Masters onnistui – taas kerran – valvottamaan vanhaa golfnörttiä oikein kunnolla. Kotisohvalle nukahtaminen olisi tietenkin aivan inhimillistä, mutta kilpailun monet mielenkiintoiset käänteet pitivät unen tehokkaasti loitolla.
On se muuten kumma kuinka tällainen, muutaman sadan jäsenen herraseuran järjestämä tapahtuma onnistuu vuodesta toiseen lyömään mielenkiinnossaan kaikki muut tarkkaan mietityt ja isolla rahalla kuorrutetut kilpailut.
Mastersin valtteja ovat mielestäni ainakin seuraavat asiat: Se on vuoden ensimmäinen major ja kaikkien lajin harrastajien kannalta se ikään kuin avaa uuden golfkauden täällä pohjoisella pallonpuoliskolla. Kilpailu pelataan aina samalla tutulla ja poikkeuksellisen kauniilla kentällä, jonka miljoonat ihmiset tuntevat nyttemmin, reikä reiältä, melkein yhtä hyvin kuin oman kotikenttänsä, vaikkeivät ole koskaan käyneet siellä päinkään. Masters on myös säilyttänyt vähän salamyhkäisen kutsukilpailun maineensa, jossa vain isännät päättävät ketä paikalle halutaan. Kilpailun perustajan, legendaarisen amatöörigolfarin Bobby Jonesin henki tuntuu myös edelleen leijailevan paikalla. Kuukauden perästä pelattava Players Championship kerää osanottajikseen yleensä paljon suuremman ja kattavamman joukon maailman huippuja, mutta sen tapahtuman äärellä on, syystä tai toisesta, paljon vaikeampi pysytellä hereillä.
Kolmen kierroksen ajan näytti siltä, että Rory McIlroy, nuori mies Pohjois Irlannin Belfastista, vie tittelin nimiinsä, mutta hänen viimeisen kierroksen ”murenemistansa” oli sydäntä särkevää katsella. Hänen epävarmuutensa huipentui reikään 10, jossa draivi meni sellaisen talon pihaan, jota kukaan TV-katsoja ei ollut koskaan tiennyt siellä olevankaan. Viimeisen kierroksen koettelemukset jättivät 21-vuotiaan sieluun varmasti sellaisen ”lommon,” josta on vaikeata kokonaan toipua.
Koska en pidä pitkiä, leukaan saakka ulottuvia puttereita lajiin kuuluvina, olin jo hetken aikaa huolissani, että Australian Adam Scott veisi kaikkien aikojen ensimmäisen majorin, sellaisella varustautuneena. Vijay Singh ja Angel Cabrera taisivat kyllä käyttää joissain major-voitoissaan paljon lyhyempää ns. napaputteria, joka ei tietenkään näytä aivan yhtä pahalta.
Etelä Afrikan Charl Schwartzel ei varmastikaan ollut kenenkään suosikki voittajaksi. Hän aloitti viimeisen kierroksensa kahdella pitkällä onnenkantamoisella, mutta lopetti sen todellisen mestarin ottein neljällä peräkkäisellä ”birkulla.” Australia rynnisti lopussa kolmen miehen voimin, mutta maan ensimmäinen Masters titteli jäi edelleen vain haaveeksi. Muita majoreita heillä on peräti 15 kappaletta.
Tiger Woods näytti aika ajoin heräävän henkiin ja kasireiän eaglen jälkeen olin jo melkein varma hänen voitostaan, mutta sitten putit vain lakkasivat uppoamasta. Takavuosien Tiger pisti, niin kuin jotkut vielä muistavat, kaikki putit sisään.
Seuraavan kerran valvon golfin merkeissä kun U.S.Open ratkaistaan Juhannuksen alla hyvin privaatilla kentällä (Congressional) maan pääkaupungissa. Siellä oltiin viimeksi vuonna 1997 jolloin voittajaksi selvisi myös Etelä Afrikan mies, Ernie Els ja kakkoseksi ”naureskeltiin,” taas kerran, Colin Montgomerie.
