16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Teemu Tyry

Positiivista puhinaa golfin ympärillä

Käynnit ja yhteydenotot golfkentille sekä keskustelut alalla toimivien ja aktiivisesti pelaavien kanssa kevään aikana ovat antaneet saman sisältöistä viestiä.

Golfissa on hyvä ja positiivinen puhina päällä. Olisi turha väittää, että musta olisi muuttunut valkoiseksi. Silti alkutahdit golfkaudelle 2016 ovat paremmat kuin pitkään aikaan.

#1. Talvi ja kevät olivat keskimäärin suotuisia kentille, vapusta käynnistynyt lämmin jakso on nostanut pelaaja- sekä kierrosmäärät useimmilla alueilla ennätyslukemiin.

#2. Ajankohtaan nähden huippukuntoisia kenttiä on runsaasti, Keski-ja Pohjois-Suomessakin on päästy kesäviheriöille tavanomaista aiemmin.

Nordcenterin Fream-kenttä on yksi helmistä, joka maisemiensa ja haastavuutensa vuoksi on yksi kestosuosikeistani.

Nordcenterin Fream-kenttä on yksi helmistä, joka maisemiensa ja haastavuutensa vuoksi on yksi kestosuosikeistani.

#3. Varhaisella kauden alkamisella ja loistokeleillä on ollut jo nyt piristävä vaikutus välinekauppaan, osittain myös ravintoloihin.

#4. Lajin pariin hakeutuvien aloittelijoiden, peruskurssilaisten sekä greencardin suorittajien kohdalla on kiintoisat ostajan markkinat. Aloittelijoiden määrä on ollut selkeässä kuopassa viimeisten vuosien aikana. Tähän haasteeseen on haettu muutosta monin keinoin ympäri maata.

Yksi tuntuvimmista on se, että perusoppien saaminen, greencardin suorittaminen ja ensimmäisen vuoden pelit on nivottu yhteen hinta-laatusuhteessa lähes vastustamattoman edullisiin paketteihin. Aloittelijoita todellakin yritetään koukuttaa, kilpailu tällä rintamalla on todella aitoa kuten pitääkin.

Tietoisuus näiden pakettien olemassaolosta ei välttämättä vielä ole riittävällä tasolla. Viidakkorummun vaikutus  on valtavan suuri.

#5. Rion olympiagolf tuo huomiota lajille

Noora Tammisen paikka olympiakisoissa on <a href=Ursula Wikströmin tavoin sinettiä vaille valmis." width="630" height="470" />

Noora Tammisen paikka olympiakisoissa on Ursula Wikströmin tavoin sinettiä vaille valmis.

Etenkin Golfliiton toimistossa, liittovaltuustossa ja hallituksessa uskotaan olympialaisten tuovan golfille huomattavasti näkyvyyttä medioissa, joka nostaisi harjoitusalueille ja kursseille suuntaavien määrää.

Olympiagolfin huomioarvo nousee lähempänä kisoja. Mikäli joku huipuistamme nousee kärkikamppailuihin, TV-katsojien määrä nousee jyrkästi ja menestyshuuma lisää aloittamisesta kiinnostuneiden määrää. Päinvastaisessa tapauksessa olympiagolfin merkitys lajin suosiolle voi jäädä hyvin marginaaliseksi.

Tenniksen oltua ensimmäistä kertaa olympialajina, ei kisoilla ollut lajissa vuosikymmeniä aitiopaikalta vaikuttaneen Heikki ”Hessu” Hedmanin mukaan minkäänlaista vaikutusta tenniksen suosioon Suomessa. Jarkko Niemisen osanotosta huolimatta.

Curlingista löytyy suomalainen menestystarina. Markku Uusipaavalniemen kipparoimat joukkueet saavuttivat MM-ja EM-kisoissa 1996-2007 kuusi mitalia. Torinon olympialaisten hopea 2006 nosti Suomessa curling-kuumeen. Harrastajamääärä kasvoi räjähdysmäisesti, Uusipaavalniemi rakensi Oulunkylään maamme suurimman curling-hallin ja tuli valituksi 2007 eduskuntaan Keskustapuolueen listoilta.

Uusipaavalniemen lopetettua myös lajin menestys ja suosio hiipui lähes yhtä nopeasti kuin se nousi. Halli on edelleen pystyssä, mutta varsin pienellä käytöllä.

Munia ei golfissa kannata laittaa markkinoinnin osalta yhteen koriin, olympiagolfin varaan. Vastuu ja intressi ovat golfalalla yhteisiä, eikä vastuuta voida sälyttää pelkästään kulukuuria läpikäyvän Golfliiton harteille.

Säähän ja olympiamenestykseen ei pääse vaikuttamaan, golfiin liittyvään viihtyvyyteen kentillä, viestintään ja markkinointiin kenttäyhtiöiden ja seurojen lisäksi yksittäisellä pelaajalla on runsaastikin annettavaa.

#6. Asiakkaan toiveita kuunnellaan

Suuri muutos parempaan on viimeisten vuosien aikana tullut myös suhtautumisessa vieraspelaamiseen ja ns. sitoutumattomaan pelaamiseen. Pelaajat mielletään, kuten muissakin busineksissa asiakkaiksi, joiden kulutuskäyttäymisen suuntauksia kuunnellaan herkällä korvalla.

Golf on yhä suuremmalle osalle pelaajista ajanviete, jota pelataan oman vuosikalenterin mukaisesti itselle sopivina ajanjaksoina. Tähän tarpeeseen luotavat pelipaketit tulevat yleistymään.

Pärnu Bay Links tulee olemaan erittäin suosittu kohde Suomesta Viroon suuntautuvassa golfmatkailussa.

Pärnu Bay Links tulee olemaan erittäin suosittu kohde Suomesta Viroon suuntautuvassa golfmatkailussa.

Meistä itse kukin pystyy pienellä vaivalla jakamaan golfista tietoa tai taluttamaan aloittelijan rangelle / kurssille. En ole vielä valmentajan urani aikana tavannut yhtään ensikertalaista, joka olisi todennut, että golfiin tutustuminen olisi ollut turhaa tai hyödytöntä.

Ensimmäisellä kerralla täydellisen ”kajahduksen” saaneita on melkoisen iso prosentti.Sitä on upeaa seurata, kun kaveri on niin täynnä intoa ja virtaa, että molemmat tietävät aloittelijan löytäneen itselleen uuden rakkaan harrastuksen.

Pidetään positiivista puhinaa päällä golfin puolesta jo alkukaudesta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje