumia on koko ajan hyvä määrä, joten eväät tuloksen tekoon on, mutta jotain puuttuu silti. Todennäköisesti yritän niin kovasti tehdä kaiken täydellisesti, että putti menee väkinäiseksi.
Kolmessa viimeisimmässä kisassa tulos on kaatunut triploihin ja tupliin, jotka korttiin on merkattu epäonnistuneiden avauslyöntien jälkeen. Teeltä pelaaminen on aina ollut vahvuuteni, joten huonot lyönnit ovat nyt tulleet aivan puskista ja usein myös päätyneet sinne.
Viime viikolla olin kierrosta -2 erittäin varmalla pelillä, kunnes avaus hybridillä lipsahti rotkoon ja varapallo oli mennyt väylän puhki puun juureen. Keräsin siitä vielä itseni, mutta loppurei’illä otin väärän mailan teeltä, päädyin bunkerin lippaan ja siitä lyödessä pallo kimposi itseeni.
Sen jälkeen oli aika avuton olo. Toisena päivänä peli oli edelleenkin hyvää ja varmaa, mutta putit löytyivät aina kupin reunalta.
Paljon hyvääkin kentällä on tapahtunut. Tein esim. Englannissa yhteen kierrokseen kaksi eaglea ensimmäistä kertaa elämässäni. Pelasin siinä kisassa myös viimeiset viisi reikää -5.
Seuraava kilpailuni on täällä Suomessa kotikentälläni. Pelaamme LETAS osakilpailun Hill Sidessä ( 28.8-30.8) En ole ikinä pelannut iso kilpailua kotiareenalla, joten odotan kisaa innolla.
Kaikki Suomen naisammattilaiset ovat mukana Mineaa lukuunottamatta.
Linda Henriksson saa kotikentälleen Hill Sideen kirittäjäkseen mm. Noora Tammisen. Kuva kauden ensimmäiseltä kisamatkalta Australiasta.
Viikko sen jälkeen pelaamme Eurooppa Touria Vasatorpissa, mikä on 45minuuttia Halmstadista, eli kaupungista missä ennen asuin. Pelasin kisan viime vuonnakin, joten kenttä on tuttu. Tuntuu kuin pelaisin kaksi kotikisaa putkeen..
Seuraavassa muutamia poimintoja, parhaita väyliä Valley-kentältä. Toivottavasti mahdollisimman moni teistä löytäisi viikonloppuna tiensä Vihdin Jokikuntaan.
Kotiyleisön kannustus lämmittää aina mieltä.
). Toivottavasti mahdollisimman moni tulee seuraamaan kilpailua Vihtiin!
Tässä muutamia reikiä, mitkä minusta ovat Hill Siden Valley-kentällä erityisiä.
1. väylä:
Valley-kenttä alkaa pitkällä par 3 väylällä, missä on todella suuri korkeusero. Matkaa lipulle on n. 185m ja pallo lyödään alas laaksoon. Greenin oikeaa puolta reunustaa vesieste ja tuuli saattaa vaikuttaa vahvastikin palloon, mitä teeltä tuulensuojasta ei välttämättä huomaa lyöntiin valmistautuessa.
5. väylä:
Tämä on pitkä par 4, missä vastatuuleen olen itsekin lyönyt joskus driven, puukolmosen ja wedgen. Myötätuuleen reikä on hieman lyhyempi, mutta matkaa jää kakkoslyöntiin silti yleensä yli 160 metriä. Lyön pidemmälle kuin useimmat, joten varsinkin lyhytlyöntisille kova väylä! Tämä on yksi pisimpiä reikiä, mitä LETaccessilla olen pelannut.
9. väylä:
Etuysin viimeinen reikä pelataan kovaan ylämäkeen. Avaus on sijoitettava väyläpuulla n. 120 metrin päähän greenistä, jotta lippua pääsee lähestymään tasaiselta alustalta. Tuulella on väylällä iso rooli.
Se puskee mielellään tällä kapealla väylällä joko outtiin päin tai suoraan vastaan. Suurin haaste tällä väylällä on kuitenkin kentän kaltevin greeni, joka kallistaa vahvasti vasemmalle.
13. väylä:
Ehdottomasti birdie-reikä. Väylä on lyhyt par 5, jonka yleensä pääsee vastatuuleenkin kahdella lyönnillä aivan greenin tuntumaan. Edessä on kuitenkin bunkkeri, mikä kerää varmasti monien pelaajien pallot. Viheriö on aika pieni ja kalteva, mutta silti tämä reikä on mielestäni kentän helpoin.
18. väylä:
Vaikeimpia lopetusreikiä, mitä olen pelannut. Olemme ainakin aiempina vuosina pelanneet tämän valkoisilta. Reikä on pitkä, tuuli puhaltaa yleensä vastaan ja greenille on todella kova nousu. Lähestyin viime vuonna puukolmosta ja pitkää rautaa. Viheriö on kaksitasoinen ja pelaajien on oltava oikealla tasanteella tai muuten on suuri kolmenputin riski.
Greenin oikealla puolella on syvä pieni bunkkeri, mikä on moneen kertaan napannut palloni, vaikka lyönti on näyttänyt koko matkan loistavalta. Hiekkalyönti sieltä on vaikea, oli lippu sitten missä tahansa. Hieno lopetus väylä, missä voi tulla parinkin lyönnin ero! Montaa birdieitä tuskin nähdään.
Mitä muuta…
Etuysillä lyödään yleensä melkein koko ajan pidempää rautaa, mutta takaysillä viheriöitä lähestytään neljä kertaa wedgellä. Avauksille on paljon tilaa joka puolella. Bunkkereita on paljon, mutta ne eivät ole syviä, joten sieltä pääsee lähes ongelmitta lähestymään greeniä. Kenttä on loistavassa kunnossa. Greenit ovat tasaisen hyvät ja nopeat.
Puss och kram,
Linda
Onnea kisaan täältä Kastellista.
Klubitasoisia, kun kerran par:iin pelanneet tytöt on siirtynyt heti sen jälkeen ammattilaisiksi, niin ei paljon kiinnosta!