Junnumaajoukkueaikoina ja yliopistojoukkueessa meillä oli kirjoittamaton sääntö, että omista huonoista lyönneistä ei puhuttu kavereille. Kierroksen jälkeen klubilla kuulee golfareiden voivottelevan ennemmin veteen hukkuneiden pallojen kuin reikään ensimmäisellä uponneiden puttien määrää.
Kertoako sitten mieluummin onnistumisistaan kovaan ääneen? Se ei ole suomalaisille kovin ominaista.
Minulle on yritetty takoa positiivista ajattelua päähän jo viisitoistavuotiaasta. Yliopistossa joukkueen teema kilpailuissa oli usein “nautitaan pelaamisesta”. Se ei ole aina helppoa. Ei sovi luonteelleni, jos asiat eivät mene haluamallani tavalla. Kukapa nyt epäonnistumisista nauttisi? Jouduinkin kehittämään omat keinoni nauttia kilpailemisesta silloinkin, kun kentän tapahtumat koettelivat.
Yksittäisille huonoille lyönneille ei voi mitään. Pallohan ei ole kontrollissa sen jälkeen, kun se osuu lapaan ja lähtee matkoihinsa. Kun näitä tulee tarpeeksi monta, voi pallon meno sen sijaan ottaa kontrollin mielestä. Pelinautinto on kaukana. Hyvät uutiset kuitenkin ovat, että pallo ei kontrolloi sinua, vaan voit itse päättää, miten reagoit ja minkä asenteen valitset.
Minua on aina auttanut usko siihen, että hyviä lyöntejä on tulossa. Jokainen uusi lyönti on mahdollisuus. Jos ei tällä väylällä, tällä kierroksella tai tässä kisassa, niin takuulla seuraavassa sitten. Optimiksismi voisi joku kutsua.
Olenkin pakottanut itseni näkemään suuremman kuvan. Haluan kehittyä pelaajana ja epäonnistumiset tänään ovat oppitunteja huomista varten. On pakotettava itsensä pysymään nöyränä golfkentän tarjoamille haasteille ja hyväksyttävä huonot lyönnit, jotta niistä voi ottaa opikseen. Nöyryyttä ei siis ole se, että kiroaa kun pallo päätyy pahaan paikkaan. Se on merkki siitä, että omaa epäonnistumistaan ei ole hyväksynyt, jolloin on turha olettaa, että siitä seuraisi onnistuminen.
En väitä, että pystyn tähän joka päivä. Etenkin kierroksilla, joilla olen väsynyt, positiivinen ajattelu on haaste. Treenaan asennetta kuitenkin jatkuvasti ja uskon, että se on taito siinä missä pallon lyöminen. Siinä voi kehittyä.
Mutta pessimisti kun ei pety. Eikö pessimistinen asenne olisi helpompi valinta? Kun ohi menneet putit voi selittää itselleen sillä, että tiesi niin käyvän. Optimisti uskoi onnistuvansa, mutta joutui pettymään.
Ironia on siinä, että kun pessimisti tyytyy kohtaloonsa ja kiittelee itseään siitä, ettei asettanut toiveitaan turhan korkealle, optimisti uskoo yhä onnistuvansa. Seuraavalla kerralla. Hän tekee tarvittavan työn, jotta onnistuu jatkossa. Pessimisti saattaakin olla se, joka pettyy pitkässä juoksussa.
Hauska fakta: viikko sen jälkeen, kun olin pohtinut asenteen voimaa ja kirjoittanut artikkelin siitä (Golflehti 7/2016), voitin ensimmäisen ammattilaiskilpailuni.
