19.9.–26.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][14]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Rohkea puheenjohtaja

Suomen Golfliiton puheenjohtaja Antti Peltoniemi on osoittanut melkoista siviilirohkeutta mm. haastattelussa, jossa hän kertoi kriittisiä mielipiteitään golfin ”vapaamatkustajista”, halpapelaamisesta, tasoitusrajoista ja muista ajan ilmiöistä. Peltoniemi on ennenkin harrastanut rohkeita otteita kuten vaikkapa silloin kun hän palkkasi – muun Suomen hämmästellessä – kalliin, mutta maailman luokkaa olevan arkkitehdin Robert Trent Jones II:n suunnittelemaan kotikenttäänsä Ruuhikoskea. Peltomäen puheenvuoro on virkistävä poikkeus tässä nykyisessä hyssyttelevässä ilmapiirissä jossa halutaan vain antaa – seurauksista välittämättä – ”kaikkien kukkien kukkia.” Golf Digestin viime numerossa muutamat, jostain syystä oikein raskassarjalaisiksi nimetyt henkilöt ihmettelevät Peltoniemen puheita. Supergolfin Jari Koski uhittelee, että jos satunnaisilta golfareilta aletaan vaatia myös kausimaksua, tulee rekisteröityjen pelaajien lukumäärä laskemaan kymmenillä tuhansilla. Aika kova väite kun tietää, että rekisteröitymättömyys tarkoittaa periaatteessa myös lopettamista. Vai kuvitteleeko Koski, että pelaaja ei enää tarvitse jäsenkorttia ollenkaan ja että pelkät Supergolfin tunnukset riittäisivät? Koski puhuu myös tasoitusryhmä 37-54 tuottamista rahavirroista ja siitä keitä ne kiinnostavat. Ne seurat jotka eivät juuri piittaa omien jäsentensä viihtyvyydestä ja turvallisuudesta tulevat ainakin minulle ensimmäisinä mieleen. Ammattilaisten eli PGA:n puheenjohtaja Mika Walkamo näyttää olevan SGL:n puheenjohtajan kanssa täysin eri linjoilla kutsuen tämän käyttämiä nimityksiä lähinnä törkeiksi. Aika erikoista että kahden tärkeimmän liittomme pomot ovat näin kaukana toisistaan. Selvitin Golfliitosta paljonko meillä tällä hetkellä on pelaajia tasoitusryhmässä 37 – 54 ja saamani luku, 45.000 on hämmästyttävän korkea merkiten noin kolmannesta koko jäsenkunnastamme. Kun koko porukan kasvu on viime vuosina ollut tuollaista 5000 luokkaa, merkitsee se sitä, että jotkut ovat ”viihtyneet”, tuossa nopeasti kasvavassa ryhmässä, todella pitkään. Koska Suomen PGA:n tärkein tehtävä on varmasti opetustoiminta, rohkenen ihmetellä, mikseivät he ala aktiivisesti jalostaa tästä valtavasta massasta ihan oikeita golfareita. Olen tänäkin keväänä nähnyt jo kymmeniä ilmoituksia Green Card -kursseista, joista kuitenkin työntyy vain lisää väkeä tähän ”alokaskategoriaan.” Olisi todella virkistävää nähdä edes yksi ilmoitus kurssista jonka nimi voisi olla vaikkapa KOHTI KOLMEAKUUTTA. Kuvitelkaapa sitä myönteistä vipinää mitä syntyisi kun saataisiin valtaosa tuosta suuresta joukosta ottamaan tuon pienen askeleen kohti ihan oikeaa tasoitusta ja siten mahdollisuutta pelata – ilman pulinoita – melkein missä tahansa. Mailat ja ruutuhousut heiltä jo löytyy eli nyt vaan äkkiä lisäoppiin. Tavoite ei voi olla kenellekään ylivoimainen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)

  • tapio santala says:

    Hienoa tekstiä Lassi taas kerran ja kiitos myös rohkeudestasi nostaa usein kipeitäkin asioita keskusteluun. Itsekin PGA-ammattilaisena toimien, uskon että kyllä suurimmalla osalaa meistä on halu tehdä noista aloittajista ihan oikeita golfareita. Ikävä kyllä kulttuuri on vuosien saatossa ajautunut sellaiseksi, että ympäristö jo nostaa koko green cardin suorituksen uran huippukohdaksi ja jatkokehitykselle ei tavallaan synny tarvetta. Toivottavasti kaikki kokeneemmat golfarit myös seuroissa alkavat puhumaan tuon (edes) 36-tason saavuttamisesta ja siihen tähtäävästä tekemisestä. Seurojen /kenttien päätökset vieraspelirajoista toivottavasti vievät kultturia siihen suuntaan.

  • Teukka says:

    Rehellisesti sanottuna en ymmärrä ollenkaan mitä tällä kirjoituksellesi haet. ”Selvitin Golfliitosta paljonko meillä tällä hetkellä on pelaajia tasoitusryhmässä 37 – 54 ja saamani luku, 45.000 on hämmästyttävän korkea merkiten noin kolmannesta koko jäsenkunnastamme. Kun koko porukan kasvu on viime vuosina ollut tuollaista 5000 luokkaa, merkitsee se sitä, että jotkut ovat ”viihtyneet”, tuossa nopeasti kasvavassa ryhmässä, todella pitkään.” Niin… entäs sitten vaikka tuossa ryhmässä olisi 500000 suomalaista? Jos jokainen maksaa edes johonkin seuraan jäsenmaksunsa, niin eikös tuolla luulisi olevan mielummin positiivinen kuin negatiivinen vaikutus seurojen talouteen? ”Olisi todella virkistävää nähdä edes yksi ilmoitus kurssista jonka nimi voisi olla vaikkapa KOHTI KOLMEAKUUTTA. Kuvitelkaapa sitä myönteistä vipinää mitä syntyisi…” Eiköhän tuo suuri määrä korkealla tasoituksella pelaavista kerro mielumminkin siitä, että ”golf on vain harrastus muiden joukossa” – tuskin näistä aktiivisia pelaajia ja sitä kautta rahavirtoja seuroille tulisi vaikka tasoitus putoaisi kaikilla alle maagisena rajana pitämäsi 36:n. Vaikken ole henk.koht. harrastanutkaan tätä hienoa lajia kuin vajaat 20 vuotta, niin en ole koskaan ymmärtänyt joidenkin pakkomielteistä ajattelua, että ”kaikista pitää tulla aktiivipelaajia, jos kerran mailan käteensä kerran ottaa”. Vein kuopukseni viime kesänä erään uimaseuran uimakouluun, koska itse otti esille halunsa oppia uimaan hyvin. Jos seuran mainoksessa olisi ollut ”kohti minuuttia per 100m”, olisimme kääntyneet ovelta pois. Itse pelaan (vain) n. 10-15 kierrosta kesässä, tasoitus on ollut viime vuodet 11-12 välissä, koskaan en ole käynyt prolla (pl. green card kurssi), koskaan en ole mailohin koskenut kesä-syyskuun välisenä aikana (lue: se-siitä-talviharjoittelusta), mutta aina ollut yhtä mukavaa lähteä kierrokselle hyvässä seurassa, niin viime vuosina kuin silloin kun kuuluin ”mustaan ryhmääsi” hcp yli 36. Minulle golf on nimenomaan yksi kiva harrastus muiden joukossa – ei enempää, eikä vähempää. Siksi rohkenenkin kysyä sinulta Lassi, eikö harrastus voi olla vain nautinnollinen tapa viettää vapaa-aikaa? Vai eikö sinun mielestäni golf ole tätä?

  • Kari Halme says:

    Nää on kyllä masentavia kirjoituksia täältä paaria-luokan näkökulmasta. Jos laji ei itsessään olisi niin kiehtova, niin Tilanderin edustama asennemaailma saisi minut lopettamaan. On toki kiehtovaa lukea Tilanderin ajatuksia huippugolfista, kun hän peräänkuuluttaa sitä ja tätä golfkulttuuriasiaa syyksi siihen, ettei suomalaisia ole kuin yksi pelaaja maailman korkeatasoisimmalla kiertueella. Kyllä Suomen golfkulttuuri on jäykkäniskaista verrattuna esim. Ruotsiin, Irlantiin ja USA:aan. Vedetään niska vaan vielä jäykemmäksi, niin suomalaisten huippugolfarien virta käy yhä laihemmaksi. Epäilen, että taloudelliset intressit ja pettymykset ovat kirjoittelun taustalla. Kenttägryndereillä on taskut täynnä myymättömiä osakkeita ylitarjontatilanteessa ja demonisoimalla yhtä kuluttajakuntaa pyritään pitämään ei-markkinaehtoista hinnoittelua yllä. Golfin pelaamisen sitominen osakkeenomistamiseen on kummallinen ilmiö taloudellisesta ja kansainvälisestä näkökulmasta tarkasteltuna. Ei asiakkailta kysytä Mäkelärinteen uimahallisssa oletko osakkeenomistaja(tai edes kotipaikkakuntaa) ennen kuin päästetään uimaan. Tätä ei myöskään kysellä ainakaan meidän paaria-luokan ostovoiman kentillä Ruotsissa, Irlannissa ja USA:ssa. Toistan, on kummallista, että markkinoiden ylitarjontatilanteesta syyllistetään asiakkaita, jotka ovat kieltäytyneet tyhmyyksien rahoittamisesta.

  • Tero K says:

    Lassi Tilander, bloginne on hyvin mielenkiintoista luettavaa. Oletan, etta provosoit ja karjistat blogikirjoituksissasi tahallasi, mutta nyt en voi olla puuttumatta kirjoituksesi sisaltoon. Ihmettelet Kosken mielipidetta tasoitusryhmä 37-54 tuottamista rahavirroista ja siitä keitä ne kiinnostavat. Johon vastaat: ”Ne seurat jotka eivät juuri piittaa omien jäsentensä viihtyvyydestä ja turvallisuudesta tulevat ainakin minulle ensimmäisinä mieleen.” Seuraavaksi esittelet oman tutkimuksesi, jonka mukaan kolmannes Suomen golffaajista kuuluu tahan kategoriaan, en nyt lahde tarkistamaan, luotan sanaasi. Aikalailla epauskottavaa, etta tama ”joukko” ei muka kiinnosta, huomaatko ristiiran? Lisaksi leimaat kolmasosan golfin harrastajista toisenluokan pelaajiksi, seka jatkat syyllistamalla klubit ja golfpalvelut valinpitamattomiksi pelaajia ja lajin turvallisuutta kohtaan. Kuvaat itseasi blogin esittelyssa seuraavasti: ”Suomen kokeneimpia golfvaikuttajia.” Jos katsot parhaaksi vaikuttaa Suomalaiseen golf ilmapiiriin kertomalla tallaisia mielipiteita, niin toivoisin, etta tekisit sen sitten vaikka saunanlauteilla. Tallaiset kirjoitukset tuntuvat vain satuttavan meidan golffaajien mainetta, seka edelleen eristavan meita elitistisena ja ukkoontuneina herrainkerhoina. Talissa tama ehka nahdaan positiivisena asiana, mutta voin vakuuttaa, etta tama asiakaskunta on erittain tarkea ja tervetullut suurimmalle osalle suomen klubeja.