16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Puoleensa vetävät par-kolmoset

Mastersin viimeisen kierroksen reiällä 16 pääsimme todistamaan melkoista ilotulitusta, kun peräti kolme pelaajaa upotti, lyhyen ajan sisällä, pallonsa kerralla reikään.

Ensin oli vuorossa Irlannin Shane Lowry, sitten USA:n ensi syksyn Ryder Cup -kapteeni, Davis Love III ja lopulta Etelä-Afrikan Louis Oosthuizen, jonka pallo osui ensin kanssapelaajan palloon, muutti siitä vähän suuntaa, mutta löysi silti perille kuppiin. Oosthuizen kunnostautui samassa kilpailussa jo neljä vuotta aiemmin tekemällä kisan kaikkien aikojen neljännen albatrossin reiällä 2.

Me pitkään kisaa seuranneet tiedämme, että Mastersin viimeisen päivän aina sama lipunpaikka on hyvin ”ottava” ja tietylle muutaman neliön alueelle lipun oikealle puolelle iskeytyvät pallot lähtevät valumaan kohti reikää ja uppoavatkin sinne paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuin sillä suhdeluvulla 1:10.000, mistä tässä yhteydessä usein puhutaan.

Reiällä 16 on laskujeni mukaan tehty koko Mastersin historian aikana nyt jo 17 holikkaa. Suurin osa niistä myös aina viimeisen päivän tutulle reiän paikalle.

Kentän muilla kolmosilla niitä on tehty yhteensä vain noin puolet tuosta määrästä. Järjestäjät tietävät varmasti tilanteen, mutta eivät halua muuttaa mitään. Holikat aivan kilpailun loppuvaiheessa luovat sopivasti sitä aina niin haluttua tunnelmaa.

Lähihistoriasta muistan toisen vähän vastaavanlaisen tapahtuman. U.S.Open pelattiin vuonna 1989 kuuluisalla Oak Hill’in kentällä Rochesterin kaupungissa. Samalla kentällä käytiin mm. Euroopan niukkaan voittoon päättynyt Ryder Cup vuonna 1995.

U.S Open’in ensimmäisellä kierroksella vuonna 1989 tapahtui reiällä numero 6 todella kummia. Peräti neljä pelaajaa upotti pallonsa reikään vain noin puolentoista tunnin aikana. Nämä neljä olivat: Nick Price, Jerry Pate, Mark Wiebe ja Doug Weaver.

Kilpailun järjestäjä, Amerikan Golfliitto, (USGA) ei ollut asiasta ollenkaan iloinen. Heidän tarkoituksensa on aina ollut tehdä kisakentästään mahdollisimman vaativa, eikä kisan maine millään kestäisi tällaista holikkasumaa.

Kyseistä viheriötä tutkittiin ja mittailtiin tarkasti ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen ja todettiin, että reikä oli ehdottomasti ollut aivan väärässä paikassa ja kentän virittänyt, USGA:n silloinen pääsihteeri P.J.Boatwright, otti syyn niskoilleen. Seuraavina päivinä kukaan pelaaja ei päässyt enää kovin lähelle ainakaan tätä kuutosreikää. Itse kilpailun voitti sillä kertaa muuten mestaruuttaan puolustanut Curtis Strange.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje