Saapuessani tänne, reilut pari viikkoa sitten, hankin heti kaupungin kartan johon ympyröin kaikki siihen merkityt golfkentät. Rinkuloita kertyi noin 75 kappaletta eli ahkeralle bongarille – jollainen en itse enää näillä aamuilla oikein jaksa olla – riittäisi ”työsarkaa.” Osa kentistä on tietenkin hyvin yksityisiä, joille pääsy vaatii joko suhteita tai vähän hyvää onnea. Kaikille avointen kenttien joukosta löytyy kuitenkin aivan loistavia tapauksia kuten mereen työntyvällä niemellä sijaitseva Long Reef, jonka paikallinen golflegenda Peter Thomson on muutama vuosi sitten terävöittänyt todella haastavaksi. Kentän erinomaisuutta todistanee sekin, että olen sen jo kahdesti pelannut. Muutama aika rupunen kenttäkin on tullut vastaa kuten seudun ystävällisemmäksi itseään mainostava Gordon, jonka monelta viheriöltä löytyi pallon iskemiä ainakin saman verran kuin omassa ”Provikassani” on dimppeleitä. (384) Muutama päivä sitten törmäsimme, mukana matkustavan vävypoikani Ilkan kanssa, melkein vahingossa Avondale –nimiselle golfkentälle, jonka koko miljöö henki jotain 1920-luvun arvokkuutta. Uskaltauduimme kuitenkin klubin toimistoon, jossa tiskin takana seissyt naishenkilö kertoi meille jo ennakoimamme viestin ”tämä on yksityinen golfklubi.” Kerroimme hänelle kuitenkin ketä me olemme ja mistä kaukaa tulemme ja kysyimme häneltä tietäisikö hän tästä läheltä jonkin kentän jolle voisimme päästä pelaamaan. Hetken mietittyään rouva soitti jonnekin ja ilmoitti sitten yllättäen, että jos maksatte 95 paikallista rahaa (n. €75) niin saatte pelata kenttämme. Meillä oli tietenkin käsi taskussa ennen kuin rouva lopetti lauseensa ja niin saimme lähes yksityiseen käyttöömme tämän upeuden, jossa ainoat vastaantulijat olivat etupäässä kentänhoitohenkilökuntaa. Kenttä oli jotain tulevaa kilpailua varten suittu loistokuntoon ja jokainen ruohonkorsi tuntui olevan ojennuksessa. Väylät halkoivat viidakkomaista maisemaa ylhäisessä yksinäisyydessään, eikä omakotitaloja sun muita rakennelmia näkynyt missään. Lukemattomien lintujen viserrys ja sirkkojen soitto olivat ainoat hälyäänet. Kenttä oli tuloksenteonkannalta hyvin vaativa ja ilokseni havaitsin, että siihen oli päästy ilman ensimmäistäkään vesiestettä. Niin kuin monet muistavat, kiukuttelin syksyllä sitä kun keinotekoisten vesiesteiden määrä näyttää uusilla kentillä vain lisääntyvän. Kun nyt tuli vastaan haastava kenttä jossa vettä ei löytynyt kuin pallonpesulaitteesta, ei riemullani ollut rajoja.