16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Satu Eckhardt

Täsmäisku Viroon

Kesäkuun lopulla pelasimme Tallink Golf Tourilla Tallinnan EGCC:n sekä Niitväljän kentät. Syyskuussa samalla tourilla vuorossa olivat Pärnun White Beach Golf sekä Pärnu Bay Golf Links.

Tallink Tour oli helppo, mukava ja toimiva konsepti tutustua Viron kenttiin. Ja hinta laatu suhde oli kohdallaan, noin 250€ sisältäen koko paketin. Homma oli varsin vaivatonta, kun ei tarvinnut kun hoitaa itsensä satamaan. Bägit jätettiin bussiin ja seuraavaksi ne löytyivät aina klubitalon edestä kauniissa rivissä.

Kaikki oli hyvin organisoitua ja turhaa luppoaikaa ei jäänyt mihinkään. Ruokailut, majoitukset ja pelaamiset soljuivat ongelmitta. Autoa ei tarvinnut ajella, eikä hotellia etsiä. Pelikaveritkin oli valmiiksi laitettu.

Näissä kisoissa on paljon erikoiskilpailuja ja arpajaisia. Pelipäivinä oli kaikille varattu tuotepaketti palloineen ja energiajuomineen.

Kisamuoto on leppoisa best ball leikatuilla tasoituksilla. Reissussa tapaa uusia golftuttavuuksia ja tunnelma on kaikin puolin rento ja mukava.

Sokerina pohjalla oli viimeisen pelipäivän uutuudenkarhea kisakenttä Pärnu Bay. Vasta pari viikkoa avoinna ollut kenttä hurmasi täysin. Linkskenttä meren rannalla oli todella kaunis ja miellyttävä kokemus.

TempText

Pärnu Baytä on toteutettu kunniahimoisesti ja isolla rahalla. Viimeisenpäälle hiottu kokonaisuus tarvitsee vielä kuitenkin loppusilauksen. Lipputangot mahtipontisen klubirakennuksen edessä sojottivat kaikki kallellaan eri suuntiin. Miestenhuoneen englanninkielisessä kyltissä oli kirjoitusvirhe ja vessoista oli käsipyyhkeet loppuneet.

TempText

Mutta kenttähän on vasta avattu, niin nämä pikkuerheet varmaankin korjataan lopputarkastuksessa. Lähes 100€ greenfee viikonloppuna saattaa olla kuitenkin kova hinta, muuten niin edullisessa Virossa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

    kroisos says:

    Se johtuu siitä että me täällä Suomessa olemme tottuneet pelaamaan LÄHES ilmaiseksi!

    nihilisti says:

    Pallo – onki mukaan kun näkyy olevan paljon vettä! Saattaisi löytyä paljon ”kuluja pienentäviä” , hotellisaippuoiden lisäksi! Siellä vaan prse pystyssä ohituslupia myöntäen kuten eräällä vrs Suomenkin kentällä toimitaan …..

    konsultant says:

    Joo, kyylä noi organisoidut ja johdetut ryhmämatkat on kakista parhaita. On se sitten golf, laskettelu tai lomamatkojen alanyan loma. Ei tarvii lomalla keksii ohjelmaa, pohjanmasn poika tai tyttö vie sua paikasta toiseen tilaa sulle, tapahtumat ja ruoat. Itse ei tarvii valita mitään, se suorittaa, menee ja syö mitä likka on sulle tilannut. Omatoimimatkat ja reityilennot on lomalaille ihan turhia, flybe, ryan air ja turkish airline lomalennot on parasta, tai sitten virolainen tallink tai vastaavat todi turvalliset ja halvat ulkolaisomisteiset yhtiöt. Aivan samaa mieltä blogustin kanssa, ei kotimaista palvelua tai tarjontaa, ulkolaista vain ja kaikii viron kentille 100 euroa per rundi, halpaa muille paitsi sniiduille.