Olen nyt syksyllä käynyt pelaamassa muutamalla pikkuriikkisellä kentällä, viihtynyt niillä mainiosti ja olen – ainakin omasta mielestäni – saanut hyviä ideoita lajin kehittämiseen tässä maassa.
Harva nykygolfari tietää, että Helsingin Laajasalossa on jo 60 vuoden ajan ollut pieni golfkenttä, jonka aikanaan perusti mies nimeltä Keijo Autiokari. Olen vuosien varrella tavannut satoja golfareita, jotka ovat ottaneet ensi askeleensa lajin pariin juuri Laajasalossa, jossa kynnys lajin kokeiluun on ollut todella matalalla. Kentän nykyinen omistajapariskunta, Petri ja Jaana Kiikka ovat pistäneet niin kentän kuin muutkin puitteet sellaiseen kuntoon, että siellä viihtyi hyvin tällainen paljonkin nähnyt golfari. Hieno asia on lisäksi se, että koko kuusi reikää käsittävä kenttä on tuhansille ihmisille lyhyen matkan päässä – ja mikä tärkeää, se mahtuu neljän hehtaarin sisään.
Syyskuun alussa ajoin aina Joensuuhun asti tutustuakseni Pilkonpuistoon kaupunkialueelle perustettuun mainioon kuusireikäiseen kenttään, jota hallinnoi kaukana Kontiolahdella sijaitseva Karelia Golf. Silmiinpistäviä olivat kentän upeat greenialueet, jotka kelpaisivat mille tahansa isollekin kentälle. Kaikki kuusi reikää ovat kuitenkin eri pituisia par-kolmosia. Tontille mahtuu lisäksi tilavat harjoitusalueet. Täällä on joensuulaisten todella helppo ottaa ensiaskeleet lajin parissa ja siirtyä ehkä joskus sinne Kontiolahden puolelle. Pilkonpuisto on kuitenkin niin laadukas, että se riittänee monille ihan sellaisenaan.
Erinomaisista golfhautomoista puhuttaessa ei tietenkään sovi unohtaa Helsingin mainiota Paloheinää, josta on hyvän sijaintinsa vuoksi tullut tuhansien golfarien aloituspaikka. Sitä jo pitkään hallinnut monipuolinen palloilijalahjakkuus Hanna Teerijoki on – perusteellisten opettamisen jälkeen – kirjoitellut green card -kortteja enemmän kuin kukaan muu tässä maassa. Hanna on myös kehittänyt paikkaa jatkuvasti ja sieltä löytyy nyttemmin muun muassa täysimittainen ysi. Kun Golfliitto joskus lähivuosina miettii uusia palkittavia ei Hanna Teerijoen nimeä kannata unohtaa. Postuumisti voitaisiin myös vähän muistaa Keijo Autiokaria.
Tällaiset yksinkertaiset, lähellä sijaitsevat ja vähän tilaa vaativat pienoiskentät voisivat tuoda lajin pariin paljon uutta väkeä ja auttaa sen, edelleenkin vähän koppavan, imagon parantamisessa. Vähäisen tilatarpeensa vuoksi ne mahtuvat hyvin niin kirkonkyliin kuin kaupunkialueille, mutta kuka niitä sitten perustaisi? Uskon, että esimerkiksi yksittäiset henkilöt tai pienet puuhamiesten porukat riittäisivät hyvin. Perustettaisiin urheiluseura ja pantaisiin toimeksi aivan niin kuin silloin ennen, kun ei vielä ollut osakekenttiä. Jostain syystä en enää jaksa uskoa osakeyhtiömuotoon tässä yhteydessä. Puhtaiden urheiluseurojen on myös paljon helpompaa saada yhteiskunnan tukea ja lahjoituksia toimintansa tukemiseen. Muistan vielä, kun olin rakentamassa Lahden Mukkulaan yhdeksänreikäistä kenttää 1960-luvun puolivälissä. Silloin Veikkaus maksoi puolet rakennuskustannuksistamme.
Yksi hyvä puoli näissä pikkukentissä on se, että aloittelija pääsee heti kokeilemaan lajin koukuttavinta osaa eli pelaamista. Pidin itse ensi kertaa golfmailaa käsissäni, reilut 58 vuotta sitten, Aulangon Hugo-kentän kolmostiillä ja olin saman tien koukussa. Silloin ei onneksi ollut vielä range-alueita, joissa innostukseni olisi voinut – monien muiden aloittelijoiden tavoin – pian hiipua.
Kun nyt näyttää selvästi siltä, ettei isoja kenttiä tähän maahan lähivuosikymmeninä juurikaan rakenneta, voisi ylläkuvatunlainen toiminta silti tuoda lisää väkeä lajin pariin ja vähitellen uusia pelaajia monille, vähän huonosti voiville nykykentille.
Nämä kaupunkikentät tai isompien kenttien yhteydessä olevat par3-kentät olisivat kyllä todella lajin pariin vetäviä. Esim lasten kanssa näillä pelaaminen olisi huomattavasti mielekkäämpää kuin täysimittaisella kentällä. Ja ihan kivaa se on kokeneemmallekin pelurille. Lyömättä näitäkään kenttiä ei läpi kävellä.