Reilut parikymmentä vuotta sitten Suomeen kopioitiin Ruotsin mallin mukainen golfarin ”ajokortti” josta jo silloin käytettiin nimitystä Greencard. Uusi asia koettiin alkaa päälle mainioksi ja yhdenmukaiseksi tavaksi tuoda uutta väkeä lajin pariin. Greencardin suorittamiseen liittyi liiton laatimia sääntöjä jotka kuitenkin ja valitettavasti, pikavauhtia unohdettiin. Kortti piti suorittaa poikkeuksetta siinä seurassa missä aloittelijan oli tarkoitus pelaamisensa aloittaa ja kortin hyväksytty suorittaminen antoi pelaajalle ns. klubitasoituksen 54. Erityisesti korostettiin sitä, että greencardilla saa pelata vain omalla kentällään siihen saakka kun pelaajan tasoitus on laskenut lukuun 36, jota on perinteellisesti pidetty oikean tasoituksen ehdottomana ylärajana. Vasta sen jälkeen saattoi tulokas hyvällä omalla tunnolla julistautua golfariksi. Kaikki meni hyvin siihen saakka kun klubien kapteenit pitivät homman hallussaan ja muistan vieläkin hyvin pienen episodin Turusta, kun Aura Golfin vanha kapteeni Matti J. Salminen piti greencardkokelaita niin kovilla, että seura palkkasi pron purkamaan ”tiukkapipoisen” Salmisen aiheuttamaa ruuhkaa. Greencardien kirjoittelu siirtyi vähitellen kokonaan opettavien ammattilaisten kontolle, joille se merkitsi automaattisesti helpohkoa rahantuloa. Selvää tietysti on, että pro opettaa maksua vastaan näitä kokelaita, mutta hyväksyttävän suorituksen vastaanotto, varsinkin kun kokeeseen kuuluu paljon muuta kuin lajitekniikkaa, olisi aina pitänyt olla esim. seuran kapteenin tai jonkun muun puolueettoman tahon hallussa. Pahin poikkeama greencardin suorittamisen pelisäännöistä tapahtui kun seurasidonnaisuus ei yhtäkkiä merkinnytkään yhtään mitään ja kortteja alettiin suorittaa missä sattuu ja tavoilla, joille lajin parissa on jo pitkään epäuskoisina naureskeltu. Viime vuosien greencardsuorittajilla ei yleensä ole siinä vaiheessa aavistustakaan siitä missä he aikovat pelaamisensa aloittaa. Tuore kortti kädessään he kuvittelevat toivorikkaina, että golfmaailma on avoinna heidän edessään. Kun asia ei ihan näin olekaan, näkee suuri osa heistä ainoaksi vaihtoehdokseen hakeutua ns. kaukojäseneksi, joita meillä on nyt yhtäkkiä kymmeniä tuhansia. On mielenkiintoista spekuloida miten tilanne olisi kehittynyt jos greencardin alkuperäisistä säännöistä olisi pidetty tiukasti kiinni. Ehkä meillä olisi vähemmän golfareita, mutta aivan varmasti vähemmän huonoja pelaajia. Vähän myös ihmettelen, miksei tämä, äskettäin mietintönsä julkaissut ”sitoutumattomuuskomitea” ole kajonnut ongelmansa ehkä suurimpaan aiheuttajaan ja suosittele tiukempaa käytäntöä edes tuleville vasta-alkajille. Hyvin tietenkin riittäisi, että nostetaan vanhat säännöt kunniaan, sillä jos mitään ei tehdä, Vihdissä on pian 10.000 jäsentä!
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitTilander Tuulettaa1
BlogitEntinen tyttö
BlogitEntinen tyttö
BlogitIlon sanomat
BlogitTilander Tuulettaa
BlogitSami Sarpakunnas3
BlogitTilander Tuulettaa3
Olet Lassi ihan oikeassa. Greencardsuoritusten hyväksyminen aivan liian vähäiset taidot omaavalle vei asian alusta alkaen hakoteille. Valitettavasti kehitys on vaan mennyt siihen, että suositeltaessa paluuta alkuperäiseen greencardin vaatimustasoon jotkin seurat joka tapauksessa vetävät välistä ja oikovat. Ulkomailla on klubeja, joiden erilaiset valvojat, marshallit, sheriffit, startterit tai millä nimellä heitä kutsutaankin, ystävällisesti pyytävät palaamaan caddiemasterin tiskille samaan rahat takaisin ja ajamaan takaisin hotellille, jos pelitaito on aivan riittämätön. Suomessa tällainen käytäntö olisi paikallaan ainakin laatukentillä. Toimiessani Keimolan kapteenina joitakin vuosia sitten jouduin muutaman kerran puuttumaan vieraspelaajan toimiin. Olin kuitenkin vähän joustavampi ja sanoin vain: ”Pelaa nyt kierros loppuun, mutta kapteenina toivon, että et tulisi tällä kaudella meille pelaamaan”.
Itse pelasin ensimmäiset golfkierrokseni sellaisessa golfin kehitysmaassa kuin USA noin 15 vuotta sitten. Ennen ensimmäistä kierrosta kävin lyömässä 20 palloa. Tämän jälkeen pääsin pelaamaan täysimittaiselle kentälle sopuhintaisella maksulla. Lyöntejä tuli paljon ja hauskaa oli. Tästä syttyi kipinä golfiin, jota ei edes Suomen golfkulttuuri ja aloittamisen vaikues saaneet sammutettua. Suomessa on turha haihatella, että golf olisi koko kansaa liikuttava urheilulaji ennen kuin golfin aloittamisesta tehdään huomattavasti helpompaa.
Onneksi laji menee eteenpäin ja saadaan uusia pelaajia. Jos vihdissä ois 10000 jäsentä niin se olisi varmaan lajille tosi huono juttu. Varsinkin kun harrastajien määrä lisääntyy niin huonojen pelaajien määräkin kasvaa. Kuinka kauan pitää pelata ennenku ymmärtää ettei tuloksella mitään merkitystä. Nähtävästi aika kauan. Asenne ratkaisee. Ei oo väliä millä tasolla pelaat. Niistä sählääjistä osa on golfklubien osakkaita ja he tuovat ison rahan kenttien kukkaroon. Avoimilla kentillä oppineet pelaajat omaavat yleensä paremman asenteen peliin kuin vakavasti lajia harjoittavat. Golfia ei tarvi ottaa vakavasti, tosissaan kylläkin muttei missään mielessä vakavasti. Kivaa alkavaa talvikautta ja lyöhän palloa kovasti ettei tasotus pääse nousemaan.
Hyvä Eero Backman ja Lassi, mihin se raja sitten vedetään, että pääsee ”teidän” kentälle pelaamaan? Tunnen n. 40 tasurilla pelaavia, jotka eivät todellakaan osaa pelata, mutta tiedostavat etiketin, pitävät pelinopeuden eivätkä todellakaan häiritse muita pelaajia. Pallo taskuun jos tulee liikaa lyöntejä. Onko sitten niin, että he eivät saisi pelata kunnon kentillä? Tarkoittaako myös sitä, että jos on jäsenenä vaikka Vuosaaressa ja mökki on Mikkelissä, niin koko kesäloman aikana ei golfia sitten voi pelata? Nämä henkilöt eivät pelaa tarpeeksi saadakseen tasoitustaan paljoa paremmaksi, mutta nauttivat vähistä kierroksistaan ja liikunnasta. Suomi on siitä hauska maa, että kaikesta pitää tehdä rajoitettua ja säänneltyä, mukaan lukien golfista.
Kiitos Lassi! Helpotit juuri seuraavan kauden seuravalintaa! Vihti Here I Come!!!!
Sen verran voisin yhden kommentin johdosta sanoa, että minua hävettäisi kamalasti goflkentällä, jos en saisi monellakaan reiällä sääntöjen mukaista tulosta. Alussa peliä on tietenkin opeteltava, mutta sen pitäisi tapahtua muualla kuin täysmittaisella golfkentällä. Lisäksi tunnen sääliä sellaista pelaajaa kohtaan, jonka kierrostulos 18 reiällä lähestyisi lukua 200 tai jopa menisi sen yli, jos hän löisi kaikki reiät loppuun asti.
Minusta tätä osaamattomuuden ongelmaa on turha korostaa. Jokainen pelatkoot omalla taitotasollaan ja kehittyykin, jos tuntee tarpeelliseksi harjoitella. Minä pelaan vuodessa lähes 100 rundia, joista Suomessakin reilu 60. Useimmiten tutussa seurassa, mutta myös ihan ventovieraiden kanssa. Kertaakaan 20 vuoden aikana en ole pelannut sellaisen kanssa, joka käyttää yli 200 lyöntiä (Eero Backman pelaa kummallisissa paikoissa) ja ”pallo taskuun jos pisteitä ei tule” on aloittejoilla yleisintä. Kun aloituskynnyksen pitää olla alhainen, eiköhän Lassi ole turhaan huolissaan greengardien helppoudesta. Joillekin kentille ei haluta aloittejoita, mutta niillä onkin korkeat tasoitusrajat vierailijoille.
Lassi, otti ihan asiallisen homman esille , kun aloitetaan golfin pelaaminen olisi hyvä keskustella jo ennen green cardin suorittamista missä alokas aikoo pelata. Samassa yhteydessä pääsee mentoroimaan aloittelevaa golfpelaajaa lajin arkipäivään. Missä pelaat, miten pelaat ekat kierrokset , miten parannat peliäsi niin , että pelin hienous alkaa kukkimaan. Aloitin Innisbrookin jälkeen golfini aikanaan Nevaksessa ja olin aina vapaaehtoinen lähtemään uuuden pelaajan kanssa hänen ekalle hermostuttavalle kierrokseleen – tueksi ja mentoriksi. No konsultti ja kouluttajakonsultti vielä tekee sen automaattisesti ja joskus väärässäkin paikassa. Seurojen seniorit ja kookneemmat pelaajat voisivat olla tällaisia mentorikolhvareita ; lista klubin seinälllä niiistä henkilöistä, jotka kohtuullisen määrän voivat pelata tällaisia untuvikkokierroksia klubilla kapteenin ohella . Mentoriksi pääseminen olisi kunniatehtävä. Varsinkin junioripelaajat voisivat tarvita joskus konkarikierroksen. Sama voisi tulla kysymykseen, kun untuvikkogolfari lähtee ekan kerran vieraalle kentälle. Minkä koin tässä mentoroigolfissa suurimmaksi ongelmaksi – ? no sen , että kun pelasin uuden jäsenen kanssa oman seuran jäsenet tulivat haukkumaan hitasta pelistä – ja haukut sain tietysti minäkin. Olisi kai pantava punainen hirvimetsästyslakki päähän merkiksi molemmille – mentorille että mentoroitavalle – tässä menee koulutuspari – harjoittelemme golfia. Tuleva vauhti opetellaan hitaasti, mutta pitemmmän päälle se nopeutttaa ja tuunaa Lassin esilleottamien asioiden ohella golfpeliä parhaiten. Minä muuten tykkäsin tästä mentorihommasta ja joskus vuosienkin takaa sain siitä lämmittävän kiitoksen.